What do you think?
Rate this book
Jääkansi
Pienoisromaani sotienjälkeisestä elämästä pohjoisen pitäjässä
Jääkansi on 1950-luvun taitteeseen ajoittuva kertomus tytöstä, jonka elämässä arvostus ja rakastaminen muuttuvat vieraiksi sanoiksi. Tytön isä on kaatunut rintamalla ja äiti ottaa uuden
miehen, johon sota on jättänyt arpia. Kokemuksiensa riivaama mies tekee perheen kotimökistä maanpäällisen helvetin, ja lopulta tyttö pakenee kotioloja pestautumalla työhön sairaalaan. Naiseksi varttuneena hän palaa viimeisen kerran kotimökkiinsä vapautuakseen lopullisesti menneisyyden varjon alta.
Jääkansi on 1950-luvun taitteeseen ajoittuva kertomus tytöstä, jonka elämässä arvostus ja rakastaminen muuttuvat vieraiksi sanoiksi. Tytön isä on kaatunut rintamalla ja äiti ottaa uuden
miehen, johon sota on jättänyt arpia. Kokemuksiensa riivaama mies tekee perheen kotimökistä maanpäällisen helvetin, ja lopulta tyttö pakenee kotioloja pestautumalla työhön sairaalaan. Naiseksi varttuneena hän palaa viimeisen kerran kotimökkiinsä vapautuakseen lopullisesti menneisyyden varjon alta.
117 pages, Paperback
First published January 1, 2017
3 people are currently reading
143 people want to read
About the author
Hanna Hauru
11 books18 followersFIN: Hanna Hauru on suomalainen kirjailija. Hän on opettanut kirjoittamista Tampereen Viita-akatemiassa ja oululaisen Huutomerkki ry:n kurssilla sekä Limingan Taidekoulun sanataiteen opettajana.
Haurun runollista kieltä ja pohjoiseen sijoittuvia tarinoita on verrattu Timo K. Mukan ja Rosa Liksomin tuotantoon. Liksomin tavoin Hauru kuvaa maaseutuelämän ja kaupungin vastakkainasetelmaa, jossa kaupunki edustaa vapautta ja uudistumista. Maaseudun valttina taas on voimaannuttava luonto. Haurun teosten maailma on kuitenkin useimmiten karu ja rikkirevitty, julmuudessaan ja terävyydessään inhorealistinen. Myös myyteillä ja symboleilla on vahva osa kerronnassa.
Haurun runollista kieltä ja pohjoiseen sijoittuvia tarinoita on verrattu Timo K. Mukan ja Rosa Liksomin tuotantoon. Liksomin tavoin Hauru kuvaa maaseutuelämän ja kaupungin vastakkainasetelmaa, jossa kaupunki edustaa vapautta ja uudistumista. Maaseudun valttina taas on voimaannuttava luonto. Haurun teosten maailma on kuitenkin useimmiten karu ja rikkirevitty, julmuudessaan ja terävyydessään inhorealistinen. Myös myyteillä ja symboleilla on vahva osa kerronnassa.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 66 reviews
December 16, 2017
"Hankasin vihdan rangalla vartaloni joka paikasta. Se tuntui kuin olisin ollut sylissä."
Tuohon lauseeseen tiivistyy monella tapaa tämän kirjan hienous. Olen lukenut nuo pienet sanat monen monta kertaa ja ne koskevat. Pienieleinen teos, lähes runoutta, ei pidä turhaan meteliä itsestään, näyttää kertomisen sijaan. Käsittämätöntä mitä sataan sivuun saa näin harvoilla sanoilla mahtumaan.
Finlandia-ehdokkuutensa todellakin ansainnut. Äärimmäisen lämmin suositus.
Tuohon lauseeseen tiivistyy monella tapaa tämän kirjan hienous. Olen lukenut nuo pienet sanat monen monta kertaa ja ne koskevat. Pienieleinen teos, lähes runoutta, ei pidä turhaan meteliä itsestään, näyttää kertomisen sijaan. Käsittämätöntä mitä sataan sivuun saa näin harvoilla sanoilla mahtumaan.
