What do you think?
Rate this book
Nummisuutarit
"Nummisuutarit on paras komedia, minkä ikinä suomalainen mies on kirjoittanut. - Runoniekan lämmin rakkaus ihmisiä ja oloja kohtaan, jotka hän esittelee, antaa kuvaukselleen kauniimman ihanteisen valon, kuin mitä hentomielisimmät koru-puheet olisivat jaksaneet. Nummisuutarit on Kiven rikkahin ja vaihtelevaisin teos; hänen mielikuvituksensa omituinen voima ilmautuu siellä korkeimmillaan" (Kaarlo Bergbom Kirjallisessa Kuukausilehdessä v. 1867)
146 pages, Paperback
First published January 1, 1864
6 people are currently reading
123 people want to read
About the author
Aleksis Kivi
90 books25 followersAleksis Kivi (born Alexis Stenvall) was a Finnish author who wrote the first significant novel in the Finnish language, Seven Brothers (orig. Seitsemän veljestä). Although Kivi was among the very earliest authors of prose and lyrics in Finnish language, he is still considered one of the greatest of them all.
Aleksis Kivi was born at Nurmijärvi, Finland, into a tailor's family. In 1846 he left for school in Helsinki, and in 1859 he was accepted into the University of Helsinki, where he studied literature and developed an interest in the theater. His first play was Kullervo, based on a tragic tale from the Kalevala.
From 1863 onwards, Kivi devoted his time to writing. He wrote 12 plays and a collection of poetry. The novel Seven Brothers took him ten years to write. Literary critics, especially the prominent August Ahlqvist, disapproved of the book, at least nominally because of its "rudeness" – Romanticism was in its forte at the time – but maybe also because it was written in the southwestern dialect of Finnish, while Ahlqvist himself preferred the northeastern dialects of his homelands. The Fennomans also disapproved of its depiction of not-so-virtuous rural life that was far from their idealized point of view, and his excessive drinking may have alienated some.
In 1865 Kivi won the State Prize for his still often performed comedy Nummisuutarit (transl. Heath Cobblers). However, the less than enthusiastic reception of his books was taking its toll and he was already drinking heavily. His main benefactor Charlotta Lönnqvist could not help him after the 1860s. Physical deterioration and the development of schizophrenia (suspectedly caused by advanced borreliosis) set in, and Kivi died in poverty at the age of 38.
In 1995-1996, Finnish composer Einojuhani Rautavaara wrote an opera about Kivi's life and works. In 2002 director Jari Halonen's movie The Life of Aleksis Kivi (orig. Aleksis Kiven elämä) premiered in Finnish cinemas.
Aleksis Kivi was born at Nurmijärvi, Finland, into a tailor's family. In 1846 he left for school in Helsinki, and in 1859 he was accepted into the University of Helsinki, where he studied literature and developed an interest in the theater. His first play was Kullervo, based on a tragic tale from the Kalevala.
From 1863 onwards, Kivi devoted his time to writing. He wrote 12 plays and a collection of poetry. The novel Seven Brothers took him ten years to write. Literary critics, especially the prominent August Ahlqvist, disapproved of the book, at least nominally because of its "rudeness" – Romanticism was in its forte at the time – but maybe also because it was written in the southwestern dialect of Finnish, while Ahlqvist himself preferred the northeastern dialects of his homelands. The Fennomans also disapproved of its depiction of not-so-virtuous rural life that was far from their idealized point of view, and his excessive drinking may have alienated some.
In 1865 Kivi won the State Prize for his still often performed comedy Nummisuutarit (transl. Heath Cobblers). However, the less than enthusiastic reception of his books was taking its toll and he was already drinking heavily. His main benefactor Charlotta Lönnqvist could not help him after the 1860s. Physical deterioration and the development of schizophrenia (suspectedly caused by advanced borreliosis) set in, and Kivi died in poverty at the age of 38.
In 1995-1996, Finnish composer Einojuhani Rautavaara wrote an opera about Kivi's life and works. In 2002 director Jari Halonen's movie The Life of Aleksis Kivi (orig. Aleksis Kiven elämä) premiered in Finnish cinemas.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 21 of 21 reviews
July 25, 2017
Ihan hupainen viisi-osainen näytelmä naimamatkasta, josta ei ainakaan puutu käänteitä. Nopea luettava, kieli on sujuvaa ja tempo sopiva. Josko tästä 3 tähteä irtoaisi, näytelmistä kun en osaa sen tarkemmin sanoa mitään, mutta tällainen fiilis jäi.
May 19, 2023
luin tän niin kiirees äikän tunnille etten yhtää sisäistäny
June 12, 2025
tulipahan luettua.
