Laudatur

by Peter Sandström

Peter, författare i femtioårsåldern, sitter hemma i Åbo och väntar på sin fru Zebra. Också Zebra är i femtioårsåldern, akademiskt framgångsrik – och gravid. Hon är nästan alltid borta – på akademin, med vänner – och har inte plats för håglöshet i sitt liv. Sina två tonårsbarn stöter Peter ibland ihop med på gatan.

Sommaren 1988 var Peter ung man i Nykarleby. Sommaren 1988 fick han för första gången syn på sina föräldrar som vuxna, självständiga människor i ett komplicerat äktenskap. Varje morgon plockade far, som var trädgårdsmästare, en ros till mor och lämnade den flytande i en skål. Det var beviset på hans verbalt haltande kärlek.

Någon ros i en skål har Peter aldrig åstadkommit. Vad har han egentligen gjort med sitt liv – och med andras? Vad har livet gjort med Peter? Och kan inte Zebra bara komma hem?

Hos Peter Sandström förenas det realistiska med det absurda, det melankoliska med det humoristiska. I Laudatur återkommer Peter Sandström till teman som han behandlade i den hyllade romanen Transparente blanche från 2014: att vara vuxen med åldrande föräldrar, att stå ut med kärleken, och att leva som satellit i kärnfamilj.

Genres: Adult, Finnish Literature

224 pages, Hardcover

First published January 1, 2016

Reviews

[Mai Laakso]

Keski-ikäinen Peter on runoilija, hiukan hukassa omasta ja perhe-elämästä. Kirjassa käydään läpi vuotta 1988, kun Peter oli nuori ja nykyisyyttä, kun lapset ovat aikuistumassa, mutta asuvat vielä kotona, vaimo käy vain kääntymässä kotona ja tuomassa likaiset vaatteet pestäväksi. Surumielinen vanhenevan miehen kirja, joka muistelee omaa isäänsä ja isän uskallusta elää, samalla kun äiti kärsi siitä. Mustaa satiiria, joitakin uskomattomia miesten kohelluksia, joita Peter seuraa sivusta, hän on tarkkailija ja haaveilija.

[Lena]

Det blev inget Laudatur för Sandström den här gången.
Men jag tyckte mycket om boken som kom innan (Transparente blanche).

[Ullalin]

Valkea kuulas oli hieno, ihastuin, mutta tämä ei ihastuttanut samalla tavalla. Hieno kirja kumminkin.

[Peony]

Olisin kuvitellut, että tarina, joka kertoo kirjoittajan elämästä ja pyörii osin yliopistomaailmassa olisi edes tunnelmaltaan (tai edes pinnallisilta puitteiltaan) jotenkin saanut minut mukaan, mutta nyt kyllä jätti pahasti kylmäksi. Vaikka kirjassa oli ihan hyvää kirjoittamista ja muutama oivaltava lause, niin se ei vain riittänyt lukunautinnoksi. Yleensä nautin pienien arkipäiväisyyksienkin kuvauksesta - ne toimivat hyvin tunnelman rakentajina tai ne voivat heijastella jotain suurempia merkityksiä, mutta tässä tekstissä ne jäivät minulle vain arkipäiväisyyksiksi. Samoin "syvälliset pohdinnat" tuntuivat paatoksellisilta, enkä päässyt kirja mielentilaan niin, että ne olisivat alkaneet tuntua aidoilta. Onneksi edes osa tapahtumista sijoittui Uuteenkaarlepyyhyn, mikä ei ole niin loppuunkulutettu paikka kirjallisuudessa.

[Minna Pietiläinen]

Aihe kiehtoi mutta jotenkaan kirja ei täyttänyt minun odotuksia. Hyvää tekstiä ja nopealukuista, tuollaisia asioita sitä keski-iässä kohtaa. Ja miettii yhtäaikaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Kyllä kertomus mieleen jää.

[Victoria Lassander-Sandin]

Denna bok var inte lika bra som Transparante blanche. Här kändes det som att innehållet var ganska fattigt. Texten går framåt och tuggar på, men det händer inte så mycket. Långa beskrivningar som jag inte riktigt orkar med. Och ett slut som lämnar mycket att önska, hur gick det för Zebra, och kom sig far hem igen...

