Kömpelösti suomeksi otsikoitu Taistelin ISIS-joukkoja vastaan on kirjallisesti rosoinen, mutta ajankohtaisuudessaan kiinnostava muistelma nykysodan rintamalta.
Aikana, jolloin sodat ovat uutisoinnin kellontarkasti seuraamia, rintamat täynnä journalisteja kameroineen ja taistelukartat verkon välityksellä suoraan seurattavissa, Franceschin kirja on mielenkiintoinen katsaus erään taistelijan ja perin erikoislaatuisen taistelijajoukon kokemuksiin – kurdien kansanturvajoukkojen, YPG:n, jossa johtajat valitaan äänestämällä ja käskyjä ei ole pakko totella.
Fransceschi on idealistinen vasemmistolainen, joka lähtee kurdien Rojava-valtio-aatteen innoittamana puolustamaan ajatusmaailmaansa ase kädessä. Sodan todellisuus (etenkin varsin kaoottiselta vaikuttavissa kurdijoukoissa) iskee vasten kasvoja, mutta vallankumouksellinen toveriromantiikka ei kirjoittajasta kuitenkaan kokonaan karise, huolimatta silmittömästä tappamisesta ja hirviömäisestä vastustajasta ISIS:stä. Itsejulistautunut kalifaatti on muutenkin painostavana uhkana melkein kuin natsi-Saksa, taistelu Kobanêsta ei tunnu sisältävän sellaisia tavanomaisia ristiriitaisia ja häilyviä harmaan sävyjä kuin nykyajan sameat konfliktit yleensä.
Sotakuvauksen kannalta on kiinnostavaa, kuinka Syyrian sisällissodassa yhdistyy suhteellisen primitiivinen ja huippumoderni. Sotaa käyvät toisaalta talosta taloon miehet (ja kurdijoukkojen tapauksessa naiset) rynnäkkökivääreineen ja käsikranaatteineen, toisaalta mukana ovat myös amerikkalaisten murhaavan tarkat pommittajat kuin pimeimmänkin yön läpi näkevät infrapunatähtäimet.
Toisinaan Franscheschin todellinen malliesimerkki-idealismi hymyilyttää, toisinaan Syyrian sisällissodan verisyys kauhistuttaa. Päällimmäiseksi jää kuitenkin toive siitä, että kirja kävisi pian "vanhaksi", muuttuisi kertomukseksi menneestä ja päättyneestä sodasta.