What do you think?
Rate this book
Naisen päiväkirja
”Mutta joka tapauksessa elämä on fantastinen ilmiö.”
Naisen päiväkirja on avoin kuvaus keski-ikäistyvän kirjailijan elämästä keväästä syksyyn, kirjoittamisesta, luovuuden ja alakulon kuluttavasta vaihtelusta.
Naisen päiväkirja julkaistiin vuonna 1978. Sitä ei kirjoitettu julkaistavaksi, vaan se syntyi kirjailijan keskustelusta oman sisimpänsä kanssa, vastoinkäymisistä arjessa, työssä ja ihmissuhteissa. Ajatus henkilökohtaisen kirjoittamisen merkityksellisyydestä on päiväkirjassa keskeinen. Eeva Kilpi tuo oman sielunmaisemansa pelottomasti näkyville päiväkirjamerkinnöissä, jotka heijastelevat äitiyden monimutkaisuutta, rakkauden ja läheisen ihmisen kaipuuta, yksinäisyyttä. Naisen päiväkirja kysyy, mistä minuutemme muodostuu ja mikä toisten ihmisten merkitys sille on.
Naisen päiväkirja on avoin kuvaus keski-ikäistyvän kirjailijan elämästä keväästä syksyyn, kirjoittamisesta, luovuuden ja alakulon kuluttavasta vaihtelusta.
Naisen päiväkirja julkaistiin vuonna 1978. Sitä ei kirjoitettu julkaistavaksi, vaan se syntyi kirjailijan keskustelusta oman sisimpänsä kanssa, vastoinkäymisistä arjessa, työssä ja ihmissuhteissa. Ajatus henkilökohtaisen kirjoittamisen merkityksellisyydestä on päiväkirjassa keskeinen. Eeva Kilpi tuo oman sielunmaisemansa pelottomasti näkyville päiväkirjamerkinnöissä, jotka heijastelevat äitiyden monimutkaisuutta, rakkauden ja läheisen ihmisen kaipuuta, yksinäisyyttä. Naisen päiväkirja kysyy, mistä minuutemme muodostuu ja mikä toisten ihmisten merkitys sille on.
238 pages, Paperback
First published January 1, 1978
20 people are currently reading
253 people want to read
About the author
Eeva Kilpi
53 books59 followersWritten by: Katarina Blomqvist, Liisa Enwald
Eeva Kilpi comes from eastern Karelia, east of Finland's present-day border with Russia, studied English philology at the University of Helsinki, and worked as a teacher before she began to earn a living from her writing. From 1970 to 1975, she chaired the PEN club in Finland.
She made her debut with the short story collection Noidanlukko in 1959. She wrote about the evacuation of the population of Karelia in Elämä edestakasin, 1964, and Elämän evakkona, 1983, as well as in her autobiographical novel trilogy Talvisodan aika (1989; Eng. tr. The Time of the Winter War), Välirauha ikävöinnin aika, 1990, which describes the interwar period, and Jatkosodan aika, 1993.
Her experimental, erotic novel Tamara (1972; Eng. tr. Tamara) which brought her international success, depicts the relationship between a sexually active woman and a handicapped man. In many of her works, the central character is a strong, independent woman, for example in her novels Häätanhu, 1973, Nainen kuvastimessa, 1962, and in Kesä ja keski-ikäinen nainen, 1970. Besides fiction, she has also written autobiographical literature: Ihmisen ääni, 1976, and Naisen päiväkirja, 1978. In Ihmisen ääni she challenges the myth of the mother.
With her works Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972, and Terveisin, 1976, Eeva Kilpi has made her mark as an ironic and humorous poet of the everyday. These collections were published in 1980 in Swedish under the title Sånger om kärlek, while a selection of the poems was published in Danish under the title En sang om kærlighed in 1981. In her later poetry collections Ennen kuolemaa, 1982, and Animalia, 1987, Eeva Kilpi questions man's right to dominate nature. Her poetry collection Kiitos eilisestä, 1996, is about sorrow and ageing, but also about love and passion.
