Simpauttaja

Simpauttaja #1

by Heikki Turunen

Pielisen rannan kylään saapuu keväällä kummallinen mies, Simpauttaja. Mukanaan hän tuo kaupunkilaisen levottomuuden ja oudot tapahtumat. Luonnollinen elämänrytmi häiriintyy, Simpauttaja tuhoaa ja rakentaa ihmissuhteita, ja kun hän syksyllä lähtee, ei mikään ole ennallaan. Kyläläiset kuitenkin ovat oppineet itsestään jotakin uutta.

Pohjoiskarjalainen maaseutu elää rehevästi kertomuksen ympärillä. Turunen puhuu tuntemiensa takametsien puolesta, ei ruikuttaen vaan rennolla otteella ja mehevällä huumorilla.

Heikki Turusen, nuoren pohjoiskarjalaisen lehtimiehen romaani arvioitiin vuoden 1973 parhaaksi esikoisteokseksi. Simpauttajan silmänkääntötemput ovat sittemmin tulleet tutuiksi myös televisionäytelmänä.

Genres: Finnish Literature, Fiction, Classics

352 pages, Paperback

First published January 1, 1973

Reviews

[Jouni Virtaharju · Rating 4 out of 5]

"Hei hulinaa sano piika kun kirnuun pieras." (s. 144)

Edellinen lainaus kiteyttää kirjan tyylin ja varmaan ainakin osin selittää sen suosion. Turunen keräsi ja laittoi henkilöhahmojensa suuhun tukun tuttuja ja tuntemattomia sanontoja, jotka ainakin allekirjoittanutta huvittivat. Kielestä ja tekstistä tulee oma lapsuuteni mieleen: samanlaisia lausahduksia saattoi kuulla savolaisten serkkupoikien suusta. Ja kirjan monet ryyppäämiskuvaukset viihdyttävät ainakin suomalaista lukijaa.

'Turusen kansankielinen tarkastelu yhdestä kesästä Pielisen rannalla on verevä kuvaus maaseudun arjesta. Arki pitää sisällään myös suuria tunteita - intohimoa, vihaa, vieraantumista.

Muistan lapsuudesta kirjasta tehdyn televisioelokuvan, josta parhaiten jäivät mieleen lausahdukset, hassut hahmot ja erotiikka. Tällä myöhemmällä lukemisella minut yllätti (positiivisesti) myös Turusen maaseudun rakennemuutoksen tarkastelu ja yhteiskuntakritiikki, jonka äänenä kirjassa on erityisesti potkut saanut vasemmistolainen lehtimies.

Hyvä kirja.

[Ville · Rating 4 out of 5]

"No eihän tätä elämee iliman huumoria kestäs mursunnahkanen persekkää. Voi hyvä luoja niin."

Tämän romaanin kieli on värikästä, ylläoleva on erittäin lievästä päästä. Pidin siitä miten elämänmakuista ja sievistelemätöntä oli henkilöiden kielenkäytön kuvaus, sekä ylipäätään maaseudun elävästä kuvauksesta. Ehkä jossakin kohtaa hiukan alkoi tympäistä, kun kuvauksia äijäporukoiden juopottelusta ja roiseista jutuista on sen verran paljon. Toisaalta kirjassa on myös lyyrisiä hetkiä.

Enimmäkseen tämä on varsin miehinen romaani, naiset ovat enemmän sivurooleissa. Tosin Marketan ja Julian hahmot nousevat joukosta ehkä juuri siksi kirkkaina esiin. Samoin päähenkilö Impan "hullu" ja syrjitty veli Otto, joka ei herkkänä ja taiteellisena luonteena maalaisyhteisön perinteisen maskuliinisuuden muottiin mitenkään sovi. Nimihenkilö Simpauttaja on sitä vastoin kertakaikkiaan vastenmielinen tyyppi.

