What do you think?
Rate this book
Mistä maailmat alkavat
Hurmaava taiteilijaromaani kysyy, kuinka olla uskollinen itselleen ja rakastaa.
Eräänä talvi-iltana 16-vuotiaan Visan mielen täyttää päihdyttävä ajatus: hänestä tulee taiteilija. Sivellin kädessään Visa näkee maailman kuin ensi kertaa. Piirustustunneilla Visa tutustuu melankoliseen Tapioon. Yhdessä pojat haaveilevat Chagallin luomista maailmoista ja eurooppalaisista kaupungeista. Tapion sisko, suloinen ja viisas Helmi, on kaikkea mitä Tapio ei ole: elämäniloinen ja itsevarma. Visan mukana lukija pääsee kurkistamaan suomalaisiin ja italialaisiin taidepiireihin, aina viattomalta 50-luvulta politisoituneelle 70-luvulle. Mutta onko onnella aina kääntöpuoli, jokaisella positiivilla negatiivi?
Eräänä talvi-iltana 16-vuotiaan Visan mielen täyttää päihdyttävä ajatus: hänestä tulee taiteilija. Sivellin kädessään Visa näkee maailman kuin ensi kertaa. Piirustustunneilla Visa tutustuu melankoliseen Tapioon. Yhdessä pojat haaveilevat Chagallin luomista maailmoista ja eurooppalaisista kaupungeista. Tapion sisko, suloinen ja viisas Helmi, on kaikkea mitä Tapio ei ole: elämäniloinen ja itsevarma. Visan mukana lukija pääsee kurkistamaan suomalaisiin ja italialaisiin taidepiireihin, aina viattomalta 50-luvulta politisoituneelle 70-luvulle. Mutta onko onnella aina kääntöpuoli, jokaisella positiivilla negatiivi?
301 pages, Hardcover
First published January 1, 2017
8 people are currently reading
220 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 33 reviews
August 13, 2024
Aina kun olen lukenut Joel Haahtelaa kysyn: Miksi en pitänyt tästä enemmän? Lukemissani tarinoissa eletään menneissä vuosikymmenissä ja pidetään tiukasti kiinni modernin kerronnan perinteestä. Kaikki sujuu hienosti, mutta mikään ei varsinaisesti yllätä.
Tässä Haahtelassa eletään ja tehdään taidetta. Maalauksellinen tyyli sopii tarinaan - sitä on kirjoitettu siveltimen vedoin.
Taidemaalari Visa arvostaa perinteisiä mestareita ja löytää taiteilijuuden 50-luvulla. Aika kuluu, mutta Visan taide ei juuri muutu edes polisoituvalla 70-luvulla.
Taiteilijalla on toki oikeus omaan taiteeseen, mutta kun ajankuva hiipuu näin taustalle jotain olennaista katoaa.
Paljon mielenkiintoista jäi kertomatta. Mikä oli äidin tarina ja miksi hän valitsi omanlaisensa elämän? Miksi kiinnostava Tapio oli vain taustahahmo? Mikä sai Visan taiteilijana uimaan vastavirtaan?
Tässä Haahtelassa eletään ja tehdään taidetta. Maalauksellinen tyyli sopii tarinaan - sitä on kirjoitettu siveltimen vedoin.
Taidemaalari Visa arvostaa perinteisiä mestareita ja löytää taiteilijuuden 50-luvulla. Aika kuluu, mutta Visan taide ei juuri muutu edes polisoituvalla 70-luvulla.
Taiteilijalla on toki oikeus omaan taiteeseen, mutta kun ajankuva hiipuu näin taustalle jotain olennaista katoaa.
Paljon mielenkiintoista jäi kertomatta. Mikä oli äidin tarina ja miksi hän valitsi omanlaisensa elämän? Miksi kiinnostava Tapio oli vain taustahahmo? Mikä sai Visan taiteilijana uimaan vastavirtaan?
