Oliko Maiju Lassila pakko tappaa? Kenelle Eetu Salin valmisti tohveleita vankilassa? Miksi Raoul Palmgren kirjoitta V. A. Koskenniemelle hautakirjoituksen tämän vielä eläessä? Mitä Paavo Haavikko sanoi presidentti Mauno Koiviston presidenttikaudesta? Mitä ihmettä Jörn Donner teki sairaalan varastossa?
Tietokirjailija Matti Salmisen teos kertoo näistä ja monista muista yhteiskuntakriitikoista Arvid Järnefeltistä Pentti Linkolaan, Olavi Paavolaisesta Erno Paasilinnaan ja Pentti Haanpäästä Leif Salméniin. Mukana ovat myös yllätysnimet Oskari Tokoi, K. J. Ståhlberg ja Urho Kekkonen. Kuuma kysymys kuuluukin: oliko Kekkonen – Sada vuoden ajanjaksolla tarkasteltuna – Suomen johtava toisinajattelija?
Teoksen lähdeaineistona on käytetty kunkin henkilön omaa kirjallista aineistoa – muistelmia, proosaa, puheita ja jopa runoja – mahdollisimman autenttisessa muodossa. Toisinajattelijoiden tarinan kautta avautuu toisenlainen Suomi kuin se, jota meille varmana ja ainoana oikeana esitetään.
Toisinajattelijoiden Suomi osoittaa, että lukeneisuus ei suoraan johda viisauteen, niin fiksoitunut kirjoittaja on omiin ajatuksiinsa. Teoksen nimeksi sopisi paremmin ’Vasemmiston ajattelijat’, sillä esipuheen linjauksista huolimatta kirjaan on valittu lähes pelkästään vasemman laidan kirjailijoita ja muutamia muita yhteiskunnallisia toimijoita, jotka toimivat omasta viitekehyksestään käsin, eivät suinkaan aina itsenäisinä ajattelijoina. Vasemmisto-oikeisto-akseli on teoksessa käytännössä ainoa tunnustettu yhteiskunnallinen kahtiajako, ja esimerkiksi feminismi tai ateismi jäävät kokonaan käsittelemättä toisinajattelussaan.
Lukuisat suorat lainaukset menneiden ajattelijoiden teksteistä on kiinnostavia ja osin syvällisiä. Salmisen välitulkinnat ovat kuitenkin siinä määrin kaunaisia ja halu ymmärtää ihmistä sen verran vähäinen, että kokonaisuus on raskas ja toisteinen. Kommentit naisista ”säihkysäärinä” pahentavat tilannetta.
Kirjoittaja on siis tehnyt valtavan kirjallisuuskatsauksen, mutta sivistymättömyys paistaa mm. siinä, että vaikka tämä antaa arvioita ja tuomioita menneiden sukupolvien oikeassa – tai väärässä – olemisesta, näkökulma on yksinomaan humanistinen. Hedelmällisempään tarkasteluun olisi päästy, jos vaikkapa pasifismin julistajien ajatuksia olisi perattu uudemmasta biologis-psykologisesta kehyksestä käsin. Teoksen ansioksi on kuitenkin laskettava useiden vähän tunnettujen, rohkeiden kansalaisten esille nostaminen.
Toimivasti rakennettu! Lukiessa piti vähän väliä kirjoittaa ylös nimiä, joita halusin googlata. Teksti kuitenkin rakentui siten, että lähes kaikkiin sitten luontevasti palattiin myöhemmin.
Em. syistä tätä ei voi lukea sieltä täältä, toisin kuin ensin aioin. Mutta viihdyin tämän parissa! Tämä toimi sellaisena virikkeenä etsiä lisää tietokirjoja ja elämäkertoja.
Kyllä on paikoin ahdistavaa luettavaa. Suomi oli ennen sotia Hitlerin pauloissa. Elmer Diktonius kirjoitti Arbetarbladetin pakinoissaan v. 1935 [sic!], "että jos Hitlerin annetaan touhuta mielensä mukaan, seurauksena ei voi olla muuta kuin maailmansota." Vastaava toimittaja K. A. Fagerholm "tuomittiin sakkkoihin syynä ystävällismielisen kansan päämiehen arvostelu".