Kun 14-vuotias Erik Petter perii isältään raskaasti tappiollisen tilan, meri on hänen ainoa mahdollisuutensa. Ensimmäisen laivan mastot kohoavat kylänväen epäluuloista huolimatta, ja uudenkarhea alus lasketaan rohkeasti vesille. Vähitellen Erikistä kasvaa menestyvä laivanvarustaja, kylän mahtimies. Aluksista uljain on kuunari Leo, joka tuo vaurautta omistajalleen ja koko kylälle. Mutta menestyksestä joudutaan maksamaan kallis hinta, eivätkä kaikki merelle lähtijät koskaan palaa.
Elämä on ankaraa myös niille, jotka jäävät rannalle odottamaan kuunarien paluuta. Silti vaikeidenkin aikojen yli kantaa kyläläisten suunnaton elämänhalu ja toivo valoisasta tulevaisuudesta. Usko meren tuomaan vaurauteen on vahva. Maailma kuitenkin muuttuu merenkulkijoiden ympärillä, ja kuunarien loiston aika on lyhyt.
Hartaasti odotettu uusintapainos vie lukijansa 1800-luvulle kuunarien aikaan. Lundbergin taidokkaassa kerronnassa tuntuu meren tuoksu ja kauan sitten kadonneen maailman lumovoima.
Ulla-Lena Lundberg on syntynyt Kökarissa ja asuu nykyisin Porvoossa. Jo 15-vuotiaana debytoinut Lundberg on julkaissut lähes kaksikymmentä kirjaa: runoja, raportteja, matkakertomuksia ja romaaneja. Hänet on palkittu moneen kertaan; hän on mm. saanut kahdesti valtion kirjallisuuspalkinnon, ollut neljä kertaa Finlandia-ehdokkaana ja Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana ja saanut Ruotsin Akatemian Finland-palkinnon, Gummeruksen Kaarlen palkinnon ja Kiitos kirjasta -mitalin. Vuonna 1993 hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi sekä Åbo Akademin kunniatohtoriksi. Lundberg voitti vuoden 2012 Finlandia-palkinnon romaanillaan Jää.
Luin kirjan Ahvenanmaan matkan aikana - vaikka en nähnyt muuta kuin ankeahkon hotellin ja jäähallin ja niiden väliset viehättävät Maarianhaminan kadut, pääsin syvälle tunnelmaan kirjan avulla. Myrskyluodon Maijan, Katrinan, Kökarin Annan ja Jään myötä olen päässyt näihin maisemiin kirjallisesti jo lapsesta lähtien. Leon tarina on merenkulun, kauppalaivaston - se vilisee nimiä (joista on vähän vaikea pysyä kärryillä, mutta se ei onneksi ole tarinan kannalta tarpeen) ja juoksee sukupolvien läpi. Kertojaääneksi kirjailija on valinnut miehen joka kasvaa pojasta vanhukseksi kirjan aikana. Tämä ratkaisu etäännyttää siten, että kaikki hahmot säilyvät jokseenkin kaukaisina eikä kehenkään ehdi varsinaisesti kiintyä.
Kiinnostavaa oli ymmärtää historiallisesti Ahvenanmaan asemaa osana Pohjoismaita, minkälainen merkitys maanviljelijöiden varustelun aloittamisella oli, ja miten nopeasti kansainvälistyminen pääsi vauhtiin tämän kultakauden aikana. Tämä kirja käynnistää saaristolaistrilogian
Olipa upea ja koskettava saga. Pidin tästä vielä enemmän kuin Jää-teoksesta. Teksti on koskettavaa, vaikka Lundberg ei erityisemmin yritä onkia reaktioita lukijasta. Kaikki tulee vain esiin vahvojen henkilöhahmojen ja tapahtumakuvausten kautta. Tunnelmallista kertomista saariston kauneudesta ja kauheudesta, ihmisenä olemisesta ajassa ja ympäristössä, jossa kaiken aherruksenkin jälkeen suuri osa asioista on "Herran kädessä" ja ihmisten on alistuttava elämän kulkuun.
