Miksi naispuolisen taiteilijan täytyy olla hullu jäädäkseen historiaan? Miltä nälkä tuntuu ja köyhyys näyttää nyky-Suomessa? Mitä tehdä silloin kun järki ei auta eikä ymmärrys riitä? E. L. Karhun (entinen Emilia Pöyhönen) teoskokoelma sisältää kolme näytelmää: Prinsessa Hamlet, Leipäjonoballadi ja kuka tahansa meistä – dokumentti.
E. L. Karhun tekstit ovat runollisia ja vahvan visuaalisia, ja niillä on voimakas yhteiskunnallinen viesti. Ne vievät absurdeihin maailmoihin, hulluuden ja mielipuolisuuden maisemiin.
Helsingissä asuva E. L. Karhu (s. 1982) on yksi nuoren polven merkittävimmistä näytelmäkirjailijoista Suomessa. Karhun teoksia on esitetty muun muassa Kansallisteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Teatteri Takomossa ja käännetty seitsemälle eri kielelle. Karhu on valmistunut Teatterikorkeakoulusta ja opiskellut Hochschule für Schauspielkunst Ernst Buschissa Berliinissä.
E. L. Karhu on näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Hänen klassikoiden päälle kirjoitetut, uusia draamallisia muotoja tutkivat näytelmänsä, kuten Prinsessa Hamlet ja Eriopis, ovat saaneet innostuneen vastaanoton Suomessa ja Saksassa. Veljelleni on hänen esikoisromaaninsa.
Kaikista kolmesta näytelmästä pidin oikeastaan vain kahdesta kohtauksesta yhdessä niistä. Ovat kyllä näytelmiä tosiaan, joten ehkä kirjamuoto ei ole niille kovin sopiva?
Harmittavaa, että en ollut kuullut Karhusta ennen kuin minulle viisaasti suositeltiin tämän kokoelman nimikkonäytelmä Prinsessa Hamletia. Olin oikeastaan jonkinlaisen lukemiseen kyllästymisen reunalla, mutta oivaltava näytelmä lienee sellaiseen heikkouteen parasta vitamiinia.
Prinsessa Hamlet on radikaali uudelleenkerronta Hamletista, joka käsittelee merkityksellisyyden, mielenterveyden ja yhteiskunnallisten paineiden verkkoa, jonka pariksi Karhu tarjoilee kunnon hyvää sekoilua.
Kokoelman toinen näytelmä Leipäjonoballaadi oli kuitenkin mielestäni vielä hieman edellistä parempi. Rikottu rakenne sopi hyvin kirjalliseen muotoon ja nälkä teema resonoi vasemmistolaissydämessäni. Myös teologian pilkka, erityisesti pyhän Fransiskusta kohtaan, oli sangen osuvaa.
Viimeinen näytelmä kuka tahansa meistä - dokumentti on ollut lavalla varmasti vakuuttava, mutta vaatisi melkoista mielikuvitusta piirtää tämä mielen näyttämölle. Äkillistä kuoleman kohtaamista käsittelevä teos tuntuu jäävän ylipäänsä hieman ohueksi vaikka siinä onkin oivaltavaa groteskiutta.
Mutta joka tapauksessa ihastuttavaa lukea modernia suomalaista näytelmäkirjallisuutta, E.L. Karhu oli muikea uusi tuttavuus!
Onpa ärsyttävää arvostella tämä kahdella tähdellä, ja ehkä olisin sen voinut jättää tekemättäkin, mutta rehellisyyden nimissä näin. Rakastin nimittäin Prinsessa Hamletia, ja toivon sydämestäni, että pääsen näkemään sen joskus teatterissa! Kaksi muuta näytelmää eivät sitten olleetkaan mun makuuni, mikä vaikutti kokonaisuuteen vähän turhan paljon.
Toki näin näytelmän Q-teatterissa niin toki myös luin.
Yleensä ei varaa kahviloihin mut näytelmien välis virkisti. Kukkaroa. Tämä siis vanha kuva. Karhun Prinsessa HAMLET ja muita näytelmiä oli myös matkalukemisena, siitä silmäpussit ja -rypyt. Teoksen näin ensin Q-teatterissa, oli mainio ja huikea ja vaikka mitä kääntöä, ja vääntöä.
Ja Ofelia-poikien kunniaksi vaarikalikööriä ja 0,15€ Mr Spock kuiva-ainekaapissa. (liittyy Instagramin huonoon valokuvaani joka ei tässä näy.)