Additions by the editorial team 2011:
The above biography was first published in 1998. Since then, Eeva Kilpi has written the novel Unta vain, 2007, and Rajattomuuden aika, 2001.
Eeva Kilpi comes from eastern Karelia, east of Finland's present-day border with Russia, studied English philology at the University of Helsinki, and worked as a teacher before she began to earn a living from her writing. From 1970 to 1975, she chaired the PEN club in Finland.
She made her debut with the short story collection Noidanlukko in 1959. She wrote about the evacuation of the population of Karelia in Elämä edestakasin, 1964, and Elämän evakkona, 1983, as well as in her autobiographical novel trilogy Talvisodan aika (1989; Eng. tr. The Time of the Winter War), Välirauha ikävöinnin aika, 1990, which describes the interwar period, and Jatkosodan aika, 1993.
Her experimental, erotic novel Tamara (1972; Eng. tr. Tamara) which brought her international success, depicts the relationship between a sexually active woman and a handicapped man. In many of her works, the central character is a strong, independent woman, for example in her novels Häätanhu, 1973, Nainen kuvastimessa, 1962, and in Kesä ja keski-ikäinen nainen, 1970. Besides fiction, she has also written autobiographical literature: Ihmisen ääni, 1976, and Naisen päiväkirja, 1978. In Ihmisen ääni she challenges the myth of the mother.
With her works Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972, and Terveisin, 1976, Eeva Kilpi has made her mark as an ironic and humorous poet of the everyday. These collections were published in 1980 in Swedish under the title Sånger om kärlek, while a selection of the poems was published in Danish under the title En sang om kærlighed in 1981. In her later poetry collections Ennen kuolemaa, 1982, and Animalia, 1987, Eeva Kilpi questions man's right to dominate nature. Her poetry collection Kiitos eilisestä, 1996, is about sorrow and ageing, but also about love and passion.
Additions by the editorial team 2011:
The above biography was first published in 1998. Since then, Eeva Kilpi has written the novel Unta vain, 2007, and Rajattomuuden aika, 2001.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 21 of 21 reviews
August 2, 2017
En ole sitten Knausgårdin lukenut mitään, joka olisi koskettanut yhtä syvältä. 40 vuotta ilmeistymisensä jälkeen tämä kirja oli tarkin kuvaus keski-ikäisen naisen mielenliikkeistä, masennuksesta, suhteesta (aikuisiin) lapsiin, yksinäisyydestä ja sen kaipuusta, tärkeydestä ja kipeydestä. Kirja kuvaa kirjoittajan elämää - erityisesti sisäistä maailmaa - kesän ja syksyn, yhden kirjan kirjoittamisen ajan. Lause on ilmavaa, kevyttä, painavaa, millintarkkaa ja koko ajan etenevää.
En pysty ehkä palauttamaan kirjaa kirjastoon kun tekisi mieli vain kirjoittaa jokainen lause muistiin. Tämä on yksi niistä kirjoista joiden jälkeen tuntuu ettei pysty lukemaan mitään muuta kun kaikki on niin falskia.
En pysty ehkä palauttamaan kirjaa kirjastoon kun tekisi mieli vain kirjoittaa jokainen lause muistiin. Tämä on yksi niistä kirjoista joiden jälkeen tuntuu ettei pysty lukemaan mitään muuta kun kaikki on niin falskia.
March 13, 2024
Eeva Kilven Naisen päiväkirja oli huikean hienoa tekstiä, oivalluksia, paljautta ja rehellisyyttä. Tätä ei ole alunperin tarkoitettu julkaistavaksi, ja juuri se ehkä tekee siitä niin hienon. Kilpi kirjoittaa ajatuksiaan elämästään, perheestään, itsestään keväästä syksyyn. Oli inspiroivaa lukea Kilven kirjoituksia kesältä, jolloin hän on ollut mökillään yksin ajatustensa ja kirjoitustensa kanssa. Hän puntaroi ihmissuhteitaan, miessuhteitaan, intiimiyttä, äitiyttä, omia vanhempiaan, työtään, yksinäisyyttään, toisen ihmisen ikävää ja toisaalta pelkoa.