April 1, 2023
[Kiven] monessa kohtaa raskas ja avuton kielensä, hänen usein hiomattomat ja karheat kuvansa, hänen kertomuksensa yksinkertainen kankeus, kaikki hänessä lopullisesti luonnollisuuden voimana vaikuttaa. – Ja kukaties joskus, kun se kieli, jota me nyt ihailemme täydellisimpänä suomenkielenä, kun se joskus tuntuu vanhentuneelta ja maneerimaiselta, ja kun nykyaikaisen runoutemme enimmät siroudet ja hienoudet ovat asetetut paimenidyllien koreuksien rinnalle, niin kukaties silloin Kiven kieli vielä kajahtaa yhtä raikkaana kuin tänäpänä, ja hänen kuvauksensa yhtä elävinä ja virkistävinä pulppuavat.
Näin spekuloi suomenkielen suurjumala Volter Kilpi herran vuonna 1900 esseessään Aleksis Kivestä. Nyt yli 100 vuotta myöhemmin voin todeta, että kyllä, mikäli Nummisuutareita lähestyy realismin vaateella, on sen kieli maneerimaista. Ja onhan se vanhentunutta kieltä joka tapauksessa näin puolentoista vuosisadan jälkeen. Samalla en voi olla yhtymättä fraasiin “raskas ja avuton kielensä”, sillä kansalliskirjailijallamme on taipumus kirjoittaa lohkareista dialogia, joka rönsyilee ja tökkii, kömpelösti mönkii ja särähtää.
Mutta mikäli sitaatin alusta saa hieman negatiivisen kuvan, on huoli turhaa - Kilpi on yhtä kehukuoroa Kiveä kohti. Ja itsekin ryhdyn pienin varauksin ylistämään Nummisuutareita. Kielen vanhanaikaisuus on itselleni loppuviimeksi enemmän voimavara kuin mikään korroosion merkki, ja Kiven kielessä paistaa kaikkine raakuuksineen läpi yhä tänäkin päivänä jopa shakespearelainen, munaskuihin asti yltävä häränpusku. Kuulkaa vaikka Karrin hääpuhetta:
Jaakko, sinun maljas juon ja toivon, että vuoden päästä jo huoneesi valmis on ja sinä isäntänä Koutinkorvessa vallitset. Kuusisto ympäriltäs kaatukoon ja kontio maristen sijansa muuttakoon vähän sinnemmäksi; siellä on tilaa teille molemmille. Ryskyen kaskes palakoon ja nouskoon korkeuteen sakea sauhu, että ihmiset taitavat sanoa: tuolla palaa Koutinjärven Jaakon kaski. Kymmenen vuoden päästä olkoon huhdat pelloiksi muuttuneet, jossa vilja lainehtii, ja siinä, missä nyt on harmaa suo ja kurjet pesiä tekee, seisköön silloin heinäsuovat. Emäntäntäsi koivopäitä ja kyytöselkiä mäen syrjässä lypsäköön, kivisellä tantereella leikitköön iloinen lapsiliutas ja Halli portilla haukkukoon, koska sinä itse huoneesi portaalla viikatettas niot ja aurinko länteen laskee. Ja päivä nouskoon taas ja laskekoon; niin vuodet menköön, niin aika aina onnen suojassa kulukoon, kunnes viimein päänne vaipuu rauhalliseen hautaan; ja kaipauksen kyynel silloin kastakoon hautanne kummun. – Minä muistoksenne juon. (Juo.)
Siinä vasta hääpuhe - ja Kivi heittää sen ilmoille jo näytelmän toisessa osassa! Tämän jälkeen alkaakin harmonia rappeutua, kun Eskon ja Iivarin ihmisluonnot tempautuvat irti kahleistaan ja myllertävät ympäristön juurakoita myöten. Ja siinä tulee Kivi heittäneeksi ilmoille niin karskia kieltä, että sitä oikein punastuu kuunnellessa!
Kiven ehdoton vahvuus onkin hänen tapansa hyödyntää Raamatun haudankylmiä ilmaisuja ja mahtipontista väkivaltaa hyvin maallisissa konteksteissa. Hän on kyllä mainio luomaan koreaakin kieltä, kuten Karrin hääpuhe osoitti, mutta ennen kaikkea hän on suuri dionyysinen sanaseppo. “Tuli ja leimaus! Nyt en takaa, mitä veitsi tekee. Kannu verta!” haastaa Iivari enollensa. On se vaan niin elähdyttävää ilmaisua, että hampaat narskuu!
Ilmaisun rikkautta tukevat hahmojen orgaanisuus. He haastavat mitä milloinkin, puhuvat välillä itsekseen, toistavat välillä sanojaan, muuttavat äkisti mieltään… näytelmätekstiä lukiessa tulee välitön vaikutelma siitä, että tekstin takana juoksee suonissa aito veri. Esimerkiksi Eskon ryyppykokeilu ja sitä seurannut kiilusilmäinen uho kraataria kohtaan oli posketonta elämänloimua. Puhumattakaan hänen kyräilystään ja paikanpaskomisestaan Jaakon ja Kreetan häissä. On kuin olisi mielensä silmin tuijottanut pässinpojan kalloamurskaavaa pökkimistä.
