Ahma muuttaa itärajalle omavaraiseksi erakoksi. Hän varautuu maailmanloppuun, mutta se tapahtuu nopeammin kuin hän osaa odottaa tai toivoa. Yhteiskunnan romahdus katkaisee yhteydet, ja viestintä palautuu kahden ihmisen väliseksi. Valta on niillä, jotka sen ottavat. Toisin kuin useimmat, Ahma on varustautunut: hän aikoo seistä omalla maallaan, ase kädessä, ja turvautua varmuusvarastoonsa.
Vaikka Ahma on itsenäinen, säälimätön ja omavarainen, hän ajautuu pienen lauman jäseneksi. Toiset ihmiset ovat Ahmalle helvetti, mutta onko yksinäisyys vieläkin viheliäisempää?
Laura Gustafssonin kolmas romaani katsoo ihmistä raadollisuudessaan, pienuudessaan ja loputtomassa kauneudessaan. Se on tutkielma selviytymisstrategioista, yhteisöstä ja siitä, miten ihminen on lyhyessä ajassa menettänyt kosketuksen maahan, kaiken perustaan.
Korpisoturi katsoo suomalaisen yhteiskunnan nykytilaa, ja kysyy, mitä suomalaisuus oikeastaan on.
ENG: Laura Gustafsson describes herself as a playwright, a vegan and a glamour blonde. She's got two university degrees, cats and a husband. Her way of using language has been most influenced by her mother. If Laura wasn't an author, she would use all her time loving animals and listening to 22-Pistepirkko (a Finnish band).
FI: Laura Gustafsson (s. 1983) on näytelmäkirjailija, vegaani ja glamourblondi. Hänellä on kaksi yliopistotutkintoa, kissoja ja mies. Hän on saanut kieleensä eniten vaikutteita äidiltään. Jos Laura ei kirjoittaisi, hän käyttäisi kaiken aikansa eläinten paijaamiseen ja 22-Pistepirkon kuuntelemiseen.
Yksi tämän vuoden tavoite on lukea kaunokirjallisuutta, jossa ilmastonmuutoksella on rooli. Gustafssonin Korpisoturi on eka tähän tavoitteeseen, ja pidin kyllä! Huorasatu jätti mut aikoinaan vähän kylmäksi, mutta Korpisoturin tarina ja kerronta iskivät. Tykkäsin siitä, miten juonen eteneminen oli vuorotellen nautinnollisen vaivihkaista ja sitten yhtäkkiä kahdessa lauseessa tapahtuukin ytimekkäästi jotain todella isoa. Etenkin kirjan lopussa on tästä hieno esimerkki! Kirja jätti hieman ahdistuneen ja kuumottuneen olotilan, mikä on dystooppisuutensa takia varmaan just oikea fiilis.
Lukemisen jälkeen jäin pohtimaan sitä, että oon usein mieskirjailijoiden nais(sivu)hahmoja lukiessa pähkäillyt, että tehdäänkö naishahmoista usein ohuita ja stereotyyppisia, koska ei uskota universaaleihin ihmiskokemuksiin ja niiden kuvaamiseen? Siis ajatellaan jotenkin kierosti, että naisten kokema tuska/kateus/rakkaus/mikätahansatunne on muka jostain Venuksesta, joten niihin hahmoihin ei yritetäkään syöttää sitä omaa tuttua kokemusmaailmaa. Vai johtuuko se siitä, että koska miehet yhä "joutuvat" harvemmin samaistumaan naisiin, koska samaistuttavia äijäpintoja vaan on _kaikkialla_ yhteiskunnassa? Ja naiset taas ovat tottuneempia samaistumaan miehiin, koska usein ei ole muita vaihtoehtoja?
Tää ajatus/teoria on raakile ja mua ahdistaa tässä mun omassa pohdinnassa vähän tällainen kategorinen sukupuoliajattelu ylipäätään. Mutta mua kiinnostaisi kuulla jonkun duden näkökulmasta, että miten samaistuttavilta/omilta naiskirjailijoiden kirjoittamat miehet tuntuvat? Tää ei oikeastaan liity Korpisoturiin niinkään, vaan yleisimmin. Vaikka toki Ahmaankin oli kirjoitettu aika kiinnostavia ajatuksia esim. maskuliinisuudesta. Tämänkin pohdinta voisi olla vuoden 2018 lukutavoitteissa, ilmastonmuutoksen ohella!