Tästä teoksesta jäi päällimmäisenä mieleen kuolema. 1800-luvun Ahvenanmaan saaristossa eletään purjehduksen ja kaupankäynnin kukoistuskautta. Kirjan tapahtumat keskittyvät tämän ilmiön ympärille, siinä sivussa lapsia kuolee ja aikuisia kuolee. Lopulta kirjan lukijan kohtalona on jäädä kertojana toimivan mieshenkilön tavoin käsittelemään tätä surua, joka henkiinjääneiden on kannettava tutuiksi tulleiden henkilöiden kuoltua.
En voi silti sanoa, että romaani olisi minua kauhean surulliseksi tehnyt. Romaanissa tapahtuu paljon, mutta silti samalla ei tapahdu juuri mitään. Teoksen keskeinen henkilö on Carl Gustav, jonka nimeä toistetaan lähes jokaisella sivulla noin kymmenen kertaa. Toisinaan yhden sivun aikana tapahtumat saattavat edetä eteenpäin noin kymmenen vuoden verran. Yleisesti ottaen teoksessa mainitaan hemmetin paljon eri henkilöiden nimiä, eri laivojen nimiä ja kerrotaan pääpiirteisesti erään ahvenanmaalaiskylän kahden perheen tarinat noin kahdeksankymmenen vuoden ajalta.
Osa hahmoista vaikuttaa mielenkiintoisemmilta kuin toiset, esimerkiksi vastoin tahtoaan naimisiin menneen nuoren Elise-neidon tai juopon Carl Gustav vanhemman henkilöhahmoihin olisi voitu paneutua enemmän. Vaikka tarinasta ei puuttunut tapahtumia eikä draamaa, jätti teos henkilöhahmoineen silti etäisen tunnelman. Aihe ja aikakausi ovat kyllä omalla tavallaan kiinnostavia, sillä tähän ahvenanmaalaisten purjehdushistoriaan ei ole aiemmin tullut törmättyä.
Tunnelmainen merenkulkuromaani, joka sijoittuu Ahvenanmaalle ja 1800-luvulle. Pidin kovasti, mutta tunsin jo lukiessani, etten tee kirjalle oikeutta kun luen sitä kiireisessä elämäntilanteessa tiukalla aikataululla lukupiiriin. Mutta aion ehdottomasti lukea kirjailijalta seuraavaksi Jään!
Mielenkiintoinen teos täynnä elämää ja sen eri sävyjä. Alku jotenkin takkusi omalla kohdallani, mutta kun pääsin 160 vuoden takaisen maailman menoon mukaan, loppu meni jouhevasti.
"Ihminen on kuin tuli ja vesi ja varjo ja pilvi, loimuava ja virtaava, palava ja ohitse virtaava, vaihteleva ja alituisesti muuttuva."
Minulle nämä arkisen elämän kuvaukset uppoavat. Pidin myös lakonisesta kerronnasta, jonkinlaisesta elämänkulkuun alistumisesta. Lapsia syntyy, lapsia kuolee. Veneitä rakennetaan ja niitä uppoaa. Vanha ei ymmärrä tulevaa ja nuori ei mennyttä. Ja elämä vaan jatkuu.
A wonderful story where the magical and original style in narrative captured me during the very first lines. I loved it and will probably read more of Lundberg's novels quite soon. I've also heard opinions that the novel Is is even better but we'll see about that.
Alussa tarina ei oikein saanut otteeseensa. Tuntui kummalta, että kertojana toimii naapurin setämies, jolle siunaantuu omakin perhe, mutta silti hän vain kuvailee viereisen tilan elämänmenoa.
Minua myös hämmensi kaikkien kaksiosaiset etunimet, mikä ilmeisesti oli 1800-luvun muotia, sekä isiensä mukaan nimetyt lapset. Välillä oli hankalaa erottaa, puhuttiinko tässä nyt isästä vai pojasta.
