Tuhoa ja hävitystä, likaa ja huumoria, salatieteitä ja juonittelua. 4.9.1827 Turussa roihahtaa. Pohjoismaiden historian tuhoisin kaupunkipalo saa alkunsa. Savuksi haipuu Suomen suurin ja tärkein kaupunki sekä koko joukko salaisuuksia. Kuka sytytti roihun ja miksi? Oliko asialla Ruotsin uusi kuningas vai tsaarin salainen poliisi? Kauppaneuvoksen ahneus, piian viha vai ylioppilaiden vallankumoushaaveet?
1827 on ensimmäinen koko Suomen tulevaisuutta muovanneesta Turun palosta kirjoitettu romaani. Kirja revittelee pulpin hengessä ja rymyää romantiikan epookin hameenhelmoissa. Historiallinen katastrofiromaani rakentaa monipuolisen kuvan Turusta – ja polttaa sen.
Alkuun riehakkaan kupliva ja mukanaanvievä, loppua kohti hieman latistuva. Viihdykkeenä kieltämättä romaani oli mainio, henkilöhahmot kaikessa karikatyyrimäisyydessään hulvattomia, mutta nykyaikaan sijoittuvat osuudet tuntuivat kovin turhilta. Mutta millainen olisikaan Suomi, jos Turku ei olisi aikoinaan palanut?
Mike Pohjolan 1827 on kertomus Turun palon taustoista. Hevimusikaaliin perustuva kirja on sujuvasti kirjoitettu mutta sen tarina sisältää ainakin minuun makuuni aivan liikaa erilaisia elementtejä. Sen sijaan että Pohjola olisi kirjoittanut sujuvasti etenevän historiallisen mysteerin yliluonnollisilla elementeillä (jollaiseksi kirjassa on selkeästi potentiaalia) koostuu tarina nyt kymmenien erilaisten allegoristen henkilöhahmojen intressien yhteenpunomisesta iloisen postmodernissa hengessä. Jälkimmäisessä lähestymistavassa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta tarinan suunnittelu tai kielen iloittelu ei yllä sellaiselle tasolle että valinta toimisi mitenkään erityisen hyvin. Lopputulos on miltei luettelonomainen katsaus erilaisten faktioiden toimiin palon aikana ilman sen kummempia tarinankerronnallisia jännitteitä.
Hauska ja jännittävä kirja. Sivut kääntyivät nopeasti ja tarina imaisi mukaansa. Turun palo vaikuttaa kirjan mittaan vääjäämättömältä, sen verran moni taho liekit haluaa nostattaa. Käänteet ovat sopivan hulluja, että viihdettä riittää. Sivussa on sopiva annos historiallista uskottavuutta ja hieno kuva 1800-luvun Turusta. On se Pohjola vaan hyvä.
Kaikki halusivat polttaa Turun, kuka mistäkin syystä. Turha on piikaa syyttää, sillä hän taisi olla viisain ja rohkein koko joukosta erilaisia ihmisiä. Erinomainen kavalkadi henkilöitä, joilla kaikilla oli omat motiivinsa polttaa Turku, tuon ajan merkittävin suomalainen kaupunki, joka oli uhka Venäjälle tasavaltalaisineen tai takaisin Ruotsin itäiseksi maakunnaksi -aatteineen. Kaiken lisäksi Turun tauti taisi jo vaivata tuon ajan turkulaisia. Merkittävät suomalaiset henkilöt vilahtelevat tarinassa, jopa nuori Zachris Topelius, joka näkee palon kajon ongella isänsä kanssa ollessaan. Hän taisikin olla ainoa, jota ei Turun palosta voida syyttää...
Olipa mukaansatempaava teos, jossa ei tylsää hetkeä vastaan tullut. Niin...millainen Turku olisikaan, jos se ei olisi palanut. Enkä sano tätä vain siksi, että olen itse paljasjalkainen turkulainen.
