Päivä jolloin Kekkonen haudattiin ja kili kuoli - Tammisen Suomen historia vie kansallisen muistin ytimeen ja laitamille.
Kun poika tulee rintamalta kotilomalle, äiti joutuu miettimään, mihin pojan huoneeseen majoitettu venäläinen sotavanki pannaan. Nuoret miehet nukkuvat samassa kamarissa. Loman jälkeen poika palaa sotimaan ja sotavanki peltotöihin.
Petri Tammisen kerrotuista muistoista kirjoittama maamme historia karistaa pölyt jaloistaan ja uhmaa lajityyppiä olemalla hauska ja haikea, riemastuttava ja henkilökohtainen. Tarinat polveilevat itsenäistymisestä tähän päivään. Kekkonen ehtii nousta valtaan, hallita, kuolla, ja saada siinä välissä kudotun sinivalkoisen pipon.
Petri Tamminen (s. 1966) on valmistunut Tampereen yliopistosta pääaineenan tiedotusoppi. Tamminen asuu perheineen Vääksyssä ja työskentelee vapaana kirjailijana.
Tamminen tunnetaan lyhytproosan ja lakonisen huumorin mestarina. Esikoisteos, liuskan mittaisia tarinoita sisältävä kokoelma Elämiä ilmestyi vuonna 1994.
Suuren yleisön tietoisuuteen Tamminen nousi Enon opetukset -romaanin Finlandia-ehdokkuudella vuodella 2006.
Muita hyviä ominaisuuksia -teoksessaan (2010) Tamminen kuvaa ujoutta ja häpeää ja asettaa itsensä esimerkkihenkilöksi. ”Isänä en riitä, poikana en riitä, en riitä lentopalloilijana enkä remonttimiehenä, en ruoanlaittajana, en kirjallisuudentutkijana.”
Petri Tamminen on saanut Kalevi Jäntin palkinnon kirjastaan Piiloutujan maa.
Tammisen tuotantoa on käännetty englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, tanskaksi, sloveniaksi, latviaksi, tsekiksi, espanjaksi ja puolaksi.
Mainio kokoelma muistoja Suomen historiasta, aina niistä ensivuosista viime jouluun saakka. Osa pysäyttäviä, toisen hauskoja, mutta kokonaisuus ei kuitenkaan ollut ihan hurjan vahva. Toisaalta se arkisuus juuri tässä toimikin, ja sitten taas toisaalta olisi kaivannut hieman jotain lisää saadakseen tästä irti muutakin kuin hymähtelyä.
Nerokas lähestymistapa Suomen historiaan! Pidän suunnattomasti Tammisen kyvystä tiivistää oleellinen pieniin tuokiokuviin, tässä kirjassa tuo taito taas pääsi oikeuksiinsa. Hauska ja kirjan minulle henkilökohtaiseksi tekevä yksityiskohta löytyi yhdestä tarinasta, jonka päähenkilö kuuluu omaan historiaani - ostimme yli 20 vuotta sitten häneltä nykyisen kotimme :)
"Tuntematon sotilas kiersi meillä koko suvun. Ensin luki isä, sitten äiti, sitten isän veli, sitten isän veljen vaimo ja lopuksi vielä siskokin, joka ei ollut lukuihmisiä ollenkaan ja joka kirjan luettuaan sanoi, että kudoin samalla sukkaa ettei mennyt aika hukkaan." (s. 73)
Petri Tammisen "Suomen historia" (Otava, 2017) sisältää lyhyitä, joskus vain muutaman lauseen mittaisia tarinoita, jossa palataan tavallisten ihmisten muistoihin maamme itsenäisyyden ajalta: käsitellyksi tulevat niin sotavuodet, jääkiekon MM-kulta, keskioluen vapautuminen, maastamuutto, Helsingin olympialaiset kuin Kekkonen.
Tamminen on haastatellut kirjaa varten yli viittäsataa ihmistä, joiden muistot on sitten yksiin kansiin koottu koottu, kaiketi enemmän tai vähemmän muokaten.
Lukihan tämän pikkuruisen kirjasen ihan mielellään ja joukkoon mahtui muutamia todellisia helmiä. Odotin silti kirjalta vähän enemmän.
Peruskiva kertomuskokoelma, jota varten Tamminen haastatteli yli 500 suomalaista. Tarina 100-vuotisen Suomen historiasta rakentuu pienten ja suurten sattumusten kautta, jotenkin oli paljon ihanan tavallisia asioita.
Ohut kokoelma hauskoja, absurdeja, liikuttavia, hämmentäviä tai muuten vaan mielenkiintoisia, pieniä, perisuomalaisia, kaskumaisia episodeja aina kaukaa historiasta tähän päivään.
