What do you think?
Rate this book
Emme enää usko pahaan
Kun miehet alkavat elvyttää vanhoja myyttejä, naisten on paras valmistautua uusiin kyyneliin.
Paintball-yrittäjä Eero Viitanen asuu omakotitalossa meren äärellä vaimonsa Ainon ja kahden tyttären kanssa. Kaikki on hyvin, mutta tarina on liian arkinen. Hän päättää järjestää jännitystä sieppaamalla Ainon niin kuin Zeus muinoin ryösti Europan ja pyytää apuun vanhaa ystäväänsä Laria.
Aino työskentelee päihde- ja mielenterveysongelmaisten asuntolassa, jossa eräs nuori asukas on joutunut vaikeuksiin. Jakautuneessa Suomessa kasvaneiden maailmat törmäävät, eikä siitä synny rikastavaa vuorovaikutusta. Eeron perimiehinen vaimonryöstötarina alkaa kuin omalakisesti toteuttaa itseään traagisin seurauksin. Emme enää usko pahaan käsittelee tarinoiden kohtalokasta voimaa ja teologisen ja filosofisen perinteensä unohtaneen liberaalin kulttuurin neuvottomuutta pahan edessä.
Paintball-yrittäjä Eero Viitanen asuu omakotitalossa meren äärellä vaimonsa Ainon ja kahden tyttären kanssa. Kaikki on hyvin, mutta tarina on liian arkinen. Hän päättää järjestää jännitystä sieppaamalla Ainon niin kuin Zeus muinoin ryösti Europan ja pyytää apuun vanhaa ystäväänsä Laria.
Aino työskentelee päihde- ja mielenterveysongelmaisten asuntolassa, jossa eräs nuori asukas on joutunut vaikeuksiin. Jakautuneessa Suomessa kasvaneiden maailmat törmäävät, eikä siitä synny rikastavaa vuorovaikutusta. Eeron perimiehinen vaimonryöstötarina alkaa kuin omalakisesti toteuttaa itseään traagisin seurauksin. Emme enää usko pahaan käsittelee tarinoiden kohtalokasta voimaa ja teologisen ja filosofisen perinteensä unohtaneen liberaalin kulttuurin neuvottomuutta pahan edessä.
392 pages, Hardcover
First published January 1, 2016
6 people are currently reading
125 people want to read
About the author
Riku Korhonen
12 books12 followersKorhonen on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta. Hän on työskennellyt äidinkielen opettajana, kustannustoimittajana, suunnittelijana ja luovan kirjoittamisen opettajana Turun yliopistossa sekä Helsingin Sanomien kolumnistina.
Korhosen esikoisromaani Kahden ja yhden yön tarinoita (2003) voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Hänen toinen teoksensa Lääkäriromaani (2008) voitti Kalevi Jäntin palkinnon ja oli ensimmäinen suomalainen teos, joka voitti Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2010. Korhosen uusin teos Emme enää usko pahaan oli ehdolla vuoden 2016 Finlandia-palkinnon saajaksi.
Korhosen esikoisromaani Kahden ja yhden yön tarinoita (2003) voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Hänen toinen teoksensa Lääkäriromaani (2008) voitti Kalevi Jäntin palkinnon ja oli ensimmäinen suomalainen teos, joka voitti Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2010. Korhosen uusin teos Emme enää usko pahaan oli ehdolla vuoden 2016 Finlandia-palkinnon saajaksi.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 33 reviews
February 27, 2020
Mitä tapahtuu? Kuka puhuu? Missä mennään? Mikä maa? Mikä aika? Mikä valuutta? Mikä idea? Kenen idea? Onko ideaa? Kuka on Aino? Sidottu? Häh? Montako lukua vielä? Miks me ollaan hotellissa? Kuka? Ketä? MITÄ?
Mistä tää kirja edes kertoo? Koko stoori meni kyllä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Siksi mun kahden tähden arvioon ei ole mitään syytä luottaa.
Mistä tää kirja edes kertoo? Koko stoori meni kyllä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Siksi mun kahden tähden arvioon ei ole mitään syytä luottaa.
