Luokkalaki : miten Suomen lait ja viranomaiset syrjivät työväenluokkaa

Into-pamfletti #65

by Anna Kontula

Anna Kontulan Luokkalaki-pamfletti kuvaa, miten Suomen lait ja viranomaiskäytännöt ovat täynnä sosioekonomista syrjintää ja eriarvoisuutta.

Rajatarkastukset koskevat kaikkia, paitsi niitä, joilla on varaa ohituskaistaan. Eläkejärjestelmässä kaikki maksavat, mutta vain osa saa vanhuuseläkettä. Keskiluokalle tarkoitetuissa palveluissa johtoajatuksena on luottamus, työväenluokalle suunnatuissa taas kontrolli. Eliitin lapset miehittävät arvostetuimmat koulutuslinjat, eikä suinkaan sattumalta. Kansalaisten terveystiedot kuuluvat Suomessa yksityisyyden suojan piiriin, paitsi, jos olet pitkäaikaistyötön. Suomalaisen terveysjärjestelmän eriarvoisuus alkaa olla kansainvälisesti tunnettua. Ja niin edelleen.

Kontula väittää, että samalla kun me tunnistamme muita syrjinnän muotoja yhä paremmin, luokkasyrjinnälle on virallinen Suomi lähes sokea. Hän arvelee myös tietävänsä, miksi.

Anna Kontula on tamperelainen kansanedustaja, sosiologi ja kirjailija, jonka aiempia teoksia ovat Tästä äiti varoitti, Näkymätön kylä, Mistä ei voi puhua ja Kirjeitä oikealle.


”Anna Kontula on sellaista harvinaislaatuista kansanedustajien lajia, joka osaa kirjoittaa – ja miksipä ei puhuakin – asiansa suorasanaisesti, pelottomasti ja hyvällä suomen kielellä. Sen todistaa hänen tuore pamflettikirjansa.” Esko Seppänen, Vasen kaista, 10.10.2016

Genres: Nonfiction, Politics, Society, Sociology

154 pages, Paperback

Published January 1, 2016

About the author

Anna Kontula (b. 1977) is a sociologist, author and Left Allience parliament member living in Valkeakoski, Finland. She is known as a debater challenging mainstream thinking.

In her recent books, Kontula has dealt with, among other things, social classes, parliamentarism, the revolution in labor and the Israel-Palestine issue.

Kontula’s family includes a spouse, two cats and three adult children. She enjoys reading, writing, gardening and dancing.

Reviews

[Ronja · Rating 4 out of 5]

Sosiologi ja Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula on kirjoittanut sujuvasti etenevän ja selkeän pamfletin siitä, miten suomalainen yhteiskunta on jaettu luokkiin, ja mitä luokkajaosta seuraa. Hän esittelee eri yhteiskuntaluokat ja sen, mitä nimenomaan työväenluokkaan kuuluminen tarkoittaa nykyään.

Hyvin nopeasti piirtyy kuva yhteiskunnasta, jossa toisilla on enemmän vapautta ja mahdollisuuksia kuin toisilla, ja siihen vaikuttaa hyvin voimakkaasti kunkin henkilön luokka-asema. Yhteiskunta uskoo hyvä- ja keskituloisia, mutta sen sijaan työväenluokkaa se valvoo ja kontrolloi. Kun keskituloinen saa luottamukseen perustuen jopa satojen eurojen verovähennykset ilman kuittien automaattista esittämistä, joutuu toimeentulotukea hakeva työväenluokkaan kuuluva henkilö esittämään suuren määrän dokumentteja, olipa haettava summa mikä tahansa.

Kontulan mukaan luokka-asema vaikuttaa hyvin moniin asioihin elämässä. Vaikuttaa siltä, että tätä ei haluta nähdä esimerkiksi eduskunnassa, jossa säädetään lakeja. Kontulan kirjaa lukiessani Helsingissä osoitettiin mieltä työttömien aktiivimallia vastaan. Kontrollia ja byrokratiaa runsaasti sisältävä aktiivimalli koskee erityisesti työväenluokkaisia ihmisiä.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille ja erityisesti heille, joiden mielestä Suomi on mahdollisuuksien maa ja kaikki on ihan vain itsestä kiinni.