Kilpi on kärsinyt päiväkirjaa kirjoittaessaan masennuksesta, ja hän kirjoittaa paljon siitä. Osa teksteistä onkin hieman synkkiä. Silti Kilpi tuntuu suhtautuvan itseensä huumorilla, ja osa merkinnöistä nauratti melkein ääneen.
Päiväkirja on elämänmakuinen, lämmin, hauska, synkkä.
Kilpi on kärsinyt päiväkirjaa kirjoittaessaan masennuksesta, ja hän kirjoittaa paljon siitä. Osa teksteistä onkin hieman synkkiä. Silti Kilpi tuntuu suhtautuvan itseensä huumorilla, ja osa merkinnöistä nauratti melkein ääneen.
Päiväkirja on elämänmakuinen, lämmin, hauska, synkkä.
May 21, 2023
Sarjassamme rauhoittavaa iltakuunneltavaa, kirjailija syö ja oleili mökillä, hankki uuden auton ja purki auki äitiyttä ja naiseutta, jotain synkeän samaistuttavaa ja pysähtyneisyyttä tässä oli
Read
September 5, 2024Luin Naisen päiväkirjan vähitellen kesäiltojen aikana, ja tuntuu mitä sopivimmalta kirjoittaa siitä nyt, kun kesä on (ehkä, vähitellen) pian päästämässä irti. Kirjan lukeminen vahvisti omaa päiväkirjan kirjoitusiloani, sitä ajatusten, kokemusten, tunteiden ja tapahtumien paljaan sanallistamisen aluetta, jonka muoto mahdollistaa. Aloitin ensimmäistä kertaa säännöllisen päiväkirjan pitämisen huhtikuussa luettuani Anna-Riikka Carlsonin Rakas Eeva Kilpi -kirjan, ja jatkan edelleen. Päiväkirja mahdollistaa kirjoittavana ihmisenä elämisen silloinkin kun ”virallisemmat” kirjoitusprojektit takkuavat, ja tällainen tilanne taisi olla aikanaan myös Kilven teoksen julkaisemisen taustalla. Onneksi julkaistiin.
Monelle tullee yllätyksenä, että Naisen päiväkirja on myös rehellinen masennuskuvaus, itsekään en sitä aloittaessani tiennyt. Kaikkina päivinä ei tule sanoja. Tunnistan myös sen, että kirjoitetut sanat vähenevät, kun on tekemisissä ihmisten kanssa, sosiaalisen hälinän ympäröimänä – välillä tarvitsee yksin olemista. Teos kirkasti sen tarvetta elämässäni. Puhelimen seinästä vetämisen tilalla on nykyisin lentokonetila, jonka välillä laitan vimmaisena päälle, että nyt saa riittää tämä kyltymättömien viestiketjujen kilinä. Ja on luonto, ympäristö, metsä ja säätila, joka pyyhkäisee halki koko ruumiin hallitsemattomalla tavalla. Ajatusten kiteytymät, kerrostunut viisaus, rakkaus ja intohimo. Mikä versova runsaus.
”Pitkästä aikaa pidän lomaa: makaan ja luen. En ole suonut tätä ylellisyyttä itselleni herran aikoihin. Kirja on minulle todellinen loma, enemmän kuin matka ohjelmineen, nähtävyyksineen, aamiaisineen ja ihmisineen. Lukea rauhassa. Mikään ei vedä sille vertoja. Paitsi rakastelu tietenkin.”
”Tämä niskakipu hävittää minua. Flunssa raunioittaa. Tekee vivahteettomaksi, itsekeskeiseksi, alentaa ihmisen. Sairaus on nöyryyttävää. Minua hävettää olla sairas. Mutta se on väärin. Me olemme niin sairaita, että sairaus on hyväksyttävä yhtenä olemassaolon muotona. On urheata olla olemassa sairauden uhalla, siitä huolimatta, sen kanssa.”
”Herkkyys on taiteilijan välttämätön ominaisuus. Vain harvat ovat herkkyytensä lisäksi myös sitkeitä. Yllättävän monet kylläkin. He pystyvät kärsimään kauan.”
