Romaani oudosta laaksosta. Kuilu sijoittuu sisällissodan ajan meininkeihin. Näkökulma on nuoren "tarpeettoman ihmisen", Unton, joka poukkoilee lyhyen elämänsä läpi erilaisten konfliktien, ideologioiden, kansanosien ja ihmissuhteiden.
Paikoin Kuilu muistuttaa taidokkaasti rakennettua psykologista romaania, mutta jokainen sen osa-alueista on kuitenkin hieman vinksallaan...
Tyylin ja romaanikomposition puolesta teos on sekamelska. Pyrkimys psykologiseen realismiin sekoittuu päälle liimatulta tuntuvaa eeppiseen traagisuuteen vaivaannuttavan koomisesti: "Ilveily oli päättynyt ja uusi ilveily alkanut - elämäni murheellinen ilveily." Mitä helvettiä?
Tyylin voisi summata: B-luokan Leonid Andrejev meets C-luokan Oscar Wilde meets D-luokan Victor Hugo.
Minäkertojan sekä parin muun hahmon biseksuaalisuus tekee tästä kotimaisen kaanonin kontekstissa hyvin varhaisen queer-representaatiota sisältävän teoksen, joskin tämä juonne kuvataan hyvin tendenssimäisesti päättömänä sublimaationa ja asteittaiseen turmioon johtavana identiteettisurffailuna.
Papukaijamerkki kuitenkin siitä, että valkoista terroria kuvataan teoksessa aikaansa nähden poikkeuksellisen avoimesti ja groteskisti.