Finlandia-ehdokkuutensa todellakin ansainnut. Äärimmäisen lämmin suositus.
Read
November 18, 2017Ahdistava romaani, jossa ei ole yhden yhtä valonpilkahdusta. Onko se tätä, suomalaisuus? Ei kai sentään? Hauru kirjoittaa perheensisäiset kamaluudet ja nuoren tytön näköalattomuuden kaikilla asteikoilla ääripäähän. Kun Jääkansi sulkeutuu, mieli on kuurassa.
February 22, 2017
Oululaiskirjailija Hanna Haurun neljäs pienoisromaani Jääkansi on hieno jatko hänen vahvoille psykologisille tarinoillensa. Olen aiemmin lukenut hänen Tyhjien sielujen saari pienoisromaanin, joka kertoi spitaaliin sairastuneesta äidistä, joka vietiin erilliselle saarelle, jonne spitaaliset koottiin, koska mitään hoitokeinoa ei ollut. Tyhjien sielujen saaresta tuli mieleeni Turun saaristossa oleva Seilin saari, jonne vietiin aikoinaan spitaaliset loppuelämänsä ajaksi.
Jääkansi on julmaa luettavaa lapsen kaltoinkohtelusta sodan jälkeisessä Suomessa. Päähenkilö asuu äitinsä ja äidin uuden miehen kanssa isän rakentamassa mökissä. Tekee kaikki kotityöt, hoitaa eläimet ja yrittää käydä koulua. Paha juo koko ajan ja äiti hakkaa aina ohimennessään, syytä ei juuri tarvita.
Tarina koukuttaa voimakkaasti. Tarina on niin tosi monelle sodanaikaan syntyneelle lapselle. Hanna Haurun kertomus ahdistaa ja koskettaa, kaikki myötätunto on päähenkilön puolella.
Jääkansi on julmaa luettavaa lapsen kaltoinkohtelusta sodan jälkeisessä Suomessa. Päähenkilö asuu äitinsä ja äidin uuden miehen kanssa isän rakentamassa mökissä. Tekee kaikki kotityöt, hoitaa eläimet ja yrittää käydä koulua. Paha juo koko ajan ja äiti hakkaa aina ohimennessään, syytä ei juuri tarvita.
Tarina koukuttaa voimakkaasti. Tarina on niin tosi monelle sodanaikaan syntyneelle lapselle. Hanna Haurun kertomus ahdistaa ja koskettaa, kaikki myötätunto on päähenkilön puolella.
November 20, 2017
Luulen, että en ole koskaan lukenut mitään yhtä hiottua, kaunista, rumaa. Tämä romaani ei ehkä kerro uutta tarinaa, mutta se kertoo vahvan tarinan ja niin uskomattoman kauniilla, tiiviillä kielellä, että lukija toivoo, että teos kestäisi sivujaan pidempään. Ja kestääkin, jossain sielun surullisessa sopukassa.
January 16, 2022
Hurjan intensiivinen ja vahva tarina, jossa puhuttiin paljon, vaikkei sanoja tai sivuja kirjassa paljon ollutkaan. Tarinassa oli paljon kurjuutta, mutta tämä ei ollut lukukokemuksena kuitenkaan ahdistava, koska Hauru nyt vaan käyttää kieltä kauniisti ja kuvaavasti. Pidin kovasti.
July 8, 2018
Kirja, jossa ei ole yhtäkään turhaa sanaa ja jossa kurjuus ja kärsimys huohottavat ja huutavat lujaa. Taitavasti kirjoitettua, timanttista proosaa.
November 13, 2017
Suomalaista kirjallisuutta puhtaimmillaan: ahdistava lähtötilanne ja inhoittavia henkilöitä jotka eivät osaa kommunikoida tai ilmaista tunteitaan. Surullisia tarinoita jotka muuttuvat vielä surullisemmaksi.