[Roope Kanninen · Rating 4 out of 5]

Anna Kontulan kirja käsittelee lakeja ja käytäntöjä, jotka syrjivät työväenluokkaa Suomessa. Kontula jakaa kansan eliittiin, keskiluokkaan ja työväenluokkaan. Itse olisin ehkä työväenluokan sijasta puhunut esim. köyhistä, mutta toisaalta se ei vastaisi Kontulan määritelmää. Kontula esimerkiksi katsoo, että pienituloinen postinjakaja kuuluu keskiluokkaan, jos hänellä on korkeakoulutus. Pidin kyllä hiukan ristiriitaisena, että Kontula kritisoi eliittiä ja keskiluokkaa negatiivisten ominaisuuksien liittämisestä työväenluokkaan, mutta hän itse määrittelee alhaisen koulutuksen lisäksi työväenluokan ominaisuuksiksi esimerkiksi epäterveelliset elämäntavat. Eliitin ja keskiluokan ero jäi teokseksi epäselvemmäksi, mutta Kontula onkin sitä mieltä, että Suomessa suurin osa eliitistä määrittelee itsensä keskiluokan edustajiksi.
Kirja on todella hyvä ja opin siitä paljon. Alla tiivistelmä tärkeimmistä luokkajakoa ilmentävistä ja ylläpitävistä ilmiöistä:

1) Yksityisyys.
Siinä missä keskiluokkaa ja eliittiä koskee pankkisalaisuus, voivat sosiaaliviranomaiset vapaasti käydä läpi toimeentuloasiakkaan tilitapahtumat suoraan pankista. Kun tällainen pyyntö tehdään, tämä paljastaa pankille henkilön olevan sosiaalihuollon asiakkaana. Koska toimeentulotuki myönnetään kotitalouskohtaisesti, voi tällainen heikentää sekä sosiaalihuollon asiakkaan, että tämän perheenjäsenen mahdollisuuksia saada lainaa.
Arkaluonteisimpia tietoja, kuten terveyttä koskevia, suojataan yleensä tiukasti. Sairaanhoidon ja poliisin tietoja ei saisi lain mukaan käydä läpi ilman pätevää syytä ja henkilöllä on mahdollisuus selvittää, kuka on katsonut hänen tietojaan. Tämä ei kuitenkaan koske pitkäaikaistyöttömiä, joiden tietoja on vuodesta 2014 asti kerätty monialaisen yhteispalvelun rekisteriin. Viranomaisille myönnetään aina lupa koko rekisterin käyttöön, ei yksittäisen henkilön tietoihin. Lisäksi henkilö ei pysty näkemään kuka on käynyt tutkimassa hänen tietojaan rekisteristä.

2) Koulutus
Viime eduskuntakaudella yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin lisättiin kiintiösäännökset, joiden mukaan osa opintopaikoista varataan hakijoille, jotka eivät ole aiemmin suorittaneet tutkintoa tai ottaneet sellaista vastaan. Tällainen on erityisen merkityksellistä lääkärin ja juristin koulutuksen tapaisissa tutkinnoissa, joissa sisäänpääsy vaatii usein lukuisia hakukertoja. Kuitenkin työttömyysturvan ”kannustinpykälän” mukaan alle 25-vuotias voi saada työttömän päivärahaa vain, jos hän on hakenut vähintään kahta opiskelupaikkaa eikä ole tullut hyväksytyksi kumpaankaan. Varakkaammilla hakijoilla on siis mahdollisuus ”säästää” kiintiömahdollisuus jättämällä hakematta minnekään muualle. Köyhällä vastaavaa vaihtoehtoa ei ole.