”En jaksa että minulta vaaditaan. Mielipiteitä, ylläpitoa, en jaksa olla silmien kohteena, en korvien.”
Monelle tullee yllätyksenä, että Naisen päiväkirja on myös rehellinen masennuskuvaus, itsekään en sitä aloittaessani tiennyt. Kaikkina päivinä ei tule sanoja. Tunnistan myös sen, että kirjoitetut sanat vähenevät, kun on tekemisissä ihmisten kanssa, sosiaalisen hälinän ympäröimänä – välillä tarvitsee yksin olemista. Teos kirkasti sen tarvetta elämässäni. Puhelimen seinästä vetämisen tilalla on nykyisin lentokonetila, jonka välillä laitan vimmaisena päälle, että nyt saa riittää tämä kyltymättömien viestiketjujen kilinä. Ja on luonto, ympäristö, metsä ja säätila, joka pyyhkäisee halki koko ruumiin hallitsemattomalla tavalla. Ajatusten kiteytymät, kerrostunut viisaus, rakkaus ja intohimo. Mikä versova runsaus.
”Pitkästä aikaa pidän lomaa: makaan ja luen. En ole suonut tätä ylellisyyttä itselleni herran aikoihin. Kirja on minulle todellinen loma, enemmän kuin matka ohjelmineen, nähtävyyksineen, aamiaisineen ja ihmisineen. Lukea rauhassa. Mikään ei vedä sille vertoja. Paitsi rakastelu tietenkin.”
”Tämä niskakipu hävittää minua. Flunssa raunioittaa. Tekee vivahteettomaksi, itsekeskeiseksi, alentaa ihmisen. Sairaus on nöyryyttävää. Minua hävettää olla sairas. Mutta se on väärin. Me olemme niin sairaita, että sairaus on hyväksyttävä yhtenä olemassaolon muotona. On urheata olla olemassa sairauden uhalla, siitä huolimatta, sen kanssa.”
”Herkkyys on taiteilijan välttämätön ominaisuus. Vain harvat ovat herkkyytensä lisäksi myös sitkeitä. Yllättävän monet kylläkin. He pystyvät kärsimään kauan.”
”En jaksa että minulta vaaditaan. Mielipiteitä, ylläpitoa, en jaksa olla silmien kohteena, en korvien.”
February 6, 2022
Olin ihan valmis ihastumaan tähän, mutta en sitten ihan kuitenkaan uponnut niin syvälle kuin voisin. Ehkä se ei vain ollut mahdollista juuri nyt, tai äänikirjaformaatti ei tällä kertaa toiminut. Voi olla että tämä olisi pitänyt lukea hitaammin, nautiskellen.
Tätä on vähän pakko lähestyä henkilökohtaisesti. Kilven maailma oli sellainen että tunnistin paljon (mökkielämän) ja paljon jäi myös etäiseksi, esim. vanheneminen, poikalapset ja vanhemmuus, masennus, tietynlainen oikeistolaisuus. Mutta hyvä se on välillä kuunnella erilaisiakin maailmoja. Ajattelin monta kertaa, että äitini voisi pitää tästä. Ehkä en olekaan itse vielä keski-ikäinen!
Tätä on vähän pakko lähestyä henkilökohtaisesti. Kilven maailma oli sellainen että tunnistin paljon (mökkielämän) ja paljon jäi myös etäiseksi, esim. vanheneminen, poikalapset ja vanhemmuus, masennus, tietynlainen oikeistolaisuus. Mutta hyvä se on välillä kuunnella erilaisiakin maailmoja. Ajattelin monta kertaa, että äitini voisi pitää tästä. Ehkä en olekaan itse vielä keski-ikäinen!
March 31, 2025
Kolmen ja neljän tähden välillä. Kieli on monessa kohtaa kaunista ja ajatukset syvällisiä. Toisen ihmisen arkeen ja kipuiluihin on myös antoisaa saada kurkistaa. Rehellistä ja inhimillistä sisältöä. Sopii minusta hitaasti luettavaksi kirjaksi, koska Kilven merkinnät ovat aika painavia ja syvällisiä.