December 23, 2016
Pidin tästä romaanista. Enemmän sen alusta kuin lopusta, koska loppu on sekava ja väkivaltainen, eikä kovin uskottava. Mutta kaiken kaikkiaan kirja herättää ajatuksia ja on ajankohtainen sekä hyvin kirjoitettu. Finlandia-ehdokkuus oli ansaittu.
November 22, 2016
Kielellisesti tarkka, mutta muuten junnaava.
May 12, 2017
Finladia-ehdokaskirjaksi tämä oli yllättävän vetävä ja viihdyttävä tarina. Sen lisäksi kirjoitettu huolella sujuvaksi, mutta ajatuksiaherättäväksi tekstiksi (mutta ei ylihiotuksi), josta löytyy runsaasti hienoja ja osuvia/luontevia vertauskuvia. Tarinassa kuvataan ilkeän tarkasti ajankohtaisia ilmiöitä ja keskiluokkaista omakotilähiö-elämää. Juoni tiivistyi loppua kohden niin, että oli luettava kolmeen saakka yöllä. Pelkäsin jo, että lopussa pyöräytetään joku kevyehkö dekkari-kirjan loppuratkaisu, mutta onneksi Korhonen ei pettänyt. Tämä oli kyllä miellyttävä yllätys - en tosin odottanut kirjalta juuri mitään, koska en ole ennen lukenut Korhoselta mitään. Innostaa tutustumaan kirjailijan muihinkin kirjoihin.
June 12, 2017
Aiemmat yritykset lukea Korhosta on pääasiassa jääneet aina kesken, tää piti otteessaan kun pääsi vauhtiin.
Eniten ilahdutti Korhosen kaunis kieli ja huolella rakennetut luvut, vaikka meno oli välillä dekkarimaisen kaaosmaista, piti tyyli kirjan kasassa hienosti. Sen avulla helpotti myös jatkuvat näkökulman vaihtelut ja pienet sinkoilun ajassa edestakaisin.
Yllättävän ajatuksia herättävä tarina, missä nykyaikaa ja ylemmän keskiluokan elämää kommentoitiin tyylikkäästi, vaikka ehkä hitusen epäuskottavasti. Kyl mä tykkäsin!
Eniten ilahdutti Korhosen kaunis kieli ja huolella rakennetut luvut, vaikka meno oli välillä dekkarimaisen kaaosmaista, piti tyyli kirjan kasassa hienosti. Sen avulla helpotti myös jatkuvat näkökulman vaihtelut ja pienet sinkoilun ajassa edestakaisin.
Yllättävän ajatuksia herättävä tarina, missä nykyaikaa ja ylemmän keskiluokan elämää kommentoitiin tyylikkäästi, vaikka ehkä hitusen epäuskottavasti. Kyl mä tykkäsin!
June 26, 2017
Turussa lomaa viettäessä pitää tietysti lukea kirjoja, jotka liittyvät Turkuun.
Korhonen kirjoittaa niin virkistävän hyvin, että pitkän kevään jälkeen vähän uuvahtanut lukuintoni havahtui horroksestaan heti alkulauseiden kohdalla. Vaikka juonessa on aika kylmäävä pikemmin rikosromaanille lajityypillinen käänne jota kerrontakaan ei tässä silottele, niin erityisesti kieli sekä henkilöhahmojen tarinat ja kompleksisuus imivät mukaansa.
Korhonen kirjoittaa niin virkistävän hyvin, että pitkän kevään jälkeen vähän uuvahtanut lukuintoni havahtui horroksestaan heti alkulauseiden kohdalla. Vaikka juonessa on aika kylmäävä pikemmin rikosromaanille lajityypillinen käänne jota kerrontakaan ei tässä silottele, niin erityisesti kieli sekä henkilöhahmojen tarinat ja kompleksisuus imivät mukaansa.
October 22, 2016
Riku Korhosen uuden romaanin päähenkilöitä ovat Eero ja Aino. Pariskunta on tavannut opiskeluvuosinaan. Eero on värikuulapelejä ja muita leikkisotapalveluja kauppaava yrittäjä, Aino työskentelee päihdeongelmaisten asumisyksikössä. Nelikymppisten Eeron ja Ainon liitto on rakoillut, mutta nyt suunta on parempaan päin.
