Supikoirat elävät pareittain. Tämän oppii Johannes, kun tulee yön pimeydessä ajaneeksi supikoiran yli. Pian Johannes huomaakin hoivaavansa kuolleen supikoiran puolisoa.
Tamperelaisen rintamamiestalon villiintyneen puutarhan keskellä Johannes on yhtä yksin kuin supikoira. Orvokki-vaimo ottaa takaisin kadotettua nuoruuttaan syöksymällä suhteeseen kolmekymppisen Kain kanssa, ja yhteys jälkikasvuunkin on katoamassa. Herkkä Arvi lukkiutuu kotiinsa, ja Aurasta huomatuksi tuleminen vaatisi vähintään pankkiryöstön.
Johannes kohdistaa kaiken huomionsa supikoiraan. Suhde villiin eläimeen muodostuu yhä tärkeämmäksi. Kunnes tapahtuu jotain peruuttamatonta.
Kaikki minkä menetimme on tragikoominen tarina salaisuuksista, rakkauden kaipuusta ja tyydyttymättömistä tarpeista – mutta myös toivosta. Romaani kuvaa, miten yllättävällä tavalla ihmiset ylittävät rajat, kun ne tulevat vastaan.
Häilyn kahden ja kolmen tähden rajalla. Kieli on oivaltavaa joskin paikoin liian itsetietoista, toisaalta rakenne turhan huokoinen ja tapahtumat sopimattoman dramaattisia. Ankeiden ihmisten ankea tarina, jossa sivuhenkilönä pilkahteleva supikoira vaikuttaa kaikkein täyspäisimmältä.
Tämä oli todella hyvä esikoisteos, selvästi lahjakas kirjailija. Omaperäisestä tarinasta plussaa, samaten tarkasta henkilökuvauksesta. Riina Paasonen Kangasalan pääkirjastossa 17.5. klo 18.
Enpä ole aiemmin lukenut romaania, jonka päähenkilönä on supikoira mutta nyt on sekin koettu. Erikoinen tarina erikoisista ihmisistä ja heidän elämänvalinnoistaan. Sujuvasti kirjoitettu kirja jonka loppu jäi avoimeksi kuten elämä usein.