”Sinut on hommattu tänne tekemään tulosta, sinä olet tärkein pelaaja. Tapahtui illalla mitä tahansa, me emme luovu sinusta mistään hinnasta.”
Marko Jantusen poikkeukselliset luistelutaidot huomattiin varhain. Hyväsydäminen ja vilkas lahtelaispoika luisteli Suomen kiekkotähdeksi ja eteenpäin maailmalle NHL:ään saakka. Mukana seurasivat alkoholi, juhliminen ja lopulta myös huumeet. Menestys kaukalossa koitui lopulta Jantusen kohtaloksi, kun seurat eivät pystyneet luopumaan arvokkaasta, päihderiippuvaisesta pelaajastaan.
Läpi helvetin on trillerimäinen tositarina Marko Jantusen vaiheikkaasta peliurasta, päihteiden sävyttämästä yksityiselämästä ja viimeisestä toivosta.
Tämän syksyn kiekkoilijaelämäkertoja odotellessa ajattelin lukea lämmittelyksi Marko Jantusen tarinan. Sinänsä hämmentävää lukea näitä urheilijaelämäkertoja, päähenkilöt kun ovat yleensä minun ikäisiäni tai nuorempia. Kirjat ovat usein urheilutoimittajien kirjoittamia ja kohdeyleisö sitä vähemmän lukevaa sorttia, joten teksti on usein päälausevetoista tykitystä. Niin nytkin. Väliin on ripoteltu Jantusen sitaatteja, joissa hän toistuvasti nimeää itsensä ja vain itsensä syypääksi tilanteeseensa.
Paljon päihderiippuvaisten kanssa tekemisissä olleena kirjan paras anti on itselleni se, että siinä osoitetaan kuinka riippuvuus kehittyy pienin askelin elämää täysin hallitsevaksi asiaksi, ja kuinka Suomessa päihderiippuvuuden "ymmärtäminen" ja hiljainen hyväksyntä työyhteisöissä on itse asiassa suurin karhunpalvelus, minkä päihderiippuvaiselle voi tehdä. Summa summarum: Tekstinä ei kummoinenkaan, tarinana kertomisen arvoinen.
"Kuole, saatana! Se olisi helpotus sinulle, Marko! Se olisi helpotus meille kaikille!"
Marko Jantusen elämäkerta pitää sisällään juhlimispallo jalassa kamppailua kohti jääkiekkomaailmaan eliittiä. Kirjan kirjoittanut Marko Lempinen on urheilutoimittaja ja sen tekstistä näkee. Kaikkine risuineen ja ruusuineen. Teksti on helppolukuista ja simppeliä, mutta myöskin hajutonta ja mautonta.
Vahinko. Tarina on kuitenkin kertomisen arvoinen. Lukijana kummeksuttaa kuinka 16-vuotias Jantunen voi olla jo hotelli- ja luksuselämäkoukussa? Kun Jantunen pääsee pintakiiltoliitoa maistamaan, ei kurinalaisuus ja kehittymishalu riitä kamppailemaan sitä vastaan. Valtava lahjakkuus pitää kuitenkin miehen pinnalla krapulapeleistä huolimatta. Vuodesta toiseen. Kunnes alkoholi vaihtuu vahvempiin ja jääkiekko kadulla asumiseen. Hampaan koloon jää paljon. Muun muassa täysin puolivillainen yritys NHL:n valloitukseen. Siinäkään kohden ei Jantusella riitä kärsivällisyyttä lähtötelinettä pidemmälle. On tuskastuttavaa lukea, kuinka upea lahjakkuus jää täysin epäoleellisten asioiden takia ulosmittaamatta.
Jotenkin surullinen kirja. Niin toteutukseltaan kuin sisällöltäänkin. Vaikkakin Jantunen onnistuu lopussa Minnesota-hoidon avulla pääsemään kuiville ja takaisin jopa luistimille.
Pidin kirjan sävystä, jossa alkoholismia ja päihderiippuvuutta kuvataan kaunistelematta sairaudeksi. Kirja on kaunistelematta ja rehellisesti kirjoitettu sekä lisäksi helposti luettava. Tätä voisin suositella yläasteikäisille luettavaksi.
Vuonna 1971 syntynyt Marko Jantunen oli ikäkautensa lahjakkaimpia suomalaisia jääkiekkoilijoita, joka saavutti SM-liigan maalikuninkuuden, voitti Ruotsin mestaruuden ja kolkutteli myös NHL:n portteja Calgary Flamesin organisaatiossa. Suunnattoman lahjakkuutensa turvin Jantunen pystyi pelaamaan huipulla silloinkin kun edellinen ilta - tai jopa pelipäivän aamu - oli mennyt ryypätessä. Seurajohto ja pelikaverit tiedostivat asian, mutta painoivat asian usein villaisella sen sijasta että olisivat ohjanneet miestä hoitoon. Lopulta voittaminen ja tehopisteet tuntuivat olevan tärkeämpiä kuin pelaajan terveys.