October 28, 2020
Kirja kirjalta pidän Joel Haahtelasta aina vain enemmän. Tällä kirjalla hän jollain oudolla lailla pääsi aihettaan lähemmäksi kuin aikaisemmin lukemissani. Taidemaalari päähenkilönä pakotti syvempään suhteeseen taiteen ja sitä kautta elämän, olemisen tai vaikka ajan filosofisten kysymysten kanssa, tai pikemminkin konkreettisempaan suhteeseen. Mikä on huimaa sinänsä, sillä lukijana ei tietenkään pysty niitä taideteoksia, jotka niin vahvasti juoneen punoutuivat osaksi, kuitenkaan itse näkemään. Mutta Haahtelan maalauksellinen kieli, jos jokin, luo mitä kauniimpia kuvia.
Kirja olisi voinut yltää jopa viiteen tähteen, mutta se oli noin 27 sivua liian pitkä. Olisin lopettanut kirjan ennen lopun epilogimaista jaksoa, jossa turhan tarpeettomasti vielä unohduttiin sitomaan lankoja yhteen ja alleviivailemaan tekstiä.
Kirja olisi voinut yltää jopa viiteen tähteen, mutta se oli noin 27 sivua liian pitkä. Olisin lopettanut kirjan ennen lopun epilogimaista jaksoa, jossa turhan tarpeettomasti vielä unohduttiin sitomaan lankoja yhteen ja alleviivailemaan tekstiä.
February 6, 2017
Täydellinen kotimainen kirja. Olen täysin mykistynyt.
February 2, 2021
En tiedä miksi, mutta tämä sopi tähän hetkeen aivan upeasti. Oli ihana sukeltaa maalauksiin ja Italiaan. Haikeudessaankin tämä oli toiveikas ja jotenkin levollinen.
August 30, 2020
Ihana kirja! Tarina alku oli pieni pettymys ja haikailin sen tutun Haahtelan tyylin perään, mutta sen jälkeen kirja oli täydellistä lukemisen nautintoa ja riemua. Haahtela kykenee sanoin maalaamaan jotain todella koskettavaa samalla tavoin kuin kirjassa kuvatut taiteilijat piirtäen ja maalaten. Teksti on kaunista ja menee lukijansa sisälle, suoraan tunteisiin. Jäin miettimään, missä määrin kirjailija peilaa itseään kirjan yhdessä päähenkilössä, Tapiossa, joka jättää sisäisen taiteilijansa unohduksiin ja jatkaa insinööriopintojaan traagisin seurauksin. Onneksi Haahtela itse kunnioittaa tätä huikeaa kirjoittamisen lahjaansa ja keskittyy kirjoittamiseen akateemisesta ammatistaan huolimatta.
June 20, 2018
Kauniita / mielenkiintoisia lauseita:
Visa avasi ikkunan ja kurotti nähdäkseen paremmin ulos. Maailmassa on kaupunki, kaupungissa huone ja huoneessa kaappi. Maailma on maatuskanukke.
Talvinen tuuli pyyhki kasvoja ja nenänpäähän putosi pisara. Pilvien väliin repeytyi aukkoja. Kynät piirsivät maisemia hänen eteensä ja kirjat avautuivat, niiden sivuilla puhalsi tuuli. Silkkipaperi kahisi ja autiomaiden hiekka oli tähtiä täynnä, ammoin pudonneita, hiekanjyviksi kutistuneita. Kivenhakkaajat tekivät työtään, hitaasti kuin rukousta, vuodet kuluivat. Pihat kätkivät sisäänsä toisia pihoja, salaisia pihoja, niiden varjosta avautui käytäviä.
Kävellessään kotiin hämärtyvää lehmuskujaa Visa muisti vanhan sadun, jonka oli kuullut äidiltä. Harvoin, ei edes kerran vuodessa, eikä edes kerran kymmenessä tai sadassa vuodessa, taivaankansi avautui ja paljasti kaikki tähdet, koska se, mitä joka ilta näimme, oli vain kalpea aavistus. Mutta tiettyinä hetkinä taivaankansi avautui ja takaa paljastui todellinen taivas, joka oli tähdistä valkoinen. Se oli niin valkoinen, ettei kukaan ihminen voinut elää sellaisessa valkeudessa. Ja siksi taivaankansi pysyi kiinni, meiltä suljettuna.
