What do you think?
Rate this book
Kolme syytä elää
Koskettava romaani kahdesta vahvasta naisesta – ja miehestä heidän välissään
Kerttua ja Helmiä yhdisti nuoruudessa yksi asia: Helmin mies Lauri. Kun naiset vuosikymmenten jälkeen tapaavat sattumalta uudelleen, on yhteys heidän välillään vahvempi kuin kumpikaan osaa arvata. 2000-luvulta nähtynä 1950-luku on kuin kauan sitten katsottu elokuva: etäisesti tuttu, mutta silti kuin jollekulle toiselle tapahtunut.
Molempien naisten elämän suunnan ovat määränneet vuosikymmeniä sitten tehdyt valinnat. Kun naiset tapaavat uudelleen, unohdettu menneisyys palaa kutsumatta. Jos omaa elämää on pakko tarkastella kaunistelematta, mikään ei ole mustavalkoista, vaan enimmäkseen kyyhkynharmaata, niin kuin Helmin rakas auto, 50-luvun pyöreäposkinen Volvo.
Kolme syytä elää kuvaa, kuinka nuoruudessa tehdyt päätökset täytyy tehdä vielä kerran uudestaan. Voiko antaa anteeksi, jos anteeksi ei ole pyydetty? Kuka jää yksin ja millä tavalla? Missä kulkevat itsekkyyden rajat? Löytääkseen paikkansa uudelleen Helmin ja Kertun on palattava menneisyyteen: keväiselle pellolle ja siihen päivään, kun lipastolla odotti kirje.
Kerttua ja Helmiä yhdisti nuoruudessa yksi asia: Helmin mies Lauri. Kun naiset vuosikymmenten jälkeen tapaavat sattumalta uudelleen, on yhteys heidän välillään vahvempi kuin kumpikaan osaa arvata. 2000-luvulta nähtynä 1950-luku on kuin kauan sitten katsottu elokuva: etäisesti tuttu, mutta silti kuin jollekulle toiselle tapahtunut.
Molempien naisten elämän suunnan ovat määränneet vuosikymmeniä sitten tehdyt valinnat. Kun naiset tapaavat uudelleen, unohdettu menneisyys palaa kutsumatta. Jos omaa elämää on pakko tarkastella kaunistelematta, mikään ei ole mustavalkoista, vaan enimmäkseen kyyhkynharmaata, niin kuin Helmin rakas auto, 50-luvun pyöreäposkinen Volvo.
Kolme syytä elää kuvaa, kuinka nuoruudessa tehdyt päätökset täytyy tehdä vielä kerran uudestaan. Voiko antaa anteeksi, jos anteeksi ei ole pyydetty? Kuka jää yksin ja millä tavalla? Missä kulkevat itsekkyyden rajat? Löytääkseen paikkansa uudelleen Helmin ja Kertun on palattava menneisyyteen: keväiselle pellolle ja siihen päivään, kun lipastolla odotti kirje.
344 pages, Hardcover
First published August 1, 2016
1 person is currently reading
37 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 11 of 11 reviews
Read
September 6, 2016Jotenkin hidastempoinen ja raskassoutuinen tarina, jonka huippukohdat jäivät laimeiksi. Pidin kyllä paljon kirjan kielestä ja henkilöhahmoista, mutta toisaalta en ymmärtänyt esimerkiksi Tomi-henkilön merkitystä tarinalle. Olisin leikannut tarinasta rutkasti pois, jännite ei kantanut mielestäni koko tarinaa.
August 5, 2016
Tämän esikoisen kieli oli kaunista kuin koru, auringonpaiste aamulla ikkunasta, mustarastaan laulu keväällä ensimmäistä kertaa. Itse tarina sitten, no, hieman keskeneräinen ja hiomaton. Potentiaalinen kuitenkin, toivon Lifländerille pitkää ja runsasta uraa kirjailijana.
April 3, 2017
Okay, so a few days have passed. I'm still unsure about what to say, because there's so much that could be said. So, here's a brief version of what I thought, though a brief version can never do this book justice:
I have been following Lifländer's blog now for a long while, and because of that, I was already familiar with the style she typically writes in. And I have always liked her style, so it didn't come as a surprise that I really enjoyed the style she wrote her novel with. The style is both light as a feather and heavy as are all those things that matter. And the content of this novel certainly did matter.
It's hard to describe what I enjoyed about this book, because it feels like life itself was described in such a way that nothing as insightful can never be said about it again. I feel like I don't necessary need to write myself anymore, as Lifländer already said everything I had to say about life. Such as the following quote:
"Kun istun keittiön pöydän ääressä ja olen juomatta aamukahvia, teeskentelen, että mitään ei ole tapahtunut vaikka on tapahtunut kaikki."