Kirjan puolivälistä eteen päin keskityttiin kuvailemaan itse kunkin vaivalloista kuolemista mitä karmaisevimpiin vaivoihin. Aikana ennen antibiootteja joka toinen lapsi ilmeisesti kuoli ensimmäisten elinvuosiensa aikana ja "aviomies lohdutti vaimoaan parhaalla mahdollisella tavalla - laittamalla uuden lapsen alulle". Aikuisetkaan eivät kulkutaudeilta ja luumädiltä välttyneet.
Lainasin Leon kirjastosta, koska sain äidiltäni lainaan sarjan kakkos- ja kolmososat, jotka kuulemma toimivat ilman Leonkin lukemista. Halusin kuitenkin tapani mukaan olla perusteellinen ja aloittaa ihan alusta.
Toivon seuraavien osien olevan vähän kevythenkisempiä ja sisältävän vähemmän verisiä ysköksiä, mätiviä ruumiinosia ja lavantautia.
Aloitin lukemaan Ulla-Lena Lundbergin kirjoja Finladia-palkitusta Jäästä. Sen jälkeen olen lukenut samasta suvusta kertovan kirjan Marsipaanisotilas, joka ajallisesti ja kirjoitettunakin sijoittuu ennen Jäätä.
Nyt tämä kolmas Lundbergin kirja Leo tuntuu jotekin pliisulta, kaavamaiselta, luettelonomaiselta. En oikein kunnolla saanut otetta kirjasta ja sen tarinasta. Liikaa samankaltaisia nimiä, periaatteessa kronologisesti etenevä tarina, mutta siltu jotenkin vaikea seurata ajassa etenevää tarinaa. Ehkä siksi, että tarina on sijoitettu ihan oikeisiin historiallisiin suurtapahtumiin, mutta vuosilukuja ei juurikaan mainita. Itse olisin niitä, ehkä, kaivannut tarinaa selventäämään. Ja ehkä jopa karttaa Ahvennanmaasta ja tarinan keskeisistä kylistä.
Osittain sisulla luin koko kirjan, osittain myös mielenkiinnosta. Annan kuitenkin kolme tähteä enkä vain kaksi tähteä.
Se on hieno tunne, kun löytää hyvän kirjan. Vielä parempi, kun selviää kirjan olevan trilogian 1. osa. Ahvenanmaan merenkulkijoiden ja merenkulun historiaa luotaavaa teos ennen ja jälkeen Krimin sodan, sen 1850-luvun. Kirjan kappaleet voi lukea halutessaan myös pieninä novelleina ihmisten elämästä. Ihmisiä kirjassa on paljon, kohtaloita vähemmän. Täydellistä kesälukemista, kaksi jälkimmäistä osa pitää säästää, josko pääsisi loppukesästä vielä veneilemään ja nauttimaan kirjoista oikeassa ympäristössää.
Ihan sutjakkaasti kirjotettu kirja ja etenee mukavan vilkkaasti, mutta jotenki toi jäi juoneltaan aika köyhäks eikä muitenkaan kauheesti puhutellu. Tuntu et koko sisältö oli laivoja, torppia, avioliittoja, lapsia ja kuolemia 😄 ja Erik Pettereitä ja Carl Erikeitä ja ties ketä, en aina oikein pysyny kärryillä ees että kuka on Eskilsistä ja kuka Simonsista. Oli kiinnostavaa lukee entisajan elämästä mut tää ei ollenkaan iskeny niinku Jää.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-1987: 38/38) (1988: 4/10) 1989: 4/10 1984-2022: 46/262
4,5/5. Tämä oli kyllä täysosuma. Romaani sijoittuu 1800-luvun Ahvenanmaalle, ja se kertoo laivanvarustajista, merimiehistä ja heitä odottamaan jäävästä kotiväestä. Kirjassa on iloa, romantiikka ja sitten paljon suruakin, kun iso osa syntyvistä lapsista kuolee jo varhain – ja monen aikuisuudenkin saavuttavan henkilön elämä päättyy lyhyeen.
