Pete Martin ja Nataly Meyers tarjoilevat ”todistettuja” manipulointitekniikoita, mielenhallintaa ja suostuttelukeinoja erilaisissa vuorovaikutustilanteissa, ja suuri osa sisällöstä jää vähän kuin lukion psykologian oppikirjoissakin mainittuihin keinovalikoimiin, miten sosiaalisissa tilanteissa saa tahtonsa läpi ja miten meihin vaikutetaan ryhmässä.
Valtaosa kirjasta jää lähinnä toteavaksi selostamiseksi, jotta ymmärtäisimme paremmin ruumiinkieltä ja vaikuttamiskeinoja, ja sisältö on jaoteltu kahteentoista lukuun, ja suuri osa vaikuttaa referaatilta sieltä sun täältä. Jostain syystä parissa luvussa tuputetaan ihan NLP:tä ja hypnoosia kommunikointitaitojen kehittämiseksi.
Enemmistö ihmisistä varmaan tietääkin, että suurin osa vuorovaikutuksesta on ei-kielellistä, ja tässä teoksessa on päädytty lukuun 75%. Tähän saadaan lisättyä erilaiset eleet ja kasvojen ilmeet, joista voidaan päätellä, haluaako toinen keskustella kanssamme ja meneekö viesti perille. Tekijät onnistuvat liittämään myös kriittisen ajattelun kasvojen mikroilmeiden tulkitsemiseen.
Puolenvälin jälkeen ehditään pitkien johdantojen jälkeen toimintaohjeisiin, miten viestitään tehokkaasti, miten määritellään omat tavoitteet ja lopulta millä keinoin niihin voidaan päästä. Siinä samalla voidaan tuijottaa vastaanottajaa, josko tämän pupillit laajenevat, pudistaako hän päätään ja seuraako sinun silmiesi liikkeitä omalla katseellaan.
Opetetaan myös puhumaan rauhallisesti, ja sopiva nyrkkisääntö on sydämenlyöntien tahtiin, siis normaalin lepopulssin. Hengästynyttä ja hätäistä viestijää kukaan ei jaksa kovin pitkään kuunnella, ja sitten onkin aika syventyä aktiiviseen kuuntelemiseen ja sitä kautta mielekkääseen vuorovaikutukseen, ja ehkäpä lopulta onnistutaan konsensuksessakin, jos on yhteisiä tavoitteita.
Viimein onkin vuorossa oman vaikuttamisen paletin kasaaminen, ja onkin hyvä ymmärtää, että toisetkin haluavat tulla kuulluiksi, ja ainakin antaa vaikutelma, että toisen autonomian kunnioittaminen noin niin kuin perusarvona on sekin hyvä olla työkalupakissa. Peiliefektit ovat niitä jokaisen mestarimyyjän hallitsemia nonverbaaleja vaikuttamisen keinoja, ja siten saadaan itsekin asemoitua ikään kuin samaan tiimiin. Pään nyökyttelyt ja ilmeiden sekä asentojen imitointi jo paljastavat, että viesti tuntuu menneen perille niin kuin sen lähettäjä on halunnutkin.
Ihan viimeiseksi ollaan samanmielisten seurassa, ja annetaan ohjeita, miten niitä frendejä oikein hankitaan. Heippa-kaverit ovat ihan ulkokehällä, eikä niiden kanssa ole muuta yhteistä kuin ollaan samassa paikassa samaan aikaan, yleensä töissä, mutta tässäkin porukassa voisi olla niitä yksilöitä, joista voisi olla tekijöiden mukaan itselle ja omissa pyrkimyksissä hyötyä.
Toinen porukka on niin sanotut keskivertokaverit, joiden kanssa juttu lentää ja seurassa viihdytään, ollaan pelaamassa frisbeegolfia tai lähikapakassa tuopin äärellä.
Kolmas ryhmä on niistä suppein ja luotetuin ihmisryhmä, jonka kanssa voi luottamuksella jakaa elämänsä murheet ja ilot, on sielunystävät. Seuraamalla sitten kirjan vinkkejä ja Dale Carnegien oppeja voi mennä lähiöpubissa naapuripöytään muutaman oluen jälkeen heittämään läppää, sillä eihän voi tietää etukäteen onko satunnainen baarituttavuus vain ärsyttävä hämäläisjuntti vai kauan odotettu sielunkumppani?!