3) Vapaa liikkuvuus
Ulkomaalaisen tekemä perheenyhdistys vaatii kumppanin osalta 1700 euron kuukausittaisia nettotuloja ja mikäli mukana olisi 2 alaikäistä lasta, nousee summa 2600 euroon. Vaatimusta perustellaan halulla estää ulkomaalaisten tuloa elämään sosiaaliturvalla, mutta vaaditut tulot ovat suurempia kuin mitä suurin osa kantasuomalaisistakaan ansaitsee. Lisäksi toimeentulotukisäännösten mukainen riittävä vähimmäissumma nelihenkisen perheen elämiseen on asumiskustannusten jälkeen 1248 euroa. Perheenyhdistämisen edellyttämää tulorajaa voitaisiin siis laskea huomattavasti, eikä ulkomaalainen perhe siltikään olisi oikeutettu toimeentulotukeen. Kun ulkomaalainen ansaitsee kuukaudessa yli 4500 euroa, on hän oikeutettu kaikkiin samoihin julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin kuin kantasuomalaisetkin.
Oma esimerkkinsä liikkumisvapauden rajoituksista on myös ulkomaalaislain mukainen pykälä seksin myymisestä käännytysperusteena. Seksin myyminen ei ole Suomessa laitonta, eli kantasuomalainen ja ulkomaalainen seksityöntekijä ovat radikaalisti erilaisessa asemassa. Käännytykseen oikeuttavaksi todisteeksi on riittänyt esimerkiksi matkatavaroissa ollut suuri määrä kondomeita.

4) Eläkkeet
Kun eläkeikää on nostettu, ei siinä olla huomioitu eri luokkien toisistaan poikkeavia elinikiä. Hyvätuloinen mies voi olettaa elävänsä keskimäärin 82 vuotiaaksi, mutta pienituloisten miesten eliniänodote on 69,5 vuotta. Muutoinkin jo ennen muutosta esimerkiksi rakennustyöläisillä on vain 20 % todennäköisyys jaksaa eläkeikään asti töissä. Käytännössä pienituloiset voivat siis helposti päätyä maksamaan varakkaampien eläkkeet, ilman että pääsevät niistä itse nauttimaan.

5) Byrokratia
Viranomaiset, joiden parissa eliitti ja keskiluokka useimmiten asioivat, toimivat vahvasti luottamuksen varassa. Esimerkiksi verotusta varten on velvollisuus säilyttää vähennyksiin oikeuttavat kuitit, mutta niitä kysytään äärimmäisen harvoin. Sen sijaan sosiaalitukiin liittyvissä viranomaisissa pääoletus on, ettei hakijaan voi luottaa. Esimerkiksi Kontulan kotikunnassa asumiskulujen todistamiseksi tulee toimittaa sekä vuokrasopimus, lasku, että kuitti maksusta. Tällainen byrokratia maksaa arvioiden mukaan useita miljoonia, mutta työväen valvomiseksi tätä pidetään hyväksyttävänä. Koska ihmiset saavat usein lukuisia erilaisia tukia, luo muutos yhdessä ilmoitusvelvollisuuden kaikkien osalta. Byrokratian luoma jatkuva epävarmuus ja siihen käytetty aika kuluttaa hakijan voimia ja lisäksi tuloloukut vaikeuttavat entisestään huonosta asemasta nousua.

6) Luottotiedottomuus
Luottotietojen menetys aiheuttaa lukuisia ongelmia. Sen lisäksi, ettei esimerkiksi asuntolainaa voi enää saada, muuttuu myös asunnon vuokraaminen huomattavasti vaikeammaksi ja usein pankit ovat haluttomia myöntämään kotivakuutusta luottotiedottomalle (mikä lisää entisestään vuokranantajien haluttomuutta vuokrata tällaiselle henkilölle). Myös sähkösopimusten, netti- ja puhelinliittymien hankinta voi olla tavallista vaikeampaa. Merkinnät säilyvät vielä vuosia sen jälkeen, kun maksut on hoidettu. Erityisen suuri ongelma on kuitenkin se, että pankeilla on kirjavia käytäntöjä siitä missä määrin nettipankkitunnuksia myönnetään luottotiedottomille. Ilman nettipankkitunnuksia, on lukuisten virallisten tehtävien hoitaminen huomattavasti hankalampaa.
Kaikkein äärimmäisin epäkohta on kuitenkin se, että maksuhäiriömerkinnän voi nykyään saada viranomaisen virheen johdosta. Vuonna 2015 KELA teki linjauksen, ettei liiallisesti maksettujen etuuksien takaisinmaksuun tehdä osamaksusuunnitelmaa. Tätä perustellaan sillä, että koska toimeentulotuen suuruus katsotaan elämiseen tarvittavaksi vähimmäissummaksi, ei siitä tietenkään riitä rahaa velkojen takaisinmaksuun. Etuuksia voidaan maksaa liikaa esimerkiksi siksi, ettei hakija yksinkertaisesti ymmärrä kaikkia tukijärjestelmien monimutkaisuuksia tai syynä voi olla jopa puhdas viranomaisen virhe. Tällaisesta virheestä maksaa kuitenkin asiakas, jonka elämä vaikeutuu entisestään luottotietojen menetyksen johdosta.

