Mielenkiintoisia tarinoita itselle tutusta ja rakkaasta paikasta. Hienoa, että tällaisia asioita on saatu dokumentoitua. Pidin myös Henrik Tikkasen yksinkertaisen hienoista piirroksista. Monesta kuvasta tunnisti paikan hyvin.
Mutta harmi, että teksti oli paikoin niin sekavaa, ettei lukija tahtonut oikein pysyä perässä kenen isoisän äidinäidistä milloinkin puhuttiin. Ihmisten ja paikkojen nimiä vilisi tekstissä, kuin myös vuosilukuja. Kirjoittaja ilmeisesti oletti lukijalla olevan kattavat pohjatiedot. Esim. S.A. Andréen kuumailmapallosaapumisesta olisin tuskin paljoa ymmärtänyt, ellei tarina olisi ollut entuudestaan tuttu. Rivien välissä ehkä vihjaillaan Andréen ”tunnetun matkan” olleen ilmapallolento, mutta kovin selkeästi sitä ei sanota, kuin ehkä vasta kun tarinaa on jatkunut toista sivua. Olisiko kirja ollut selkeämpi jos se olisi jaettu vaikka aikakausien eikä saarien mukaan - en tiedä.
Utön majakkamestarin päiväkirjaotteet olivat huikeita. Samoin saariston reseptit (esim turskanmaksalla täytetyt turskanpäät, munaklimpit ja verimakkarat lampaansuolessa) kuulostivat eksoottisilta, mutta vähempikin olisi ehkä riittänyt esimerkiksi, koska ruokalajit hieman toistivat samaa. Mutta samalla palasi elävänä mieleen myös muistoja omista lapsuuden kesistä saaristossa: pappa hinkkaamassa kampelaa kallioon, tai hauelle (meillä kesä-, ei joulu-) voista, vehnäjauhoista,sipulista ja kalan keitinliemestä valmistettu kastike, sekä lisukkeena piparjuurta. Nam.
Lisäksi lukiessa piti yrittää pitää mielessä, että kirjan ”nykyään” on kuitenkin 45 vuotta sitten, siellä omassa lapsuudessani. Olisi mielenkiintoista, jos joku kirjoittaisi tähän vielä jatko-osan: minkälaista näillä saarilla on nyt vuonna 2021, miten maailma on muuttunut, ja miten elämä näillä karuilla ulkosaariston saarilla muuttunut.