Eniten Visa rakasti Marrakechin piirroksia, niiden lämpöä. Jos ikkunan takana seisoi talven pimeä seinä, sisällä huoneet alkoivat täyttyä valosta ja liekehtivistä väreistä, sata metriä korkeista aalloista. Kirjat putoilivat hyllyistä ja avautuivat, hänen lempimaalauksensa levittäytyivät pöydille.
Visa avasi ikkunan ja kurotti nähdäkseen paremmin ulos. Maailmassa on kaupunki, kaupungissa huone ja huoneessa kaappi. Maailma on maatuskanukke.
Talvinen tuuli pyyhki kasvoja ja nenänpäähän putosi pisara. Pilvien väliin repeytyi aukkoja. Kynät piirsivät maisemia hänen eteensä ja kirjat avautuivat, niiden sivuilla puhalsi tuuli. Silkkipaperi kahisi ja autiomaiden hiekka oli tähtiä täynnä, ammoin pudonneita, hiekanjyviksi kutistuneita. Kivenhakkaajat tekivät työtään, hitaasti kuin rukousta, vuodet kuluivat. Pihat kätkivät sisäänsä toisia pihoja, salaisia pihoja, niiden varjosta avautui käytäviä.
Kävellessään kotiin hämärtyvää lehmuskujaa Visa muisti vanhan sadun, jonka oli kuullut äidiltä. Harvoin, ei edes kerran vuodessa, eikä edes kerran kymmenessä tai sadassa vuodessa, taivaankansi avautui ja paljasti kaikki tähdet, koska se, mitä joka ilta näimme, oli vain kalpea aavistus. Mutta tiettyinä hetkinä taivaankansi avautui ja takaa paljastui todellinen taivas, joka oli tähdistä valkoinen. Se oli niin valkoinen, ettei kukaan ihminen voinut elää sellaisessa valkeudessa. Ja siksi taivaankansi pysyi kiinni, meiltä suljettuna.
Eniten Visa rakasti Marrakechin piirroksia, niiden lämpöä. Jos ikkunan takana seisoi talven pimeä seinä, sisällä huoneet alkoivat täyttyä valosta ja liekehtivistä väreistä, sata metriä korkeista aalloista. Kirjat putoilivat hyllyistä ja avautuivat, hänen lempimaalauksensa levittäytyivät pöydille.
February 13, 2021
antakaa minulle öljyvärit ja kaksi vuotta Italiassa niin kirjoitan näin kauniisti maalaamisesta. Tällaiset kirjat voimistavat aina sitä ajatusta, että olen syntynyt väärällä aikakaudelle.
June 17, 2021
Tämä oli täydellinen kirja minulle juuri nyt.
Eikö juuri tällaisilla hetkillä Giotton freskoilla ollut merkitystä? Eivätkö ne kertoneet, että kun asiat menivät huonoon suuntaan, maailmassa oli silti paikkoja, joihin palata. Ne paikat odottivat hiljaa eivätkä koskaan luopuneet valostaan.
Taide tai kuolema!
Eikö juuri tällaisilla hetkillä Giotton freskoilla ollut merkitystä? Eivätkö ne kertoneet, että kun asiat menivät huonoon suuntaan, maailmassa oli silti paikkoja, joihin palata. Ne paikat odottivat hiljaa eivätkä koskaan luopuneet valostaan.
Taide tai kuolema!
January 25, 2017
Kaunista kerrontaa, intohimoa taiteeseen.
May 29, 2021
Hieno ja henkevä taiteilijaromaani, kaunista kieltä, viisaita ajatuksia, surumielisen kaunis. Olen yhä Adelen kysymyksen lumoissa ja jatkan innolla Haahtelan tuotantoon tutustumista.