Vähän kaksijakoinen fiilis mutta paljon sellaista mistä pidin. Kyllä tällainen maaseudun arkista menoa kuvaava suomalainen kirjallisuus minuun vetoaa, ehkä etenkin näin kesällä mielelläni luen vanhempaa kotimaista.

[Juuso · Rating 4 out of 5]

Heikki Turusen vuonna 1973 ensimmäisen kerran julkaistu Simpauttaja (WSOY, 1974) mennee kotimaisen kirjallisuushistorian kategoriassa osioon humoristiset kansankuvaukset. Tuo genrehän meikäläiseen tavallisesti uppoaa, ja näin on asianlaita tälläkin kerralla. Simpauttaja on yksi parhaista romaaneista, mitä olen hetkeen lukenut.

Kirjassa oletettavasti vietetään 1970-luvun alkupuolta Itä-Suomessa Lieksan liepeillä jossain. Nuori jantteri nimeltä Imppa ottaa hatkat kotifarmiltaan, kun hermo menneepi isänsä kanssa. Vaihtoehtona olisi muuttaa Helsinkiin, mutta sitä ennen pitää tienata kuvetta. Ei muuta kuin työnhakuun, tuumaa Imppa, ja suuntaa kyselykierroksensa lähitienoon tiloille.

Yhdeltä farmilta löytyy urakka, ja työpari — erikoismies, jota kutsutaan nimellä Simpauttaja. Hänestä ei kukaan tunnu tietävän mitään, käsillään hän kuitenkin kävelee, päässään reikäinen baskeri ja vielä puhelee mitä sattuu. Simpauttaja onkin mielenkiintoisen oloinen hahmo. Mieleeni tulee jonkinlainen sekoitus kiivasluontoista Antero Rokkaa, pohdiskelevaa Konsta Pylkkästä ja viettelevää Shemeikkaa. No siinä sitten seuraillaan kesä Impan ja Simpauttajan edesottamuksia työmailla ja kylillä.

Kirjaa lukiessa pääsin vahvaan ja nostalgiseen maalaistunnelmaan, aikaan ja paikkaan, jota en ole koskaan elämässäni kokenut. Ajankuva on kiinnostava: nuorten miesten paineilu koneellistuvan maatalouden ja kaupunkielämään siirtymisen välillä. Kukapa tehtaaseen haluaisikaan hikoilemaan, kun maaseutu tarjoaa romanttiset puitteet heilastelulle, lavatansseille ja viinanjuonnille yöttömässä yössä?

[Taneli AH · Rating 5 out of 5]

Aloitin koulutaipaleeni 90-luvun alussa, kaksikymmentä vuotta Turusen romaanin ilmestymisen jälkeen. Elintaso, jossa sähkö tulee seinästä, vesi hanasta, ruoka kaupasta ja lelut ja videot ja pelit joka joulu ja syntymäpäivä, oli minulle itsestäänselvä. On jotenkin hurjaa ajatella, että vain kaksikymmentä vuotta aiemmin vielä sinnitteli olemassaolon reunalla suomalainen todellisuus, jossa viljeltiin pientä plänttiä hevosvoimin, asuttiin mökeissä, öljylampun valossa ja kannettiin vesi järvestä. Työukon elämä oli sodan lisäksi ainoa todellisuus romaanissa kuvatuille vanhemman polven pienviljelijöille. Nuori polvi katsoo tulevaisuuteen ja urbaaniin elämään kiinnostuksella, toisaalta pelolla ja toisaalta pakon edessä. Jos mielii saada puolison ja jotain muuta kuin niukan elannon lantaa heittelemällä, on pakko lähteä. Maaseutu tyhjenee ja talot rapistuu ja pellot paketoidaan tai myydään naapurille kyynel silmässä. Paikallisyhteisöt ja kokonainen elämäntapa katoaa. Romaanissa on loistavaa ajankuvaa, hyvää dialogia ja hienoa kuvausta luonnon ja agraarivuoden kierrosta. Henkilögalleria on mielenkiintoinen: On paskan heittelyyn kyllästynyt nuori, joka aikoo Helsinkiin, on sodassa hermonsa menettänyt jääräpäinen pienviljelijä, on hyväluontoinen naapuriäijä, herkkä ja psykoosialtis veli, joka veistää puusta naisia, on rikkaan suurtilan ylimielinen isäntä, joka on aina kännissä, on tappelupukari, on kaupunkielämään pettynyt juoppo intellektuaali, on kaikkien miesten himoitsema puuma ja sitten on Simpauttaja, jonkinlainen vaeltava liminaalihahmo, josta ei juuri ota selvää. Osa hahmoista on karikatyyrejä, mutta toisten sielunelämään uppoudutaan syvällisesti ja maalailevasti. Lämmin suositus.

