What do you think?
Rate this book
Joukkopsykologia ja egoanalyysi
Psykoanalyysin kehittäjän Sigmund Freudin kuolemasta tuli vuonna 2009 kuluneeksi 70 vuotta. Hänen merkityksensä länsimaisen psykologian tutkimuksessa on kiistaton. Freudin laajasta kirjallisesta tuotannosta on vielä ollut suomentamatta joitakin teoksia, kuten Joukkopsykologia ja egoanalyysi (Massenpsychologie und Ich-analyse) vuodelta 1921.
Tällä teoksellaon tärkeä asema eurooppalaisen joukkopsykologian historiassa, ja se kuuluu sellaisten klassikoiden joukkoon kuin Gustav Le Bonin, José Ortega y Gassetin, Elias Canettin ja Wilhel Reichin kirjoitukset. Teokseen on suhtauduttu aikojen saatossa monin eri tavoin: Canetti arvostelee sitä voimallisesti, kun taas Theodor W. Adorno pitää sitä arvossa.
Kirjan suomenkieliseen laitokseen on liitetty psykoanalyytikko Esa Roosin alkusanat sekä aatehistoriallinen jälkipuhe, jonka on laatinut kirjan suomentaja Markus Lång.
Tällä teoksellaon tärkeä asema eurooppalaisen joukkopsykologian historiassa, ja se kuuluu sellaisten klassikoiden joukkoon kuin Gustav Le Bonin, José Ortega y Gassetin, Elias Canettin ja Wilhel Reichin kirjoitukset. Teokseen on suhtauduttu aikojen saatossa monin eri tavoin: Canetti arvostelee sitä voimallisesti, kun taas Theodor W. Adorno pitää sitä arvossa.
Kirjan suomenkieliseen laitokseen on liitetty psykoanalyytikko Esa Roosin alkusanat sekä aatehistoriallinen jälkipuhe, jonka on laatinut kirjan suomentaja Markus Lång.
145 pages, Paperback
First published January 1, 1921
2 people are currently reading
15 people want to read
About the author
Sigmund Freud
4,427 books8,476 followersDr. Sigismund Freud (later changed to Sigmund) was a neurologist and the founder of psychoanalysis, who created an entirely new approach to the understanding of the human personality. He is regarded as one of the most influential—and controversial—minds of the 20th century.
In 1873, Freud began to study medicine at the University of Vienna. After graduating, he worked at the Vienna General Hospital. He collaborated with Josef Breuer in treating hysteria by the recall of painful experiences under hypnosis. In 1885, Freud went to Paris as a student of the neurologist Jean Charcot. On his return to Vienna the following year, Freud set up in private practice, specialising in nervous and brain disorders. The same year he married Martha Bernays, with whom he had six children.
Freud developed the theory that humans have an unconscious in which sexual and aggressive impulses are in perpetual conflict for supremacy with the defences against them. In 1897, he began an intensive analysis of himself. In 1900, his major work 'The Interpretation of Dreams' was published in which Freud analysed dreams in terms of unconscious desires and experiences.
In 1902, Freud was appointed Professor of Neuropathology at the University of Vienna, a post he held until 1938. Although the medical establishment disagreed with many of his theories, a group of pupils and followers began to gather around Freud. In 1910, the International Psychoanalytic Association was founded with Carl Jung, a close associate of Freud's, as the president. Jung later broke with Freud and developed his own theories.
After World War One, Freud spent less time in clinical observation and concentrated on the application of his theories to history, art, literature and anthropology. In 1923, he published 'The Ego and the Id', which suggested a new structural model of the mind, divided into the 'id, the 'ego' and the 'superego'.
In 1933, the Nazis publicly burnt a number of Freud's books. In 1938, shortly after the Nazis annexed Austria, Freud left Vienna for London with his wife and daughter Anna.
Freud had been diagnosed with cancer of the jaw in 1923, and underwent more than 30 operations. He died of cancer on 23 September 1939.
In 1873, Freud began to study medicine at the University of Vienna. After graduating, he worked at the Vienna General Hospital. He collaborated with Josef Breuer in treating hysteria by the recall of painful experiences under hypnosis. In 1885, Freud went to Paris as a student of the neurologist Jean Charcot. On his return to Vienna the following year, Freud set up in private practice, specialising in nervous and brain disorders. The same year he married Martha Bernays, with whom he had six children.
Freud developed the theory that humans have an unconscious in which sexual and aggressive impulses are in perpetual conflict for supremacy with the defences against them. In 1897, he began an intensive analysis of himself. In 1900, his major work 'The Interpretation of Dreams' was published in which Freud analysed dreams in terms of unconscious desires and experiences.
In 1902, Freud was appointed Professor of Neuropathology at the University of Vienna, a post he held until 1938. Although the medical establishment disagreed with many of his theories, a group of pupils and followers began to gather around Freud. In 1910, the International Psychoanalytic Association was founded with Carl Jung, a close associate of Freud's, as the president. Jung later broke with Freud and developed his own theories.