Juonessa ei yllätyksiä ole: jos olisi saanut pennin joka kerta kun arvasin tapahtumat oikein, olisin monta penniä rikkaampi. Kaunita kuvailevia lauseita, mutta ei sekään kaikkea pelasta. Kolme tähteä.
Juonessa ei yllätyksiä ole: jos olisi saanut pennin joka kerta kun arvasin tapahtumat oikein, olisin monta penniä rikkaampi. Kaunita kuvailevia lauseita, mutta ei sekään kaikkea pelasta. Kolme tähteä.
July 26, 2021
Myönnän, että Jääkansi on hyvin lohduton, niissä vähissä toiveikkaissa hetkissäänkin. Pidin kuitenkin Haurun kielestä, sen ilmavuudesta, yksinkertaisesta raadollisesta kauneudesta, selittelemättömyydestä, vähäeleisyydestä. Riipaiseva.
May 1, 2018
Huh huh. Hauru tykittelee kovaa, jälleen kerran. Olen fanityttö.
March 8, 2022
Tarinana täysin iloton, toivoton ja valoton, mutta kieleltään tiivis, kirkas ja pakoton. Ahdistava mutta hieno pienoisromaani.
November 24, 2017
Hänen naamansa oli kirjava pakkasen veistämistä viiluista ja sieraimissa oli kuuran kovettamaa naavaa.
September 6, 2017
Lakoninen, inhorealistinen ja toivoton. Väkevä pienoisromaani, joka ei oikein auennut minulle tai muuten vain ollut minun kirjani. Edes jonkinlainen lohtu tai valo olisi jo tuonut tarinaa lähemmäs, nyt se oli vain yksi pitkä toteamus elämän kauheudesta.
April 22, 2020
Luin tämän 19.4., jolloin annoin tälle 4,5 tähteä. Ja vaikka pidin kirjasta (jos siitä edes voi varsinaisesti pitää), niin tänään, 22.4., muokkasin arvioni tasan 4 tähteen.
Tämä kirja vetää vähän sanattomaksi. Yritän koota ajatuksiani ja kirjoittaa tästä joku päivä edes jollain tavalla järkevän postauksen blogiini.
En kunnolla osaa edes sanoa, mikä tässä kirjassa niin kovasti kolahti. Se ei ole mitenkään mukava tarina. Eikä se ole paras koskaan lukemani kirja, mutta vaikuttava se kyllä on. On hienoa, että ihan täältä Suomestakin tulee tällaisia teoksia. Ehdottomasti aion lukea Hanna Haurulta lisääkin.
Tämä kirja vetää vähän sanattomaksi. Yritän koota ajatuksiani ja kirjoittaa tästä joku päivä edes jollain tavalla järkevän postauksen blogiini.
En kunnolla osaa edes sanoa, mikä tässä kirjassa niin kovasti kolahti. Se ei ole mitenkään mukava tarina. Eikä se ole paras koskaan lukemani kirja, mutta vaikuttava se kyllä on. On hienoa, että ihan täältä Suomestakin tulee tällaisia teoksia. Ehdottomasti aion lukea Hanna Haurulta lisääkin.
July 6, 2018
Tämä vetää sanattomaksi. Hauru on taitava tarinankertoja, mutta tässä pienoisromaanissa ei ole toivon pilkahdustakaan. Kerronta on sujuvaa, kaunistakin, mutta tarina on inhorealistinen kertomus perheestä, jonka arjessa ei ole onnen murustakaan. Kaikessa kamaluudessaankin teos on silti hyvin puhutteleva!
November 28, 2017
Inho-naturalistinen kertomus tytön kasvusta naiseksi ympäristössä, joka ei anna mahdollisuuksia. Etäinen äiti, psykoottinen isäpuoli jota pelätä. Häpeän kierrettä, osattomuutta ja hiljaisuutta. Kalmanhajuinen lukukokemus. Kieli ja muoto loistavan tiivistä ja kirkasta. Ei mitään ylimääräistä.