Survivalismi kiinnostaa ilmiönä, ja siihen Gustafsson uudella kirjallaan tarttuu. Ahma varautuu kaikkeen, muttei ehkä siihen, että joku muu haluaa väkisin osaksi hänen elämäänsä. Ympärillä mureneva yhteiskunta kuvataan etäisenä kaikuna, keskiössä on yksilön suhde itseensä ja muihin silloin, kun muusta haluaa irti. Pidin!
Loistavasti kirjoitettu kirja jonka luin lähes yhdeltä istumalta. Kirjan tunnelma jäi pyörimään päähän pitkäksi aikaa ja voisin lukea uudestaan vaikka heti.
Gustafsson kirjoitti supisuomalaisen romaanin. Paasilinnan, Hotakaisen, Nousiasen jatkoksi. Vatanen, Virtanen ja Virtanen saavat Korpisoturin Ahman rinnalleen. Samoista pohjoisista puskista löytyy myös Loen Doppler.
Olen Gustafssonin fani. Korpisoturi tuntui alkuun pettymykseltä, liian tavalliselta, liian, noh, romaanilta verratuna Huorasadun huutoon ja ylitsepursuilevaan juoksuun tai Anomalian hitaaseen nyrkiniskuun. Gustafsson on minulle äänekäs, rohkea, idealisti, saarnaaja, silmänavaaja, taiteilija. Ja tässä roolissa äärimmäisen tärkeä.
Korpisoturin edetessä hyväksyin "perinteisen tyylin" ja sulahdin filosofisiin pohdintoihin ja ihailemaan kirjailijan kykyä keksiä juuri nämä hahmot ja käänteet. Salakavalan idealistinen ja morsettamalla saarnaava teos. Vau.
Kas tässäpä mainio kirja kaikille, jotka ovat edes hetken miettineet, miltä tuntuisi jättäytyä yhteiskunnan systeemien ulkopuolelle; miten pärjäisi jos pitäisi itse kasvattaa ruokansa, hoitaa lämmitys ja jätehuolto ja terveydenhuolto. Ahma on hieno hahmo, ja Gustafssonin väliin eleettömän toteava, väliin anteeksipyytelemättömän ronski tyyli istuu tarinaan saumattomasti.
Perinteistä tarinan kaarta tässä ei ole, ei ainakaan loppuun vietynä, mutta jonkinlainen antikliimaksi on sekin tarkoituksellinen. Äkilliset, yllättävät naurunpurskahdukset kuitenkin ovat taattuja -- huumori on salakavalaa -- eivätkä sivuhahmotkaan jätä kylmäksi.
Ahma on yhtäaikaa sympaattinen ja vastenmielinen hahmo, joka on omalla tavallaan eksyksissä ja samaan aikaan asian ytimessä. Kirjan alkupuolisko viehätti minua enemmän. Gustafsson käyttää kieltä monipuolisesti, ja kerronta on sujuvaa ja oivaltavaa. Myös äänikirjan lukija teki erinomaista työtä ja sopi täydellisesti tämän kirjan lukijaksi.
"Ihminen luo ja tuhoaa epäsuhdassa. Vaikka luonto ei etene suunnitelman mukaan, sillä on pohjapiirroksia, toistuvia peruskuvioita - ei suunnitelmia, mutta ylittämättömiä lakeja. Ihmisellä on vapaa tahto, mielivalta ja toivo."
"Ei olisi mielekästä kuolla. Kuoleman näkeminen pakotienä ei ole muuta kuin romantiikkaa. Yhtä hyvin voisi uskoa rakkauden pelastavaan voimaan."
"Ihmiset ja taide, todellisuuspakoa molemmat. Heroiini. Sokeri."
