Dekkaristikomeetta Christian Rönnbackan päähenkilö komisario Hautalehto jatkaa nyt huumerikoksen parissa.
Kesäkuinen Porvoo kauneimmillaan. Komisario Antti Hautalehdon kotikulmilla keskusrikospoliisi tarkkailee syytä ilmoittamatta paikallisia tyhjätaskuja, jotka matkustelevat ja kuluttavat leveään elämään enemmän kuin tienaavat. Krp:n seuranta jatkuu ulkomaille, jossa nuoret katoavat jäljettömiin hoitaessaan kansainvälisen rikollisliigalta saamaansa tehtävää.
Pian nuorilla on poliisin lisäksi perässään kovan luokan ammattitappaja, koska kaikkeen mikä kiiltää ei olisi kannattanut tarttua. Porvoon kesäisen rauhan rikkoo ajojahti, jonka palkkana on kuolema, jos Hautalehto ei ryhmineen löydä nuoria ajoissa.
Kaikki mikä kiiltää on dekkaristikomeetta Christian Rönnbackan viides Antti Hautalehto -romaani.
Vähän äijäkeskeisiä nämä Rönnbackan kirjat ovat, mutta juoni kulki jouhevasti ja huumori sopi hyvin tyyliin. Onnistuin nauramaan jopa ruumiilta irrotetulle sormelle, jota käytettiin iPhonen sormenjälkitunnistautumisessa, ja mietin, mitä minun tappajani tekisi, kun olen siirtynyt iPhonen kasvotunnistusaikakauteen :D
Napakka paketti taas, ihan tällainen yhdessä illassa luettava viihdepläjäys. Ei pettänyt odotuksia, Rönnbacka on hyvä kirjoittaja ja henkilökaarti on mainio. Juonikin oli viritelty oikein hyvään kuntoon, tarina rullasi eteenpäin tasaisen varmasti. Rentoa ja viihdyttävää poliisitoimintaa kaipaaville Rönnbackaa on helppo suositella, mutta kannattaa aloittaa alusta, sillä tavalla nämä parhaiten toimivat.
Lisää Hautalehdon ja hänen tutkimusryhmänsä seikkailuja. Tällä kertaa Hautalehto kiinnittää huomionsa siihen, että hänen tuttunsa keskusrikospoliisista vaikuttaa postaavan jotakuta aivan Hautalehdon kotikentillä ilman, että hänelle olisi tästä mitään tiedotettu. Ilmenee, että kyseessä ovat pari entistä koulukodin kasvattia, joilla näyttää olevan kummallisen paljon rahaa käytettävissään. Ja pian ei vain poliisi, vaan myös konnat, jahtaavat samoja nuoria.
Ehkä aavistuksen heikompi kirja kuin edelliset sarjan osat. Osasyynä lienee se, että kesti aika pitkään ennen kuin Hautalehto ja hänen poliisiryhmänsä pääsivät kirjassa varsinaisesti esille ja turhan pitkään seurattiin nuoria, joihin ei kovin suurta emotionaalista kytköstä vielä siinä vaiheessa ollut. Loppua kohden kirja parantui selvästi ja oli loppupuolellaan ihan samaa korkeaa tasoa kuin muutkin sarjansa kirjat letkeällä humoristisella kielellä maustettuna.
Katsoin Hautalehdosta tehdyt televisiosarjan osat ja koukutuin niihin todella syvästi. Niiden innoittamana päätin lukea seuraavan osan kirjana. Nämä varmasti toimivat ihan yksittäisinä tarinoinakin, vaikka hahmot pysyvät samoina. Hahmot esitellään kuitenkin selkeästi ja kaikista muodostuu jonkinlainen kuva mieleen.
Tarina oli varsin koukuttava ja monilta kohdin sopivan realistinen. Ei ollut liikaa mässäilyä väkivallalla ja juoni eteni koko ajan loogisesti. Hahmot olivat virkistävän erilaisia ja heidän dialoginsa oli todella värikästä sekä mieleenpainuvaa. Jos mustempi huumori ei nappaa lukijaa, niin tämä ei välttämättä ole silloin sopiva teos. Itse tykkäsin todella paljon ensimmäisestä lukemastani Hautalehdosta!
Nappasin kirjaston teemalaarista taas kirjan ja ei ollut huti olenkaan. Olen joskus lukenut yhden Hautalehdon (ensimmäisen?), mutta en kaikkia. Hyvin tämä viides kirja toimi näin väärässäkin järjestyksessä, vaikka jotain taustaa varmaan menikin ohi. Nopeaa, helppolukuista viihdettä ja sopi hyvin iltalukemiseksi. Voishan nämä muutkin lasketella jossain välissä.
Antti Hautalehto on ehdoton suosikkini, odotan aina innolla hänen uusia seikkailujaan. Rönnbackan huumori vetoaa minuun, harvoin nauran ääneen kirjaa (varsinkaan dekkaria) lukiessa, mutta nyt niin kävi. Tykkään!
Ei tällä mitään kirjallisuuspalkintoja voiteta, mutta ihan kiva nopeasti etenevä dekkari. Sanoisin, että veijarimaisempi kuin tähänastiset Hautalehdot. Rikollisetkin vetelevät mattoja toistensa alta ihan urakalla.
Hyvä oli tämäkin Hautalehto. Huumori kukki, ja tarinakin menevä ja koukuttava. Ei ehkä ihan niin hyvä kuin edellinen lukemani, mutta koukutti jälleen mukavasti.
Yleensä olen hulahtanut Antti Hautalehdon hikiseen mutta varmasti sickspäkkiseen charmiin kuin avantoon, mutta tällä kertaa vähän tökki. Nimittäin nämä nuorisolaiset, jotka piti ottaa kirjan pääosarooleihin. Nuorisokirjallisuuden aika on mulla jo ohitse. Ens kerralla aikuisempaa menoa, jooko?