Marion / Makke zit in het verkeerde lichaam. Dat voelt zij al haar hele leven. Als jong kind begrijpt zij niet waarom andere kinderen niet weten dat zij een jongen is. Het brengt haar al vroeg in de problemen: op school, in vriendschappen, thuis, in relaties. Haar/zijn leven is boordevol onbegrip, boosheid, rare voorvallen en misverstanden. Naarmate Makke ouder wordt, vallen de puzzelstukjes van zijn verwarrende leven steeds meer op zijn plaats. Met brutaliteit en soms ook humor vertelt Makke openhartig zijn verhaal.
Tämä tuntuu enemmän äidin tarinasta lapsen suulla kuin transsukupuolisen nuoren tarinalta - mitä se onkin. Minuun ei jostain syystä purrut tämä toteen pohjaava kerrontatapa eli kun kertojana on lapsi, mutta kirjoittajana ja esiinvaluvana kokijana äiti. Ehdottoman tärkeä aihe, josta lukisin mieluusti enemmänkin niin fiktiota kuin kevyttä faktaakin.
Tämäpäs oli todella vaikuttava kirja. Poika kertoo transkokemuksesta, tai lähinnä siitä miltä tuntuu kun sulla on tytön kroppa ja nimi, mutta olet kokenut jo ihan pienestä asti olevasi poika.
Marion eli tutummin Makke asuu äitinsä ja veljensä kanssa, heidän isänsä on kuollut moottorikelkkaonnettomuudessa kun Makke oli pieni lapsi, mutta isästä ei heidän kodissaan paljon puhuta. Äidin ja veljen kanssa on kaikenlaista draamaa, hyviä ja huonoja hetkiä, kuten oikeissakin perheissä, pidin todella paljon tästä realistisen tuntuisesta perhekuvauksesta. Kirjassa käydään läpi Maken lapsuutta ja nuoruutta ja varhaisaikuisuutta, eli kerrotaan todella pitkä tarina, jonka ytimessä on Maken suhtautuminen omaan sukupuoleensa, ja siihen miltä tuntuu olla syntynyt väärään kehoon. Kirjassa ei ole sinänsä suuri dramaattisia käänteitä tai mitään jännittäviä takaa-ajokohtauksia, vaan tää on hyvin suoraviivainen kuvaus yhden ihmisen nuoruudesta.
Mulle tuli jostain syystä tästä mieleen yksi nuoruuteni suosikkikirjoista, Tuija Lehtisen Siivet varpaiden välissä, vaikka siinä ei olekaan tämä sukupuoliaspekti mitenkään mukana. Mutta jotain Tuijalehtismäistä tässä kerronnassa oli, ja siinä miten kirjailija onnistui kuvaamaan uskottavalla tavalla nuoruuden fiiliksiä ja tunnemyrskyjä. Itse olen ihan cis-sukupuolinen, joten en henk koht kokemuksesta tiedä miten nappiin nämä väärään sukupuoleen syntymisen kuvaukset ovat tässä menneet (tokihan ne ovat jokaisella omanlaisensa, eikä yhtä oikeaa tapaa tämän kuvaamiseen edes ole), mutta mielestäni ne ainakin tuntuivat hyvin aidoilta ja uskottavilta. Tarina perustuu kirjailijan oman lapsen kokemuksiin, ja varsinkin kirjailijan omiin kokemuksiin äitinä, eli totuuspohjaa myös löytyy.
Koskettava ja ajatuksia herättävä lukukokemus, tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea jos vahvat kasvukertomukset ja sukupuolikysymysten ympärille sijoittuvat nuortenkirjat kiinnostavat.
Ehdottomasti näitä kirjoja tarvitaan. Näitä tarinoita tarvitaan, jotta ihmiset ymmärtäisi. Tämän jälkeen odotan seuraavaa "tapausta" eli kun joku kirjoittaa transsukupuolisuudesta toiseen suuntaan. Se on jollain tasolla vielä vaikeampaa, vaikken halua näitä asioita mitenkään vertailla.
Kirja oli juuri niin ahdistava kuin mitä odotinkin. Mitään uutta se ei antanut minulle, mutta silti tämä on ehdottomasti kirja, joka pitäisi kaikkien lukea.
