Shamaanien verenperintö on mullistanut 16-vuotiaan Auran rauhallisen maailman ja tuonut hänen elämäänsä suuren rakkauden, rokkitähti Pajun. Pahat unet alkavat kuitenkin jälleen piinata Auraa. Tulva uhkaa Kellokoskea, eikä Aura saa karistettua mielestään karmivaa kuvaa joesta nousevista kuolleista. Mutta riittävätkö Auran kyvyt estämään muinaisten saamelaissoturittarien hyökkäyksen?
Essi Tammimaa (s. 1981) on tarinoiden ammattilainen, kieli-intoilija ja seksipositiivinen feministi. Hän on myös viestinnän, vaikuttamisen ja markkinoinnin voimanpesä, sekä voimaannuttava vetäjä ja mentori. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri.
Luulen, että tämä kirjasarja olisi parempi, jos päähenkilö Auran mystinen tausta olisi ihan selkeää fantsua, ja "saamelaissoturittaret" saamelaisten sijaan vaikka metsähaltioita.
Saamelaisteema tuntuu jotenkin päälleliimatulta ja tönköltä, myötähäpeää aiheuttavalta, kun kirjailija ei selvästikään tunne saamelaiskulttuuria juurikaan. Ihan perusjutuissakin nykii: poroja merkitään polttomerkein, poron erotuksessa (sic) kuollaan (nojoo, jos nyt kännissä menee kirnuun taajomaan, niin voihan siellä silmänsä menettää...), jaloissa on lapikkaat (ei nutukkaat), saamelaiset on vaeltajakansaa - ja soturittaria. Saamelaiset. Kansa, joka on tunnettu konflikteja välttävänä jopa siinä määrin, että saamelaisten oikeuksien ajaminen vaatii kulttuuristen esteiden ylittämistä. Saamelaisen kansantaruston Alinen, kaksipohjainen järvi on tarinassa merkittävässä osassa, samoin shamaanin transsi, mutta muuten saamelaismytologia jää lähinnä parin staalo-maininnan varaan.
Ante Aikion Lovi-sarja on todella epäoikeudenmukainen vertauskohta, sillä Aikio on paitsi itse saamelainen, myös tutkinut saamelaismytologiaa kirjallisista lähteistä. Silti vertaus tulee mieleen: Aikion sarja on samanlaista seikkailullista nuortenkirjallisuutta, mutta missään vaiheessa saamelaisuuden kuvaus ei tunnu epäuskottavalta, toisin kuin Noaidin tytär -sarjassa.
Noaidi-sarjan juonta on vähän turha kommentoida, sillä se on tavanomaista nuortenkirjakamaa: on vähän erikoinen tyttö, jolla on pari kaveria ja omituinen sukutausta, joka hitaasti paljastuu. Ja tietenkin on myös ihanista ihanin poika/mies, jonka tyttö lopulta saa omakseen. Plussaa siitä, että ihanista ihanin poika lähinnä odottelee kotona, kun päähenkilö käy pelastamassa maailman. Ihan jees, juonenkuljetuksellisesti, ja kielellisestikin teksti on oivaltavaa.
Kunpa kirjailija vain olisi joko perehtynyt saamelaiskulttuuriin kunnolla tai sitten luonut saamelaismytologian pohjalta oman fantasiamaailmansa ja jättänyt kokonaan viittaamatta saamelaisuuteen, niin tämä olisi huomattavasti helpompi niellä.
Oikeastaan antaisin kirjalle 2,5 tähteä. Kieli on mainiota, värikylläistä jossa viihdyn, nautin kuvailevista verbeistä ja siitä että kirjailija lataa eteeni tarinan hyvin visuaalisesti. Keskittymiseni kuitenkin kärsi kun alkoi tulvia tapahtumia joissa en jaksanut olla mukana, liian monia henkilöitä, tapahtumia sekä siellä että täällä. Ehkä heikkous oli myös se että niin harva kirjan henkilö oli oikeasti kiinnostava, ja heidän tarinansa jäivät sivuun. Kirjan rakkaustarinaan panostaminen olisi selkeyttänyt paljon ja shamanististen tapahtumien reilu karsiminen olisi myös tehnyt hyvää. Tajunnanvirran ja abstraktisten tapahtumien seuraaminen voi olla upeaakin mutta se on jo aika marginaalista: lukijan pitäisi olla oikeassa mielentilassa ja tarinan pitää hänet koukussaan. Nyt hädin tuskin jaksoin loppuun asti. Hienon kielenkäytön vuoksi luin koko kirjan.
Tämä ei nyt ihan kunnolla iskenyt. Kirjan kieli on kuvailevaa ja rikasta, mutta muuten kirja tuntui välillä sekavalta ja oli vaikea pysyä juonen mukana. Rauhallisempi tahti ja pieni karsiminen olisi tehnyt tästä kirjasta paremman.
I loved this book, but I liked the first one more. The telling about these people was fascinating . There is a lot of magical powers and spiritual stuff. I don't know, just loved it.