Viinan lisäksi miestä alkoivat viedä myös kovemmat aineet. Pudotus huipulta oli raju. Luksuselämä ja satojentuhansien eurojen vuositulot olivat pian historiaa. Lopulta Jantunen asui melkein kirjaimellisesti veneen alla, ja amfetamiinikoukkuun jäänyt ex-urheilija joutui kaupittelemaan palkintojaan, välittämään varastettua tavaraa ja pelkäämään henkensä puolesta, kun kovaotteiset velkojat tahtoivat rahojaan takaisin.
Jantunen näppäilee puhelimeensa velkojan numeron. Jantunen aikoo anella häneltä ymmärrystä. Sitten hän painaa puhelimensa vihreää luurinäppäintä. Kun yhteys pian katkeaa, kaiuttimesta kantautuu saman tien myrskyisä huuto: - Voi vitun kusipää mulkku! Saatana, Jarna! Missä helvetissä sä olet? Jos et vittu hoida velkojasi tänään, mä tapan sut. Vittu mä tapan kaikki - sun vanhempasi, lapsesi, läheisesi, kissasi ja perkele koirasikin. Tajuatsä, tämä ei ole mitään leikkiä. Sä kuolet! (s.21)
Eivätkä uhkaukset jää ainoastaan sanoiksi. Jantunen pahoinpidellään käsisirkkelillä ja jääkiekkomailalla, hänen päätään vasten painetaan pistoolia ja niin edespäin.
Marko Lempisen "Läpi helvetin : Marko Jantusen tarina" (Otava, 2016) osoittautui keskivertoa mielenkiintoisemmaksi urheilijaelämäkerraksi, jossa päihteiden käyttöä tai alamaailman kuvioita ei kuvata sen enempää humoristisesti kuin mitenkään ihailevassa valossa. Jantunen pääsi lopulta päihdeklinikalle ja raitistui, ja otsikoiden perusteella on myös saanut elämänsä kuntoon.
Nopealukuista kirjaa voisi yrittää tarjota kahdeksasluokkalaisten kirjavinkkauksissa.
Jantusen uraa seuranneena oli jotenkin todella surullista lukea miten hänen elämänsä on luisunut raiteiltaan. Kirja näyttää kaikessa raadollisuudessaan sen, kuinka kamala sairaus on päihderiippuvuus. Onneksi hän on kuitenkin päässyt toipumisen tielle.
Luin tälle vuodelle viidennen jääkiekkoilijasta kertovan kirjan. Kolmessa lukemassani kirjassa jääkiekkoilijalla on ollut vakava päihderiippuvuus. Ajatuksena huippu-urheilun ja päihteiden käytön yhdistelmä on varmasti monen mielestä niin kummallinen, että näistä yksilöistä on päädytty kirjoittamaan.
Marko Jantunen teki kunnioitettavan jääkiekkouran Suomen ja Ruotsin korkeimmilla sarjatasoilla. Tässäkin teoksessa tulee toki esille ajatus siitä, mihin urheilija olisikaan voinut päästä ilman päihteiden käyttöä.
Päihteiden käyttö vei Marko Jantusen pohjamutiin. Vuosien saatossa prameat hotellit vaihtuivat narkkarien asuttamiin piriluoliin. Omaisuus ja perhe olivat äkkiä mennyttä. Ihmisestä ylipäätänsä ei tunnu hirveästi jäävän jäljelle, kun riippuvuus aineista vie voiton.
Kirjassa minua kiinnosti Jantusen viehtymys hotelleihin. Jo teini-ikäisestä lähtien Marko oli koukussa hotellielämään— melko kallis harrastus. Vaikeasta päihderiippuvuudesta ei toki ole mitenkään mukava lukea. Päihteidenkäyttäjien läheisille oman perheenjäsenen ja ystävän muuttuminen ja menettäminen ovat hyvin raskaita asioita.
Marko Jantusen tarina voi olla varoittava esimerkki jollekulle päihteiden vaarallisuudesta. En kuitenkaan suosittele teosta nuorille lukijoille, sillä huumeidenkäyttäjän elämä on hyvin ikävää.
Näin pitäisi päihderiippuvuudesta kirjoittaa aina. Liian usein näkee elämäkertoja, joissa päihderiippuvuutta glorifioidaan ja sairaus esitetään jotenkin ihailtavana asiana. Tämä oli rehellinen kuvaus siitä, mitä päihderiippuvuus todella on. Se on kaukana hohdokkuudesta, saati tavoittelemisenarvoisesta elämästä. Tarinana sinällään surullisen etenkin siksi, että tällaiset kohtalot ovat hyvin yleisiä. Aivan liian moni lahjakkuus ajautuu päihteiden pariin eikä saa tarvitsemaansa apua riittävän ajoissa. Jantunen oli onnekas tukijoukkoineen, liian moni joutuu jäämään yksin. Tärkeä kirja, joka nostaa esiin urheilumaailman vaiettua puolta. Yleisön suosion ja menestyksen valokeilan kääntöpuolella on erittäin traagisia kohtaloita. Näissä tarinoissa jaksaa aina hämmentää se, miten vähän urheiluseuroissa välitetään pelaajien terveydestä. Silmien sulkeminen ja sormien läpi katsominen ei ketään pelasta, mutta riittävän varhainen avunsaanti voisi pelastaa monenkin. Päihdeongelmat ovat edelleen liian suuri tabu ja menestys menee seuroissa liikaa yksilön edun edelle.
