Sami Yaffan elämäkerta on kerrassaan viihdyttävää luettavaa. Hyvin paljon viihdyttävyydestä tulee siitä, että Hanoi Rocksin basistina kuuluisuuteen noussut muusikko on vuosien saatossa ehtinyt olemaan mukana monessa projektissa ja asunut ympäri maailmaa. Yhtenä viimeisimmistä jutuista hän on tehnyt muutaman kauden televisiosarjaa maailman musiikkikulttuureista (näitä en ole nähnyt).
Absoluuttisesta Nollapisteestä tuttu Tommi Liimatta on saanut mielenkiintoisen tehtävän ylöskirjata basistin elämän koukeroita. Ensimmäistä lukua lukuunottamatta Liimatta häivyttää itsensä normaaliksi elämäkerran kirjoittajaksi, antaen tarinan äänen itse sankarille. Ensimmäisen luku toimii kuitenkin oikein hyvin orientoivana lukuna kertoen Liimatan näkökulman kirjoitusprojektiin ja Sami Yaffaan.
Kirjassa käydään luonnollisesti läpi koko Sami Yaffan musiikillinen historia (johon kuuluu paaaaaljon muutakin kuin Hanoi Rocks), läheisimmät ihmissuhteet ja satunnaiset muutkin seikkailut. Liken kustantama kirja on jälleen upeasti taitettu. Värikuvaliitteitä on kahdessa kohden ja muutoin mustavalkokuvat ja lehtileikkeet elävöittävät taittoa. Erikoismaininta diskografiasta, jossa Sami kommentoi jokaisen levyn, jolla on soittanut.
Erinomainen musiikkielämäkerta, joka kannattaa lukea muidenkin kuin Hanoifanien. Kronologisesti etenevä elämäkerta ei yritä kohahduttaa, mutta onnistuu valaisemaan hienosti elinkeinonsa kanssa kamppailevan tunnetun, mutta "ei-ihan-maailmantähden" elämää.
Viihdyttävä omaelämäkerta, jonka Yaffa lukee itse. Tämä tuo teokseen henkilökohtaisuutta, ja Yaffan slangi ei varmaan muihin suihin yhtä hyvin taipuisikaan. Tiesin Yaffan Hanoi Rocksin basistina, ja jotenkin tuli yllätyksenä, kuinka lyhyen aikaa tuo aikakausi kesti ja kuinka monessa muussa bändissä hän on ollut mukana. Siinä mielessä tämä on tyypillinen rokkarin elämäkerta, että on menoa, meininkiä ja sattumuksia alkoholista heroiiniin ja takaisin. Yksi tähti pois hieman poukkoilevasta kerronnasta ja toinen muutamien slurrien käytöstä (teos on 10 vuotta vanha, mutta kuitenkin).
Samin elämäkerta on hyvä kertomus suomirokkarin matkasta maailmankansalaiseksi. Äijä vaan lähti nuorena kloppina ensin Pelle Miljoonan kanssa kiertueelle, sitten Tukholmaan, sieltä Lontooseen ja lopulta Jenkkeihin. Sukkuloinut ja sukuloinut monen maan välillä eikä ole takertunut vain yhteen oljenkorteen. On ehtinyt vuosien aikana tehdä just mitä huvittaa. Tässä onkin se ero, mikä tulee siitä, kun yhden bändin laulaja ajoi kolarin, jossa kuoli toisen bändin rumpali ja pari muuta ihmistä. Siitä laulajasta tuli hetkellinen megatähti, nyt hän on vain megakokoinen hasbeen. Tuon kolarin tiimoilta suomalaiset Hanoi Rocksin tyypit ja amerikkalaiset Mötley Crüen tyypit ovat aina linkitettyjä yhteen. Koska aina puhutaan, että tuo kolari romutti Hanoin menestyshaaveet ja että Hanoi Rocks olisi ollut se isoin bändi, ei Poison, ei Mötley Crüe, eikä Guns N' Roses. Mutta tässä kirjassa Sami Yaffakin käy asiat läpi niin, ettei epäselvyyttä jää: nuo edellämainitut bändit olivat sen ajan ns. tissibändejä, Hanoi puolestaan ihan eri koulukuntaa ja kamabändi. Lähes jokainen jäsen narkkasi (niin narkkasi muidenkin bändien edustajat), mutta veikkaan, että vaikka Razzle ei olisi kuollut, Hanoi olisi silti jäänyt marginaaliin, koska kaikki bändin edustajat eivät olisi taipuneet bisneksen vaatimiin tekoihin. Tai jos Andy McCoy ja Michael Monroe olisivat saaneet valita uudet jäsenet ilman kuoleman aiheuttamaa surua, ehkä Hanoi olisi voinut vielä selvitä.