December 30, 2023
Niin suloinen ja rakas Eeva Kilpi!
February 7, 2022
tosi miellyttävä!! osat etenki keväisestä masennuksesta oli samaistuttavia
September 7, 2018
Eeva Kilpi teki jo 70-luvulla sen, minkä Knausgård 2000-luvulla: kertoo rehellisesti, aidosti ja mitään häpeämättä omasta elämästään. Kilpi kuvaa päiväkirjassaan vajaan vuoden ajalta pääosin sisäistä maailmaansa ja masennustaan liittäen sen ympäröivään todellisuuteen. Ajatuksenkulku on kiehtovaa, oivaltavaa ja kuvaavaa, mutta toisaalta pitkäpiimäistä ja pidemmän päälle vähän tylsääkin. Mutta oikea elämähän on aika ajoin tylsää. Aitous tekee tästä mielenkiintoisen luettavan. Suosittelen tätä kyllä, mutta lukemiseen pitää varata aikaa. Kirjaa ei voi ahmaista kerralla, vaan paneuduttava ajatuksella sen sanomaan.
February 8, 2021
Kaksijakoinen fillis jäi tästä kirjasta. Se sisälsi kiinnostavia ajatuksia kirjoittamisesta, mutta myös paljon — omasta mielestäni — turhaa henkilökohtaista jaarittelua. Tai ainakin siltä se tuntui äänikirjassa, en tiedä miltä vaikuttaisi sivulta luettuna.
Ehkä se on huono puoli tällaisten päiväkirjojen julkaisussa, niitä ei ole alun perin minulle merkityksellisiksi kirjoitettu. Kuitenkin kirjoitti auki myös valtavirrasta eroavia ajatuksia monenlaisista asioista, ja onkin siksi kiinnostava yksityisten ajatusten kokoelmana.
Ehkä se on huono puoli tällaisten päiväkirjojen julkaisussa, niitä ei ole alun perin minulle merkityksellisiksi kirjoitettu. Kuitenkin kirjoitti auki myös valtavirrasta eroavia ajatuksia monenlaisista asioista, ja onkin siksi kiinnostava yksityisten ajatusten kokoelmana.
August 22, 2022
En voi kirjoittaa Eeva Kilven Naisen päiväkirjasta ilman, että kirjoittaisin Ohtakarista ja Progoffista. Kirja matkasi mukanani, kun lähdin loppukesästä neljäksi päiväksi Progoff-kirjoitusretriitille Ohtakariin, Lohtajalle. Nykyään Kokkolaan kuuluva Ohtakari on kalastajakylä ja pieni saari, jonne pääsee maasiltaa pitkin. Progoff taas on amerikkalaisen psykoterapeutin Ira Progoffin elämäntyönään kehittämä päiväkirjamenetelmä, jossa pyritään syvempään itsetuntemukseen ohjatun, intensiivisen kirjoittamisen kautta.
Progoff-metodiin ei kuulu jakaminen, vaan jokainen kirjoittaa itselleen. Ajatuksena on pysähtyä oman elämänsä äärelle, tehdä valintansa ja kokemuksensa itselleen näkyviksi strukturoitujen tehtävien avulla.
Majoituimme Ohtakarin leirikeskuksessa, ja päiväohjelmaamme kuului kokonaisina päivinä jopa kolme kirjoitussessiota. Sään salliessa etsiydyimme ulos kirjoittamaan, rannan muhkeat kivipaadet houkuttelivat monia. Merimaisemassa oli hyvä lepuuttaa silmiään, kun perkasi ajatuksiaan ja elämäänsä.
Vapaalla ajalla tutuksi tulivat luontopolut, hiekkadyynit, rantasaunan pehmeät löylyt. Pookia katselin vain maankamaralta, sen jyrkät portaat eivät huimauksesta kärsivää kiinnostaneet. Saaren kalastusmuseossa kuulin vanhan meren vaaroista, kalastajien ja luotsien kohtaloista, siikavellin saloista ja seilipaattien ominaisuuksista.
