Kun raskaustesti näyttää toista kertaa plussaa, Yhdysvalloissa asuva suomalais-ranskalainen perhe päättää palata Eurooppaan. Koska haaveissa on idyllinen talo, mukulakivikatuja ja Välimeren leppeitä aaltoja, suunnaksi valitaan Ranskan Riviera.
Haaveet ja todellisuus eivät kuitenkaan kohtaa, joten viimeisillään raskaana oleva Helena löytää itsensä vuokra-asunnosta Antibesin kaupungista. Ovipielessä lukee château, linna, mutta katosta vyöryy vesi sisään ja home mustaa seinät.
Ranskassa odottavat äidit nauttivat camembertiä, leikkipuistoon laitetaan juhlamekot ja paljettitossut ja koulu alkaa kolmivuotiaana. Uudelle vauvalle lääkäri ehdottaa viiden kuun tarkastuksessa ruoaksi sokeroitua jugurttia.
Vaikka tervehdysten poskisuukkojen määrä tuppaa yllättämään, sopeutuminen on väistämätöntä: ensin löytyy mukava leipäkauppias, sitten muita maailmankansalaisia – ja lopulta myös töitä ja unelmien talo. Maman finlandaise kertoo kirpaisevan hauskasti kulttuurieroista ja -yhtäläisyyksistä ja perheen juurtumisesta Etelä-Ranskaan.
Helena Liikanen-Renger (s. 1977) on Etelä-Ranskassa asuva freelance-toimittaja, joka pitää elämästään Chez Héléna -blogia.
Sujuvasti kirjoitettu, kiinnostava kuvaus Ranskan ja Suomen kulttuurieroista sekä ranskalaisesta perhe-elämästä ja lastenkasvatuksesta suomalaisnaisen silmin. Omaelämänkerrallisten ainesten lisäksi kirjasta löytyy kiinnostavia tilastotietoja. Tätä kirjaa suosittelisin lämpimästi Ranskaan muuttoa harkitseville sekä monikulttuurisissa perheissä eläville, mutta ihan vakaasti Suomen kamaralla asuvankin mielenkiinto pysyi yllä kirjan loppuun saakka.
Maman finlandaise oli mainio nojatuolimatka Etelä-Ranskaan. Kirjoittajan uutta elämänvaihetta kuvattiin monipuolisesti eri tilanteiden kautta kuitenkin niin, että teoksen punainen lanka pysyi koko ajan käsissä. Käsitellyt teemat olivat mielenkiintoisia, eikä kirja alkanut missään vaiheessa pitkästyttää tai ärsyttää. Ainoastaan ranskalaista koulujärjestelmää kuvatessa hieman livettiin kokemuslähtöisestä kerronnasta.
Sivuhenkilöt jäivät lopulta varsin ohuiksi, enkä kirjan loputtua pysty enää nimeämään niistä yhtäkään. Hämmentävästi tämä koski myös minäkertojan puolisoa, mutta kyse saattoi olla tietoisesta valinnasta. Yhteenvetona todettakoon, että kirja toimi silti mukavan eleväisenä ajanvietteenä. Kaikista syvintä innostusta kirja ei onnistunut herättämään, otettakoon siitä yksi tähti.
