Jump to ratings and reviews
Rate this book

Tunnista tähtikuviot

Rate this book
Tunnista tähtikuviot opastaa kaikenikäiset tähtitieteilijät öisen taivaan saloihin. Kirjaan on koottu perustiedot tähdistä, planeetoista, aurinkokunnastamme ja koko universumista. Teos antaa neuvoja tähtikuvioiden ja planeettojen tunnistamiseen eri puolilla maailmaa eri vuodenaikoina. Oletko kuullut, että 1700-luvulla muuan astronomi halusi nimetä erään tähtikuvion teepussiksi, koska läheinen Jousimies muistutti hänestä niin paljon teekannua? Tiesitkö, että auringonpimennystä voi katsella turvallisesti kahden pahvinpalan avulla? Entä tiesitkö, että Venuksella vuosi on lyhyempi kuin vuorokausi? Kirja on samaan aikaan seikkaperäinen perusteos avaruuden ilmiöistä, kiehtova matka taivaankappaleiden kulttuurihistoriaan ja käytännöllinen opas tähtitaivaan katseluun. Samalla se on oiva tapa juhlistaa kansainvälistä tähtitieteen vuotta 2009. Avaruuden ihmeisiin tutustumisen voi aloittaa paljain silmin tai kiikareiden avulla. Heti kaikille tutun Otavan vieressä on Karhunvartijan tähdistö. Sitä seuraamalla löytyvät Lohikäärme, Pohjan kruunu ja Joutsen. Yötaivaan ihmeitä voi tarkkailla sekä maalla että kaupungissa, missä päin maailmaa tahansa! Edistyneemmille kirja tarjoaa tietoa muun muassa Kuun vaiheista, meteoriparvista, komeetoista, mustista aukoista ja asteroideista. Kirjan luettuaan osaa paikallistaa ja nimetä ison liudan planeettoja, tähdistöjä, galakseja, kaasusumuja ja muita avaruuden ilmiöitä.

160 pages, Hardcover

First published October 3, 2005

9 people are currently reading
45 people want to read

About the author

Anton Vamplew

10 books1 follower

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
6 (13%)
4 stars
22 (47%)
3 stars
13 (28%)
2 stars
5 (10%)
1 star
0 (0%)
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
Profile Image for Milja.
226 reviews15 followers
November 8, 2017
Mielenkiintoisia poimintoja:

- tähdistöjä on 88
- Pohjantähti on taivaan vasta 50. kirkkain tähti
- seuraava tähti Auringosta on Proxima Centauri, joka sijaitsee 4.27 valovuoden päässä
- valovuosi on matka, jonka valo kulkee vuodessa kiitäessään 300 000 km sekunnissa
- maailmankaikkeuden koko on 13.7 miljardia valovuotta
- aste, kaariminuutti, kaarisekunti
- kylmin tähti on väriltään punainen, kuumin tähti on sininen
- visuaalisen magnitudin 6.0 alle mentäessä kohde erottuu kirkkaammin (esim. Kuu on -12.6)
- kaksoistähdet: optisia tai aitoja kaksoistähtiä (esim. Kastorin 6 tähteä tanssivat toistensa ympäri painovoiman kiertoratatanssia)
- pimennysmuuttuja = "tähdenpimennys", tähti peittää toisen
- nebula = kaasusumu
- emissiosumu on "tähtihautomo"
- Andromedan galaksi sijaitsee 2.8 miljoonan valovuoden päässä
- 1750-1800 oli "hullu tähtikuviokausi"
- asterismi = helposti tunnistettava kuvio (esim. Orionin vyö)
- Otavan kahvan Mizar-tähden vierestä voi erottaa optisen kaksoistähden Alcorin
- Arcturus: Karhunvartijan päätähti, joka on harhaileva tähti ja taivaan neljänneksi kirkkain tähti
- tähdenpeitto (okkultaatio): kuu ja planeetat voivat peittää tähdet, jotka ovat hyvin lähellä ekliptikaa
- Lyyran Vega on pohjoisen taivaan 3. kirkkain tähti ja Kesäkolmion kirkkain tähti
- libraatio: kuu huojuu, joten voimme nähdä sen pinnasta 59% (mutta kerrallaan tietysti vain 50%)
- Venuksen päivä (243 vrk) on pidempi kuin Venuksen vuosi (224 vrk)
- Jupiter on aurinkokuntamme suurin planeetta, ja siellä on suuri punainen pilkku, joka on yli 300 vuotta raivonnut myrsky
- Neptunus on ajoittain kauempana auringosta kuin Pluto
- yksi Linnunradan pyörähdys kestää n. 225 miljoonaa vuotta
- Aurinkomme sijaitsee Orionin haaran reunailla, n. 30 000 valovuoden päässä galaksin keskustasta
- Pluton kiertoradan takan on yli 100 miljardia komeettaa sisältävä Oortin pilvi / vetovoimasysäys voi lähettää komeetan Aurinkoa kohti, ja joutuessaan Auringon vetovoiman alaiseksi siitä voi tulla jaksollinen komeetta
- pieni kappale avaruudessa = meteoroidi, ilmakehään osunut kappale = meteori, maahan asti tullut kappale = meteoriitti
- radiantti = taiaan alue josta tähdenlennot näyttävät tulevan
- meteorimyrskyt nimetään sen tähtikuvion mukaan, jossa radiantti on (esim. Lyyran alueelta tulevia meteoreja kutsutaan Lyrideiksi)
Profile Image for Mishma.
383 reviews75 followers
December 29, 2015
This book was my science teacher's recommendation.Normally all the books she tells me to read are either plain boring or really difficult to understand.So when I started this book,I was not at all a least bit interested in it.
But the book turned out to be really wonderful.From a small age,I was intrigued by stars and planets so Astronomy has always been one of my favourite categories in Science.I took approximately 13 days to finish this book,but I am actually proud to point out that I checked out every single information there in the book at night.
Simple Stargazing fascinated me so much,more than I expected it to.
Profile Image for Tapani Aulu.
4,234 reviews17 followers
December 19, 2016
Tähtitaivaan tuijottelua tomppeleille. Eli siis maanläheinen kirja tähtikuvioiden, tähtien, syvän taivaan kohteiden, planeettojen, asteroidien ja muiden kohteiden etsimiseen ja katseluun hurahtaneille. Sopii aivan aloittelijoillekin.
Displaying 1 - 4 of 4 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.