September 24, 2017
Uskomattoman kaunista kieltä. Liikutti ja kosketti. Haahtela pääsee pelottavan hyvin ihmisen pään sisään. Havahduin monta kertaa miettimään, että juuri noin minäkin ajattelisin. Ihana kirja.
January 5, 2018
Kaunis ja inspiroiva kirja, kiinnostava kurkistus taiteilijan mieleen. Minua verkkainen teos ei kuitenkaan vetänyt mukanaan, lukeminen tuntui välillä suorittamiselta. Haahtelan lauseet ovat kauniita ja hallittuja, niitä ihailen.
December 18, 2020
Olen Joel Haahtelan ihailija, mutta tämä kirja sai minut hämmennyksiin. Se tuntui liian simppeliltä, jotenkin nuortenkirjamaiselta ja naiiviltakin. Vähitellen kuitenkin lämpenin kirjalle, Haahtelan pelkistetty ja kuulas tyyli puhutteli samoin kirjan harras tunnelma ja päähenkilön puhtoisuus ja vakava rakkaus taiteeseen. Haahtela sijoittaa Visan taiteilijantarinan 1900- luvun puoleen väliin, jolloin ainakin Suomen taidemaailmassa vielä vallitsi modernismi ja sen haastajana lähinnä poliittinen taide. Onkin vaikea kuvitella, miten Visa olisi pärjännyt postmodernismin moniarvoisessa taidemaailmassa. Ja ironia ei luojankiitos ole Visan eikä Haahtelankaan keinovalikoimassa! Oli hauskaa lukea 1900- luvun helsinkiläisestä taidemaailmasta, jossa ajan hahmot liikkuivat omilla nimillään, muutama tuttukin vilahti seassa. Tuli myös katsotuksi netistä Giorgio Morandin taidetta josta muistan Haahtelan taannoin puhuneen myös radiohaastattelussa.
Romaanin loppukiitoksissa Haahtela siteeraa Carolus Enckellin pääkirjoitusta Taide-lehdessä. Sitaatti alkaa kysymyksellä ”Kuka uskaltaa olla myönteisesti naiivi taiteessa? ” Viimeistään tällä romaanilla Haahtela ilmoittaa uskaltavansa.
Yllättävä seuraus tämän kirjan lukemisesta on ollut Ribollita-villitys. Talvisessa Venetsiassa Visa lämmittää ja ravitsee itsensä päivittäin kulmakuppilan Ribollita-keinolla. Kun kirja oli lukupiirimme ohjelmassa, yksi ja toinen kokeili Ribollitan keittämistä kotona, ja kutsui kavereita syömään. Minäkin keittelin juuri ison kattilallisen
, olipa hyvää ja lämmittävää!
Romaanin loppukiitoksissa Haahtela siteeraa Carolus Enckellin pääkirjoitusta Taide-lehdessä. Sitaatti alkaa kysymyksellä ”Kuka uskaltaa olla myönteisesti naiivi taiteessa? ” Viimeistään tällä romaanilla Haahtela ilmoittaa uskaltavansa.
Yllättävä seuraus tämän kirjan lukemisesta on ollut Ribollita-villitys. Talvisessa Venetsiassa Visa lämmittää ja ravitsee itsensä päivittäin kulmakuppilan Ribollita-keinolla. Kun kirja oli lukupiirimme ohjelmassa, yksi ja toinen kokeili Ribollitan keittämistä kotona, ja kutsui kavereita syömään. Minäkin keittelin juuri ison kattilallisen
, olipa hyvää ja lämmittävää!
February 9, 2017
Ihana, lumoava taiteilijaromaani. Upea kehityskaari 16-vuotiaasta taiteilijanalusta vanhuuden kynnykselle. Alussa kirjailija mielestäni hapuili kuten päähenkilönsäkin taiteilijuuden tiellä. Loppua kohti teksti vain syveni ja kietoi minut lukijana salaperäiseen maailmaansa. Elämän rakkaudet ja kuolemat vahvasti läsnä. Taiteilija-Visan sisäinen näkemys ja tunne väreineen, rytmeineen ja esikuvineen tuli iholle.