Kilven Naisen päiväkirja oli iltakirjani kurssilla, päivisin aikaa lukemiselle ei juuri jäänyt. Päiväkirjassaan Kilpi avaa kirjoittamistaan ja itsenäistä elämäänsä, joka välillä kääntyy yksinäisyydeksi. Hän pohtii suhdetta aikuisiin poikiinsa ja äitinä olemisen vaikeutta. "Äitinä olen hirvittävä."
Kilpi kuvaa avoimesti suhteitaan ja seksuaalisuuttaan, mikä on epäilemättä kohahduttanut kirjan ilmestymisaikaan 1970-luvulla. Joidenkin iltojen jälkeen on huuli halki, leuka ruvella ja vaikea kävellä. Illalla poikamiehen lailla käyttäytyneet miehet saattavat aamulla kaivaa perhekuvan lompakostaan.
Päiväkirja kattaa ajanjakson keväästä syksyyn. Työn alla kirjailijalla on uusi teos, jonka äärellä välillä luovuus kukkii, toisinaan takkuaa pahasti.
"Sanat eivät antaudu; eivät kiinnosta eivätkä elä, jos pakotan niitä esiin väkisin. Ne ovat kuin kaloja jotka vain jurnottavat, eivät liiku, eivät poukkoile, syö eivätkä välähtele. Mikä kumma jähmeys minun mieltäni vaivaa? Jospa minun aivoissani on vikaa, vaikka se ei missään tutkimuksissa näy?"
Olen harjoittanut viime aikoina käsin kirjoittamisen lihaksiani, joten neljän päivän Progoff-kynäily ei saanut kättä kramppiin, aivot kyllä. Kirjoittaminen luisti, tehtävänannot olivat inspiroivia, mutta mikä väsymys sessioita seurasikaan! Yksi jos toinenkin kurssilainen torkkui tauoilla huoneissaan. Mielenkiintoisesti Kilpikin pohtii kirjoittamisen yhteyksiä kehollisuuteen:
"Merkillinen päivä. Tuo kirjoittaminen minua sittenkin eniten ihmetyttää. Ei ole mitään sääntöjä kirjoittamiselle. Ei edes fyysinen hyvinvointi ole sen edellytys."
Kilven suora ja rehellisen tuntuinen teksti tuo kirjailijan lähelle, ja tunnistan viimevuotisista muistikirja-teoksistaan tutun naisen.
Kilven päiväkirja toimi eräänlaisena keskustelukumppaninani Ohtakarissa, koska omia päiväkirjatekstejä ei jaettu tai sen kummemmin käsitelty. Kilven unet, muistot ja valinnat resonoivat, kun juuri pohdin omiani. Kilpi sattumoisin kiteyttää Progoff-retriitin jälkeisiä tuntojani:
"Muistiinpanojen kirjoittaminen on kuin tekisi suursiivoa pääkopassaan."
Jos jotakuta vähänkin kiinnostaa oman pääkopan suursiivous kirjoittamalla, suosittelen hakeutumaan Progoff-kurssille. Pidempien retriittien lisäksi tarjolla on ollut ainakin viikonlopputoteutuksia ja etäversioita. Tulevista kursseista voi löytää tietoa esimerkiksi Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen nettisivuilta.
Progoff-metodiin ei kuulu jakaminen, vaan jokainen kirjoittaa itselleen. Ajatuksena on pysähtyä oman elämänsä äärelle, tehdä valintansa ja kokemuksensa itselleen näkyviksi strukturoitujen tehtävien avulla.
Majoituimme Ohtakarin leirikeskuksessa, ja päiväohjelmaamme kuului kokonaisina päivinä jopa kolme kirjoitussessiota. Sään salliessa etsiydyimme ulos kirjoittamaan, rannan muhkeat kivipaadet houkuttelivat monia. Merimaisemassa oli hyvä lepuuttaa silmiään, kun perkasi ajatuksiaan ja elämäänsä.
Vapaalla ajalla tutuksi tulivat luontopolut, hiekkadyynit, rantasaunan pehmeät löylyt. Pookia katselin vain maankamaralta, sen jyrkät portaat eivät huimauksesta kärsivää kiinnostaneet. Saaren kalastusmuseossa kuulin vanhan meren vaaroista, kalastajien ja luotsien kohtaloista, siikavellin saloista ja seilipaattien ominaisuuksista.
