Jump to ratings and reviews
Rate this book

In transit

Rate this book
Galadriel, G, joka on aina matkalla, aina liikkeellä, G, joka ajattelee aina matkus­tamista, eteenpäin siirtymistä, onkin nyt lapsuudenkylässään palanneena olosuh­teiden pakosta. Hän on samassa talossa, jossa aiemmin vasta haaveili New Orleansista, pohjoisnavasta ja päiväntasaajan jännittävis­tä seuduista.

Myös Vera on palannut, samaan taloon kuin Galadriel, samaan kylään, josta lähti vuosikymmeniä sitten kohti pääkaupunkia ja omaa elämää. Toisen talon yläkerrassa makaa Sem sängyssään, itse rakentamassaan talossa, eikä kukaan tiedä hänen liikehdinnästään, siitä, kuinka kaukana hän on ollut ja on.

Ja äkkiä heidän seurassaan on myös Muukalainen.

Hannele Mikaela Taivassalon loistelias romaani In transit kertoo ihmisistä liikkeessä, siirtymisistä, kauttakuluista. Siitä, millaista on olla aina muukalainen, mutta myös siitä, millaista on tuntea kuuluvansa kaikkialle. Ennen kaikkea se on kertomus himosta ja rohkeudesta antautua halun johdattelemaksi.

460 pages, Hardcover

First published September 1, 2016

3 people are currently reading
77 people want to read

About the author

Hannele Mikaela Taivassalo

15 books5 followers

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
9 (13%)
4 stars
32 (47%)
3 stars
16 (23%)
2 stars
8 (11%)
1 star
2 (2%)
Displaying 1 - 11 of 11 reviews
Profile Image for Evelina Liliequist.
Author 1 book13 followers
March 29, 2018
Det här var en svårbedömd bok och 4 stjärnor hade lika gärna kunna varit 2 eller 3. Bokens språk kräver verkligen läsaren på såväl närvaro som tålamod, men håller ständigt intresset uppe. Avsnitten ”resedagboken” där författarens egen röst (? Med reservation för feltolkning) hörs är var bokens riktiga pärlor återfinns.

Glad att jag läste denna, men lika glad att nu få sluta.
Profile Image for Eeva.
46 reviews
February 19, 2021
Mielenkiintoinen näkymä kolmen ihmisen aikaisempaan ja nykyiseen elämään. Näiden elämien välissä oli ikäänkuin jakolinja, jossa aikaisemmat eletyt elämänjaksot olivat jotenkin traumaattisia, vaikkakin muistorikkaita. Tarina olisi toiminut mielestäni paremmin lyhyempänä, sillä jossain vaiheessa tiettyjen tapahtumien muistelot rupesivat toistamaan itseään. En myöskään pitänyt kirjan lopusta, mutta ehkä se oli tarkoituksella provosoiva.
Profile Image for Tiina.
580 reviews3 followers
June 30, 2021
Tämä kirja teki vaikutuksen! Kieli on kertakaikkisen upeaa. Lisäksi toisto ja eri aikatasot tekevät tästä lähes hypnoottisen lukukokemuksen. Juoni itsessään jää kuitenkin näiden piirteiden varjoon, eikä puolen välin jälkeen saada selville enää uutta, mikä hämmensi erilaiseen rakenteeseen tottunutta lukijaa. Siitä huolimatta pidin teoksesta todella pajon.
Profile Image for Anni Nupponen.
Author 41 books31 followers
Read
February 14, 2018
Hyvällä tavalla ärsyttävä teos. Päähenkilöt toistavat toistensa ja omia virheitään. Sivuhenkilöt lipuvat päähenkilöiden elämään ja pois. Täyttymys tulee intohimosta, mutta sekin on kiellettyä ja väärää. Elämä on hetkellistä, in transit.
Profile Image for A.
185 reviews18 followers
June 8, 2018
Alituisessa liikkeessä, alituisessa paluussa, epämääräinen, hatara, harsoinen, keveydessään painostava. Mielestäni satakunta sivua olisi voinut tiivistää, mutta taitavasti kirjoitettu joka tapauksessa.
30 reviews
March 22, 2017
Vackert skriven, otroligt fina formuleringar, karaktärer som grep tag i mig, ett öppet slut och tydliga hopp i tiden. Och en gemensam nämnare: kärleken och hur den kan lyfta eller förgöra en person.
Profile Image for Amu.
414 reviews19 followers
July 18, 2017
Kestää aika kauan, että tämä kirja pääsee vauhtiin, mutta onneksi en ole niitä ihmisiä, jotka jättävät kirjoja kesken. Loppupuolella on monta hyvin kuvailtua kohtausta ja terävää havaintoa. Etenkin seksikohtaukset ovat harvinaisen onnistuneita. Harmi, että nämä kohdat olivat niin yksittäisiä ja niitä oli kirjassa niin vähän.

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta enemmän. Mutta runollinen kieli onkin hajanaista. Eniten vaivasi se, että kirjassa kaikki sanotaan kuin verhon läpi, epämääräisesti. Eikä se ole sellaista epämääräisyyttä, joka lopulta paljastaa enemmän kuin näennäisen selkeä teksti, vaan oikeaa epämääräisyyttä, joka ei tuo tekstille mitään lisäarvoa. Luulen, että tämä teksti olisi toiminut runoina tai näytelmänä paremmin.
Profile Image for Lalla Hollo.
4 reviews
May 27, 2017
Jaksoin sivulle 350, jonka jälkeen päätin olla hukkaamatta enää minuuttiakaan elämästäni toinen toistaan toistavien ja sitä myöden tylsiksi muuttuneiden lukujen parissa. Kaunista kieltä, mutta se yksin ei kanna 450 sivua.
59 reviews
September 1, 2020
Kom inte in i denna bok! Felet var kanske i mig som inte kunde konsentrera mig med bytet från det ena stälket till ett annat! Lämnade halvvägs.
Displaying 1 - 11 of 11 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.