January 4, 2019
Olipa rankka ja synkkä. Tuntui sisältävän todella paljon enemmän kuin sivunsa antavat olettaa. Hyvässä ja pahassa mieleen jäävä lukukokemus.
February 19, 2019
Epäilemättä synkin kirja jonka olen koskaan lukenut. Sen verran lyhyt ettei päässyt ahdistamaan liiaksi.
December 30, 2021
Ahdistava, rujo, raaka, tukehduttavan kaunis.
Read
January 2, 2025Powerful, brutal, sad. Tight and clear.
August 18, 2018
Tämä oli kuin tiukka isku palleaan. Luin yhdeltä istumalta, koska en voinut laskea tätä käsistäni. Nyt en osaa oikein ajatella muuta kuin kirjan tyttöä. Jääkansi on vimmaisen upeasti kirjoitettu.
May 23, 2021
Romaani oli ilmestymisvuonnaan 2017 Finlandia-palkintoehdokkaanakin, mutta minulla vielä lukematta. Vaikutuin suuresti Haurun uusimmasta teoksesta Viimeinen vuosi, joten päätin lukea tämänkin. Eikä se paljon aikaa vienyt: vain 117 sivua, johon Hauru mahdutti kurjuutta yllin kyllin.
Minäkertoja on pieni köyhä tyttö Pohjois-Suomesta ja tapahtumat ajoittuvat sotavuosiin ja sotien jälkeiseen aikaan. Tarinan alussa tytön isä on kaatunut rintamalla ja äiti on ottanut uuden miehen, tytön Pahaksi nimeämän, jo ennen kuin isä tuodaan arkussa kotiin. Pahan suuttumukseksi ensimmäinen yhteinen lapsi on tyttö ja se hylätään emakon imetettäväksi lättiin.
Paha on mennyt mielenterveydeltään rikki sodan kauhuissa ja lääkitsee ahdistustaan pirtuporukoissa ja käy ikuista sotaansa unissaan ja lähimetsissä. Kaiken tämän sekasorron, kaltoinkohtelun, puutteen ja hirvittävän nälän keskellä tyttö yrittää selvitä. Kouluunkin hän pääsee vasta kymmenvuotiaana, kun opettaja tulee patistamaan äitiä. Työ kunnan mielisairaalassa on rankkaa, mutta ensimmäistä kertaa elämässään tytöllä on oma huone ja jonkunlainen turva vetoisessa vinttikamarissa. Mutta sinnekin paha löytää potilaana olevan Lättähatun hahmossa.
Mieleltään särkynyttä Pahaa ei pelastanut edes pikkuveli Ilarin syntymä, ainoastaan hirttoköysi. Eikä tyttö päässyt irti rankoista kokemuksistaan: kotimökillä hän kävi läpi kaikki kauheitten muistojen paikat ja teki sen, minkä näki ainoaksi mahdollisuudeksi.
Haurun kieli on äärimmäisen harkittua, mutta tästä en löytänyt samaa kauneutta kuin Viimeisestä vuodesta. Lyhyt kirja oli inhorealismin ja kurjuuden tiivistymä, eikä se puhutellut minua toivomallani tavalla.
Minäkertoja on pieni köyhä tyttö Pohjois-Suomesta ja tapahtumat ajoittuvat sotavuosiin ja sotien jälkeiseen aikaan. Tarinan alussa tytön isä on kaatunut rintamalla ja äiti on ottanut uuden miehen, tytön Pahaksi nimeämän, jo ennen kuin isä tuodaan arkussa kotiin. Pahan suuttumukseksi ensimmäinen yhteinen lapsi on tyttö ja se hylätään emakon imetettäväksi lättiin.