[Riikkala · Rating 4 out of 5]

Ehkä Kainuuseen suunnilleen 1960-luvulle sijoittuva kertomus Ryynäsen Impasta, joka lähtee kotoa Pirtamon taloon kesärengiksi salaojia tekemään. Renkinä samoissa hommissa on eräs Simpauttaja, joka onkin lopulta aikamoinen kekkuli. Pidin syrjäseutu-Suomen kuvauksesta, leveästä murteesta sekä sivuosassa olleen viinan viemän toimittaja-Jompan poleemisista monologeista siitä mikä kaikki on Suomen maataloudessa ja aluepolitiikassa mennyt pieleen.

[Matti · Rating 4 out of 5]

Rehevällä savolaismurteella kuvattua syntistä maalaiselämää. Ryyppäämistä, tappelua ja erilaisia eritteitä. Simpauttaja on kaikessa moraalittomuudessaan huikean kiinnostava hahmo, joka pistää kylän kokolailla sekaisin ja poistuu sitten takavasemmalle.

[Samuli · Rating 3 out of 5]

Turunen onnistuu mielestäni hyvin kertoessaan maaseudun elämästä. Tarinassa hyvä sekoitus huumoria ja vakavempia aiheita. Simpauttaja on kirja, jonka kaikkien suomalaisten kirjojen ystävät tulisi mielestäni lukea.

[Tuula Arelahti · Rating 5 out of 5]

Simpauttaja oli äänikirjana mitä mainioin. Lukija Esa Saario lauloi, murahteli ja eläytyi henkilöiden vuorosanoihin. Kirjan teksti oli värikästä ja mehevää. Elämänmakuinen kirja!

[E.E. Leivo · Rating 3 out of 5]

Äänikirjan lukija Esa Saario ansaitsee erikoiskiitokset. Mahtava suoritus kerta kaikkiaan!

[Miika Saari · Rating 5 out of 5]

Syö paskas sanoo imppa isälleen ja lähtee muailmalle.

[Jussi Eskola · Rating 2 out of 5]

Tässä ryypättiin, tapeltiin ja naitiin 70-luvun Pohjois-Karjalassa. Potkut saaneen toimittajan monologit parasta antia.

[Sami · Rating 4 out of 5]

mitä vittua mä luin. ei oo ees sillee huono mä vaa vähä hämmennyn jatkuvasti

[Silvereyedlynx · Rating 3 out of 5]

Luultavimmin osuva oman aikansa kuvaus. Itse en välitä tästä milteinpä inhorealistisesta kuvauksesta missä räkämällejä ja muita eritteitä ei turhaan sensuroitu. Ihan viihdyttävä kertomus mutta ei houkuttele lukemaan muita kirjailijan teoksia.

[Janne Paananen · Rating 3 out of 5]

Kirjassa on enemmän huikeita one-linereita kuin yhdessäkään Schwarzeneggerin leffassa. Ja kyllähän se kutoo ovallista ihmis- ja maisemakuvaa muutaman kymmenen vuoden takaisesta maalaiskylästä. Tarinassa on paljon hyviä elementtejä ja hahmotkin on mielenkiintoisia, mutta siitä huolimatta kirja ei oikein imaissut mukaansa.