Kilven Naisen päiväkirja oli iltakirjani kurssilla, päivisin aikaa lukemiselle ei juuri jäänyt. Päiväkirjassaan Kilpi avaa kirjoittamistaan ja itsenäistä elämäänsä, joka välillä kääntyy yksinäisyydeksi. Hän pohtii suhdetta aikuisiin poikiinsa ja äitinä olemisen vaikeutta. "Äitinä olen hirvittävä."
Kilpi kuvaa avoimesti suhteitaan ja seksuaalisuuttaan, mikä on epäilemättä kohahduttanut kirjan ilmestymisaikaan 1970-luvulla. Joidenkin iltojen jälkeen on huuli halki, leuka ruvella ja vaikea kävellä. Illalla poikamiehen lailla käyttäytyneet miehet saattavat aamulla kaivaa perhekuvan lompakostaan.
Päiväkirja kattaa ajanjakson keväästä syksyyn. Työn alla kirjailijalla on uusi teos, jonka äärellä välillä luovuus kukkii, toisinaan takkuaa pahasti.
"Sanat eivät antaudu; eivät kiinnosta eivätkä elä, jos pakotan niitä esiin väkisin. Ne ovat kuin kaloja jotka vain jurnottavat, eivät liiku, eivät poukkoile, syö eivätkä välähtele. Mikä kumma jähmeys minun mieltäni vaivaa? Jospa minun aivoissani on vikaa, vaikka se ei missään tutkimuksissa näy?"
Olen harjoittanut viime aikoina käsin kirjoittamisen lihaksiani, joten neljän päivän Progoff-kynäily ei saanut kättä kramppiin, aivot kyllä. Kirjoittaminen luisti, tehtävänannot olivat inspiroivia, mutta mikä väsymys sessioita seurasikaan! Yksi jos toinenkin kurssilainen torkkui tauoilla huoneissaan. Mielenkiintoisesti Kilpikin pohtii kirjoittamisen yhteyksiä kehollisuuteen:
"Merkillinen päivä. Tuo kirjoittaminen minua sittenkin eniten ihmetyttää. Ei ole mitään sääntöjä kirjoittamiselle. Ei edes fyysinen hyvinvointi ole sen edellytys."
Kilven suora ja rehellisen tuntuinen teksti tuo kirjailijan lähelle, ja tunnistan viimevuotisista muistikirja-teoksistaan tutun naisen.
Kilven päiväkirja toimi eräänlaisena keskustelukumppaninani Ohtakarissa, koska omia päiväkirjatekstejä ei jaettu tai sen kummemmin käsitelty. Kilven unet, muistot ja valinnat resonoivat, kun juuri pohdin omiani. Kilpi sattumoisin kiteyttää Progoff-retriitin jälkeisiä tuntojani:
"Muistiinpanojen kirjoittaminen on kuin tekisi suursiivoa pääkopassaan."
Jos jotakuta vähänkin kiinnostaa oman pääkopan suursiivous kirjoittamalla, suosittelen hakeutumaan Progoff-kurssille. Pidempien retriittien lisäksi tarjolla on ollut ainakin viikonlopputoteutuksia ja etäversioita. Tulevista kursseista voi löytää tietoa esimerkiksi Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen nettisivuilta.
September 4, 2020
Tämä kirja oli kesäprojektini, ja sain sen pääteltyä sopivasti tässä syksyn kynnyksellä. Tuntuu että luin tämän oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, erityisesti kun lukeminen on ollut hankalaa viimeiset vuodet. Tätä oli helppo lukea pätkissä ja pitkinä unettomina öinä ja hitaina hitaina aamuina sohvannurkassa. Paljon isoja ajatuksia ja paljon mikä pisti miettimään.
Pitkä päiväkirja on hyvä tapa käsitellä kipeitä asioita, kuten masennusta ja vanhemmuutta. Äidin ja lapsien välisestä kipeästä puhuttiin väkevästi ja kiireettömästi ja ilman jälkiviisastelua. Teos myös herätti minussa vahvan kaipuun syntyseuduille Savon sopukoihin, päätin että yritän käydä vielä kerran ennen talvea vanhempieni luona.