Paha on mennyt mielenterveydeltään rikki sodan kauhuissa ja lääkitsee ahdistustaan pirtuporukoissa ja käy ikuista sotaansa unissaan ja lähimetsissä. Kaiken tämän sekasorron, kaltoinkohtelun, puutteen ja hirvittävän nälän keskellä tyttö yrittää selvitä. Kouluunkin hän pääsee vasta kymmenvuotiaana, kun opettaja tulee patistamaan äitiä. Työ kunnan mielisairaalassa on rankkaa, mutta ensimmäistä kertaa elämässään tytöllä on oma huone ja jonkunlainen turva vetoisessa vinttikamarissa. Mutta sinnekin paha löytää potilaana olevan Lättähatun hahmossa.
Mieleltään särkynyttä Pahaa ei pelastanut edes pikkuveli Ilarin syntymä, ainoastaan hirttoköysi. Eikä tyttö päässyt irti rankoista kokemuksistaan: kotimökillä hän kävi läpi kaikki kauheitten muistojen paikat ja teki sen, minkä näki ainoaksi mahdollisuudeksi.
Haurun kieli on äärimmäisen harkittua, mutta tästä en löytänyt samaa kauneutta kuin Viimeisestä vuodesta. Lyhyt kirja oli inhorealismin ja kurjuuden tiivistymä, eikä se puhutellut minua toivomallani tavalla.
January 23, 2019
Väkevä ja inhorealistinen tarina, jossa toivolla ei ole sijaa. Alku oli jo vähän sellainen, että mietin, viitsinkö jatkaa, mutta jatkoin kuitenkin. Lopussa en tiennyt, mitä ajatella, enkä tiedä nytkään. 3 tähteä, ei ehkä minun tyyliseni, mutta jollekin ehkä kuitenkin.
Read
November 23, 2023Vaikka kuinka haluan laajentaa kirjallista horisonttiani lukemalla erityylisiä kirjailijoita, on todettava: rakastan tiiviin ilmaisun estetiikkaa. Hanna Haurun romaani Jääkansi saa minut huokumaan tätä rakkautta ja ihailen sen tiivistämisen taitoa varauksetta. Tämä on kirjallinen kotini. Tähän maankamaraan juureni ovat tunkeutuneet.
Jossain arviossa päiviteltiin, että juuri tällaista on suomalainen kirjallisuus, synkkää ja kurjaa. Muunlaiseenkin olemiseen voi välillä tosiaan keskittyä, mutta mitään ei auta ei sen piiloon painaminen, että sotavuodet tuottivat paljon inhimillistä kärsimystä, suruun tukahtuneita perheitä, epäreiluuden rikki repimää katkeruutta joka söi rakkaudelta hapen. Haluan tutkia tällaisia asioita edelleen. Haluan selvittää, mistä ihmiseen tulee se melankolia, joka on kylmänsinistä kuin Jääkannen kansi tai planeetta von Trierin elokuvassa.
Rakkaudettomuus, ulkopuolisuus, puhumattomuus, väkivalta, seksi, humala, kuolema, syntymä, nälkä, kelpaamattomuus, (itse)tuho. Ihminen on ruumis, joka elää suhteessa ympäröivään. Puute kuihduttaa tunteet ja haihduttaa lämmön. Onneksi on metsä, jonne pahuudelta voi paeta yhä uudelleen.
Tarvitsin tätä kirjoittajana juuri nyt. Muistutusta pienoisromaanin mahdollisuuksista, siitä millainen maailma, millainen runokielen voima niihin mahtuu. Tämän kirjan jokainen lause on jääkide.
Lukiessa läsnä on suru siitä, että Hauru lähti liian aikaisin. Kirjoittaako meillä enää kukaan tällaista? Onko meillä pienoisromaanin taidon hallitsijoita, kirjoittajia jotka malttaisivat jättää romaaninsa näin niukoiksi? Halutaanko tällaisia julkaista enää? Kaipaan lisää. Pitää lukea lisää Haurun kirjoja.
