Erkka Filanderin toinen runoteos jäljittää maanpaon, marttyyrien ja uskonsa varassa kulkevien reittejä.
Minkälaisen jäljen ihmisen elämä jättää hänestä veistettyyn patsaaseen? Miltä tuntuu luottamus, joka ei anna luovuttaa edes tuhon edessä?
Torso herättää eloon päätökset ja uhraukset, jotka suuntaavat elämäämme toivon menetyksen ja sen pilkahdusten hetkillä. Se kertoo pyhän kokemuksesta, vastalauseesta näkyvälle, joka versoo ympärilleen vastuun polkuja.
Filanderin ilmaisu on kovaa mutta armollista. Torso on kuin kuulaan aistikas manifesti periksiantamattomuudelle.
Puolisattumalta luen Erkka Filanderin runokokoelmia kronologisesti oikeassa järjestyksessä. Esikoisen Heräämisen valkea myrsky jälkeen on siis vuorossa Torso. Runokokoelmien takakannet ovat melko harvoin erityisen informatiivisia: tämä sanoo vain “vastalause näkyvälle”. Asia harvinaisen selkeä.
Jos esikoiskokoelma oli hyvin runsas ja kieleltään koristeellinen, tässä toisinkoisessaan Filander on ottanut reippaan askeleen kohti pelkistetympää ilmaisua. Tämä näyttää poesialaisemmalta. Esikoisen rönsyilevyydestä ilmaisu on kiteytynyt kohti aforistisempaa tyyliä. Tilaa omalle ajattelulle on.
Alussa sitaattimaisesti linjataan, että nyt on puhe marttyyreista ja patsaista; nimi Torso on toki myös viittaus patsaisiin. Varsinainen teksti alkaa jopa synkästi: “miltä pimeä tuntuu luut murtuneina?”, se kysyy. Runojen kuvastossa on kirkkoja ja katedraaleja, patsaita ja marttyyreja, kipua ja ruoskimista, ikoneja ja rituaaleja.
Rakenteeltaan kiinnostavimmillaan teos on keskimmäisessä osassaan. Se koostuu sarjoista, jotka on kirjattu sivuille lomittain, numeroituina. Yksi sarja alkaa siis I.I., jatkuu seuraavalla aukeamalla I.II., sitten I.III. ja niin edelleen. Kaikkiaan toisiinsa kutoutuvia sarjoja on viisi. Tämä oli asetelmallisesti mielenkiintoista.
Torsossa on sen verran uskonnollista viritystä, että se tuntuu maallistuneesta lukijasta jopa vähän vieraalta, mutta en silti laskisi tätä varsinaisesti hengelliseksi runoudeksi. Yksityiskohtia tässä on vähänlaisesti; kokoelma tarkastelee marttyyriutta ja uhrautumista kovin etäältä. Kokonaisuutena Torso oli kiinnostava.
ei kuolemanjälkeinen elämä vaan tapa jolla hiljaisuus ja välimatkat katsovat sinua nyt
Erkka Filander: Torso (2016 Poesia ) / Minulle jäi olo, että kuljin hiljaisena jonkin läpi. En silti mykkänä. Havaitsen mitä miten voi käydä läpi. / Heräsin havaintoon siitä, että olen Uspenskin katedraalissa marraskuisen lauantai-illan Vigiliassa, jossa maailma luodaan uudestaan kuten jokaisessa Vigiliassa. Siitä pimeys ja kirkkosalin hämäryys. Ei eletä kirkon juhlakautta vaan arkikautta, jolloin vigiliassa on vähän ihmisiä. Kirkon keskellä on paljon tilaa kuin tyhjä aukio. Kuoro laulaa rauhallisesti, pappi rukoilee, diakoni kiertää kirkkosalia suitsuttamassa. Ihmisiä tervehditään suitsutuspilvellä. Hän tervehtii myös pyhiä kuvattuina ikoneihin. / Mieleeni tulee useampi ikoni: Kristus käsittätehty, Maria Egyptiläinen, polvistunut Serafim Sarovilainen, pylväskilvoittelijoita ja kaksikatseinen Kristus Pantokrator, jonka kasvot kuvaavat kahta luontoa yhdessä ruumiissa. / Kupoli on liekki (ei sipuli). Liekki on rukous ja se palaa. Rukous on rituaali. Palaako tuhkaksi tai muodottomaksi tunnistamattomaksi? Mitä se valaisee? / Jäi tuntuma etäisyydestä jotta ymmärtäisi / Puolustus näkymättömälle / #runous #kirjallisuus #lukeminen / Kansi: suunnittelu ja toteutus Heidelbergin kohopainokoneella Olli-Pekka Tennilä, Kristian Blomberg, Erkka Filander ja Raisa Marjamäki