She described with almost incomparable insight those everyday moments that leave an impression, brief thoughts we all have had, and the feelings related to death, loss and redundancy. What it feels like to be everything and nothing, feel everything and nothing, at the same time. How life passes by and you have to learn to adjust your expectations about it and the people around you accordingly - does everything really need to be said, do significant matters really matter in the end?
"Minä en näe sinua, minulta on otettu silmät pois. Oli kolme syytä elää ja sinä olit niistä yksi ja niitä kahta muuta ei ole koskaan ollutkaan."
However, as said, her style - as pleasant as it was - was sometimes quite heavy to read. Not always, she seemed to be able to manage the balance quite well, but there were times, those little moments, when I was glad I had the energy to read the whole novel through the course of one day instead of reading in bits and pieces. The style is very effective in pushing through moods and key points the narrator wants to make, but if used constantly as the main style, it might become tiring for some people. Luckily the style was to my liking as I'm a fan of this way of emphasis, and Lifländer also knew when to tone down the style's usage, so for me the reading experience remained pleasant overall.
The thing that affects my rating a bit and makes it four-and-something stars is the way the novel seemed to "linger on" nearly half of the book: there seemed to be several points along the way where the novel could have ended, which made me question each time, where the novel was actually headed. Sure, each new passage was part of the main thread and didn't feel unnecessary after reading it, but the constantly burning anticipation of the ending did affect my reading experience. Also Tomi's sections felt a bit "added", if you know what I mean, even though the shifts to his POV were seamless and the writing remained consistently good: since the novel focused on Helmi and Kerttu and their story, I'm a bit unsure how Tomi's story fit into the mix - or rather, whether it was just something that was added to make some aspect of Helmi and Kerttu's story work, as Tomi did have a role to play in their lives as well. Well, as indicated, Lifländer managed to incorporate him well into the story and his POV did offer something new, I wasn't that bothered with the "extra" content.
The final thing is about the Volvo/Volvos. I think "less is more" is usually the way to go, and I think the novel would have benefited from that mindset when it comes to the amount of Volvos' involvement in the story: one, Helmi's, would have sufficed for me.
Though these things affected my reading experience quite little in the end. As I already said, I truly feel like I've now found something I seek in literature and feel a bit lazy to read other pieces after this one. This novel is a really accomplished showcase of craftsmanship. Lifländer writes well, very well, and I can see clearly that she has written almost every day for years. This might have been her first novel, but I know it won't be the last.
She managed to take a seemingly mundane topic (relationships and everyday life) and make it interesting. So give it a go, you might love it. The chances are you will.
I think I'm going to read it the second time this week already.
I have been following Lifländer's blog now for a long while, and because of that, I was already familiar with the style she typically writes in. And I have always liked her style, so it didn't come as a surprise that I really enjoyed the style she wrote her novel with. The style is both light as a feather and heavy as are all those things that matter. And the content of this novel certainly did matter.
It's hard to describe what I enjoyed about this book, because it feels like life itself was described in such a way that nothing as insightful can never be said about it again. I feel like I don't necessary need to write myself anymore, as Lifländer already said everything I had to say about life. Such as the following quote:
"Kun istun keittiön pöydän ääressä ja olen juomatta aamukahvia, teeskentelen, että mitään ei ole tapahtunut vaikka on tapahtunut kaikki."
She described with almost incomparable insight those everyday moments that leave an impression, brief thoughts we all have had, and the feelings related to death, loss and redundancy. What it feels like to be everything and nothing, feel everything and nothing, at the same time. How life passes by and you have to learn to adjust your expectations about it and the people around you accordingly - does everything really need to be said, do significant matters really matter in the end?
"Minä en näe sinua, minulta on otettu silmät pois. Oli kolme syytä elää ja sinä olit niistä yksi ja niitä kahta muuta ei ole koskaan ollutkaan."
However, as said, her style - as pleasant as it was - was sometimes quite heavy to read. Not always, she seemed to be able to manage the balance quite well, but there were times, those little moments, when I was glad I had the energy to read the whole novel through the course of one day instead of reading in bits and pieces. The style is very effective in pushing through moods and key points the narrator wants to make, but if used constantly as the main style, it might become tiring for some people. Luckily the style was to my liking as I'm a fan of this way of emphasis, and Lifländer also knew when to tone down the style's usage, so for me the reading experience remained pleasant overall.
The thing that affects my rating a bit and makes it four-and-something stars is the way the novel seemed to "linger on" nearly half of the book: there seemed to be several points along the way where the novel could have ended, which made me question each time, where the novel was actually headed. Sure, each new passage was part of the main thread and didn't feel unnecessary after reading it, but the constantly burning anticipation of the ending did affect my reading experience. Also Tomi's sections felt a bit "added", if you know what I mean, even though the shifts to his POV were seamless and the writing remained consistently good: since the novel focused on Helmi and Kerttu and their story, I'm a bit unsure how Tomi's story fit into the mix - or rather, whether it was just something that was added to make some aspect of Helmi and Kerttu's story work, as Tomi did have a role to play in their lives as well. Well, as indicated, Lifländer managed to incorporate him well into the story and his POV did offer something new, I wasn't that bothered with the "extra" content.