”Yritin mennä lohduksi hänen lähelleen, mutta hänen katseensa oli pahempi kuin räkäinen sylki kasvoille.”
”Kultaiset kiharat raastettaisiin sängeksi, eikä hänelläkään olisi enää muuta. Pahan muisto riistäisi kauniin pojan rumaksi.”
Jossain arviossa päiviteltiin, että juuri tällaista on suomalainen kirjallisuus, synkkää ja kurjaa. Muunlaiseenkin olemiseen voi välillä tosiaan keskittyä, mutta mitään ei auta ei sen piiloon painaminen, että sotavuodet tuottivat paljon inhimillistä kärsimystä, suruun tukahtuneita perheitä, epäreiluuden rikki repimää katkeruutta joka söi rakkaudelta hapen. Haluan tutkia tällaisia asioita edelleen. Haluan selvittää, mistä ihmiseen tulee se melankolia, joka on kylmänsinistä kuin Jääkannen kansi tai planeetta von Trierin elokuvassa.
Rakkaudettomuus, ulkopuolisuus, puhumattomuus, väkivalta, seksi, humala, kuolema, syntymä, nälkä, kelpaamattomuus, (itse)tuho. Ihminen on ruumis, joka elää suhteessa ympäröivään. Puute kuihduttaa tunteet ja haihduttaa lämmön. Onneksi on metsä, jonne pahuudelta voi paeta yhä uudelleen.
Tarvitsin tätä kirjoittajana juuri nyt. Muistutusta pienoisromaanin mahdollisuuksista, siitä millainen maailma, millainen runokielen voima niihin mahtuu. Tämän kirjan jokainen lause on jääkide.
Lukiessa läsnä on suru siitä, että Hauru lähti liian aikaisin. Kirjoittaako meillä enää kukaan tällaista? Onko meillä pienoisromaanin taidon hallitsijoita, kirjoittajia jotka malttaisivat jättää romaaninsa näin niukoiksi? Halutaanko tällaisia julkaista enää? Kaipaan lisää. Pitää lukea lisää Haurun kirjoja.
”Yritin mennä lohduksi hänen lähelleen, mutta hänen katseensa oli pahempi kuin räkäinen sylki kasvoille.”
”Kultaiset kiharat raastettaisiin sängeksi, eikä hänelläkään olisi enää muuta. Pahan muisto riistäisi kauniin pojan rumaksi.”
June 18, 2017
"Unenomainen tarina" -kuvaus pätee hyvin tähän teokseen. Kirja on kuin pikainen muistiinpano painajaisesta. Kuten nopeasti kyhätessä, sanat eivät vaikuta punnituilta vaan dokumentoiduilta. Tekstin jakaminen pieniin katkelmiin tuntuu tarkoituksenmukaiselta päätökseltä häivyttää toistuvien termien sattumista liian lähekkäin. Korkeintaan luontokuvaukset, jotka kertovat ajankulusta, vaikuttavat harkitummilta, mutta sitäkin kornimmilta kokonaisuudessa.
Sekä käytännöllisellä että psykologisella tasolla tämä oli juuri niin haperoa kuin uni. Tyttö, joka ilmeisesti on kaiken päättyessäkin vielä iältään tyttö, heijastelee elämäänsä minä-kertojana sellaisten asioiden kautta johon hänellä ei kouluttamattomana rantamökin tyttönä pitäisi olla vertailupintaa. Juorut tavoittavat tyttöä vaikka ihmiset eivät. Toki voi ajatella että masentuneessa mielessään hän jättää kaiken myönteisen mainitsematta, mutta ei tämä lamaantuneen kerrontaakaan ole. Inhimillisyys jää jotenkin vajaaksi. Kirjaimellisesti kantava hahmo, kaiken tytön katkeruuden kohde, on isäpuoli Paha, joka on hyvän isän poismenon ja lapsuuden katkeamisen jokapäiväinen muistutus.