Toivon, että Finlandia-raati ja -diktaattori muistavat tämäv teoksen vielä loppuvuodesta!
Toivon, että Finlandia-raati ja -diktaattori muistavat tämäv teoksen vielä loppuvuodesta!
August 28, 2017
Tästä viitteellisin siveltimenvedoin luonnostellusta taiteilijaelämäkerrasta jäi minulle kovin ulkopuolinen olo. En päässyt pintaa syvemmälle sen paremmin pää- kuin sivuhenkilöidenkään ymmärtämisessä. Viiden vuosikymmenen yli kuljettiin välillä nopeasti ja välillä pysähtyen pitkäksikin aikaa jotain ajanjaksoa ihmettelemään. Vaikka päähenkilön ajatusmaailmaa välillä avattiinkin sisäisten pohdintojen muodossa, en silti ymmärtänyt, miksi hän toimi kuten toimi.
August 4, 2025
Tyypillisen hyvää Haahtelaa, jossa hänen universumiaan ja kerronnan maailmankuvaa käydä tällä kertaa taiteilijan perspektiivistä.
Hauskoja maalailuja mm aika ajoin meistä kaikista irtautuvasta uudesta ihmisestä, jota valmistelemme matkaan ja joka aikanaan meistä irtautuu. Tämä uusi ihminenkään ei ole lopullinen vaan yhtenä päivänä se istuu samalla tavalla kuin me nyt, kuulee oven kolahduksen ja kävelee ikkunan ääreen hyvästelemään sen joka vuorollaan lähtee.
50-luvun modernin maalaustaiteen kuppikuntien geometrisen abstraktismin konkretistien ja ekspressionismin spontanistien suhteista olisi voinut lukea enemmänkin ja tuntuinsiltä että
Haahtelalla olisi ollut enemmänkin kerrottavaa tältä kulmalta mutta osa aiheen kuvailusta oli jouduttu jättämään leikepöydälle. Valosta, taiteen paljastamien maailman salaisuuksien piilottelusta maailmassa tai ihmisten sisällä oli kuitenkin jo paljon ja herkullisesti kirjassa.
Vaikka sivuosia ja kaikenlaisia värikkäitäkin henkilöhahmoja onkin tarinan vuosikymmenien välille aseteltu tasaiseen tahtiin, olivat ne hieman onttoja ja karikatyyrin kaltaisia. Silti ainakin päähahmojen välisistä koukeroista saadaan ihan mielenkiintoistakin kerrontaa avaamaan päähenkilön suhdetta itseensä ja ympäristöönsä. Jäin miettimään kuinka osuva kuvaus esim Unto Pusan hahmo oli, hahmo oli varmastikin kirjan paras ja tuntui verevimmältä, oikealta henkilöltä taiteilijasieluineen vaikka roolinsa jäi lähinnä opettajan tasolle.
Henkilöhahmojen dialogi oli aidon tai teennäisen tahmeaa mutta vaikutti kait 50-lukulaiselta, vaikea sanoa. Joka tapauksessa paljoa ei kuitenkaan menettänyt jos nämä kohdat skippasi, kertojan ääni tuntui olevan tärkein Haahtelan ajatuksien välittäjänä.
Hauskoja maalailuja mm aika ajoin meistä kaikista irtautuvasta uudesta ihmisestä, jota valmistelemme matkaan ja joka aikanaan meistä irtautuu. Tämä uusi ihminenkään ei ole lopullinen vaan yhtenä päivänä se istuu samalla tavalla kuin me nyt, kuulee oven kolahduksen ja kävelee ikkunan ääreen hyvästelemään sen joka vuorollaan lähtee.