Jeesus, miten huono kirja. En jaksa kirjoittaa muuta. Onneksi transihmisistä on kirjoitettu muutakin, ja huonot kirjat aiheesta ovat myös tarpeellisia ja tämähän oli nuorille suunnattu ja ei siksi voi olla.... eiku. Transsukupuolisuus on sata kertaa kaikkea muuta kuin tämä kirja. Lähinnä tässä teoksessa oli kai juuri tarkoitus opettaa ihmisiä aiheesta, josta he eivät tiedä mitään. Siihen tässä on aineksia, mihinkään muuhun ei. Vähän melkein loukkaannun siitä, miten meitä kuvataan.
Ärsyttävä kirja. Mielenkiintoinen ja tärkeä aihe, siitä tähdet. Ja onhan se tietenkin niinkin, että välillä on mielenkiintoista ja avartavaa lukea ihmisistä, joista ei pidä ja joihin ei osaa ollenkaan samaistua. Ja nyt en todellakaan tarkoita transsukupuolisuuden tematiikkaa, vaan kirjan hahmoja ylipäätään. Erityisesti ärsytti päähenkilön äiti, joka oli todella rasittava, mutta josta kirjoitettiin kuitenkin jotenkin ihannoivaan sävyyn. Lieneekö syynä, että kirjan takakannessa mainitaan tarinan pohjaavan kirjailijan oman pojan kokemuksiin? Hämmentynyt ja ärsyyntynyt olo jäi.
Ihmettelen myös miten uskottavaa olisi, ettei transnuori olisi koskaan kuullut tai ollut kiinnostunut etsimään tietoa aiheesta, jos kuitenkin on ihan lapsesta asti tuntenut syntyneensä väärään muottiin? Saattaahan niinkin varmaan käydä (enkä ihan saanut selvää mihin vuosikymmeneen tämä tarina sijoittui) mutta oudolta tuntuu, etenkin, kun kyse oli helsinkiläisestä nuoresta.
No joo, olihan tämä ainakin erilainen transsukupuolisuudesta kertova kirja.
Olipa hieno kirja transsukupuolisuudesta! Jostain syystä lykkäilin tämän lukemista kuukausitolkulla, vaikka tämä odotti hyllyssä. Onneksi viimein tartuin, sillä oli hieno ja sujuva lukukokemus ja avasi kyllä silmiä sille mitä transius on ja millaista on olla kun yhteiskunta sanoo että olet tyttö, vaikka tiedät olevasi poika. Lämmin suositus jos et oikein tiedä mistä on kyse, tai jos olet sitä mieltä että pojat on poikii ja tytöt on tyttöi - tai tietty jos aihe muuten kiinnostaa.
Olipas tälle vaikea arpoa tähdet. Perusteluja löytyisi niin hyville kuin huonoillekin tähdille, joten kompromissasin kolmeen. Koska teos perustuu kirjailijan ja hänen poikansa elämään, luin tämän tarinana transpojan äidistä. Harmi, ettei tätä alunperin sellaiseksi kirjoitettu, koska silloin tämä olisi voinut olla teoksena upea.
Miksi pidin? - erittäin tärkeä aihe - pidin kerrontatyylistä - tässä kuvataan hyvin samaistuttavasti sitä, miltä tuntuu törmätä jatkuvasti yhteiskunnan odotuksiin (samaistuin muilla elämän saroilla vahvasti) - äidin ja pojan suhteen kehittymisen kuvaus oli mielenkiintoista
Miksi en pitänyt? - tämä ei ollut kirjailijan omakohtainen kokemus, mikä valitettavasti näkyi - (edelliseen liittyen, ei niinkään miinus itsessään: teos osallistuu myös laajemmin keskusteluun, kuka saa kirjoittaa ja mistä, ja kenen ääni kuuluu) - tämä oli aika kliseinen kasvutarina - transnuorten esittäminen ongelmien kautta ei ole pidemmän päälle kovin kestävä narratiivi - kerronnan kannalta ymmärrän, miksi kirjailija päätyi korostamaan ahtaita sukupuoli- ja seksuaalisuusrooleja, mutta nähdäkseni nämä tekivät enemmän haittaa kuin hyötyä sekä tarinalle että yhteisölle: pridekulkueiden kielentäminen pelleiksi oli aika radikaali veto LGBTQ-teoksessa, eikä tätä perusteltu mitenkään - suorastaan kiehuin teoksen ahtaalle ja fatsheimaavalle kehokuvalle
Kirja oli nopealukuinen ja mielenkiintoinen, ja aihe on tärkeä. Ei kyllä ollut mikään paras mahdollinen esimerkki transihmisistä. Äiti ja veli olivat aika ärsyttäviä hahmoja. Tykkäsin kielestä.