Sami Yaffa valitsi lähdön. Sen myötä hän on ollut vapaa tekemään mitä mieleen juolahtaa. Onhan niitä motkottajia, joiden mielestä Samin olisi pitänyt heti hypätä uudelleenkäynnistetyn Hanoin matkaan vuonna 2001. Sitä hän ei tehnyt vaan jatkoi valitsemallaan tiellä. Sen myötä maailma sai Mad Juanan erinomaisia levyjä, New York Dollsin uuden tulemisen, Sound Tracker -ohjelman jne jne. Sami myös on saanut toimia ihan rauhassa ollessaan ulkomailla. Sen sijaan nokkamiehet Andy ja Mike ovat olleet jo 20 vuotta valtakunnanklovneja siinä maassa, jota nuorina sanoivat vihaavansa kammottavana takapajulana ja junttilana.
Hyllyssäni on myös Hanoi Rocksin historiikki sekä Michael Monroen elämäkerta. Kuten Sami kirjansa loppuvaiheessa sanoo, porukka muistaa samat tapahtumat aina hieman eri lailla, joten kannattaa ehkä lukaista näitä kirjoja joskus uudelleen niin, että ottaa kaikki kolme rinnakkain ja tsekkaa, mitä samoista tapahtumista niissä kerrotaan.
Aivan hyvä ja todenmakuinen rokkimuistelmakirja. Mikään penaalin terävin kirjoittaja Yaffa ei kyllä ole, eikä edes ylöskirjaaja Liimatta voi siinä asiassa tilannetta täysin pelastaa. Eli kun hyvät tarinat loppuvat kesken, väsähtää kirjakin. Suuri osa muisteloista kyllä sekä viihdyttää että avaa näköaloja viime vuosikymmenten kulttuurihistoriaan muuallakin kuin Suomessa.
Uskomaton detaljimuisti ja vahva kertojanääni nostavat tämän rock-muistelmien listakärkeen. Ihme että mies on kaiken kohelluksen jälkeen hengissä, vaikkakin seestymään päin;)
I've always liked Sami Yaffa and the fact that Tommi Liimatta was involved made this a must-read. Started out pretty good and I was very interested – the point of view from Liimatta's side was wonderful. After that, I of course enjoyed the childhood depictions. Then started a pretty mundane phase that lasted a pretty long time. A lot of work-related stuff, what happened in the studio and who played what and where did the tour go... felt like a discography. Also: would've wanted to dive a bit deeper into the thoughts and feelings of Yaffa. For example the death of Razzle was very fast, no depictions of feelings and/or details. Plenty of very funny miniature stories, though. Laughed out loud a couple of times. Also: some unintentionally funny moments, such as Rob Halford visiting the studio. Why should I care that the singer of Judas Priest visited the studio? Felt like such an uninteresting and vain point. A lot of times it felt like a list of people Yaffa has met and seen. Bleh. Still, a very entertaining book of a warm person, who has lived an interesting life. Bonus for Yaffa's great reading on the audiobook!
i read the English version, which was just released - this book took me awhile to read. I enjoyed it, but not as much as i hoped i would. im a huge Hanoi rocks fan, and i enjoyed reading more about sami’s other projects - I also enjoy demolition 23., jetboy, MM’s band work, and even the record with pelle almgren. although I didn’t agree with all of sami’s opinions - some of the bands he dislikes, as well as saying how the younger generation is only in the music biz “bc it’s cool or they make bank”- as a young musician who’s in it for the passion that kind of hurt - but overall, the book was a solid read and I admire Sami as a musician. ✌🏼
"Soittaminen on parasta mitä tiedän ja muuta en elämässäni halua tehdä."