Siis. Wau. En meinaa päästä yli, kuinka upea kirja tämä on. Survivalismi aiheena on jotain hyvin toisenlaista, minkä vuoksi lukeminen oli kiehtovaa, kun en aiemmin aiheesta oikein tiennyt. Ja Ahma henkilönä. Niin monisyinen ja ihailtava ja omituinen - ja mies. Milloin aiemmin olen lukenut näin osuvaa mieshahmon kuvausta? Apokalyptiset tunnelmat ovat koko ajan tässä läsnä, jotenkin se tietty pelko ja ahdistavuus, mutta samaan aikaan luonnon armoilla elämistä romantisoi, se tuntuu melkeinpä utopistiselta. Linnea ja Pamsu - rakastan. Ja Lynx. Wau. Ja se, ettei tätä lukiessa koskaan oikeastaan voinut tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Arvoituksellisuus, mystisyyskin.
Entä sitten kun taidetta ei enää ole? -luku hämmensi. Rakastin sitä, ja se ikään kuin avasi minulle ikkunat toiseen todellisuuteen. Toi ilmi asioita, joita en ollut koskaan oikeastaan tajunnut. Järkytti suorastaan. Toinen hätkähdyttävimmistä luvuista oli XXX eli Ahman testamentti. Siinä Ahman menneisyys revittiin väkivalloin, mutta silti jotenkin siististi auki. Esteettinen ruumiinavaus. Siihen harva kirjailija pystyy. Ja lopun sairaat ja unenomaiset tunnelmat. Aivan loppu, viimeiset virkkeet.
Voisin melkein väittää että Gustafssonin tuotannon priimus.
Tämä arvio on julkaistu ensimmäisen kerran TiinaReads -Instagram-tilillä.
Kirja edustaa spekulatiivista fiktioita, enempi dystooppinen tarina mielestäni, vaikka kirjan päähahmolle Ahmalle ei välttämättä ole dystopiaa vaan hyvinkin toteutunut utopia. Nyt kun otin tämän tehdäkseni, kirja menikin nopeasti.
Aihepiiri on sinänäsä tuttu että olen ollut kiinnostunut survivalmismista jo pitkään ja Ahma on oikea doomsday prepper. Aika asekeskeinen, mallia on ehkä otettu Yhdysvaltojen prepperiskenestä, jossa aseet ovat keskeinen osa survivalismiaatetta ja -elämäntapaa. Tätä muutkin aihepiirin ihmiset ovat kirjassa kritisoineet mutta ei tämä minusta ihan liiallisuuksiin mennyt kuitenkaan.
Suuremmin juonta spoilaamatta viihdyttävä ja vetävä kerronta. SHIFT:iin varautuva Ahma lähtee maalle ja yrittää ryhtyä omavaraiseksi erakoksi. Yksinelo ei kuitenkaan ihan lähde sujumaan, koska Ahma on yllättävänkin haluttua seuraa vähän mörököllityypiksi. Sitten se läjähtääkin jo tuulettimeen ja Ahman seuraan liittyy niin sika kuin pari kylän naistakin, unohtamatta nettifoorumin muita preppereitä. Talvi onkin kaikkea muuta kuin yksinkertainen, kun kevät koittaa on koko seudun elämä kääntynyt nurinniskoin, Ahman omasta elämästä puhumattakaan!
Vähän kyllä jännitti, kestä selviävät talvesta ja ketkä eivät. Ahma selvisi, moni muu kuitenkin jää lopulta pimentoon, kuten doomsdayn koittaessa ehkä oikeastikin kävisi.
Laura Gustafsson herätti mielenkiintoni ronskilla ja hävyttömällä öykkärifeministisellä esikoisteoksellaan Huorasatu (2011), joka oli ilmestymisvuonnaan ehdolla myös Finlandia-palkinnon saajaksi. Viimeisin teos, Pohja (2017), puolestaan latisti tunnelman ja käänsi kiinnostukseni kirjailijaa kohtaan jyrkän laskusuuntaiseksi luotaantyöntävällä itkuvirsimäisyydellään ja teinityttömäisellä minäkeskeisyydellään.
