Loista kirjoittajana -kirja opettaa lukijansa tuottamaan erilaiset tekstinsä aina ideoinnista lähtien selkeää prosessia noudattaen. Kirjoittajanblokki ja valkoisen paperin kammo jäävät satuolennoiksi. Menetelmä on varma ja selkeä. Se ohjaa mitä tahansa kirjoittamista, oli tavoitteena sitten myyntikirje, blogi tai vaikka se kirja, jonka olet aina halunnut kirjoittaa, mutta hanke on tuntunut norsun kokoiselta. Kirja opettaa, miten tuo norsu nautitaan systemaattisesti, pieninä paloina.
Kirja erottautuu ytimekkäänä perusteoksena, joka esittelee yhden tavan tuottaa tekstiä järjestelmällisesti ja verrattain stressittömästi. Selkeästi jäsennelty ja helppo selailla itselleen tärkeimmät annit. Mukaan lukukokemuksesta jäi 1) Vauhdilla kirjoittaminen auttaa löytämään oman äänen kirjoittajana ja saataa tuoda esiin tiedostamattoman mielen ajatuksia aiheesta 2) Palautetta kannataa hakea ja antaa keskeneräiselle työlle nimenomaan sen sisällöstä, ajatuksesta ja näkökulman eheydestä 3) Kirjoitusprosessi kokonaisuutena ja valmiuksia pohtia siihen liittyviä valintoja