Lari ja Eeva ovat Eeron ja Ainon ystäväpariskunta, ja heidän liittonsa on jo päättynyt. Korhosen romaanin rungon muodostaa Eeron salaa ideoima, suhteen lisäpiristeeksi tarkoitettu vaimonkaappaus, johon hän sitoo mukaan myös Larin.
Tärkeä elementti romaanissa on Ispoisten asuinalue. Se on Turussa meren rannalle sijoittuva taloudellisesti toimeentulevien ihmisten homogeeninen puutarhaidylli.
Olin ennen kirjan lukemista WSOY:n kirjailijaillassa, missä Riku Korhonen puhui kahtiajakautuneesta Suomesta. Se väistämättä vaikutti omaan lukukokemukseeni. Moni, mukaan lukien romaanin kansitekstien kirjoittaja tuntuu pohtineen tarinaa ja Eeron toimintaa miehen roolipaineista käsin. Eero ajautuu järjettömään suunnitelmaansa luodakseen oman nahkansa, palauttaakseen omaan identiteettiinsä jotakin, mitä siinä ei ole koskaan ollutkaan.
En pidä kirjan ydintarinaa enkä Ainon kaappauksen ratkaisua kovin kiinnostavana. Minulle oleellisempaa on Korhosen analyysi nykymaailmasta. Siinä onkin aineksia suureen kirjallisuuteen. Kuva Ispoisista on taitavasti rakennettu, ja Korhonen tuo ansiokkaasti sen rinnalle Ainon työn asumisyksikössä sekä sen asukkaiden ihmiskohtalot.
Valitettavasti asetelman viimeistely jää kesken. Kehikko eriarvoisesta maastamme rakentuu, mutta Korhonen ei kuitenkaan malta kirjoittaa, mikä sen luonne on, miten se on syntynyt, miten vaikuttaa ihmisiin. Tämä on sääli, koska romaanissa on mestarillisia kohtauksia. Eeron ja Ainon tutustuminen sekä 1970-luvun alussa syntyneiden ikäluokkien polkujen kuvaaminen on loistavaa kirjallisuutta. 100 sivun tienoilla innostuin pohtimaan, olisiko kirjasta noiden vuosituhannen vaihteen tienoilla aikuiselämään asettuneiden ihmisten sukupolviromaaniksi.
Riku Korhonen kertoi perehtyneensä romaania kirjoittaessaan suureen määrään eri alojen tietokirjallisuutta, ja hänet tunnetaan lukeneena kirjailijana. Valitettavasti tämä aiheuttaa Emme enää usko pahaan –romaanin sivuilla lukijalle ähkyä. Korhonen innostuu paikoin tiukkaan, lähes luettelomaiseen eri tieteiden ja näkökulmien esittelemiseen. Niiden täysipainoinen sisäistäminen vaatisi lukijalta samantasoista perehtymistä. Ei ehdi, ei jaksa, happi loppuu.
Emme enää usko pahaan on epätasainen lukukokemus. Siinä on erinomaisia kuvauksia huumehelvettiin luisumisesta, digitaalisesta hälystä, alkoholistien elämästä sekä naapuruston turvajoukoista. Aika paljon olisin kuitenkin ollut valmis jättämään poiskin.
Lari ja Eeva ovat Eeron ja Ainon ystäväpariskunta, ja heidän liittonsa on jo päättynyt. Korhosen romaanin rungon muodostaa Eeron salaa ideoima, suhteen lisäpiristeeksi tarkoitettu vaimonkaappaus, johon hän sitoo mukaan myös Larin.
Tärkeä elementti romaanissa on Ispoisten asuinalue. Se on Turussa meren rannalle sijoittuva taloudellisesti toimeentulevien ihmisten homogeeninen puutarhaidylli.
Olin ennen kirjan lukemista WSOY:n kirjailijaillassa, missä Riku Korhonen puhui kahtiajakautuneesta Suomesta. Se väistämättä vaikutti omaan lukukokemukseeni. Moni, mukaan lukien romaanin kansitekstien kirjoittaja tuntuu pohtineen tarinaa ja Eeron toimintaa miehen roolipaineista käsin. Eero ajautuu järjettömään suunnitelmaansa luodakseen oman nahkansa, palauttaakseen omaan identiteettiinsä jotakin, mitä siinä ei ole koskaan ollutkaan.