Humoristisuutensa ja helppolukuisuutensa vuoksi voisin suositella tätä niille, jotka muuten lukevat vähän tai opiskelijoille, joiden on vaikeaa löytää helppoa ja mielekästä luettavaa. Tyyli ei puhuttele juuri minua ihan syvimmältä, mutta Tamminen on kyllä mestari lajissaan.
Olen jopa hieman hämmentynyt siitä kuinka paljon pidin tästä! Ihania pieniä tarinoita, absurdeja, liikuttavia, yllättäviä, vähän hyvällä tavalla hulluja, ja miten virkistävän erilainen katsaus Suomen historiaan. Tamminen on onnistunut parhaimmissa tarinoissa sisällyttämään muutamaan virkkeeseen kaikki ihmiselämän vaiheet ja tunteet. Tuli vähän tunne kuin kuuntelisi sukulaisia kertomassa omasta elämästään, sillä tällaisia tarinoitahan meidän perheemme ovat täynnä. Enemmänkin olisin voinut lukea.
Petri Tammisen "Suomen historia" ja "Se sano" ovat kirjallisia sisaruksia. Molemmat sisältävät pieniä, anekdoottimaisia muistoja, joiden avulla pääsee kurkistamaan suomalaiseen sielunelämään. Suomen historia -teos näyttää, miten tavallisen ihmisen elämä kulki, vaikka maailma ympärillä kuohui. Välillä kuohuntaa aiheutti sota, välillä lama, välillä Suomen jääkiekkomenestys. Sellaistahan se on: televisiossa haudataan Kekkosta, pientilalla lemmikkilammasta. Toisen haudalla itketään vähän enemmän.
I really liked this one. The stories were short but poignant, and it helped me relate to my country and its history. In the light of recent politics, I have felt a bit lost and without a country, but this book shed some light on the reasons of why this country is what it is.
Loved the form and the language, too.
Helmet reading challenge 2017 8: A book about Finland's history
Kiinnostavia pikkuhetkiä Suomen historiasta - taustalla Tammisen tekemän haastattelut! Paljon hyviä oivalluksia ja hienoja sanaleikkejä, mutta silti taisin odottaa kirjalta vielä enemmän. Ei ole Tammisen Elämiä-teosta ylittänyttä.
Tätä kirjaa on minun todella vaikea arvostella joten tylsästi kolme tähteä. Alkuun mietin että onpa lyhyitä tarinoita ja vaikutti alkuun kovin tylsältä. Kirja parani kyllä loppua kohden ja välillä oli ihan mielenkiintoisiakin tarinoita. Kaiken kaikkiaan olisin odottanut pidempiä tarinoita, niitä olisi ollut mukavampi kuunnella kun tuntui että nyt hypittiin äkkiä aiheesta toiseen. Ymmärrän tällaisen yleisteoksen olevan vain pintaraapaisu kaikesta mutta olisihan tästä voinut mielestäni pidemmänkin tehdä. Kerrontatapa oli kuitenkin kiva, tavallisten ihmisten näkökulmasta kirjoitettuja tapahtumien aikaan koettuja ajatuksia tai tekoja. Olisin ehkä yhdistänyt vielä pienen tietopaketin ko. tapahtumasta sekä sitten nämä tarinat siihen perään. Vaikka olikin sellaisia yleisesti tiedossa olevia tapahtumia niin sitä kaipasin. Toisaalta pidin, toisaalta en.
Herkullinen kirja. Miten pieneen tilaan Tamminen saakaan mahtumaan niin paljon. Hauskasti ja haikeasti hänelle kerrotuista muistoista kirjoitettu. ULKOMAANAPU "Me saatiin Amerikasta laite, jolla kuivataan kynsilakkaa. Se ei onnistunut, kun siinä oli erilainen töpseli, mutta ei meillä ollut kynsilakkaakaan." (1947) PULA "Mitään näitä nykyisiä bonus- ja plussakortteja äiti ei huolinut. Hän sanoi, että hän eli jo sen oman korttiaikaina silloin sodan jälkeen." (1950)
Aivan loistava kirja! Vinkkarin mieleen: lyhyitä tarinoita, koskettavia, hauskoja, kaikkea. Työminän ulkopuolinen taas tykkää, kun tavallisen ihmisen tarinoita.
Tamminen on lyhyissä väläyksissä tavoittanut juuri sen, miltä suomalaisen historia tuntuu. Herkkää ja haikeaa, toisaalta koomista ja kepeää. Toisten muistot herättävät henkiin myös omat. Hieno kirja.