7) Terveydenhuolto
Terveyspalvelut ovat nyt jo jakautuneet selviin luokkiin: yksityiseen sairaanhoitoon, työterveyshuoltoon ja julkisiin palveluihin. Kun yksityisten palveluiden korvausosuudet ovat vuosien varrella pienentyneet, on pienituloisten määrä palveluiden käyttäjinä puolittunut. Vaikka köyhempi väestö kärsii yleisemmin terveysongelmista, käyttää köyhin kymmenys kaikkein vähiten terveyspalveluita. Työterveyshuollossa näkyy trendi, että mitä suurempi palkka, sitä enemmän terveyspalveluita käytetään.

8) Tulonsiirrot
Yllättäen, suurituloisimmat etuuksien käyttäjät saavat paljon suurempia summia kuin köyhemmät. Siinä missä vuonna 2014 alle 5000 euroa ansaitseva sai vuodessa sosiaalietuuksia keskimäärin 1803 euroa, sai yli 300 000 euroa ansaitseva etuuksien käyttäjä keskimäärin 68 732 euroa. Iso syy tälle on ansiosidonnainen tukijärjestelmä. Tuen suuruus määritellään tällöin palkan mukaan, joten esimerkiksi vuoden hyväpalkkaisessa työssä ollut keskiluokkainen saa huomattavasti korkeampaa ansiosidonnaista työttömyystukea kuin useita vuosia työskennellyt duunari, joka on tosiasiallisesti maksanut suurempia määriä työttömyysvakuutusmaksuja. Samoin hyväpalkkainen nainen saa huomattavasti korkeampaa tukea perhevapaansa aikana kuin samaa lapsenhoitotyötä tekevä köyhä.

Yksittäiset kohdat kirjassa olivat mielestäni huonosti perusteltuja. Verotuksen osalta Kontula pitää luokkayhteiskunnan esimerkkinä pääomatulojen alhaista verotusta. Pääomaverotuksen alhaisuutta hän perustelee EU-maiden vertailulla, jonka mukaan Suomen verotuloista 14 % saadaan pääomaveroista, siinä missä EU-keskiarvo on noin 21 %. Tässä kohtaa ihmettelin välittömästi, miksi Kontula puhuu saaduista verotuloista eikä tosiasiallisesta veroprosentista. Ja todellakin, Global Property Guiden vertailussa Suomessa on koko Euroopan korkein pääomaverotus, 34 %. Mistään ristiriitaisuudessahan tässä ei ole kyse, vaan liian korkea verotus johtaa aina tosiasiallisten verotulojen vähenemiseen. Myös Kontulan itse merkitsemässä lähteessä ilmenee, että pääomaverojen osuus kaikista verotuloista nousee talouden kasvaessa ja laskee huonoina aikoina. Mutta kokonaisuudessaan kirja on aivan erinomainen ja niin lyhytkin (118 sivua), että jokaisella kiinnostuneella on varmasti aikaa lukea se.

[Antti K · Rating 2 out of 5]

Kontula esittelee maamme lakeja ja käytäntöjä, jotka sortavat köyhiä ja työväenluokkaa. Kirjan tarkoituksaan ei varmaan ollut esittää mitään vaihtoehtoja, mutta niiden täydellinen puuttuminen tekee lukemisesta vähän turhauttavaa. Huuteleminen on aika helppoa - moni sortavista käytännöistä, kuten vaikkapa toimeentulotukea hakevan pankkisalaisuuden murtaminen, tuntuu yksinkertaisesti parhaalta tavalta ratkaista hankala ongelma. Välillä faktatkin taipuvat sopivasti: maksuhäiriömerkinnän voi saada jos yllättävän sairaalareissun koittaessa lasku unohtuu eteisen lattialle jne.

Mielenkiintoista ja nopeaa luettavaa silti.