Marja Bjrörkin kirjan aiheena on transsukupuolisuus, ja sitä tarkastellaan minäkertojan Marionin näkökulmasta. Siinä oikeastaan onkin koko romaanin suurin probleema, sillä sukupuoli-identiteetistä kärsivä Marion Susanna Korhonen tuntee olevansa väärän sukupuolen kehossa. Kertojan omaa elämää kelataan taaksepäin lapsuudesta aikuisuuteen suurin piirtein samalla tavalla kuin heiveröisissä omaelämäkerroissa, eli on muutaman sivun katkelmia eri vuosilta ja ihan kronologisessa järjestyksessä. Ainoa takauma, vaikka koko kirja on ikään kuin muistelmaa, on oman isän kuoleman selviäminen. Sitä ennen on muutettu Lapista pääkaupunkiseudulle.
Lisäksi sitä ulkopuolisuuden tunnetta ja transsukupuolisuutta tulee kliseitä kliseiden perään teiniangstia unohtamatta. Kaikki normaalit kehitys- ja kasvukivut nähdään vain ikään kuin ongelmien seurauksina. On juoppoja puoli-isäehdokkaita, ja lopulta on se perushurri, joka ei bonjaa perheen asioista mitään, mutta leivän tuo pöytään ja rahoittaa äidin kulttuuriharrastuksia.
Lapsuudesta se lähtee liikkeelle, eli prätkähiirillä leikitään enemmän kuin barbeilla. Koulussa kuulutaan poikaporukoihin ja nyrkit heiluvat. Yläkoulussa vedetään pää kaljuksi ja lihotaan farkkutakkiläskilesboksi. Pelataan Counter Strikeä ja luodaan poikaprofiileja nettiin. Olo on kuin mutantilla, ja opetkin kutsuvat lempinimellä Makke. Pride-tapahtumia ja vastaavia pidetään pellekulttuurina, ja koulussa ja sen jälkeen on vaikeaa. Sukupuolisuutta ja seksuaali-identiteettiä rakennettaan nuorten naisten kanssa, mutta siihen se syventäminen sitten jääkin. Tämä on ikään kuin varhaisnuortenkirja, eli vaikka netistä tilataan dildoja, mutta siihen aihepiiristä kertominen loppuu.
Kaiken kaikkiaan kirjaa leimaa noitten kliseiden vyöryttämisen lisäksi pinnallisuus, eli tapahtumia vain luetteloidaan luku luvun perään. Äiti ei ymmärrä, eikä Marion tajua itsekään etsiä apua edes netistä saati tilata itselle sopivia vaatteita. Henkilöhahmoja ei syvennetä juuri ollenkaan. Ideaalisiteillä ja ilmastointiteipeillä peitetään rinnat, treenataan kuntosalilla ja mennään miesten pukukoppiin, käytetään löysiä vaatteita ja sitä rataa. Jotenkin vaan tuntui tätä lukiessa, että kirjailija pitää päähenkilöä ihan idioottina, joka ei osaa etsiä netistä yhtään kaltaistaan seuraa saati ottaa yhtään omin päin selvää edes Setan sivuilta, miten tulisi menetellä sukupuolensa korjaamisen suhteen. No, lopussa ne hoidot aloitetaankin, maailma muuttuu ja armeija odottaa...
Hmm, I really did like the premise of the book, since there aren't so many books with a topic like this. I'm happy that Björk was brave enough to write this and hopefully others will do the same. The book was an easy read and perhaps a little too easy. Poika was also somewhat too negative and in-your-face type of a story that would've needed more of that positive sparkle in order to be more realistic.
