Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia: Homoseksuaalisuuden rakentuminen sotienjälkeisessä Suomessa

by Tuula Juvonen

Suomalaisen homoseksuaalisuuden sosiaalihistoria kertoo paitsi piilossa eläneiden, salaa seurustelleiden ja huolta kantaneiden ihmisten tarinoita, myös hellästi rakastuneiden, avoimesti yhdessä asuneiden ja seksuaalisuuttaan juhlistaneiden suomalaisten naisten ja miesten tarinoita.

Sotienjälkeisessä Suomessa kansalaisia varoitettiin siitä, että vaarallinen "ruotsalaistauti" uhkasi avata vankilan portit joka miehelle. Naistenkin oli parasta unohtaa poikamaisuutensa ja siirtyä suosiolla avioliiton satamaan. Sama viesti toistui myös paikallisesti, ihmisten välisessä kanssakäymisessä, kun juorut "sellaisista" naisista ja miehistä tekivät eroa hyväksyttävän ja paheksuttavan välillä. Homoseksuaalisesti tunteville ihmisille 1950- ja 60-luku oli siksi aikaa, jolloin omat tunteet ja teot oli syytä kätkeä visusti. Nyt he kertovat hauskoja ja koskettavia tarinoita siitä, millaisia tuohon aikaan olivat homoseksuaalisiksi uskotut henkilöt tai millaista oli tajuta omat homoseksuaaliset tunteensa - ja silti, paheksunnasta ja ilmitulon pelosta huolimatta, elää urheasti omaa elämäänsä.

Tuula Juvonen kirjoittaa näkyville rintamakertomuksista elokuviin, aviovuoteista puistoihin ja ravintoloihin, sekä skandaalilehdistöstä henkilökohtaisiin haastatteluihin ulottuvassa analyysissä vaiettua ja unohdettua rakkauden politiikkaa.

Genres: Nonfiction, History

313 pages, Paperback

First published January 1, 2002

Reviews

[niina · Rating 3 out of 5]

A nice, well-written study of the (relatively) close histories of homosexuals of both genders in Finland. This one was particularly easy and pleasant to read, as the language used was mainly everydayish, therefore lacking most of the respected yet unnecessary scientific jargon which usually slows down the reading and gets the focus of ~learning~ off of its tracks. Not much of the data was presented in its original form, but personally I do find it nicer to read others' interpretations and make do with those as part of my own ones instead. What didn't quite convince me was how fast and hard the author attached herself to the topic in question, at parts it even felt like it was so personal it was clearly difficult to separate the readings done by feels and those from analyzing of materials. The latest thought might also be a simple byproduct of the less scientific or researchy and the more belles-lettresy style of writing.