Kaikesta riehumisesta, ryyppäämisestä ja manaamisesta huolimatta Nummisuutarit on loppuviimeksi hyvin kristillinen teos tematiikaltaan. Mikä alkaa shakespearemaisella hääjuonittelulla ja siitä polveutuvalla pikareskilla kommelluksella päättyy lopulta Sepeteuksen pyhittämänä armon kertomukseksi. Armon, joka kumpuaa ihmisen vapaasta tahdosta, olivat velkasuhteet tai lain vaatimukset mitä hyvänsä. Armon, joka päivänpaisteena tulvii sisään torpan pölyiseen pimeään. Olipa teoksen juonen sulavuudesta sitten mitä mieltä tahansa (joo, olihan siellä pieniä “mutkat suoriksi” -vetoja), loppukohtauksen synninpäästö oli melko vaikuttava ottaen huomioon, kuinka pahaan jamaan Topiaksen pojat olivat itsensä ajaneet. Ja jopa helvetinhurtta Martta heltyi maanpäällisen anteeksiannon äärellä!
Näin spekuloi suomenkielen suurjumala Volter Kilpi herran vuonna 1900 esseessään Aleksis Kivestä. Nyt yli 100 vuotta myöhemmin voin todeta, että kyllä, mikäli Nummisuutareita lähestyy realismin vaateella, on sen kieli maneerimaista. Ja onhan se vanhentunutta kieltä joka tapauksessa näin puolentoista vuosisadan jälkeen. Samalla en voi olla yhtymättä fraasiin “raskas ja avuton kielensä”, sillä kansalliskirjailijallamme on taipumus kirjoittaa lohkareista dialogia, joka rönsyilee ja tökkii, kömpelösti mönkii ja särähtää.
Mutta mikäli sitaatin alusta saa hieman negatiivisen kuvan, on huoli turhaa - Kilpi on yhtä kehukuoroa Kiveä kohti. Ja itsekin ryhdyn pienin varauksin ylistämään Nummisuutareita. Kielen vanhanaikaisuus on itselleni loppuviimeksi enemmän voimavara kuin mikään korroosion merkki, ja Kiven kielessä paistaa kaikkine raakuuksineen läpi yhä tänäkin päivänä jopa shakespearelainen, munaskuihin asti yltävä häränpusku. Kuulkaa vaikka Karrin hääpuhetta:
Jaakko, sinun maljas juon ja toivon, että vuoden päästä jo huoneesi valmis on ja sinä isäntänä Koutinkorvessa vallitset. Kuusisto ympäriltäs kaatukoon ja kontio maristen sijansa muuttakoon vähän sinnemmäksi; siellä on tilaa teille molemmille. Ryskyen kaskes palakoon ja nouskoon korkeuteen sakea sauhu, että ihmiset taitavat sanoa: tuolla palaa Koutinjärven Jaakon kaski. Kymmenen vuoden päästä olkoon huhdat pelloiksi muuttuneet, jossa vilja lainehtii, ja siinä, missä nyt on harmaa suo ja kurjet pesiä tekee, seisköön silloin heinäsuovat. Emäntäntäsi koivopäitä ja kyytöselkiä mäen syrjässä lypsäköön, kivisellä tantereella leikitköön iloinen lapsiliutas ja Halli portilla haukkukoon, koska sinä itse huoneesi portaalla viikatettas niot ja aurinko länteen laskee. Ja päivä nouskoon taas ja laskekoon; niin vuodet menköön, niin aika aina onnen suojassa kulukoon, kunnes viimein päänne vaipuu rauhalliseen hautaan; ja kaipauksen kyynel silloin kastakoon hautanne kummun. – Minä muistoksenne juon. (Juo.)
Siinä vasta hääpuhe - ja Kivi heittää sen ilmoille jo näytelmän toisessa osassa! Tämän jälkeen alkaakin harmonia rappeutua, kun Eskon ja Iivarin ihmisluonnot tempautuvat irti kahleistaan ja myllertävät ympäristön juurakoita myöten. Ja siinä tulee Kivi heittäneeksi ilmoille niin karskia kieltä, että sitä oikein punastuu kuunnellessa!
Kiven ehdoton vahvuus onkin hänen tapansa hyödyntää Raamatun haudankylmiä ilmaisuja ja mahtipontista väkivaltaa hyvin maallisissa konteksteissa. Hän on kyllä mainio luomaan koreaakin kieltä, kuten Karrin hääpuhe osoitti, mutta ennen kaikkea hän on suuri dionyysinen sanaseppo. “Tuli ja leimaus! Nyt en takaa, mitä veitsi tekee. Kannu verta!” haastaa Iivari enollensa. On se vaan niin elähdyttävää ilmaisua, että hampaat narskuu!