Jääkiekon Matti Nykäsen tarina on sekä surullinen että toivoa herättävä. Marko Jantunen oli jääkiekkoilijana lahjakkuus, joka ei koskaan ottanut taidoistaan kaikkea irti. Silti hän tienasi urallaan yli miljoona euroa, jotka hän lähes kaikki tuhlasi makeaan elämään ja päihteisiin. Marko Jantusen syöksykierre eteni aivan tuhoutumisen partaalle, mutta viime hetkellä hän sai koneen oikaistua ja pelastui elämälle. Elämänkerta keskittyy tämän tarinan kertomiseen. Tämä on erilainen urheilijaelämänkerta, jonka Marko Lempinen on kirjoittanut taitavasti. Pisteet 8,5/10.
Superlahjakkuudesta pohjalle ja ihan omaa hölmöyttään. Muutamaan otteeseen ahdistavaa luettavaa. Onneksi lopulta kuitenkin asiat lähtivät paranemaan. Ja nykyisin mies on terveellä pohjalla. Alkoholista ja huumeista ei seuraa hyvää vaikka moni niitä puolustaakin. Marko on yksi esimerkki. Suosittelen kuitenkin lukemaan. Herättää ajatuksia.
Jarnan hurja elämänkerta tempaa mukaansa ja pistää miettimään addiktioiden laatua. Karalahteen verrattuna Jantunen on selkeästi oivaltanut mistä on kyse, propsit siitä hänelle. Raittius sopii kaikille, myös Karalahdelle, vaikka toisin väittää. Jännittävä kirja, jossa on onnellinen loppu. Suosittelen.
Rankka kuvaus päihderiippuvuudesta ja ainakin hetkellisesti siitä selviämisestä. Kirjana huomattavasti parempi kuin esim. Jere Karalahdesta kertova vastaavan tyyppinen tarina. Tässä ei nostettu bailaamista pääosaan, vaan tuska kuinka kovassa koukussa päihderiippuvuus ihmistä pitää. Hieno kirja.
"Teini-iästä lähtien Jantunen janosi päihteiden ja naisten värittämää seurapiirielämää, jossa aamupalaksi syödään mansikoita ja juodaan shampanjaa ja jossa ilta päättyy hotellin sviitissä havannalaiseen sikariin ja laatukonjakkiin."
Jantusen tarina jaksoi kiinnostaa, vaikka hänen jääkiekkouransa oli minulle tuntematon. Varmasti todella päräyttävä lukukokemus niille, jotka ovat hänen uraansa seuranneet.
Ei mikään kaikkein paras elämänkerta näin jääkiekkofaninkaan näkökulmasta. Kirjasta saa kyllä käsityksen miten päihdeongelma syntyy. Kirjassa oli omat hetkensä, mutta välillä myös olisi voinut jättää kesken. Hieman surullinen tarina siitä, miten voi oman elämänsä sotkea, vaikkakin Jantunen pääsi päihdeongelmistaan huolimatta huipulle.
Jantusen tarina on pysäyttävä, hänellä elämä oli luisumassa käsistä jo yläasteella, ja kirjan kuvaama alamäki on hurja. Marko Lempinen tavoittaa hienosti olennaisia elementtejä päihderiippuvuudesta, ja toivon kirjan auttavan yhdessä tarkoituksessaan, eli varoittavana esimerkkinä. On nimittäin sekin vaihtoehto, että huumeiden käyttö saa tällaisista tarinoista ansaitsematonta ja tarkoittamatonta glooriaa. Kiitän Jantusta kaikista unohtumattomista hetkistä kaukalossa ja toivon kaikkea parasta elämässä – silloinkin, kun huomio hänen ympäriltään vähitellen hälvenee ja tavallinen keski-ikäisen miehen arki alkaa.
En halua arvostella tätä teosta ollenkaan, koska en katso aiheelliseksi antaa arviota jonkun toisen elämästä. Tässä kirjassa ei peitellä mitään. Asiat kerrotaan juuri niin kuin ne todennäköisesti tapahtuivat. Kirjan vauhti on hurja, niin kuin kirjasta kertovan henkilön elämäkin. Huippulahjakas suurtaiteilija luistimilla, luksusta, makeaa elämää ja todellinen pohjakosketus, joka oli viedä Jantusen ennenaikaiseen hautaan.