[Luukas Lammi]

En oikein päässyt jyvälle juonesta ja symboliikasta. Aika tylsä ja erikoinen.

[Markus Pietilä]

Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2015: 220/220)
2016: 4/6
(2017: 4/6)
1984-2023: 228/268

4+/5. Romaani, joka on ihan kiva lukea pelkästään ruotsin kielenkin vuoksi – muttei jätä mitään kovin pitkäikäistä muistijälkeä.

[Janne Typpi]

Finlandia-ehdokkaana ollut romaani kertoo keski-ikäisen Peterin elämästä vuonna 2014 sekä nuoren Peterin vaiheista vuonna 1988. Peterin elämä on tulossa käännepisteeseensä ja samaan aikaa hän tekee tiliä omien muistojensa, vanhempiensa ja näiden liiton kanssa. Sandströmin kieli on kaunista ja kerronta kunnianhimoista, Mutta kovin lähelle se ei minua päästänyt.

[Readerwhy]

Juuri laskin tämän (ruotsinkielisen) kädestäni. On se aika velho tuo Peter Sandström.

[Tiina Mahlamäki]

Runeberg-palkittu teos ei ollut oikein minun makuuni. Keski-ikäinen kirjailija haahuilee nykypäivän Turussa ja muistelee samalla vanhempiensa kanssa viettämäänsä päivää nuoruudessaan 1980-luvun lopun Pohjanmaalla. Joka toinen luku on nykyajassa, joka toinen menneisyydessä. En saanut oikein kummastakaan tarinasta kiinni. Pohjanmaa-jakson absurdius muistutti Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjaa. Turku-jakson yksityiskohtaiset kaupunkimaisemakuvaukset kadunnimineen taas toi mieleen Reijo Mäen Varekset. Toki kerronta on aivan omanlaistaan, muistuttaa tajunnanvirtaa kirjoittajan tarkkaillessa itseään ja muita. Sivullinen omassa elämässään?

[Heidi]

Pidin paljon ja surisevan onnellinen lukuhorkka suljettuani kirjan. Kestää tovin sulatella. Tällä hetkellä ajattelen lukeneeni kirjan, jossa keski-ikäinen mies on havahtumassa tai havahtunut siihen kuinka ulkopuoliseksi voi ajautua omassa elämässä. Asiat ovat tapahtuneet kuten ne vain ovat. Viipyilyt hetkissä ja tapahtumissa vielä kun ne ovat menneet ohi. Tarkkailija. Ja lisää sanoja, joita tuli mieleeni: yksinäisyys, kaipuu toisen luo. Läheinen etäisyys vai etäinen läheisyys. Aika venyy, kun jotain merkittävää tai poikkeavaa tapahtuu. Arki kulkee ja sitten havahdumme.

[Amu]

Tästä jäi erittäin ristiriitainen olo. Toisaalta oli kaunista, runollista kieltä ja vahva tunnelma. Haluan lukea tämän myös ruotsiksi (miksen tajunnut lukea tätä heti suoraan ruotsiksi?). Ja sitten toisaalta oli vain vähän tuoreita ajatuksia ja liikaa keskeneräiseksi jääviä heittoja. Vähän ihmettelen miksi tämä oli Finlandia-ehdokkaana.

[Päivi Jokitalo]

Lämmin. Ihana.

[Anniliina]

Jos tämä teos olisi ollut lyhyempi ja eri tavoin rakennettu, olisin voinut intoilla kauniista, runollisesta kielestä. Nyt korulauseita tuli kuitenkin niin raskaalla tulituksella, ettei niistä oikein päässyt nauttimaan. Tarina hukkui osittain kertojan tajunnanvirran alle, ja lopuksi jäljelle jäi vain jonkinmoinen turhautuminen siitä, etten saanut tästä teoksesta irti niin paljon kuin olisin ehkä toivonut saavani.
Todella harvoin minun tekee mieli alleviivata romaaneja, mutta tämä oli juuri sellainen lukukokemus, että hienot kohdat olisi halunnut alleviivata muistiin. Harmi, että oli kirjaston kirja, ja harmi, että kerronta oli niin hajanaista. Olisin voinut pitää tästä niin paljon enemmän.

[Pia Miettunen]

Finlandia ehdokkuus 2016