I liked the notions of Marion's childhood, since I felt the same when I was a kid. When first noticing that I was becoming a woman, I was horrified and tried to stand so that no one would notice that I had developed. I also thought that it was normal to feel attracted to boys and girls until my friend told me that it wasn't and I was strange. The best parts of the book were definitely these little things, but the whole picture didn't work all that well.
I think that Björk doesn't understand the situation well enough to write an authentic story. Not because she's not a good writer, but mostly because the story is too close to her (based on her son's life). Marion/Miro as a character isn't all too believable and masking everything under " I don't understand". I also would've wanted to know the exact decade(s) this story takes place in, since that would've given more insight into things. All in all a very important topic, but too sporadic too be anything but a start.
Marja Björkin Poika on hänen poikansa kokemuksiin pohjautuva romaani transsukupuolisuudesta ja sen koettelemuksista. Kirjan päähenkilö Marion on ensin Makke ja myöhemmin Miro, poika tytön kehossa.
Makke kokee monia koettelemuksia matkallaan kohti pojan kehoa. Väärään sukupuoleen viittavia nimityksiä (tyttö, neiti), tyttöjen liikuntaryhmät, vääränlaisia muutoksia kehossa (menkat, tissien kasvu, lantion leveneminen)...
Transsukupuolisia (ja muita muunsukupuolisia) koetellaan monin tavoin tässä maailmassa. Heitä kutsutaan friikeiksi ja shemaleiksi, heidän sukupuoli-identiteettinsä on tapa haukkua - on väärin että ryhmän nimitystä käytetään sitä vastaaan. Edes sukupuolenkorjausleikkausten jälkeen ongelmat eivät lopu, ja ihmiset loukkaavat usei huomaamattaan. "Sä näytät tosi hyvältä tänään, transnaiseks/mieheks siis."
Minun mielestäni transsukupuolisuus ja muut epäcis-sukupuoli-identiteetit ovat täysin normaaleja ja oikein - sukupuoli ja sukupuolielimet ovat eri asia - ja sse pitäisi normalisoida, se ei saisi olla enää tabu, asia josta ei saa puhua ja joka täytyy piilottaa.
Poika (2013) kertoo Marionista eli Makkesta, joka on aina halunnut olla poika. Teos käsittelee Makken elämää lapsuudesta aikuisuuteen ja kamppailua oman identiteetin kanssa.
Poika on aiheensa puolesta tärkeä teos. Teksti on nopeasti luettavaa, mutta samalla myös ärsyttävästi kirjoitettua. Kirja jätti jälkeensä ristiriitaisen tunteen, ehkä kerronta muun kuin Makken äänellä olisi toiminut paremmin, koska hänestä jäi päähän vähän ristiriitainen kuva. Kokonaisuutena tärkeä teos aiheesta, josta ei ole kirjoitettu kauheasti, mutta joka olisi kaivannut myös toista näkökulmaa (esim. äiti, veli tms.). Annan teokselle 2½ tähteä pyöristettynä 2 tähteen.
Kerronta tyylistä tuli olo, että kertojana on piekmminkin päähenkilön äiti. Kirja perustuu kirjailijan lapsen kokemuksiin, ja tuntuu että tämä näkyy väärällä tapaa läpi. Kaiken lisäksi kaikki tuntui niin kliseiseltä. Tulisipa joskus transhenkilöstä kertova kirja, jossa henkilö ei olisi niin sterotyyppinen mies/nainen, koska ainakin oman kaveripiirin transprosessin käyneet henkilöt eivät ole niin stereotyyppisiä, tyyliin on mies joka pitää meikeistä.
Omakohtainen kirja tärkeästä aiheesta. Tyyliltään kirja sopisi enemmän nuorten romaaniksi, myös väljähkön tekstin asettelun vuoksi. Kieli on melko päälle liimattua, muistutti pikkukaupungin 90-lukua huppareineen ja hevareineen.
Kyllä tämä lukea kannattaa ihan vain poikkeuksellisen aiheensa vuoksi - ja tämän muuten lukeekin päivässä!
