Kahden lapsen yksinhuoltajaäiti Vilma sulkee entisen miehensä äänieristettyyn kopperoon. On hylätyksi tulleen naisen vuoro elää kaksoiselämää. Äidinrakkaudessa kaikki on sallittua. Kun tyttäret oikuttelevat, kellarissa kärsitään. Samaan aikaan naapuritalon leskirouva seuraa Vilman elämää ikkunan takaa. Voiko Vilma olla vastaus hänen vuosikymmeniä kestäneisiin haaveisiinsa omasta perheestä?
Nainen telkeää ex-miehensä ja lastensa isän kellariin, elää talossa mahdollisimman normaalia elämää samalla kun mies on kellarissa. Naapurin vanha rouva epäilee jotain. Kirjan julma tunnelma on todella vahva, koston oikeutuksen tunne kouriintuntuva. Todella hieno!
Maarialla on uniikki taito käyttää suomen kieltä jotenkin lapsekkaan välinpitämättömästi, koulukunnista piittaamatta, murretta ja sananparsia kirjakieleen sekoittaen, tarkasti ja kummallisen sujuvasti. Toinen erityispiirre hänellä on kirjoittaa kylmiä ja janoisia päähenkilöitä. Kellarissa tämä yhtälö jätti minut koukutta, vaikka juuri samat elementit hurmasivat On nälkä, on janossa. Kiinnostuksella kyllä katsoisin tästä romaanista elokuvaversion, sillä Kellarin naiset ansaitsisivat toisenkin muodon kuin pelkästään sanat paperilla. Kuunnelmanakin voisi olla hyytävä.
Maaria Päivinen: Kellari (2016, @intokustannus 294s.) / Kun täydellisyyteen ja täyteen kontrolliin pyrkivä hylätty nainen tekee vääriä valintoja ja vangitsee itsensä ex-miehensä sadistiseksi hoitajaksi. Tai kun nainen on yksinäinen vanhus, joka kaipaa perhettä ja kestää toistuvat henkiset turpiinotot, jotta kuva täydellisestä rakkaudesta tulisi todeksi. Kirjan jättämäksi päällimmäiseksi tuntumaksi jäi ohioleminen. Kansi: Emmi Kyytsönen