50-luvun modernin maalaustaiteen kuppikuntien geometrisen abstraktismin konkretistien ja ekspressionismin spontanistien suhteista olisi voinut lukea enemmänkin ja tuntuinsiltä että
Haahtelalla olisi ollut enemmänkin kerrottavaa tältä kulmalta mutta osa aiheen kuvailusta oli jouduttu jättämään leikepöydälle. Valosta, taiteen paljastamien maailman salaisuuksien piilottelusta maailmassa tai ihmisten sisällä oli kuitenkin jo paljon ja herkullisesti kirjassa.
Vaikka sivuosia ja kaikenlaisia värikkäitäkin henkilöhahmoja onkin tarinan vuosikymmenien välille aseteltu tasaiseen tahtiin, olivat ne hieman onttoja ja karikatyyrin kaltaisia. Silti ainakin päähahmojen välisistä koukeroista saadaan ihan mielenkiintoistakin kerrontaa avaamaan päähenkilön suhdetta itseensä ja ympäristöönsä. Jäin miettimään kuinka osuva kuvaus esim Unto Pusan hahmo oli, hahmo oli varmastikin kirjan paras ja tuntui verevimmältä, oikealta henkilöltä taiteilijasieluineen vaikka roolinsa jäi lähinnä opettajan tasolle.
Henkilöhahmojen dialogi oli aidon tai teennäisen tahmeaa mutta vaikutti kait 50-lukulaiselta, vaikea sanoa. Joka tapauksessa paljoa ei kuitenkaan menettänyt jos nämä kohdat skippasi, kertojan ääni tuntui olevan tärkein Haahtelan ajatuksien välittäjänä.
January 19, 2018
Elämäni toinen Haahtelan teos tarttui kirjastosta mukaan houkuttelevan takakannen perusteella. Lukukokemus oli kuitenkin pettymys. Kirja kertoo Visasta, jonka elämää seurataan 1950-luvun lopulta 1970-luvulle, sekä epilogimaisessa loppuosassa 2000-luvulla. Hän kiinnostuu taiteesta ja päätyy helpontuntuista tietä pitkin taiteilijaksi ja kuvataideopettajaksi. Visa on kirjallisuudessa varsin tyypillinen hahmo: yksinhuoltajan poika päätyy "hienompiin" piireihin, tutustuu uuteen (taide-)maailmaan, tapaa Tapion ja tämän kautta Tapion siskon Helmin, johon ihastuu. Eikö kuulostakin ihan Westön romaanilta?
Teoksen juoni oli mielestäni keskinkertainen. Voi olla, että jos olisin enemmän vihkiytynyt taidemaailmaan, kirja olisi puhutellut minua enemmän. Kirjassa pohditaan taiteen merkitystä, maalaamista, piirtämistä ja kohteiden kuvaamista, mutta valitettavasti minut nämä osiot jättivät kylmäksi.
Kirja on helpostilähestyttävä ja nopealukuinen, mutta tästä ei silti muodostunut itselleni suosikkia.
Teoksen juoni oli mielestäni keskinkertainen. Voi olla, että jos olisin enemmän vihkiytynyt taidemaailmaan, kirja olisi puhutellut minua enemmän. Kirjassa pohditaan taiteen merkitystä, maalaamista, piirtämistä ja kohteiden kuvaamista, mutta valitettavasti minut nämä osiot jättivät kylmäksi.
Kirja on helpostilähestyttävä ja nopealukuinen, mutta tästä ei silti muodostunut itselleni suosikkia.
February 7, 2018
Mielenkiintoinen kirja kuvataiteen maailmasta. Ihailin sitä, miten Haahtela on perehtynyt tähän aiheeseen.
Jotain teennäistä kerronnassa oli, mikä jätti vähän ulkokohtaisen tunteen. Tekstistä kuitenkin löytyi paljon hienoja ajatuksia, joita piti jäädä mutustelemaan.
Kuvataiteen lisäksi Haahtela oli tavoittanut yllättävän hyvin 70-luvun poliittisen ilmapiirin, vaikka itse oli silloin vasta taapero. Päähenkilön Visan sotaveteraaneista maalaamien teosten saamissa ristiriitaisissa arvosteluissa tämä kiteytyi hienosti.