The final thing is about the Volvo/Volvos. I think "less is more" is usually the way to go, and I think the novel would have benefited from that mindset when it comes to the amount of Volvos' involvement in the story: one, Helmi's, would have sufficed for me.
Though these things affected my reading experience quite little in the end. As I already said, I truly feel like I've now found something I seek in literature and feel a bit lazy to read other pieces after this one. This novel is a really accomplished showcase of craftsmanship. Lifländer writes well, very well, and I can see clearly that she has written almost every day for years. This might have been her first novel, but I know it won't be the last.
She managed to take a seemingly mundane topic (relationships and everyday life) and make it interesting. So give it a go, you might love it. The chances are you will.
I think I'm going to read it the second time this week already.
August 25, 2016
3.5-4
Huh mikä syksyn aloittaja tämä kirja! Sopi täydellisesti hitaasti luettavaksi arki-iltoihin ja -aamuihin. Kirjan tarina ei ehkä ole omaleimaisin tai erikoisin, mutta kirjan tunnelma ja kieli olivat mieleeni. Kirja on lempeä ja lämmin, aito, arkinen, mutta kuitenkin erikoisilla mausteilla. Tykästyin erityisesti iäkkäämpiin päähenkilöihin.
Ei maailman suurin romaani, mutta aiheensa puolesta kiinnostava, tunnelmaltaan mukava (joskin myös surusävyjä mahtui) ja kiireiseen arkeen sopiva pysäyttäjä.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kotimain esikoinen. Ja miten kaunis kansi!
Huh mikä syksyn aloittaja tämä kirja! Sopi täydellisesti hitaasti luettavaksi arki-iltoihin ja -aamuihin. Kirjan tarina ei ehkä ole omaleimaisin tai erikoisin, mutta kirjan tunnelma ja kieli olivat mieleeni. Kirja on lempeä ja lämmin, aito, arkinen, mutta kuitenkin erikoisilla mausteilla. Tykästyin erityisesti iäkkäämpiin päähenkilöihin.
Ei maailman suurin romaani, mutta aiheensa puolesta kiinnostava, tunnelmaltaan mukava (joskin myös surusävyjä mahtui) ja kiireiseen arkeen sopiva pysäyttäjä.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kotimain esikoinen. Ja miten kaunis kansi!
July 16, 2017
Joko suomalaisessa kirjallisuudessa puretaan nyt oikein urakalla sodanjälkeisten aikojen traumoja tai sitten näitä vain sattumalta tulee luettua juuri nyt. 50-luvun vuosiin palataan tässäkin, tällä kertaa sivusuhteiden ja lapsettomuuden teemoja käsittelemään. Ja kuinka kakesta sitten kuitenkin tulee hyvä elämä. Genrelle tyypilliseen tapaan tässäkin on on nykypäivän perhe, joka voi ehkä ottaa vanhemmilta oppia tai sitten ei. Kerronnan kannalta ongelmallista itselleni oli se, että molemmat päähenkilönaiset puhuivat aivan samalla tavalla (tavattoman lyyrisesti muuten), ja sivuhenkilöt heiluivat paperinukkeina heidän ympärillään kulissia pystyttäen.
July 9, 2017
2,5 *. Elämätön elämä tulee mieleen tästä kirjasta. Sellaisiakin taitaa olla aika paljon. Vanhenemista ja lapsettomuutta oli kuvattu uskottavan tuntuisesti.
June 20, 2017
Ajatuksia herättävä kirja. Selkeä rakenne, vaikka liikuttiin 1950-ja 2000-luvuilla. Vähän ehkä kaipasin lisää tunnetta päähenkilöiden välisiin suhteisiin. Kuitenkin tarina jäi mieleen. Oli meidän lukupiirin 11. kirja.
August 21, 2016
Hieno ja vahva esikoisromaani. Uskottavat henkilöhahmot, hyvä tarina ja kiehtovaa kieltä. Pidin kovasti.
September 1, 2016
Kaunis surumielinen kirja. Hiukan raskassoutuinen. Erityisesti pidin arkisten asioiden kuvauksesta, naisten maailmasta.
January 19, 2017
Viisi tähteä kielestä. Huikeita lauseita.
Read
November 23, 2017Hengästyttävän kaunista kieltä. Tarina herätti paljon ajatuksia salaisuuksista, valinnoista ja rakkaudesta, mutta jäi itsessään hieman keskeneräisen oloiseksi. Olisin kaivannut lisää perusteita yhdelle hahmolle ja muutenkin teokseen hieman lisää lihaa luiden ympärille. Vanhentuneiden naisten keskinäisen ystävyyden kuvauksesta pidin kosolti.
Displaying 1 - 11 of 11 reviews