Ilmaisun rikkautta tukevat hahmojen orgaanisuus. He haastavat mitä milloinkin, puhuvat välillä itsekseen, toistavat välillä sanojaan, muuttavat äkisti mieltään… näytelmätekstiä lukiessa tulee välitön vaikutelma siitä, että tekstin takana juoksee suonissa aito veri. Esimerkiksi Eskon ryyppykokeilu ja sitä seurannut kiilusilmäinen uho kraataria kohtaan oli posketonta elämänloimua. Puhumattakaan hänen kyräilystään ja paikanpaskomisestaan Jaakon ja Kreetan häissä. On kuin olisi mielensä silmin tuijottanut pässinpojan kalloamurskaavaa pökkimistä.
Kaikesta riehumisesta, ryyppäämisestä ja manaamisesta huolimatta Nummisuutarit on loppuviimeksi hyvin kristillinen teos tematiikaltaan. Mikä alkaa shakespearemaisella hääjuonittelulla ja siitä polveutuvalla pikareskilla kommelluksella päättyy lopulta Sepeteuksen pyhittämänä armon kertomukseksi. Armon, joka kumpuaa ihmisen vapaasta tahdosta, olivat velkasuhteet tai lain vaatimukset mitä hyvänsä. Armon, joka päivänpaisteena tulvii sisään torpan pölyiseen pimeään. Olipa teoksen juonen sulavuudesta sitten mitä mieltä tahansa (joo, olihan siellä pieniä “mutkat suoriksi” -vetoja), loppukohtauksen synninpäästö oli melko vaikuttava ottaen huomioon, kuinka pahaan jamaan Topiaksen pojat olivat itsensä ajaneet. Ja jopa helvetinhurtta Martta heltyi maanpäällisen anteeksiannon äärellä!
July 8, 2015
Kohelluksien kohellus! Lopetus oli pienoinen pettymys muuten varsin hauskalle farssille. Kenties sopi kuitenkin tyyliin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
April 19, 2024
Siitä on melkein viisikymmentä vuotta, kun armeijassa ollessani luin Aleksis Kiven ”Seitsemän veljestä”. Olin suhtautunut siihen hyvin ennakkoluuloisesti pölyttyneenä muinaisjäänteenä. Suureksi yllätyksekseni pidin kovasti kirjasta. Itse asiassa se on tavallaan moderni vielä tänäkin päivänä. Nyt tartuin sitten ”Nummisuutareihin”, joka löytyi omasta hyllystämme (lankoni kouluaikainen kirja). Tämäkin oli kiintoisa ja viihdyttävä lukukokemus, muttei edellisen kirjan veroinen.
Samoin kuin edellisessä kirjassa havahduin usein siihen, miten emme tiedosta miten monet suomen kielen vakiintuneet sanonnat näyttävät olevan peräisin vanhasta kirjallisuudesta. Samoin kieli on tässä saanut vielä paljon vaikutteita ruotsin kielestä. Monet lausahdukset ovat selkeästi ruotsia suomalaisin sanoin. Kirja kuvaa myös monia ilmiöitä, joita voi pitää tyypillisesti suomalaisina. Ovatko ne olleet sitä jo Kiven aikana, vai olemmeko kenties omaksuneet ne Kiven tarinoista?
Itse tarina on värikäs ja monivaiheinen. Tietyllä tavalla tarinan käänteet voi nähdä oman aikansa saippuaoopperana. Paljon on nuorison uhoa, joka uho myös on yleensä suomalaisuuteen liittyvää. Viinaa juodaan, isotellaan, hävitetään rahat ja tapellaan, kunnes lopulta nöyrinä poikina palataan äidin helmoihin. Mukava lukuhetki kaiken kaikkiaan.
Samoin kuin edellisessä kirjassa havahduin usein siihen, miten emme tiedosta miten monet suomen kielen vakiintuneet sanonnat näyttävät olevan peräisin vanhasta kirjallisuudesta. Samoin kieli on tässä saanut vielä paljon vaikutteita ruotsin kielestä. Monet lausahdukset ovat selkeästi ruotsia suomalaisin sanoin. Kirja kuvaa myös monia ilmiöitä, joita voi pitää tyypillisesti suomalaisina. Ovatko ne olleet sitä jo Kiven aikana, vai olemmeko kenties omaksuneet ne Kiven tarinoista?
Itse tarina on värikäs ja monivaiheinen. Tietyllä tavalla tarinan käänteet voi nähdä oman aikansa saippuaoopperana. Paljon on nuorison uhoa, joka uho myös on yleensä suomalaisuuteen liittyvää. Viinaa juodaan, isotellaan, hävitetään rahat ja tapellaan, kunnes lopulta nöyrinä poikina palataan äidin helmoihin. Mukava lukuhetki kaiken kaikkiaan.