[Veraciously · Rating 4 out of 5]

Anna Kontula on yksi harvoja suomalaisia kirjoittajia, joka keskittyy nimenomaan luokkaan ja luokkasyrjintään suomalaisessa yhteiskunnassa. Sanoisin, että luokka on tässä maassa jonkin sortin tabu, josta voidaan toki puhua, kun käsitellään ulkomaiden yhteiskuntia mutta ei omaamme. Ruotsissakin on luokkia, Suomessa vain "tuloeroja". Pamfletti tekee mielenkiintoisia havaintoja tukijärjestelmän byrokraattisuudesta, ja siitä, miten hankaluus tulee vastaan vasta kun on oikeasti hankalassa tilanteessa. Keskiluokan tuet tulevat verrattaen helposti. Tämän olen itsekin kokenut. Kirjan ilmestymisajankohtana ajankohtaisia aiheita olivat kauppojen laajentuneet aukioloajat ja opintotuen pienentyminen (ja opintolainaan kannustaminen), joilla on kovimmat vaikutukset työväenluokkaan. Viime aikoina on keskusteltu enemmän oikeusjutuista ja miten normaalin kansalaisen on lähes mahdotonta haastaa oikeuteen esim. omaa työnantajaa ilman toista rahoittajaa asianajajaan jne. Myös palveluammattien karu todellisuus on noussut otsikoihin. Ehkä uusi luokkatietoisuus onkin syntymässä myös Suomessa.

[Koivula]

Sai ajattelemaan asioita ei-totutulla tavalla. Esim. eläkeikä (vrt. elinajanodote, matalampi pienituloisilla), pankkisalaisuus, terveystietojen salattuus.
"Varallisuudesta johtuva eriarvoisuus mielletään samalla tavalla itsestäänselvyydeksi kuin aikanaan sukupuolten erot."
"... epävarmuudesta aiheutuva huoli jokapäiväisestä toimeentulosta rasittaa tutkimusten mukaan ihmisen suorituskykyä ja lyhentää tulevaisuushorisonttia samaan tapaan kuin valvottu yö."
Ja se mikä on huomattu ihan jokapäiväisesti: pieneen on helpompi puuttua kuin isoon...

Helmet: 6 (kirjassa on esipuhe) (eli johdanto)
Popsugar: 19 (a highly anticipated read of 2025)

[parastimo · Rating 5 out of 5]

Jaan kirjoittajan kanssa sellaisen ajatuksen, että tietämättömyys on melko harvoin poliittisen päätöksenteon perusteena tai toimien taustalla. Vaikken sanatarkasti lainaakaan, joten kannattaa lukea tuo kirjasta itse. Kontula käy kirjassaan l��pi esimerkkejä luokkien hiljaisesta lymyilystä yhteiskunnan syövereissä, ja siinä sivussa avaa silmiä toivottavasti lukijan omillekin toimille ja tekojen vaikutuksille, jos mikäli toivottavasti kenelläkään lukijalla minkäänlaista valtaa on.

Opin uutta, jo se on viiden tähden arvoista. Miksi nuoren työttömän tarvitsee hakea oppilaitoksiin saadakseen työttömyysturvaa? Tai laajemmin, miksi kenenkään tarvitsee tehdä mitään. Voisiko nuoriin ja vähäosaisiin luottaa kuin vanhoihin eläkeläisiin, että viisaasti käyttävät saamiaan rahoja, vaikka eivät olisi niitä tosiasiassa itse keränneetkään. Näin yhtenä pohdintapolkuna.

Lämmin suositus.

[Mikko · Rating 3 out of 5]

Kiinnostavia havaintoja suomalaisesta yhteiskunnasta, joita ei muuten herkästi huomaisi.

[Reetta Saine · Rating 3 out of 5]

Helmet-lukuhaaste 2017

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

Aika hyytävää popularisoitua tiedettä ja hyvinvointiyhteiskunnan raatelua. Mukana synkkiä tulevaisuudenkuvia ja kirpaisevaa omaatuntoa. Moni asia oli tuttu opiskeluajoilta, vielä useamman olen oppinut näkemään selkeästi elämällä ja joutumalla seuraamaan vierestä, mutta uuttakin riitti.

Lämmin suosittelu.