Polttavan kirkkaat talvipäivät, polttavan valkea pihamaa ja polttavan kylmä vesi sekä pienet nykyaikaista lukijaa säväyttävät yksityiskohdat kuten virtsaaminen omille kylmettyneille jaloille hohkaavat arktista eksotiikkaa, jonka kuorruttaa vielä synnytystä seuraava täysi talviuni. En ihmettelisi jos tällä pohjoisen mystisyydellä yritettäisiin käännössopimustakin, ja saataisiin se. Luulen että käännös voisi olla parempi, koska siinä voisi ainakin kuvitella sekaan lisää nyansseja mitä alkuperäisteksti ei sisällä.
Kansi on kaunis.
Sekä käytännöllisellä että psykologisella tasolla tämä oli juuri niin haperoa kuin uni. Tyttö, joka ilmeisesti on kaiken päättyessäkin vielä iältään tyttö, heijastelee elämäänsä minä-kertojana sellaisten asioiden kautta johon hänellä ei kouluttamattomana rantamökin tyttönä pitäisi olla vertailupintaa. Juorut tavoittavat tyttöä vaikka ihmiset eivät. Toki voi ajatella että masentuneessa mielessään hän jättää kaiken myönteisen mainitsematta, mutta ei tämä lamaantuneen kerrontaakaan ole. Inhimillisyys jää jotenkin vajaaksi. Kirjaimellisesti kantava hahmo, kaiken tytön katkeruuden kohde, on isäpuoli Paha, joka on hyvän isän poismenon ja lapsuuden katkeamisen jokapäiväinen muistutus.
Polttavan kirkkaat talvipäivät, polttavan valkea pihamaa ja polttavan kylmä vesi sekä pienet nykyaikaista lukijaa säväyttävät yksityiskohdat kuten virtsaaminen omille kylmettyneille jaloille hohkaavat arktista eksotiikkaa, jonka kuorruttaa vielä synnytystä seuraava täysi talviuni. En ihmettelisi jos tällä pohjoisen mystisyydellä yritettäisiin käännössopimustakin, ja saataisiin se. Luulen että käännös voisi olla parempi, koska siinä voisi ainakin kuvitella sekaan lisää nyansseja mitä alkuperäisteksti ei sisällä.
Kansi on kaunis.
February 6, 2017
Pidän Haurun kirjoista, sillä ne tiiviitä ja minimalistisia. Blogiini olen tuonut Tyhjien sielun saaren, Utopia eli erään kylän tarina ja nyt uutuuden jääkansi.
November 13, 2017
Jäätävän kova. Nopeasti luettu mutta ei nopeasti sulateltu.
December 19, 2017
Kauhean masentava kirja, josta on vaikea löytää minkäänlaista ilonpilkahdusta. Voiko kenenkään elämä olla näin kammottavaa?
December 19, 2017
Kauhea hieno pieni kirja, julma ja rakkaudeton tarina. Muutamaan sanaan mahtuu valtava määrä kipua, häpeää ja vihaa, vahva ja koskettava.
January 5, 2018
Ei jää minun osalta Haurun viimeiseksi kirjaksi. Tämä oli luettava kerralla loppuun asti.
August 28, 2017
Olen asunut Oulussa jo vuosia, mutta Hanna Haurusta kuulin sattumalta vasta kuukausi sitten. Pian sen jälkeen tämä tuli sattumalta kirjastossa vastaan ja pakkohan se oli lainata. Takakannen luonnehdinta unenomainen kuvaa tätä hyvin. Minimalistista kerrontaa parhaimmillaan, täytyy myöntää. Hyvin niukoin sanoin kirjailija kertoo niin ahdistavan tarinan, että toivottavasti en menetä yöuniani. Haluaisin ehkä lukea enemmänkin kirjailijan tuotantoa, mutta en tiedä uskallanko. Tämän perusteella pitää ainakin olla sopivassa mielentilassa ennen kuin uskallan kokeilla.
Displaying 1 - 30 of 66 reviews