After World War One, Freud spent less time in clinical observation and concentrated on the application of his theories to history, art, literature and anthropology. In 1923, he published 'The Ego and the Id', which suggested a new structural model of the mind, divided into the 'id, the 'ego' and the 'superego'.
In 1933, the Nazis publicly burnt a number of Freud's books. In 1938, shortly after the Nazis annexed Austria, Freud left Vienna for London with his wife and daughter Anna.
Freud had been diagnosed with cancer of the jaw in 1923, and underwent more than 30 operations. He died of cancer on 23 September 1939.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 2 of 2 reviews
January 6, 2020
Pitkästä aikaa tulikin tartuttua Freudin teksteihin ja tällä kertaa tämän psykoanalyysin isän kriittisiin esseisiin pitkälti Gustave Le Bonin joukkosielua tai paremminkin joukkopsykologiasta ja yksilön omista pyrkimyksistä sulautua porukkaan tai pitää jollain tavailla omasta minuudesta kiinni.
Ensimmäisissä luvuissa Freud tarkastelee yksilön käyttäytymistä ja muuttumista erilaisissa joukoissa. Armeija, kirkko ja muutamat instituutiot käyvät esimerkeistä. Oleellista on, että yksilö muuttuu näissä ryhmissä, eikä hän voi olla enää oma itsensä, vaan hänestä tulee aika usein vain automaatti vailla omaa tahtoa ja yksilöllisyyttä. Omasta persoonastaan luopumiselle vaaditaan suggestioherkkyyttä, jotta näiden joukkojen johtajien arvovalta saa sen yksilön ponnistelemaan kohti hänelle määriteltyä illuusiota – ei niitä joukkoja (esim. nykyään puolueita) totuus Freudin mukaan kiinnosta ollenkaan.
Tätä joukkosieluisuutta on nykyelämäkin pullollaan, ja yksilön on erilaisten ryhmien asettamien painostuskeinojen kohteena jatkuvasti. Tällainen joukkosieluisuus on kirjoittajan mukaan arvotonta, ja omasta minuudesta ollaan valmiita luopumaan toisia jäljittelemällä ja ollaan vain sopusoinnussa paljouden kanssa eli sulaudutaan siihen typerään massaan.
Ennen pitkää psykologi päätyykin tuttuun viettienergiaan eli libidoon ja haluun plus sen täyttymyksen jahtaamiseen. Tällainen joukkojen vaatima ylenpalttinen samankaltaisuus johtaa älyllisen suorituskyvyn laskuun. Yhteishenki ja yhdenvertaisuuskin näyttäytyy erilaisesta perspektiivistä kuin nykyään on totuttu käsittämään. Freud selittää tämän oikeudenmukaisuusharhaksi, jonka perimmäinen syy on nimenomaan kateus, eli toiset eivät saa olla muita parempia. Joukkojen muoto-opissa päästään jälleen kirkkoon ja armeijaan, joiden libidorakennetta ja kaksisuuntaista tunnesidosta eritellään monipuolisesti. Suggestiolle tarvitaan siis vastasuggestiota ja edes jonkin verran omaa ajattelua ja älyllistä ponnistelua, jotta yksilö voisi pitää minuuden rippeistään kiinni.
Kirja jakautuu kahteen osaan, ja jälkimmäisellä puoliskolla on egoanalyysiä, ja siinä Freud siirtyy joukoista yksilöön ja samastukseen. Jonkin verran sivutaan myös narsismia, ja se nähdään ennen kaikkea selviytymiskeinona, ja vastenmielisyyskin muukalaisia kohtaan ymmärretään ihan normaalina ilmiönä niin kuin sosiologiassa vieläkin on tapana ihan kansallisella tasolla. Onpa kirjoittajan lempiallegoriakin mukana eli oidipuskompleksi. Homoseksuaalisuuden kehitykselle löytyy perin freudilainen selitys, eli kun poika ei onnistukaan syrjäyttämään isäänsä, hänen samastuminen äitiinsä johtaa tietysti homouteen.
Ennen pitkää päästäänkin rakastuneisuuteen, seksuaalisuuteen ja yliarvostettuun aistilliseen rakkauteen. Freudin mukaan näissä rakkaussuhteissa haetaankin omalle narsismille tyydytystä pyrkiessä kohti saavuttamatonta egoihannetta kohti. Toisaalta erilaisissa manioissa nämä (ego ja egoihanne) sulautuvatkin yhteen, ja sitten päästäänkin raamatullisiin tarinoihin ja lopulta myyttien maailmaan. Onhan nykyihminenkin osin tiedostamattoman viettienergian armoilla, ja Freudin mukaan Skyllana torjuttu tiedostamaton (siis useinkin kollektiivinen piilotajunta) aliarvioidaan, ja kuin Kharybdiina normaalius pyritään määrittelemään erilaisilla patologisuuden asteikoilla. Onneksi on sentään lukuisia kollektiivisia joukkoja eli instituutioita, jotka nämä asteikot (ja arvot) määrittelevät meidän puolestamme, eli se tarkoittaa yksittäisen raukan kannalta sitä oman identiteetin ja minuuden kaventamista ja omasta yksilöllisyydestä luopumista, mikä johtaa ryhmiin samastumisen myötä muun muassa oman älykkyyden inflaatioon.