En pidä kirjan ydintarinaa enkä Ainon kaappauksen ratkaisua kovin kiinnostavana. Minulle oleellisempaa on Korhosen analyysi nykymaailmasta. Siinä onkin aineksia suureen kirjallisuuteen. Kuva Ispoisista on taitavasti rakennettu, ja Korhonen tuo ansiokkaasti sen rinnalle Ainon työn asumisyksikössä sekä sen asukkaiden ihmiskohtalot.
Valitettavasti asetelman viimeistely jää kesken. Kehikko eriarvoisesta maastamme rakentuu, mutta Korhonen ei kuitenkaan malta kirjoittaa, mikä sen luonne on, miten se on syntynyt, miten vaikuttaa ihmisiin. Tämä on sääli, koska romaanissa on mestarillisia kohtauksia. Eeron ja Ainon tutustuminen sekä 1970-luvun alussa syntyneiden ikäluokkien polkujen kuvaaminen on loistavaa kirjallisuutta. 100 sivun tienoilla innostuin pohtimaan, olisiko kirjasta noiden vuosituhannen vaihteen tienoilla aikuiselämään asettuneiden ihmisten sukupolviromaaniksi.
Riku Korhonen kertoi perehtyneensä romaania kirjoittaessaan suureen määrään eri alojen tietokirjallisuutta, ja hänet tunnetaan lukeneena kirjailijana. Valitettavasti tämä aiheuttaa Emme enää usko pahaan –romaanin sivuilla lukijalle ähkyä. Korhonen innostuu paikoin tiukkaan, lähes luettelomaiseen eri tieteiden ja näkökulmien esittelemiseen. Niiden täysipainoinen sisäistäminen vaatisi lukijalta samantasoista perehtymistä. Ei ehdi, ei jaksa, happi loppuu.
Emme enää usko pahaan on epätasainen lukukokemus. Siinä on erinomaisia kuvauksia huumehelvettiin luisumisesta, digitaalisesta hälystä, alkoholistien elämästä sekä naapuruston turvajoukoista. Aika paljon olisin kuitenkin ollut valmis jättämään poiskin.
November 21, 2016
Hengästyttävä kirja, joka oli pakko lukea ahmien. Lopuksi jäi kuitenkin lähinnä ähky. Ehkä sain kuitenkin jotain eväitä tulevan neljänkympin kriisin käsittelyyn.
March 9, 2018
Turkulainen mieskirja.
March 12, 2022
Luin kirjan yhdeltä istumalta, huolimatta siitä, etten pitänyt siitä. Kirjailija onnistui saamaan minut mukaansa. Halusin tietää miten tarina päättyy.
Mitä pidemmälle luin, sitä pettyneempi olin. Tarinan etenemisen sijaan pääsin tutustumaan hyvin tarkasti hahmoihin - välillä useiden sivujenkin verran. Epäoleellista tietoa tulvi tulvimistaan. Oletan, että se oli tarkoituksellista, mutta itselle se oli vain tylsää. Hahmot eivät olleet niin kiinnostavia, että olisin halunnut lukea sivutolkulla heidän nuoruudessa oppimistaan nippelitedoista.
Ainoa syy miksi päätin lukea kirjan kaikesta huolimatta loppuun oli, että halusin tietää miten Aino selvisi tarinan tapahtumista. Kirjan alussa oltiin seurattu Ainon kokemuksia ja ajatuksia tarkasti, mutta lopussa tuntui, että koko hahmoon ei saanut enää mitään kosketuspintaa.
En ole lukutottumuksiltani kovinkaan hienostunut, mutta feministisestä kirjallisuudesta olen todella kiinnostunut. Sain kirjasta ulospäin käsityksen, että löysin itseäni kiinnostavan tarinan, mutta kyseessä olikin huono kansien suunnittelu. Mielestäni kannen nosto on harhaanjohtava. Itselle kirja oli huti.
Mitä pidemmälle luin, sitä pettyneempi olin. Tarinan etenemisen sijaan pääsin tutustumaan hyvin tarkasti hahmoihin - välillä useiden sivujenkin verran. Epäoleellista tietoa tulvi tulvimistaan. Oletan, että se oli tarkoituksellista, mutta itselle se oli vain tylsää. Hahmot eivät olleet niin kiinnostavia, että olisin halunnut lukea sivutolkulla heidän nuoruudessa oppimistaan nippelitedoista.