Jotain teennäistä kerronnassa oli, mikä jätti vähän ulkokohtaisen tunteen. Tekstistä kuitenkin löytyi paljon hienoja ajatuksia, joita piti jäädä mutustelemaan.
Kuvataiteen lisäksi Haahtela oli tavoittanut yllättävän hyvin 70-luvun poliittisen ilmapiirin, vaikka itse oli silloin vasta taapero. Päähenkilön Visan sotaveteraaneista maalaamien teosten saamissa ristiriitaisissa arvosteluissa tämä kiteytyi hienosti.
January 21, 2018
Sattumalta nappasin uutuushyllystä. Taide ja taidemaailma ei kovin tuttua joten tekipä hyvää lukea jostain sellaisesta mistä ei tiedä niin tarkkaan. Kaunis kirja. Toivottavasti muutkin löytävät. Sopii Porin lukuhaasteen kohtaan päähenkilö eri sukupuolta. (Kirjassa myös rakastutaan ja erotaan, siihenkin sopii.)
January 2, 2020
Tämä oli ensimmäinen Haahtelani, mutta ei varmastikaan viimeinen. Pidin todella paljon hänen kauniista, aivoja kutkuttavasta kielestään ja lämpimästä, rauhallisesta kerronnastaan. Paikoitellen tässä romaanissa oli vähän turhan paljon taidefilosofista pohdintaa, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Ihana kirja, jonka lukemisesta jäi lämmin, vähän haikea olo.
February 22, 2017
Jotenkin vähemmän haahtelamainen kuin muut haahtelat. Paksumpikin mutta muutenkin. Kaunis niin kuin aina mutta ei sykähdyttänyt ihan niin sydänjuuria myöten kun monet. Sopivan viipyilevää luettavaa lumimyrskyyn, hoitokissa kainalossa.
September 26, 2017
Vaikka kuvataide ei olekaan itselleni tärkeä aihe, tämä nuoren miehen kasvutarina taiteilijana ja ihmisinä kosketti ja puhutteli. Alku oli taas hankala, enkä meinannut päästä imuun mukaan, mutta loppu tuli sitten kuitenkin liian pian. Ja sekin kosketti.
November 8, 2025
Ensimmäinen Haahtelan kirja itselleni ja samalla varsin mielekäs lukukokemus. Kerronta persoonallista ja erityisen hyvää. Hieno tarina taidemaailmasta ja samalla yksittäisen taiteen ystävän kasvutarina. Loppu toi tarinaan syvyyttä ja sen ansiosta nostin arvion neloseen.
July 30, 2018
Todella kaunis kirja, kuin maalaus. Itkettävän hyvä.
July 18, 2020
Piti otteessaan loppuun asti. Onnistui yllättämään useamman kerran ja herätti tunteita niin, että henkilöt hetken tuntuivat todellisilta.
January 1, 2022
Fiktiivinen kuvataiteilijaromaani, joka antaa kosketuksen kuvantekemisen maailmaan.
June 13, 2022
Aina viihdyttävää lukea kuvauksia vanhasta Helsingistä, ja varsinkin kun tässä pääsi jotenkin elävästi mukaan elämän menoon. Haahtelan kirjoitustyyli on sujuvaa ja sopivan vauhdikkaasti etenevää.
August 4, 2022
Yks kauneimmista kirjoista mitä oon koskaan lukenu!
kesken-jääneet
July 28, 2023Täytynee yrittää joku toinen kerta: tällä kertaa en päässyt kielen ja kirjan imuun. Joko ajankohta tai oma perusmielenvire törmäsivät yhteen kirjan tekstin kanssa. Ei väkisin.
September 27, 2023
Ei lemppari Haahtelalta, koska olen vetelänä tiiviille ja kuulaalle ilmaisulle, mutta ihana silti.
Displaying 1 - 30 of 33 reviews