Gustafssonin viimeistä edellinen romaani, Korpisoturi (2016), on huomattavasti seuraajaansa parempi. Omavaraiseksi erakoksi ryhtyneen vainoharhaisen miehen tarinan kuljettamisen ohella Gustafsson pohtii oivaltavasti ihmisen suhdetta luontoon, kansalaisuuteen, kansallisuuteen, yhteiskuntaan, kapitalistiseen markkinatalouteen ja valtiojohtoiseen yhteiskuntamalliin - myöskään kirjailijalle aina niin tärkeätä sukupuolisuutta unohtamatta. Korpisoturin apokalyptiset kauhukuvat istuvat paremmin kuin nakutettu tähän parhaillaan jylläävään koronapandemiaan. Romaanin loppu jää tyylikkään kutkuttavasti lukijan tulkinnalle avoimeksi.
"Luomakuntalaiset. Elämme vittumaisia aikoja. Niitä on nyt kestänyt kaksisataatuhatta vuotta."
Luin takakansiteksistä päähenkilön nimeksi ensin Alma, ja odotin tarina sitkeästä karjalaismummosta, mutta päähenkilö olikin Ahma, survivalismista innostunut peräkammarin poika. Ehkä kirjailija tällä haluaa sanoa jotain miehisyydestä (enemmän kuin mummoudesta). Kirja alkaa "maanisella realismilla", eli keksitään henkilö, hänelle pakkomielle ja sitten kirjoitetaan tästä aiheesta kaikki mitä keksitään (vrt. kaikki Hotakaisen, Nousiaisen tai Erlend Loen kirjat). Tässä tapauksessa päähenkilön harrastus on maailmanloppuun varustautuminen. Puolen välin jälkeen uhat alkavat konkretisoitua. Itse pidin enemmän kirjan alusta, jossa oli enemmän kylähullumeininkiä, kuin lopusta, jossa oli vähän liikaa nuorten seikkailukirjaa, eivätkä katastrofit tuntuneet kovin uskottavilta.
Hyvin erilainen kuin aikaisemmin Gustafssonilta lukemani Huorasatu. Jotain samaa on kuitenkin hahmoissa, mutta tapahtumien kulku ja juoni ovat paljon perinteisempiä. Kirjan kanssa on tehty paljon töitä taustatiedon selvittämiseksi ja juuri sen vuoksi se koukuttaa ja saa survivalismin näyttäytymään todella kiinnostavassa valossa.
Aamulehden kriitikko tiivisti hyvin teoksen parhaan annin: "Onneksi Gustafsson todistaa tyylikkään hillitysti, miten romantisoituja ajatuksia yksinäisyys ja omavaraisuus ovat." Kerronnallisesti teos jää kuitenkin kolmeen tähteen. Minua häiritsi se, että ajoittain kertojanäkökulma tuntui vaihtuvan umpimähkäisesti virkkeen välein Ahman päänsisäisestä kerronnasta ulkopuolisen kertojan ääneen.
Pidin kirjan huumorista ja kielestä. Teos sisälsi myös teräviä ja ajankohtaisia huomioita nyky-yhteiskunnasta. Ahman hahmo oli toisaalta ajatusmaailmaltaan vastenmielinen (esim. sovinismi) mutta toisaalta hänen tarinansa oli myös tavallaan surullinen. Kaikenkaikkiaan kirja oli hienoa pohdintaa siitä, mitä tapahtuisi sitten, jos yhteiskunta ja sen infrastruktuuri romahtaisivat täysin.
Aika jännä kertomus oman elämänsä survivalistista. Erakkona ei ole helppo pysyä, kun väkeä pyörii nurkissa kaiken aikaa. Jos kotivara on laskettu yhdelle ihmiselle, jokainen lisäsuu on ongelma, ja ongelmia tuntuu riittävän. Yhteiskuntakin mokoma romahtaa ympäriltä.
Sujuvasti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu kirja, jota en malttanut laskea käsistäni.
Hieno kertomus väjäämättömän kumouksen odotuksesta ja siihen varautumisesta korpisoturin näkökulmasta..Lopulta kuitenkin omaan makuuni liian realistinen...:)
Tunnen tämänkaltaisia miehiä ja tällaista survialistista elämäntapaa. Oli hieno lukea sellaisesta, koska tämän aiheen kirjallisuutta on hyvin vähän. Täydet viisi tähteä.