Ainoa syy miksi päätin lukea kirjan kaikesta huolimatta loppuun oli, että halusin tietää miten Aino selvisi tarinan tapahtumista. Kirjan alussa oltiin seurattu Ainon kokemuksia ja ajatuksia tarkasti, mutta lopussa tuntui, että koko hahmoon ei saanut enää mitään kosketuspintaa.
En ole lukutottumuksiltani kovinkaan hienostunut, mutta feministisestä kirjallisuudesta olen todella kiinnostunut. Sain kirjasta ulospäin käsityksen, että löysin itseäni kiinnostavan tarinan, mutta kyseessä olikin huono kansien suunnittelu. Mielestäni kannen nosto on harhaanjohtava. Itselle kirja oli huti.
June 14, 2018
En ole aiemmin Korhosen kirjoja lukenut, mutta törmäsin hänen nimeensä ja tähän romaaniin Erkka Mykkäsen kirjoittamisesta-podcasteissa.
Ja siis pidin. En ihan neljän tähden arvoisesti, hieman puolen välin jälkeen kirja alkoi jotenkin laahata, kunnes sitten loppu sujui taas. Lisäpisteitä siitä, että Larin hahmo oli kiinnostava, varsinkin kun itsekin olen vakuutusalalla, tosin kilpailevassa yhtiössä. (Ja kuten jossain toisessa arvostelussa pohdittiin, mietin minäkin miten Korhonen kirjoitti niin hyvin Larin työjuttuja).
Ja siis pidin. En ihan neljän tähden arvoisesti, hieman puolen välin jälkeen kirja alkoi jotenkin laahata, kunnes sitten loppu sujui taas. Lisäpisteitä siitä, että Larin hahmo oli kiinnostava, varsinkin kun itsekin olen vakuutusalalla, tosin kilpailevassa yhtiössä. (Ja kuten jossain toisessa arvostelussa pohdittiin, mietin minäkin miten Korhonen kirjoitti niin hyvin Larin työjuttuja).
December 27, 2016
This book was wonderful - not in a feel good kind of way though, but an amazing book. The use of language is incredible, and really made me remember why Finnish used to always be my language of choice when it came to creative writing. Everyone who knows Finnish and likes to read, read this book! It does have that sense of impending doom though, which the title suggests, and when it gets going, it's pretty much as terrifying as you imagined...
April 19, 2019
Olen pitänyt valtavasti Korhosen novellikokoelmista. Tämä kirja on odottanut pitkään kirjahyllyssä tulevansa luetuksi ja tartuin innolla kirjaan, mutta lukukokemus oli pettymys. Koin tarinan hyvin yksiulotteisena ja toivon lukupiirin tuovan syvyyttä kirjaan ja lukokokemukseen. Kirja tarjosi hyvän ajankuvan ja matkan lapsuuden maisemiin. Huomasin monen asian muuttuneen lapsuudestani.
April 3, 2018
Pidin Korhosen kielestä, mutta en hänen tarinastaan. Tarinan alkupuoli oli kyllä ihan mukava, siitä 3,5 tähteä. Loppupuoli tuntui kuitenkin lähinnä ahdistavuuteen pyrkivältä tekotaiteellisuudelta, siitä 2 tähteä.
May 21, 2018
Luin melkein yhdeltä istumalta, vaikka en oikeastaan tykännyt kirjasta. Pahan filosofointi oli kai punaisena lankana, mutta ei vakuuttanut, eikä koko tarina sinänsä. Turhaa kielellistä kikkailua, joka ärsytti. Sen verran vetävästi kirjoitettu että en kehtaa olla antamatta kolmea tähteä.
July 10, 2018
En ehkä oikein päässyt tähän kiinni, vaikka omalla tavallaan kiehtova tarina olikin. Monesti kirjat, joissa ihmiset flippaavat totaalisesti, menevät multa jotenkin ohi - en pääse siihen draaman kaareen sisään ja huomaan tuijottelevani henkilöitä ikään kuin kaukaa, ihmetellen.