[Titus Hjelm · Rating 4 out of 5]

Anna Kontulalla on ihailtava kyky kirjoittaa akateemisista aiheista yleistajuisesti. Vaikka luokka on läsnä jokapäiväisessä elämässä, on siitä tullut näkymättömin osa nykypäivän hierarkioita. Sukupuoli, seksuaalisuus ja etnisyys ovat tapetilla jatkuvasti, mutta luokka-sanakin on käytännössä poistunut esimerkiksi mediasta. Tämä kirja on hyvää lääkettä tälle trendille.

[Katri · Rating 4 out of 5]

Vaikka kaikesta ei voi olla aivan samaa mieltä, silmiä avaava pamfleti siitä, kuinka lainsäädäntö ja viranomaistoiminta estävät yhteiskunnallista nousua ja ylläpitävät kurjuutta. Kirja perustelee myös hyvin, että vaikka tasa-arvo ja syrjinnänvastaisuus ovat jatkuvasti julkisessa keskustelussa, alimpien yhteiskuntaluokkien syrjintä on yhtälailla jatkuvaa, eikä tunnu kiinnostavan ketään. Köyhät eivät ole sympaattisia kuten jotkin toiset ryhmät.

Siinä missä kaikille tarkoitetut palvelut, kuten verottajan kanssa asiointi, lähtevät siitä, että kansalaiseen voi luottaa eikä kaikkia mahdollisia tositteita tarvitse toimittaa palvelun saamiseksi, köyhimmän luokan sosiaalipalveluissa todistustaakka on vahvasti asiakkaalla ja esimerkiksi Kelan etuuksien virheellisellä vastaanottamisella voi olla vakavia, rangaistuksenomaisia seurauksia. Samoin toimeentulotukea hakevien yksityisyydensuojaa poljetaan, kun pankkisalaisuutta ei tilanteessa ole.

Kontulan mukaan ilmiön taustalla on sosiaalinen etääntyminen, mikä mahdollistaa muiden ihmisten käsittelyn ”toisina”. Alimpien luokkien edustajat ovat muiden mielestä laiskoja, holtittomia ja epäsiistejä. Vastaavasti työväenluokka liittää eliittiin kielteisiä mielikuvia. Näitä kielteisiä, ”toisiin” liitettäviä piirteitä käytetään perusteina sortaville ja eriyttäville yhteiskunnallisille rakenteille. Kontula perustelee, kuinka esimerkiksi työttömiin yhdistettävälle laiskuuden-mielikuvalle ei löydy tutkimusnäyttöä.

Tässä kohtaa mielestäni kirjoittaja menee hieman metsään. Oleellista tasa-arvon ja oikeusvaltion näkökulmasta ei ole se, perustuvatko em. mielikuvat tosiasioihin vai eivät, vaan se, että vaikka toinen olisikin jollain tavoin omasta mielestä moraalisesti kyseenalainen, häneen ei voi sillä perusteella kohdistaa pakkotoimia tai lainsäädäntöä, joka ei koske kaikkia muitakin. Oleellista ei ole osoittaa, että huono-osaisuus ei voisi johtua osin myös yksilöstä itsestään, vaan tunnustaa ja korjata yhteiskunnalliset rakenteet, jotka ylläpitävät huono-osaisuutta. Kirjassa annetaan yhdeksi esimerkiksi itseaiheuttamattomasta talousongelmasta lainan takauksesta johtuva velka. Kirjoittajan tulkinta itseaiheuttamattomuudesta on mielestäni virheellinen, mutta tällaisesta tilanteesta aiheutuvat ongelmat eivät saa silti olla suhteettoman suuria verrattuna johonkin toiseen, esimerkiksi rikolliseen tekoon vain siksi, että tilanne liitetään mielikuvissa holtittomuuteen tai alaluokkaisuuteen.

Samoin jossain määrin ongelmallista kirjassa on keskiluokan jättäminen vähälle huomiolle. Esimerkiksi verotuskysymyksissä vastakkain asetetaan suurituloisimmat ja alimmat tuloluokat, ja todetaan veroprogression olevan vähäistä. Näin tavallaan onkin, mutta hyvin suurta osaa kansasta tuloveron ankara progressio koskettaa kovasti. Herää kysymys, onko kirjoittajalla itsellään hienoista sosiaalista etääntymistä juurikin keskiluokasta. Yhtäkaikki, tällaista yhteiskunnallista analyysiä tarvitaan.