16-vuotiaana rokkimaailmaan hypännyt Sami Yaffa on pitkän linjan muusikko, joka on veivannut bassoa monenlaisissa orkestereissa jo neljän vuosikymmenen ajan. Vaikka kaikkea on tullut tehtyä, ei menneitä kannata murehtia, vaan suunnata avoin mielin kohti tulevaisuutta, musiikillisia ideoita joka suuntaan kehitellen. Näin voisi tiivistää tämän miellyttävän ja helppolukuisen kirjan, joka antoi lopulta huomattavasti enemmän kuin odotin.
Sami Yaffan omaelämäkerta Tie taipuu oli hyvä ja tarjosi rutkasti lisäoppia tästä rokkarista, josta en Hanoi Rocksin lisäksi juuri muuta tiennyt. Pitkä ura takana ja kovien nimien kanssa on mies paiskonut hommia ympäri maailman. Sound Tracker lähtee katsantoon Yle Areenassa ja Spotifyhin tykätyihin nousi kanssa liuta uutta (vanhaa) musiikkia. Kirjan tähden uudet tuotokset, kuten Down at St. Joe's toimii muuten aika hyvin.
Compiled autobiography based on interviewing the subject matter works very well on this one, you have a feeling you're in the same room with Sami and he is telling you a story. Heartful, truthful, wise. I love the fact there's no BS in this book which is so often the case with anything Hanoi related. Highly recommended to anyone.
Hyvin pitää mukanaan. Erityisen miellyttävää on se, että Yaffa ei arkaile lausua mielipidettään vaikka välillä pitää vähän ihmetellä miten hän onnistunut joutumaan noin epämukaviin tilanteisiin. Mutta onhan meidän kaikkien tunnustettava virheensä. Loppu menee vähän Soundtracker-kronikaksi, mutta pidin kyllä kokonaisuudesta!
Erittäin mielenkiintoinen ja vaikuttava luettava. Odotin kirjaa rock ’n rollista mutta sainkin erittäin laajan kattauksen siitä, millaista on ollut elää ja oleskella ympäri maapalloa viimeisen 50 vuoden aikana.
Rennosti rullaava matka musiikin, ihmisten ja monenlaisten elämänkokemuksien kautta koko Sami Yaffan vaikuttavan monipuolisen uran läpi. Erityisesti lämmittää monipuolinen musafiilistely ja ansaitut heitot kassakone- ja egobändeille sekä tietty vanhan punkmeiningin arvostus 😀
Kivahan se kun on kirjoitettu henkilön äänellä, mutta aika raskasta luettavaa, kun ei ymmärrä kaikki slangisanoja. Värikäs elämä ollut Samilla. Mielenkiintoista luettavaa kummallisista slangisanoista huolimatta.
Viihdyttävä elämänkerta. Plussaa myös siitä, että Hanoi Rocks osuu oli jätetty kohtuullisen lyhyeksi, koska sen tarinaa voi lukea useammastakin opuksesta.
Ajoittain erittäin viihdyttävä, varsinkin jos tuntee entuudestaan Hanoiden ympärillä pyörineitä hahmoja. Toisilta osin hiukan puiseva, eikä tarinankerronta rullaa.
Kuuntelin äänikirjana (jossa lukijana Sami Yaffa itse). Melkoinen elämäntarina täynnä musiikkia, bändejä, henkilöitä, tarinoita - viinaa, huumeita ja naisia unohtamatta.
Helmet lukuhaasteeseen 21 yritin tätäkin. Ei uponnut. Sinänsä olisi mielenkiintoinen persoona. Mutta.... Teksti ei napannut mukaansa. Yritin myös kuunnella. Sekään ei auttanut.
Äänikirjassa erittäin iso plussa Samin oma ääni. Rokkareiden biografiat omalla äänellä luettuna tuovat vain niin isolla kädellä lisäarvoa ja tämäkin teos kuuluu ehdottomasti äänikirjojen aatelistoon.
Loistava kirja, josta huokuu päähenkilön rakkaus musiikkiin. Lukemieni rokkikirjojen parhaimmistoa, ja voi suositella myös niille, joille musakirjat eivät tunnu omimmalta genreltä.