Onhan se sanottava, että kirja käsitteli tärkeää ja koskettavaa aihetta. Kyseessä lienee nuorisolle suunnattu teos, joten krouvi kieli on varmasti siitä johtuva valinta. Jotenkin minusta päähenkilö oli niin kauhean asenteellinen, että minua se häiritsi. Vähän rumasti sanoen: sellainen perusäijä, moukka mikä moukka.
Helppolukuinen kirja tärkeästä aiheesta, hatunnosto Björkille siitä. Lopussa tipuin tunnelmasta, sävyn vaihto ahdistuneisuudesta onnellisuuteen kävi todella äkkiä ja jätti hämmentyneeksi.
Tähdet siitä, että aihe on tärkeä, muuta siihen tämä kirja aikalailla jääkin. Kerronta oli ärsyttävää - joskin myös nopeaa - lukea. Jäi olo, että tämä on väkisin kirjoitettu kirja, mihin voi vaikuttaa se, että se perustuu niin läheisesti kirjailijan oman pojan kokemuksiin. Loppu tuntui erityisen väkinäiseltä. Koko kirjan läpi minua vaivasi jokin asia, ja luettuani muiden arvioita, tulin siihen lopputulokseen, että kirja tuntuu jotenkin olevan enemmän äidin kuin pojan tarina. Pojalta itseltään puuttui täysin motivaatio/osaaminen etsiä tietoa tai ratkaisuja, mutta onneksi äiti oli viisaampi. Minulle ainakin jäi olo, että äidin virheet lakaistiin sillä mukavasti maton alle. Kirjan sijoittaminen selkeästi jollekin tietylle aikajanalle olisi myös selkeyttänyt asioita, koska mistään ei pysty oikein päättelemään, millä vuosikymmenellä eletään.
Pakko sanoa sekin, että Pride-kulkueiden kuvaaminen pellekulkueiksi ärsyttää, enkä henkilökohtaisesti ainakaan tiedä ketään HLBTQ+ -ihmistä, joka ei ymmärtäisi niiden merkitystä, vaikkei niille itse haluaisi osallistuakaan. Tuntui turhalta piikittelyltä.
Tärkeä aihe mutta huono kirja. Luin tän koulua varten jokunen aika sitten, ja vain ja ainoastaan sen takia pääsin tän loppuun. Hyvä esimerkki siitä, miten tietyt aiheet kannattaa jättää asian läpikäyneen kirjoitettavaksi, ja vielä parempi esimerkki siitä, kuinka hyvät aikeet ei välttämättä saa aikaan toivottua lopputulosta.
Kirja olisi ollut parempi, jos se olisi kertonut äidin kokemuksista lapsen sijaan. Se olisi puhunut silti tärkeästä asiasta ja voinut tuoda esiin myös transsukupuolisten ongelmia ja kokemuksia, ei pelkästään heidän vanhempiensa, vain eri linssin läpi. Cissukupuolisia trans-ihmisten vanhempia on tässä maailmassa ihan yhtä paljon (tai, no, miltei tuplaten enemmän) kuin trans-ihmisiä. Miksei kirjoittaa kirjaa trans-lapsen vanhemman kokemuksista? Miksi ei jättää näin syvälle menevää transsukupuolisuudesta kertovaa tarinaa sellaiselle, joka on sen itse kokenut?
Tämä kirja on jo joskus aiemmin ollut minulla kirjastosta lainassa, mutta en ole sitä koskaan lukenut. Samoin Marja Björkin Posliini on ollut lainassa ja sitä olen jopa aloittanut lukemaankin, mutta en ole päässyt kovin pitkälle. Kesäkuussa olleen Pride-lukuhaasteen takia sitten päätin tämän vihdoinkin lukea, tosin meni heinäkuun puolelle itse aloittaminenkin.
Tämä oli ihan hyvä kirja. Ei se herättänyt mitään suuria oivalluksia tai tuntemuksia, mutta oli tärkeä pieni tarina tärkeästä aiheesta. Kirjoistyyli oli suorapuheista ja sisälsi joitain kauniita kohtia, jotka itseasiassa otin ylöskin.
Luen Marja Björkiltä varmaankin joskus jotain muutakin, mutta mitään pakottavaa tarvetta sille ei juuri nyt ole.