Ensimmäisissä luvuissa Freud tarkastelee yksilön käyttäytymistä ja muuttumista erilaisissa joukoissa. Armeija, kirkko ja muutamat instituutiot käyvät esimerkeistä. Oleellista on, että yksilö muuttuu näissä ryhmissä, eikä hän voi olla enää oma itsensä, vaan hänestä tulee aika usein vain automaatti vailla omaa tahtoa ja yksilöllisyyttä. Omasta persoonastaan luopumiselle vaaditaan suggestioherkkyyttä, jotta näiden joukkojen johtajien arvovalta saa sen yksilön ponnistelemaan kohti hänelle määriteltyä illuusiota – ei niitä joukkoja (esim. nykyään puolueita) totuus Freudin mukaan kiinnosta ollenkaan.
Tätä joukkosieluisuutta on nykyelämäkin pullollaan, ja yksilön on erilaisten ryhmien asettamien painostuskeinojen kohteena jatkuvasti. Tällainen joukkosieluisuus on kirjoittajan mukaan arvotonta, ja omasta minuudesta ollaan valmiita luopumaan toisia jäljittelemällä ja ollaan vain sopusoinnussa paljouden kanssa eli sulaudutaan siihen typerään massaan.
Ennen pitkää psykologi päätyykin tuttuun viettienergiaan eli libidoon ja haluun plus sen täyttymyksen jahtaamiseen. Tällainen joukkojen vaatima ylenpalttinen samankaltaisuus johtaa älyllisen suorituskyvyn laskuun. Yhteishenki ja yhdenvertaisuuskin näyttäytyy erilaisesta perspektiivistä kuin nykyään on totuttu käsittämään. Freud selittää tämän oikeudenmukaisuusharhaksi, jonka perimmäinen syy on nimenomaan kateus, eli toiset eivät saa olla muita parempia. Joukkojen muoto-opissa päästään jälleen kirkkoon ja armeijaan, joiden libidorakennetta ja kaksisuuntaista tunnesidosta eritellään monipuolisesti. Suggestiolle tarvitaan siis vastasuggestiota ja edes jonkin verran omaa ajattelua ja älyllistä ponnistelua, jotta yksilö voisi pitää minuuden rippeistään kiinni.
Kirja jakautuu kahteen osaan, ja jälkimmäisellä puoliskolla on egoanalyysiä, ja siinä Freud siirtyy joukoista yksilöön ja samastukseen. Jonkin verran sivutaan myös narsismia, ja se nähdään ennen kaikkea selviytymiskeinona, ja vastenmielisyyskin muukalaisia kohtaan ymmärretään ihan normaalina ilmiönä niin kuin sosiologiassa vieläkin on tapana ihan kansallisella tasolla. Onpa kirjoittajan lempiallegoriakin mukana eli oidipuskompleksi. Homoseksuaalisuuden kehitykselle löytyy perin freudilainen selitys, eli kun poika ei onnistukaan syrjäyttämään isäänsä, hänen samastuminen äitiinsä johtaa tietysti homouteen.
Ennen pitkää päästäänkin rakastuneisuuteen, seksuaalisuuteen ja yliarvostettuun aistilliseen rakkauteen. Freudin mukaan näissä rakkaussuhteissa haetaankin omalle narsismille tyydytystä pyrkiessä kohti saavuttamatonta egoihannetta kohti. Toisaalta erilaisissa manioissa nämä (ego ja egoihanne) sulautuvatkin yhteen, ja sitten päästäänkin raamatullisiin tarinoihin ja lopulta myyttien maailmaan. Onhan nykyihminenkin osin tiedostamattoman viettienergian armoilla, ja Freudin mukaan Skyllana torjuttu tiedostamaton (siis useinkin kollektiivinen piilotajunta) aliarvioidaan, ja kuin Kharybdiina normaalius pyritään määrittelemään erilaisilla patologisuuden asteikoilla. Onneksi on sentään lukuisia kollektiivisia joukkoja eli instituutioita, jotka nämä asteikot (ja arvot) määrittelevät meidän puolestamme, eli se tarkoittaa yksittäisen raukan kannalta sitä oman identiteetin ja minuuden kaventamista ja omasta yksilöllisyydestä luopumista, mikä johtaa ryhmiin samastumisen myötä muun muassa oman älykkyyden inflaatioon.
June 12, 2017
On se vaan lumoavia päättelyketjuja sepittänyt..:)
Displaying 1 - 2 of 2 reviews