Olisin halunnut pitää tästä romaanista enemmän kuin pidin; aloitus oli mukaansatempaava ja miljöö ja ajankuva kiinnostavia. Myös itse Turun paloon keskittyvät kohtaukset olivat sangen jännittäviä, ja seesteisemmät kohdat kirjassa puhuttelevia. Toisaalta karnevalistinen porsastelu, joka lipsahti välillä puskafarssin puolelle, sekä ohuet kauhu- ja fantasiaelementit eivät oikein toimineet, vaan tekivät kokonaisuudesta oudon poukkoilevan. Hajanaista tunnelmaa lisäsi mahdottoman laaja henkilökaarti, jonka jäsenet tuntuivat aika luonnosmaisilta. Nykyaikaan sijoittuva kehyskertomus tuntui myös vähän turhalta. Ihan kiinnostava lukukokemus, mutta ei oikein viime kädessä sytyttänyt (heh heh).
Letkeää kerrontaa ja historian tapahtumien kuvittelua. Ennakko-odotus oli jotain vakavampaa, mutta tämähän menikin täysin absurdiksi satiiriksi. Harvoin historiallisen romaanin kirjoittaja uskaltaa ottaa näin villejä vapauksia.
En erityisemmin pitänyt 1827 teoksesta, mutta en myöskään osaa tarkkaan sanoa miksi en pitänyt. Kirjailija on selvästi tehnyt paljon taustatyötä teoksensa eteen ja osaa myös leikitellä historian tapahtumien kanssa. Siitä hatunnosto Pohjolalle.
Turun suurpalo on historiallisesti merkittävä tapahtuma ja ansaitsee oman ruotimisensa monesta eri näkökulmasta, mukaan lukien fiktiivisen näkökulman. Tarinan paikat sekä niiden miljööt ovat sommiteltuja ja pohdittuja, toisinaan puisen kaupungin tuoksut voi aistia kirjaa lukiessa. Ainekset ovat kohdillaan, mutta paikka paikoin kirja jumahtaa uriinsa ja jää polkemaan paikoilleen. Mielessäni käväisi sana "jaarittelua" useammin kuin kerran. Alku lupaa enemmän kuin mitä kirjan loppu antaa: noin kaksi kolmasosaa kirjasta oli itselleni uuvuttavaa.
Miksi kaksi tähteä? Kaksi tähteä koska kirja on OK, Goodreadsin asteikolla se on ihan hyvä saavutus kirjalle. En lukedu tämän kaltaisten kirjojen tai lajityypin ystäväksi, mutta uskon että kirjalle on olemassa oma lukijakuntansa. Itseäni kiehtoivat eniten kirjassa kuvattu tulipalo ja ylipäätään tulen käyttäytymiseen liittyvät kohtaukset. Mike Pohjolalla täytyy olla jotakin syvempää käsitystä tulen ja kuumuuden olemuksesta.
Nopealukuinen, viihdyttävä, mutta ei järin syväluotaava. Hauskaa Turku-kuvausta: oli kiva kuvitella tuttuja paikkoja sellaisina, kuin ne olivat ennen paloa. Tuntuu selvältä, että Pohjola teki tätä varten paljon tutkimustyötä, mikä on historiallisissa romaaneissa (pulpmausteilla tahi ei) aina tärkeää. Arvostin historiaviittauksia esim. Johan Ludvig ja Fredrika Runebergiin, sekä kunnon pulphenkistä pöljää saatananpalvontameininkiä. Maria oli paras hahmoista, ja varmaan siksi hänen kohtalonsa turhauttikin minua eniten.
Olisin arvostanut, jos n-sanaa ei olis tarvittu käyttää sitä paria kertaa, huoh. Olkoonkin historiallista, se on silti perseestä. Plussaa toki siitä, että 1800-luvun Turku kuvattiin monikulttuurisena.
Korsettikuvaukset ei ihan vakuuttaneet, mutta mä olenkin liian pukuhistorianörtti.
Mutta kaiken kaikkiaan vetävä tarina, ja monipuolinen hahmokaarti toimi kiinnostavana peilinä leikittelylle siitä, kuka loppujen lopuksi aiheuttikaan Turun palon.
Nykymaailmaan sijoittuva kehystarina sen sijaan tuntui täysin irralliselta ja tarpeettomalta. Sitä olisi pitänyt kehittää paljon pidemmälle, että olisin nähnyt siinä mitään pointtia, mutta tällaisenaan se tuntui vaan tosi turhalta ja distraktoi kivoista historiahommista.