Helppo- ja nopealukuinen kirja, joka kertoi tytöstä, joka oli aina tuntenut olevansa poika. Kirja eteni nopeaan tahtiin, mikä oli hyvä. Periaatteessa kirjassa ei ollut mitään juonta, vaan se kertoi vaan päähenkilö lapsuudesta aikuisuuten miten hän muuttui ja eli transukupuolisena. Kirjan luin, koska halusin saada käsitystä transsukupuolisten ajatusmaailmasta ja tämä kirja kyllä auttoi siihen. On vaikea käsittää, mikä kaikkea he joutuvat kokemaan ja taistelemaan itsensä kanssa, jotta he voisivat olla oma itsensä. Oli kiva lukea kirja etenkin kun se loppui onnellisesti.
This read more like an autobiography than a novel. There didn't seem to be a climax of any kind. I'm not sure if it was the overall tone, the fact that I found the main character unlikable, the fact that Finnish is my weaker language, or a combination of these, but something bothered me. That being said, stories about transgender people, especially kids/teens, are definitely needed, so points for tackling the subject at all. I just wish the story had more to it than "this person is trans, here's how they figured it out".
Ihana, mutta simppeli tarina transpojasta aivan tämän lapsuudesta aikuisuuden alkuun asti.
Tarina ei varsinaisesti perustu mihinkään todelliseen, ja se näkyy kirjoitustyylissä. Dysforiaa ei tutkita hirveän syvälle, Makella tuntui menevän ehkä liiankin hyvin, ja tyttönä oleminen tuntui olevan enemmän pieni haitta kuin iso ongelma, mikä se dysforiasta kärsiville aina on. Kirjassa tosin käsitellään muita teemoja, kuten rakkautta, kapinointia, sekä sukupuolirooleja.
Kirja koittaa mukailla elämänkerran tyyliä, mikä onnistuu sentään hyvin. Teksti kuulostaa nuoren puheelta, ja kokonaisuuden saa kuunneltua helposti parissa tunnissa.
Eli jos kiinnostaa nopeasti kuulla hieman alavireinen transpojan tarina, kannattaa lukea tai kuunnella!
Kiinnostavasta ja tärkeästä aiheistaan huolimatta lukukokemus jäi jotenkin vajaaksi ja loppu tuntui väkisin väännetylle. Tarina eteni päähenkilön kertomana, mutta siitä jäi väistämättä fiilis, että on kerätty muilta tarinoita ja lueteltu ne liiemmin muokkaamatta paperille. Olisin mieluusti lukenut vastaavan teoksen omaelämänkerrallisena tarinana, nyt kertoja jäi etäiseksi. Ei tämä silti huono kirja ollut ja yhdeltä istumalta pääsin kannesta loppuun. Vähemmistöryhmien vaikeuksista ja haasteista tarvitaan ehdottomasti paljon lisää tarinoita.
Kirjassa käytettiin paljon stereotypioita, mutta tunteet ja ajatukset tulivat hyvin esiin. Kirja itsessään ei ole ehkä paras kuvaus transsukupuolisuudesta, sillekkin on monta omaa kokemusta ja kulmaa. Tarina oli kuitenkin koskettava ja monella tapaa realistinen siinä, että kaikki ympärillä eivät välttämättä hyväksy sinua omana itsenään.
Pitkitin tämän kirjan lukemista melko pitkään, koska odotukseni oli kovat ja että varmasti tykkäisin kirjasta. Ja siis ei tämä huono ollutkaan. Mutta jostain syystä tämä ei saavuttanut odotuksiani vaikka kerronta kirjassa oli ihan ok. Aihe oli tosi hyvä mutta jokin vain jäi uupumaan, jotta olisin pitänyt enemmän.
Hyvä kirja tärkeästä aiheesta. kaunistelematon ja karu kuvaus tytöstä, joka tuntee olevansa poika. Muuten toimiva kirja, mutta kerronta ei vain napannut minua mukaansa. Ei mitenkään kevyt tai nopealukuinen teos.
tää kirja on itselle tosi tärkeä, nuorempana kun luin se sai minut ajattelemaan omaa sukupuoltani enemmän ja aiheutti ensilukemalla jonkilaisia kriisejäkin, myöhemmin luettuna näen kirjassa osia mistä en pidä mutta olen silti erittäin onnellinen että luin nuorempana