July 27, 2017
Kaunista, oivaltavaa kieltä. Erikoinen, kekseliäs tarina. Vähän häiritsi (kuunnellessa) etten aina pysynyt kärryillä kenen näkökulmasta tarinaa seurattiin.
March 22, 2018
Korhonen never again. Jaksoin reilun 100 sivua antaa mahdollisuutta, mutta rytmimme ja kielitajumme eivät kertakaikkisesti kohtaa. Ainoa hyvä puoli tarinassa oli sen sijoittuminen Turkuun.
November 30, 2018
Nelikymppisten akvaariorakkautta + a plot twist.
May 25, 2019
# 5 Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
November 11, 2019
Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Siinäpä kaikki mitä tästä kirjasta tulee etukäteen tietää.
September 11, 2020
Rakastan Riku Korhosta, mutta tämä teos oli omaan makuun hitusen junnaava. Ilahdutti, elähdytti, huvitti, järkyttikin, mutta siitäkin huolimatta jäi vähän kädenlämpöiset fiilikset. Rakastan silti.
September 7, 2025
joskus kirjailija ei osaa lopettaa ajallaan
April 10, 2018
Vaikea oli muodostaa tästä mielipidettä. (Toksisten) Mieshaaveiden kuvaukset ja sieppausmotiivin käsittely olivat ihan mielenkiintoisia, mutta teos oli hassun hajanainen ja eteni mielestäni turhan hitaasti.
December 31, 2016
Parasta tässä kirjassa oli tietysti Turku. Kaupunkia mentiin pitkin poikin läpi kirjan, hyvin pystyi seuraamaan henkilöiden kulkua tutuilla kaduilla ja teillä. Erityisesti kuvattiin itselleni tutumpaa itä-/etelä-Turkua. Hauskinta oli vielä se, että yksi hahmoista oli selkeästi meillä töissä. Firman tavat ja slangi oli niin osuvasti kuvattu, että oikein pisti miettimään miten Korhonen on niin sisäpiiriin päässyt. Hauskaa oli myös nelikymppiset päähenkilöt, ja heidän nuoruutensa ihanalla 90-luvulla, aivan kuin omanikin.
Itse tarina oli kyllä mielenkiintoinen, mutta vähän epätasainen. Toisia kohtauksia kuvattiin pitkästi ja hartaasti, joskus jopa usean eri henkilön vinkkelistä, välillä edettiin vauhdilla ja harppailtiin eteenpäin. Sitten oli pitkiä pätkiä taustamateriaalia, joka ei varsinaisesti vienyt tarinaa eteenpäin, esimerkiksi vaimonryöstön perinnettä eri kulttuureissa tai yritysvakuutusten digitalisoinnin problematiikkaa. Lopulta, pitkän pohjustukseen ja eri henkilöiden taustoittaminen jälkeen päästiin itse actioniin, melkeinpä jonesbömäiseen vauhtiin, mutta sitä ei kestänyt loppuun saakka.
Ehkä tähtiä olisi tullut yksi vähemmän jos tarina olisi tapahtunut Tampereella tai vaikkapa Oulussa. Turku näytteli tässä isoa osaa, ja se lisäsi kiinnostavuutta omasta näkövinkelistä.
Itse tarina oli kyllä mielenkiintoinen, mutta vähän epätasainen. Toisia kohtauksia kuvattiin pitkästi ja hartaasti, joskus jopa usean eri henkilön vinkkelistä, välillä edettiin vauhdilla ja harppailtiin eteenpäin. Sitten oli pitkiä pätkiä taustamateriaalia, joka ei varsinaisesti vienyt tarinaa eteenpäin, esimerkiksi vaimonryöstön perinnettä eri kulttuureissa tai yritysvakuutusten digitalisoinnin problematiikkaa. Lopulta, pitkän pohjustukseen ja eri henkilöiden taustoittaminen jälkeen päästiin itse actioniin, melkeinpä jonesbömäiseen vauhtiin, mutta sitä ei kestänyt loppuun saakka.
Ehkä tähtiä olisi tullut yksi vähemmän jos tarina olisi tapahtunut Tampereella tai vaikkapa Oulussa. Turku näytteli tässä isoa osaa, ja se lisäsi kiinnostavuutta omasta näkövinkelistä.
October 19, 2016
4-4,5 tähteä.