Pitkä päiväkirja on hyvä tapa käsitellä kipeitä asioita, kuten masennusta ja vanhemmuutta. Äidin ja lapsien välisestä kipeästä puhuttiin väkevästi ja kiireettömästi ja ilman jälkiviisastelua. Teos myös herätti minussa vahvan kaipuun syntyseuduille Savon sopukoihin, päätin että yritän käydä vielä kerran ennen talvea vanhempieni luona.
May 4, 2021
Eeva Kilven Naisen päiväkirja oli niin vaikuttava, että pistin saman tien fyysisen kirjan tilaukseen (osana Minä haluan olla tässä vielä yhteisnidettä). Kokemus on vahvasti henkilökohtainen, sillä Kilpi pohtii kirjassaan monia samoja asioita kuin mitä itsekin: luovuutta, omaa rauhaa, suhdetta läheisiin. Tekee mieli kaivaa korostuskynä esiin ja merkitä lauseita muistiin, vaikka en koskaan tee niin.
Kuuntelin kirjan äänikirjana ja se toimi mielestäni todella hyvin. Yleensä vierastan sitä, jos lukija eläytyy tekstiin liikaa, mutta Eija Ahvo on niin taitava, että kirjan kuuntelu oli hieno kokemus. Se sopi täydellisesti pohdiskelevaksi taustaksi kävelylenkeille ja luonnon keväisen heräämisen seuraamiseen. Tälle on helppo antaa viisi tähteä.
Kuuntelin kirjan äänikirjana ja se toimi mielestäni todella hyvin. Yleensä vierastan sitä, jos lukija eläytyy tekstiin liikaa, mutta Eija Ahvo on niin taitava, että kirjan kuuntelu oli hieno kokemus. Se sopi täydellisesti pohdiskelevaksi taustaksi kävelylenkeille ja luonnon keväisen heräämisen seuraamiseen. Tälle on helppo antaa viisi tähteä.
June 26, 2024
Voi miten virkistävä kirja, vaikka suurimman osan ajasta se kuvasi masennusta ja koko kesän satoi ja oli kylmä. Miten monta tuttua tuntoa ja miten monta outoa, jotka molemmat Kilpi osaa sanoittaa hyvin. Julkaistu vuonna 1978, ja silti monet asiat ovat samoin - henkisesti, arkielämässähän meidän ei enää tarvitse kirjoittaa kirjeitä tai lähettää sähkeitä tai vetää puhelimen töpseliä pois seinästä. Ja juuri tänään kuulin radion Kulttuuriykkösestä, että hän lopulta sai tarpeeksi rahaa ostaakseen sen mökkinsä lähellä olevan metsän, suojeltavaksi.
May 30, 2025
Tämä on jokseenkin vaikea arvioida, koska tämähän on päiväkirja sanan varsinaisessa merkityksessä. Kilven kieli on paikoin kaunista ja toteamukset timanttisia - kirja on hienoja katkelmia täynnä. Toisaalta taas tämän lukeminen oli aika raskasta, koska tässä oli satunnaisia ajatuksia ja havaintoja eri asioista eikä varsinaista juonta. Luin tätä aika pitkään ja välillä hypin joitakin kohtia yli, koska kiinnostus ei vain riittänyt. Tämän kirjan ansioksi on luettava hieno, henkilökohtainen ja rehellinen masennusjakson ja toipumisen kuvaus. En kadu, että luin, mutta pidän enemmän Kilven runoista.
March 2, 2019
Alku haparoivaa, oli vaikea pysyä kiinnostuneena. Puolivälin jälkeen hienoa tekstiä. Rehellinen.
September 25, 2022
ihana ihana iihaanaa
June 2, 2024
rehellinen, mutta välillä haparoiva. onneksi äiti on myös lukenut tämän kirjan.
January 4, 2026
Naisen elämä, äitiys
Displaying 1 - 21 of 21 reviews