September 14, 2018
"Nõmme kingsepad" oli üks väga lõbus lugemine.
Eelmine raamat, mida ma lugesin, oli Katrin Pautsi "Tulekandja. Muhumaa põnevik", millele heitsin muuhulgas ette ka liiga lüürilist kirjutamisstiili.
Ka "Nõmme kingseppade" dialoog oli oluliselt lüürilisem, kui seda Soome talupoegade / meistrite suust kuulda ootaks. Aga sedapuhku mõjus see väga nauditavalt ja lõbusalt. Andis dialoogile hoopis teise tasandi juurde.
Võrreldes eelmise Aleksis Kivi teosega, mida lugesin ("Kullervo"), võib leida nii sarnasusi kui ka erinevusi. Rusikad sügelevad mõlemas teoses, ent "Nõmme kingseppade" tegelased suudavad oma raevu vaos hoida. Isegi siis, kui paras annus lustivett on hinge all. Kakeldakse küll, aga kedagi maha ei lööda ning sellist verevalamist, nagu "Kullervos" ei kohta.
Lõbus ja ajale üllatavalt hästi vastu pidanud näidend.
Eelmine raamat, mida ma lugesin, oli Katrin Pautsi "Tulekandja. Muhumaa põnevik", millele heitsin muuhulgas ette ka liiga lüürilist kirjutamisstiili.
Ka "Nõmme kingseppade" dialoog oli oluliselt lüürilisem, kui seda Soome talupoegade / meistrite suust kuulda ootaks. Aga sedapuhku mõjus see väga nauditavalt ja lõbusalt. Andis dialoogile hoopis teise tasandi juurde.
Võrreldes eelmise Aleksis Kivi teosega, mida lugesin ("Kullervo"), võib leida nii sarnasusi kui ka erinevusi. Rusikad sügelevad mõlemas teoses, ent "Nõmme kingseppade" tegelased suudavad oma raevu vaos hoida. Isegi siis, kui paras annus lustivett on hinge all. Kakeldakse küll, aga kedagi maha ei lööda ning sellist verevalamist, nagu "Kullervos" ei kohta.
Lõbus ja ajale üllatavalt hästi vastu pidanud näidend.
October 29, 2025
Kiven hulvaton juhlakomedia Nummisuutarit piti lukijan pauloissaan loppuun saakka. Alaikäinen, kuitenkin hieman ”aikamiespoikaa” jäljittelevä Esko pannaan avioliittoon Kreetan kanssa, joka paljastuukin näytelmän edetessä täysin palturiksi. Esko ei saa Kreetan kättä sopimuksista huolimatta ja tästähän soppa syntyy; Esko myllertää hääpaikalla, nyrkkitappelee pelimannin kanssa ja päätyy hajoittamaan ikkunankin lähtiessään.
Komediassa on myös otteita hieman viinankatkuisen veljen epäonnisesta hääaskareiden ostomatkasta, sekä lopussa koko perheen yhteenpunoutumisesta kaikkien sattumusten jälkeen.
Nummisuutarit on akkuraatti ote aikalaisten elämään ja pysyy ajankohtaisena nykypäiväänkin saakka. Tiettävästi ensimmäisenä komediana Nummisuutarit kanonisoi alun jollekin suuremmalle!
Komediassa on myös otteita hieman viinankatkuisen veljen epäonnisesta hääaskareiden ostomatkasta, sekä lopussa koko perheen yhteenpunoutumisesta kaikkien sattumusten jälkeen.
Nummisuutarit on akkuraatti ote aikalaisten elämään ja pysyy ajankohtaisena nykypäiväänkin saakka. Tiettävästi ensimmäisenä komediana Nummisuutarit kanonisoi alun jollekin suuremmalle!
May 25, 2020
(Finnish book, Finnish review)
Kirjat on tarkoitettu luettaviksi, runot lausuttaviksi, ja näytelmät nähtäviksi. Täten on aika vaikeaa arvostella näytelmää 1800-luvulta, jota ei ole nähnyt missään muodossa - ainoa yhteys tähän tekeleeseen minulla on lyhyt viittaus eräässä lasten/nuorten kirjassa.
Nummisuutarit ei luettuna ollut erityisen hauska tai mukaansatempaava, mutta kielitieteilijän vinkkelistä se kannatti lukea, sillä hahmot puhuivat tavalla, joka nyky-suomalaiselle vaikuttaa kovin vieraalta.
Kirjat on tarkoitettu luettaviksi, runot lausuttaviksi, ja näytelmät nähtäviksi. Täten on aika vaikeaa arvostella näytelmää 1800-luvulta, jota ei ole nähnyt missään muodossa - ainoa yhteys tähän tekeleeseen minulla on lyhyt viittaus eräässä lasten/nuorten kirjassa.