Suomen historiaan tarttuminen pelottaa, sillä tuon otsikon alla olen hikoillut monesti vuosilukujen ja kapulakielisten selityshirviöiden viidakossa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään tavallinen historiankirja. Tamminen on haastatellut lukuisia tavallisia suomalaisia, joiden ääni kirjassa kuuluu. Ihmisten kertomat tarinat Tamminen on tiukalla kädellä editoinut ja asetellut vuosilukujen ja otsikoiden alle. Anekdootit ja mietelmät ovat lyhyitä – parista lauseesta pariin sivuun. Näillä lastuilla on sanansa sanottavana Suomen menneisyydestä. Miten tavallinen pulliainen on kokenut historian siipien havinan? Millaisia asioita historiankirjoissa ei kerrota? Miltä näyttää suomalainen mielenmaisema? Se sama, jonka viljoja edelleenkin puimme.
Lyhyt, mutta kiinnostava. Ei mitään erityistä, mutta kolme tähteä kuitenkin.
Petri Tammisen Suomen historia -sikermä on kirjailijan tekemien haastattelujen perusteella kehitettyjä muistikatkelmia, tuokiokuvia eli jonkinlaisia kaunokirjallisia fragmentteja ikään kuin minuuttinovelleja, joiden aiheena on Suomen historian tapahtumat sieltä ruohonjuuritasolta tarkasteltuina.
Tekstin on ryhmitelty itsenäistymisen alkuvuosista, ja mukana on niin sota-ajat kuin miesten jääkiekon ensimmäinen maailmanmestaruuskin, ja lopussa on sitten vielä pakolaisaaltoa. Toisin sanoen sanataiteen keinoin ollaan jäljittelemässä kansakunnnan kollektiivista muistia.
Tyyli on sitä samaa Tammista kuin muissakin hänen novelleissaan. Kerronta on lakonista ja ytimekästä, ja kovasti kertoja tuntuu samalta useimmista lastuissa, vaikka kirjan lopussa pitkä lista haastateltavista onkin.
Mukavan pönötysvastainen Suomi 100 -teos. Enimmäkseen pieniä välähdyksiä historiallisten tapahtumien vierestä, tai juhlan tuntua arjen keskellä. Olennaista ja arvokasta on se, että tarinat ovat ainakin jokseenkin tosipohjaisia, yli 500 ihmisen haastatteluista poimittuja. Tammiselle tyypillinen viisto pienen ihmisen alistunut huumori kukkii lähes joka jutussa, mutta ollaan välillä rehvakkaampiakin ja välillä hyvinkin synkissä tunnelmissa. Hieman turhan senioripainotteista, mutta niinhän se väkisin menee tällaisessa aiheessa.
Minulle Se Oikea Suomen historia on Juha Seppälän kirjoittama, mutta ei tämäkään huono ole. Arkisuus ja yllättävät näkökulmat tuttuihin asioihin ilahduttavat. Käsiteltävät teemat useimmiten hyvin itsestäänselviä, miehiset teemat, kuten sota ja urheilusaavutukset korostuvat. Vaikka niihinkin näkökulma voi olla hauskan vino: nainen joka katsoo kyyneleet silmissä aran ja sulkeutuneen miehensä iloa ja laulua Suomen voittaessa jääkiekkokultaa. Todet tarinat koskettavat.
Pieneen pakettiin on oivallisesti tiivistetty laaja katsaus ihmisten elämään Suomen historian eri vaiheissa. Muutamalla lauseella välittyy olennainen sodan kauhuista urheilun huippuhetkiin, presidentinvalinnasta nuoruuden maitolaiturikesiin ja sydänsuruista pakolaiskriisiin. Elämänmakuisia tarinoita, joissa ovat esillä niin ilot kuin surutkin. Kirjailijalla on ihailtava kyky sanoa paljon pienellä sanamäärällä. Tällaista olisi lukenut mielellään enemmänkin.
Lyhyitä tammismaisesti kerrottuja tositarinoita kautta Suomen historian, kertojina Tammisen haastattelemat ihmiset ympäri maan. Tammisen huumorityylista ei voi olla pitämättä. Lakonista, lähes huomaamatonta, herkullista. Suomen presidentit on sellaisia, että ihminen voi hiihdellä jäällä yksinään ja kun vastaan hiihtää toinen ihminen, on se joku Kekkonen ja sillä on päässään sun kutoma pipo. Ja se päivittelee sulle säätä.
Suomen historian suuria hetkiä pienten ihmisten kokemana. Ei edes novellin mittaisia, lastuja vain. Jokunen pidempi tarina. Olisin voinut antaa neljäkin tähteä, sillä naurahdin ääneen useammin kuin kerran, mutta tyylillisesti tämä oli niin lähellä Kari Hotakaista, että se vaivasi yhden tähden verran.
Luin tämän uudestaan aamun puhteiksi. Yksi niitä harvoja kirjoja, jotka olen ostanut itselleni ihan siksi, että haluan omistaa sen ja palata siihen. Auttaa ymmärtämään suomea ja suomalaisia, näkemään historian tapahtumat aivan eri lailla oikeina, oikeasti ihmisille tapahtuneina asioina, ihmisille, jotka minäkin tunnen.