Kiinnostava, hullutteleva ja toiminnan täyteinen kuvaus Turun palosta.
Tämän kirjan kohdalla 500 sivua oli itselleni aivan liikaa. Toiminnan kuvaus on runsasta, ja toisaalta monet kohtaukset ohitetaan suorastaan juosten. Omituisen tyynesti palaneet tai muuten loukkaantuneet hahmot jatkavat pohdintojaan ja etenemistään. Kirjailija jaksaa myös flirttailla nykylukijalle loputtoman tuntuisesti viittauksillaan esimerkiksi Runebergien alkavaan suhteeseen.
Ilman muuta ansiokasta on vanhan Turun kuvaus ja nokkela juoni. Mitä ilmeisimmin kirjailijan roolipelitausta näkyy tässä tavassa toteuttaa romaani, jossa valtava määrä hahmoja ajaa omia intressejään ja kohtaa erilaisia esteitä.
No johan oli kirja sijoitettuna Turun paloa edeltäviin tunteihin ja toisaalta niiden taustoihin. Sekä pidin että enä pitänyt kirjasta.
Toki aiheesta kuin aiheesta saa kirjoittaa vaikka minkälaisia kirjoja. Silti minu häiritsi tämä "salaliitto-teoriamainen selitys" Turun palolle. Ihanko oikeasti ja ei kuitenkaan?! Miksi kirjoittaa tämä kirja?
En ole perehtynyt Turun paloon, joten en tiedä mikä osa tästä kirjasta oli faktojen osalta ihan varmasti totta ja mikä kaikki muu silkkaa sepitettä. Ei ihan koko kirja, koska Turku on palanut. Mutta entä se kaikki muu.....
On aina kivaa lukea tuttuihin paikkoihin sijoittuvaa kirjaa, niin nytkin. Pohjolan kuvaus Turun paloon johtaneista tapahtumista ja itse palosta on humoristinen, hersyvä ja viihdyttävä kokonaisuus, joka saa miettimään paitsi salaliittoja myös sitä, että suurin osa ihmisistä on lopulta aika itsekkäitä ja ahneita. Kirjan nykyaikaan tuodot lyhyet osuudet eivät minusta tuoneet kirjaan mitään ihmeellistä lisäarvota, pitäytyminen 1800-luvulla olisi riittänyt mainiosti.
Häälyn 3.5 ja 4 tähden välillä, mutta annoin korkeamman arvosanan, koska uskon tämän kirjan pysyvän kanssani pitkään. Historiallinen fiktio ei ole missään nimessä suosikkigenreni, vähän liian raskasta luettavaa. Ja vielä vähemmän kotimainen sellainen. Mutta olihan tämä mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa luettavaa hyvin kirjoitettuna!
mielenkiintoisesta aiheesta viritelty oudohko mysteeriromaani ihan kaikki käänteet eivät olleet uskottavia saati miellyttäviä. Olisin toivonut realistisempaa otetta
Edettiin niin hitaasti ja kiemuraisesti - kuin vain pitkässä tämän ajan mekossa voi vain kiirehtiä, korsettikin puristi. Tarinankerronta oli paikoin oivaa, selvästi oli paneuduttu yksioikoisen ylioppilaan maailmaan. Koko ajan odotin kuitenkin että milloin se alkaa, se joku, josta oli niin kohkattu. Mutta ei "se" sitten koskaan alkanut. Turku kuitenkin paloi.
Kertakaikkisen kiehtova kirja, jossa leikitelllään ajatuksella Turun palon sytyttäjästä ja syistä. Oliko se Ruotsin kuningashuone, tsaarin käsky tai kenties suomalaiset itse?!
Ei ollut paras idea ikinä lukea tätä samaan aikaan samantyyppiseen miljööseen sijoittuvan kirjan kanssa, mutta kun tästä päällekkäisyydestä pääsin vei Pohjolan tarina mukanaan. Turun paloon johtavat juonittelut, seurapiirin vehkeilyt, kansanrunouden keräily ja hämäräperäiset käsikirjoituksen perässä nykyajassa juoksevat tyypit muodostivat kiintoisan kokonaisuuden.