Nummisuutarit ei luettuna ollut erityisen hauska tai mukaansatempaava, mutta kielitieteilijän vinkkelistä se kannatti lukea, sillä hahmot puhuivat tavalla, joka nyky-suomalaiselle vaikuttaa kovin vieraalta.
June 18, 2019
Keski-kirjastojen lukuhaaste 2019, kohta 4: Kirja genrestä, jota et yleensä lue. Pitkästä aikaa luin näytelmän. Tämä oli myös ensimmäinen Aleksis Kiven teos, jonka olen lukenut. Pidin kovasti Nummisuutareista. Tämä oli nopealukuinen ja hauska, ja olisi mukava nähdä tämä joskus lavallakin. Kieli oli huippua, ja nykylukijalle välillä haastavaakin.
January 7, 2024
Olipa hersyvä suomen kielen ilottelu. En tiedä, puhuiko suomalainen rahvas 1800-luvulla noin vivahteikkaasti eloisia kielikuvia viljellen, mutta jos puhui, paljon on parissa sadassa vuodessa menetetty.
Juonellisesti kirja oli nykypäivän näkökulmasta kliseinen moralisoiva opetuskertomus, jota ei aikalaisarvioissa sellaiseksi kuitenkaan koettu. Niin muuttuu maailma, Eskoni.
Juonellisesti kirja oli nykypäivän näkökulmasta kliseinen moralisoiva opetuskertomus, jota ei aikalaisarvioissa sellaiseksi kuitenkaan koettu. Niin muuttuu maailma, Eskoni.
September 29, 2024
Ihan hauska komedia. Hahmot käyttäytyivät juuri niin kuin olisin kuvitellut 1860-luvun suomalaisten (miesten) käyttäytyvän. Yllättävän kivaa kieltä käytetty, vaikka vanha kirja kyseessä. Ei tämä kuitenkaan mikään lemppari ole - paljon enemmän nautin Canthin näytelmistä.
December 6, 2018
Ihan hauska suomi-perinteinen viinanhuuruinen kohelluskomedia.
September 27, 2020
A simple story with a decent plot and some funny character interactions.
August 27, 2024
Tää ois varmaan teatteri esityksenä parempi. 1800 -luvun puolivälin teksti on mielenkiintoista.
October 17, 2024
Tämä on ensimmäinen Kiveltä lukemani teos, joten odotin jotain tajunnanräjäyttävää, kai Kiven statukseen pohjaten. No, tajunta ei räjähtänyt, mutta ei näytelmä huono ollut tai mitään. Pidin Kiven kielestä. Tarinakin yllätti ja viihdytti. Ei teos ole kuitenkaan mikään kovin ihmeellinen, pakko sanoa. Loppukin oli hieman let down. Ja joo teatterissa varmasti toimii paremmin, joten sitä odotellessa haha!
April 25, 2015
Aleksis Kiven komedia Nummisuutarit vuodelta 1864 on Suomen suosituimpia näytelmiä. Luin sen aikoinaan monien muiden tapaan koulussa pakkopullana. Luettuani hetki sitten Gogolin Reviisorin päätin kaivaa Nummisuutarit hyllystä esiin ja lukea sen uudelleen vertailun vuoksi.
Sekä Nummisuutarit että Reviisori ovat suunnilleen saman aikakauden menestyskomedioita. Niille molemmille on yhteistä kirjailijoiden vahva tuntemus aiheestaan: Nummisuutarit kuvaa Kivelle tuttua hämäläistä maalaisyhteisöä ja Reviisori Gogolille tuttua korruptoitunutta venäläistä virkamieskuntaa. Molempien humoristinen pääjuoni perustuu väärinkäsitykselle: Nummisuutareissa väärin ymmärretty naimislupaus ja Reviisorissa erehdys hallinnon tarkastajan henkilöllisyydestä. Juonen kehittely on Nummisuutareissa monimutkaisempaa kuin Reviisorissa jopa siinä määrin, että Nummisuutarien yleisöllä voi olla vaikeuksia pysyä kärryillä tapahtumien kulusta. Nummisuutarit olisi säilynyt yhtä loistokkaana, vaikka näytelmän päähenkilön Eskon veli Iivari ja hänen toilailunsa olisi jätetty kokonaan pois. Samoin Eskon perhessä varttuneen Jaanan merimies-isä Nikon rooli merimiesjuttuineen on mielestäni turha, vaikka hän onkin velmu mieheksi.
Nummisuutareita kirjoittaessaan 1860-luvulla Aleksis Kivi oli parhaimmillaan. Silloin hän käytännössä perusti suomalaisen romaani- ja näytelmäkirjallisuuden. Nummisuutarit ja Seitsemän veljestä ovat tämän ajan mestariluomukset.