"Olen aina rakastanut elämän epävarmoja välitiloja. Parhaita ovat lentomatkat, joissa ollaan keskellä ei mitään, ei enää kotona muttei vielä perilläkään"
Lukupiirimme jäsenet asuvat kaikki jo monetta vuotta pois Suomesta, suurin osa lapsiperhe-eloa viettäen. Monella, joka ei ole asunut oman kotimaansa ulkopuolella pitkäjaksoisesti, on mielikuva, että elämä on yhtä lomaa. Ei ole. Arki on arkea kaikkialla. Toimittaja Liikanen-Renger aloittaa kirjansa Yhdysvalloista, Kaliforniasta, missä ovat tutkija-apurahan voimin, puoliso viettää sabattia surffaillen. Tämän arjen katkaisee tieto toisen lapsen tulosta, ja tapahtumainkulku vie nuoren perheen Etelä-Ranskaan, pienelle paikkakunnalle Antibesiin, puolison kotimaahan. Monet kirjat, joissa kuvataan elämää maahanmuuttajana ja tottumisena ko. kohdemaan tapoihin, kuvaavat arkeen sopeutumista ja paikallisiin tapoihin oppimista huumorilla, kommellusten kautta. Liikanen-Renger kuvaa arkea Antibesissa tunne-elollisesti etäältä, kuin tapahtumat vain sattuisivat jossain vieressä, erillisenä heidän elämästään. Perhe-elämää ei kuvailla, arkea kuvataan loputtoman pitkänä valitusvirtenä homeisine seinineen, ahtaine katuineen, liiallisine keksinsyömisineen. Toimittaja tulee esiin tässä, ettei kuvat sydänmyöten, vaan tarkastellen. Hämmentävää myös oli lukiessa, että kirjoittaja on naimisissa ranskalaisen kanssa, mutta melko yleisestikin tunnetut ranskalaiset tavat tuntuivat olevan suorastaan uppo-outoja ja osin ylitsepääsemättömiä. Toiseksi hämmentävää oli myös, se etteikö tosiaan ammattimainen toimittaja ole taustatöitään tehnyt uuteen kulttuuriin muuttaessa. Jos tarkoitus oli suomalaistyyppisellä narinalla ilmaista kulttuurieroja, en saavuttanut tätä, vaan se tuntui lukiessa vain tylsältä. Kiinnitimme melko lailla huomiota myös kieleen, se oli paikoittain jäänyt selvästi keskeneräiseksi. Kirja tarinoineen ja episodeineen olisi sopinut paremmin kolumnisarjaksi aikakauslehteen tai blogitekstiksi.
Koskettava ja hauska. Pariisissa asuvana ja Suomeen yhä ikävöivänä voin samaistua täysin. Mutta harmitti se, että kirjan tapahtumat hyppivät ja pomppivat: välillä kuvailtiin hyvin yksityiskohtaisesti ja toisinaan kiidettiin hurjaa vauhtia. Teoksesta löytyi lisäksi aika paljon pilkkuvirheitä. Helena on kuitenkin erittäin mukava ihminen, ja voin täysin samaistua hänen kirjansa viimeisen sivun lauseeseen "Kahdessa paikassa on hyvä olla mutta toisaalta ei kummassakaan".
Yllättävänkin kivasti soljuva kirja! ”Yllättävyys” siitä, että tavallinen arki ja kulttuurien törmäykset expat-elinympäristössä aika harvoin tuottavat mitään järisyttäviä kirjallisia elämyksiä. Järisyttävä ei toki tämäkään ollut, mutta sujuva, hyväntuulinen, aito. Mielenkiintoisia havaintoja itselleni vieraasta maasta ja kulttuurista, mutta ei liikaa yritystä tulkita ja ymmärtää.
Sujuvaa tekstiä, kulttuuri ja elämä hahmottuvat hienosti kerronnan välityksellä. Ristiriita kulttuurien välillä, juurettomuuskin näkyy sivuilta. Hyväksyvä, ymmärtävä, lempeä kirja.
Todella sympaattinen lukukokemus. Freelance-toimittaja Helena Liikanen-Renger ranskalaisen aviomiehensä kanssa päätyy asumaan Etelä-Ranskaan ja luo kaunistelemattoman kuvan suomalaisen naisen sopeutumisesta ranskalaiseen kulttuuriin. Lastenkasvatus, koulujärjestelmä, sosiaalinen kanssakäyminen ja monet muut eroavaisuudet suomalaiseen elämään tulevat elävästi kuvatuiksi ja analysoiduiksi kirjassa. Tuntuu kuin olisin itse ollut paikalla vaikka olinkin vain lukijana.
Toivottavasti Helena Liikanen-Renger tarjoaa meille lukuelämyksiä jatkossakin.