Synkkähän tämä oli niin kuin useimmat Korhosen kirjoista, mutta samalla tässä kiteytyi monia ajankohtaisia ilmiöitä. Kiinnostavinta kirjassa oli Ainon ja Eeron parisuhteeseen liittyvä roolipeli. Miehisyyteen liittyvä sankarin/toimijan rooli saa jatkuvasti parikseen naispuolisen uhrin roolin. Rakkaus on suoritettava stereotyyppisen roolituksen mukaisesti, ja rakkauden nuivettuminen puolestaan selitetään kirjan maailmassa sen kautta, että henkilöt eivät toteuta omaksumaansa tarinaa tarpeeksi. Tästä lähtökohdasta syntyy myös Eeron vaimonryöstöidea.
Kirjassa tematisoidaan muutenkin tarinoita, kerrottuja ja kertomatta jääneitä. Aika pitkältä tähän liittyvän "sanoman" saa kyllä lukea rivien välistä. Jos varsinaista yksittäistä sanomaa edes on.
Synkkähän tämä oli niin kuin useimmat Korhosen kirjoista, mutta samalla tässä kiteytyi monia ajankohtaisia ilmiöitä. Kiinnostavinta kirjassa oli Ainon ja Eeron parisuhteeseen liittyvä roolipeli. Miehisyyteen liittyvä sankarin/toimijan rooli saa jatkuvasti parikseen naispuolisen uhrin roolin. Rakkaus on suoritettava stereotyyppisen roolituksen mukaisesti, ja rakkauden nuivettuminen puolestaan selitetään kirjan maailmassa sen kautta, että henkilöt eivät toteuta omaksumaansa tarinaa tarpeeksi. Tästä lähtökohdasta syntyy myös Eeron vaimonryöstöidea.
Kirjassa tematisoidaan muutenkin tarinoita, kerrottuja ja kertomatta jääneitä. Aika pitkältä tähän liittyvän "sanoman" saa kyllä lukea rivien välistä. Jos varsinaista yksittäistä sanomaa edes on.
January 26, 2017
Great language and insightful observations of 40-year-olds' family life. Ok storytelling with a haunting atmosphere, but... Almost rated three stars, but went for full four because of the amazingly accurate portrayal of family life of ~40-years-old men and women. I laughed out loud when the author described the mundane life of young mom and dad, and the disharmony between a man and a woman. The laughter died quickly when the author wrote about the insecurity of a man trapped between dreams, responsibilities, manliness, and modern family-man requirements. It was recognizable and relatable.
My takeaway: you can live together but that takes a lot of effort. Or you can live alone but then you'll be lonely.
My takeaway: you can live together but that takes a lot of effort. Or you can live alone but then you'll be lonely.
May 17, 2017
Olen pitänyt aiemmista lukemistani Korhosista, mutta tämä ei täysin vetänyt, vaikka onkin Finlandia-ehdokas ja kriitikoiden kehuma. Parisuhteen ja ystävyyden kriisiä, ylenpalttista luonnon- ja tapahtumapaikkojen kuvausta, äijäilyä, ironiaa ja Turun kesän yllä leijuva epämääräinen, mutta vääjäämätön uhka. Helmet 2017 -lukuhaaste 6: kirjassa on monta kertojaa.
November 7, 2016
Iso osa tästä oli todella hyvä, enkä meinannut malttaa laskea käsistä, tykkäsin erityisesti kielestä ja ajan ja oman sukupolven kuvauksesta. Mutta tarina ei sitten lopulta kuitenkaan kantanut loppuun asti.
November 6, 2024
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2015: 220/220)
2016: 2/6
(2017: 2/6)
1984-2023: 224/268
4/5. Kuuntelin ensin äänikirjana (4/5) ja sitten luin (4/5). Olisiko kirjan nimi vähän suureellinen sisältöön nähden? Ei tämä(kään) tietysti huono ollut.
(1984-2015: 220/220)
2016: 2/6
(2017: 2/6)
1984-2023: 224/268
4/5. Kuuntelin ensin äänikirjana (4/5) ja sitten luin (4/5). Olisiko kirjan nimi vähän suureellinen sisältöön nähden? Ei tämä(kään) tietysti huono ollut.
Displaying 1 - 30 of 33 reviews