Nummisuutareiden perusjuonena on Eskon, yksinkertaisen hämäläisen suutarin, epäonninen naimakauppa. Eskon vanhemmilla Topiaksella ja Martalla on kiire naittaa Esko ennen kasvattisiskoaan Jaanaa. Vanhan testamentin mukaan ensin naimisiin menevä saa nimittäin perintöä 500 riksiä. Topias on jo pohjustanut avioliiton oluttuopin ääressä talonisäntä Karrin kanssa, ja Karrin tyttärellä Kreetalla ja Eskolla on ollut silmäpeliä. Topias ja Martta alkavat järjestellä häitä, ja Esko lähetetään kosiomatkalle puhemiehenään ystävänsä Mikko Vilkastus. Perillä Karrin talossa Eskoa odottaa yllätys. Siellä juhlitaankin jo Kreetan häitä, mutta sulhasenaan onkin puusuutari Jaakko.
Eskoa on petetty raskaasti. Hän yrittää niellä kiukkunsa, mutta hänet ärsytetään tappeluun ja lopuksi Esko pistää häätalossa ranttaliksi ja rikkoo paikkoja. Kallella kypärin hän lähtee kotimatkalle. Juonikas Mikko houkuttelee Eskon ottamaan pullostaan elämänsä ensimmäiset viinaryypyt, haastaa riitaa Eskon kanssa ja häipyy lopuksi tiehensä. Eskon humaltumisen kuvaus on mielestäni näytelmän parasta antia. Kivi on siinä yksinkertaisesti loistava. "Minä siivet selkääni saan ja pyllyyni pitkän pyrstön" taitaa olla kaikille suomalaisille tuttu Eskon kiteytys nousuhumalan ihanuudesta.
Kaikki päättyy lopulta kuitenkin onnellisesti, kun jalomielinen Jaana avio-onnessaan lupaa puolet 500 riksin perinnöstään Eskolle. Vai päättyykö sittenkään? Esko kokee näytelmässä kovan kohtalon. Hänet petetään moneen kertaan ja vielä piestäänkin kaupan päälle. Väärintekijöille ja huijareille käy tässä hyvin. Vain isä Topias on Eskon ystävä, mutta hänkin on jo karkottamassa Eskoa pois kotoa. Esko päättää, että hän on nyt saanut naimisasioista tarpeekseen ja jää loppuiäkseen naimattomaksi suutariksi. "Kaikkialla, hyvät ystävät, vääryys parastansa koettaa", näin toteaa Niko, Jaanan isä ja yhden sortin huijari ja vastuunpakoilija.
Nummisuutarit on jo täyttänyt 150 vuotta, mutta Kiven teksti elää vielä ja kukoistaa. Teoksesta löytyy runsaasti jokapäiväiseen kielenkäyttöön jääneitä sanontoja kuten
- Niin muuttuu maailma, Eskoseni.
- Kannettu vesi ei kaivossa pysy.
- Minä vaikenen kuin muuri.
- Henkirahan maksan minäkin edestäni.
- Ymmärtää asiasta yhtä vähän kuin porsas hopealusikasta.
- Niitä kaloja saamme, joita ongimme.
- Haukkua suut ja silmät täyteen.
- Ollaanpa viisaita maalla vahingon kohdatessa merellä.
- Toinen laudoissa, toinen raudoissa.
Esko ratkaisee näytelmässä tiedemiehiä vieläkin askarruttavan ongelman. Lukkari Sepeteus kysyy Eskolta, mistä maailma on luotu. Esko vastaa, että se on luotu saven palasta, vaan ei tyhjästä. Ja nykyään tiedemiehet kuitenkin lähtevat siitä, että maailma on luotu tyhjästä.
Sekä Nummisuutarit että Reviisori ovat suunnilleen saman aikakauden menestyskomedioita. Niille molemmille on yhteistä kirjailijoiden vahva tuntemus aiheestaan: Nummisuutarit kuvaa Kivelle tuttua hämäläistä maalaisyhteisöä ja Reviisori Gogolille tuttua korruptoitunutta venäläistä virkamieskuntaa. Molempien humoristinen pääjuoni perustuu väärinkäsitykselle: Nummisuutareissa väärin ymmärretty naimislupaus ja Reviisorissa erehdys hallinnon tarkastajan henkilöllisyydestä. Juonen kehittely on Nummisuutareissa monimutkaisempaa kuin Reviisorissa jopa siinä määrin, että Nummisuutarien yleisöllä voi olla vaikeuksia pysyä kärryillä tapahtumien kulusta. Nummisuutarit olisi säilynyt yhtä loistokkaana, vaikka näytelmän päähenkilön Eskon veli Iivari ja hänen toilailunsa olisi jätetty kokonaan pois. Samoin Eskon perhessä varttuneen Jaanan merimies-isä Nikon rooli merimiesjuttuineen on mielestäni turha, vaikka hän onkin velmu mieheksi.