Leo ei sävähdyttänyt samalla tavalla kuin Jää. Kertojaääni ja päähenkilö olivat eri henkilö, mikä jätti tunteen, että tarinasta oli koko ajan etäällä. Henkilöitä lueteltiin valtava määrä, ja nimien samankaltaisuuden vuoksi minulla oli vaikeuksia pysyä selvillä siitä, kuka sivuhahmoista kulloinkin oli kyseessä. Kirjan kiinnostavuus oli aikakauden ja ahvenanmaalaisen kulttuurin kuvauksessa.
Ulla-Lena Lundberg kirjoittaa mukaansatempaavasti elämästä menneisyyden Ahvenanmaalla. Merenkulun armottomuus, naisten alisteinen ja alistettu asema, mutta myös perheenjäsenten keskinäiset hierarkiat tulevat hienosti näkyviin. Yksittäiset laivat menivät välillä sekaisin teosta kuunnellessa, eikä teokselle nimen antanut Leo-alus noussut muita näkyvämpään rooliin.
Koskettava, upea romaani, joka kertoo 1800-luvun ahvenanmaalaisesta laivanvarustajasta ja hänen jälkeläisistään. Elämä oli raskasta ja kuolema oli läsnä kaikkialla. Mietin neljän ja viiden tähden välillä, mutta en lopulta keksinyt yhtään syytä miksi en antaisi tälle viittä tähteä, kun kerran pidin kirjasta niin paljon.
Lundberg on fantastinen tarinankertoja ja Leossa tarinaa viedään eteenpäin inhimillisellä kertojaäänellä. Leo toi mieleen vahvasti Mika Waltarin historialliset romaanit eikä se tarinan syvyydessä ja merkityksellisyydessä jää näiden Suomen kirjallisuuden klassikoiden jalkoihin. Lämmin suositus!
Det karga livet, på Åland som sjöfarare och bonde på slutet av 1800-talet. Det kan inte ha varit lätt att få livet att gå ihop. Intressant läsning om en svunnen tid
Aika synkeä tarina täynnä kuolemia ja haaksirikkoja. Alkuun oli jotenkin vaikea pysyä perillä henkilöhahmoista, koska heillä oli niin samantyyliset nimet.
Karvaansuloinen tarina Ahvenanmaan arjesta ja laivauksen kultaisista vuosista 1800-luvulla. Elämä on armotonta raatamista, vaivalla synnytettyjä ja rakastettuja lapsia kuolee vähän väliä ja lopussa odottaa aikainen kuolema tai pitkä, vaivainen vanhuus. Varsinkaan naisen osa ei ole kadehdittava. Heille elämä tarjoaa vain emännän ja äidin roolin, toinen toistaan kuluttavamman, kun mies taas voi kouluttautua ja matkustaa, ja siten tavoitella parempaa elintasoa. Kaikesta työstä ja tuskasta huolimatta elämä näyttäisi olevan vaivan arvoista.
Vaikka tarinan keskushenkilöt Carl Gustaf ja Kristiina ovat kuin ilmetyt Ahvenanmaan Akseli ja Elina - häävalssia myöten, tärkeintä Leossa on kuitenkin ajankuvaus - ja erinomaisen uskottavaa se onkin. Sääli silti, että kiinnostavat henkilöt ja dramaattiset tapahtumat jäivät nopeasti etenevän juonen jalkoihin. Lukijoiden todellisen itkettämisen taidon Lundberg on löytänyt vasta myöhemmissä teoksissaan.
Taattua Lundbergia. Hyvän mielen kirja, joka itkettää. Välillä oli vähän vaikea pysyä kärryillä kaikista henkilöistä. Sen verran paljon niitä oli. Etenkin ne, jotka muuttavat pois Eskilsistä ja Simonsista ja siksi mainitaan harvoin, meinasivat ainakin minulta unohtua.