Nummisuutareita kirjoittaessaan 1860-luvulla Aleksis Kivi oli parhaimmillaan. Silloin hän käytännössä perusti suomalaisen romaani- ja näytelmäkirjallisuuden. Nummisuutarit ja Seitsemän veljestä ovat tämän ajan mestariluomukset.
Nummisuutareiden perusjuonena on Eskon, yksinkertaisen hämäläisen suutarin, epäonninen naimakauppa. Eskon vanhemmilla Topiaksella ja Martalla on kiire naittaa Esko ennen kasvattisiskoaan Jaanaa. Vanhan testamentin mukaan ensin naimisiin menevä saa nimittäin perintöä 500 riksiä. Topias on jo pohjustanut avioliiton oluttuopin ääressä talonisäntä Karrin kanssa, ja Karrin tyttärellä Kreetalla ja Eskolla on ollut silmäpeliä. Topias ja Martta alkavat järjestellä häitä, ja Esko lähetetään kosiomatkalle puhemiehenään ystävänsä Mikko Vilkastus. Perillä Karrin talossa Eskoa odottaa yllätys. Siellä juhlitaankin jo Kreetan häitä, mutta sulhasenaan onkin puusuutari Jaakko.
Eskoa on petetty raskaasti. Hän yrittää niellä kiukkunsa, mutta hänet ärsytetään tappeluun ja lopuksi Esko pistää häätalossa ranttaliksi ja rikkoo paikkoja. Kallella kypärin hän lähtee kotimatkalle. Juonikas Mikko houkuttelee Eskon ottamaan pullostaan elämänsä ensimmäiset viinaryypyt, haastaa riitaa Eskon kanssa ja häipyy lopuksi tiehensä. Eskon humaltumisen kuvaus on mielestäni näytelmän parasta antia. Kivi on siinä yksinkertaisesti loistava. "Minä siivet selkääni saan ja pyllyyni pitkän pyrstön" taitaa olla kaikille suomalaisille tuttu Eskon kiteytys nousuhumalan ihanuudesta.
Kaikki päättyy lopulta kuitenkin onnellisesti, kun jalomielinen Jaana avio-onnessaan lupaa puolet 500 riksin perinnöstään Eskolle. Vai päättyykö sittenkään? Esko kokee näytelmässä kovan kohtalon. Hänet petetään moneen kertaan ja vielä piestäänkin kaupan päälle. Väärintekijöille ja huijareille käy tässä hyvin. Vain isä Topias on Eskon ystävä, mutta hänkin on jo karkottamassa Eskoa pois kotoa. Esko päättää, että hän on nyt saanut naimisasioista tarpeekseen ja jää loppuiäkseen naimattomaksi suutariksi. "Kaikkialla, hyvät ystävät, vääryys parastansa koettaa", näin toteaa Niko, Jaanan isä ja yhden sortin huijari ja vastuunpakoilija.
Nummisuutarit on jo täyttänyt 150 vuotta, mutta Kiven teksti elää vielä ja kukoistaa. Teoksesta löytyy runsaasti jokapäiväiseen kielenkäyttöön jääneitä sanontoja kuten
- Niin muuttuu maailma, Eskoseni.
- Kannettu vesi ei kaivossa pysy.
- Minä vaikenen kuin muuri.
- Henkirahan maksan minäkin edestäni.
- Ymmärtää asiasta yhtä vähän kuin porsas hopealusikasta.
- Niitä kaloja saamme, joita ongimme.
- Haukkua suut ja silmät täyteen.
- Ollaanpa viisaita maalla vahingon kohdatessa merellä.
- Toinen laudoissa, toinen raudoissa.
Esko ratkaisee näytelmässä tiedemiehiä vieläkin askarruttavan ongelman. Lukkari Sepeteus kysyy Eskolta, mistä maailma on luotu. Esko vastaa, että se on luotu saven palasta, vaan ei tyhjästä. Ja nykyään tiedemiehet kuitenkin lähtevat siitä, että maailma on luotu tyhjästä.
September 3, 2014
As a play Nummisuutarit follows the classic lines of a farcical comedy: the characters are either cunning or naive, and events usually containing some kind of misunderstanding quickly escalate due to these characteristics. Esko, the protagonist, certainly fits the latter bill along with the male members of his family and his journey to claim a bride could easily fall flat on its face. However, despite the cliches, Kivi's warmth and touch give Esko and the other characters liveliness and a sheen of authentic Finnishness that keeps the story a-float.
May 26, 2014
Mjoo-o.
January 3, 2025
kivaa kieltä, munmielestä kans hyviä hahmoja..,, läpät vähä denoi välil.
November 29, 2012
Kohellusta suomalaiseen kesäteatterimakuun, vaan ei minun.
Displaying 1 - 21 of 21 reviews