Kautta aikojen jännitystä janoavat ovat sukeltaneet kummitusjuttujen syövereihin, ja kaikkialta löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita vannomaan nämä uskomattomat tarinat tosiksi. Mervi Koski on koonnut maailmalla liikkuvat tarinat yliluonnollisista tapahtumista ja henkien kohtaamisista kiehtovaksi kokoelmaksi kummitusjuttujen parhaita perinteitä kunnioittaen.
Perinteisesti aaveen on uskottu olevan kuolleen ihmisen sielu, joka on jäänyt syystä tai toisesta maan päälle kummittelemaan. Mutta aaveet eivät ole vain ihmisiä, vaan kyse voi olla myös eläimestä tai vaikkapa aavekulkuneuvosta. Tekniikan kehityskin on vaikuttanut aaveiden maailmaan. Tänä päivänä valvontakamerat tallentavat omituisia ilmiöitä, henkiolentoja on vangittu valokuviin ja jotkut jopa metsästävät aaveita erilaisten ilmavirtoja ja lämpötilaeroja mittaavien laitteiden avulla.
En ihan tällaista kirjaa odottanut, mutta menihän se näinkin. Hyvä kokoelma vähän joka puolelta maailmaa liikkuvista yliluonnollisista tapahtumista ja kummitteluista. Kummitustarinoitahan nekin ovat ja en mene väittämään niiden todenperäisyydestä, mutta jäi häiritsemään tarinat, jotka ovat hyvin selkeästi kirkon/uskovaisten sepittämiä pelottelemaan lapsia ja nuoria pysymään ns. kaidalla tiellä. Ja lisäksi kuinka tarinoissa ilmiselvästi oli näkyvissä uskomukset naisen pahuudesta ja kuinka nainen on se, joka on vastuussa pahuudesta, synnistä, vahingosta ja haitanteosta. Näinhän ne tarinat ovat varmasti kerrottu, mutta olisin ehkä toivonut jonkinlaista lähdekritiikkiä ja pohdintaa siitä, miten tarinan syntyaika ja ympäristö on voinut vaikuttaa tarinan muotoutumiseen.
Kirjoitusvirheitä oli jonkin verran. Esimerkiksi virheellisiä nimiä ja lauseita. Kirjoitustyyli oli vetävä ja selkeästi kiinnostavaksi ja huvittavaksi muotoiltu, mutta... Odotin ehkä hieman enemmän "vakavampaa" kirjaa, kuin näin kevyesti kirjoitettua.
Tavallaan pidin tästä. Positiivista oli etenkin se ettei kirjassa otettu kantaa puoleen eikä toiseen. Toisaalta tämä yhtä aikaa tuntui vähän sellaiselta "kerätäänpä netistä kummitustarinoita ja tehdään niistä kirja" kokoelmalta. Joka tapauksessa ihan kelpo viihdettä, ei paha.
Tartuin tähän kirjaan kirjastossa ihan vain mielenkiintoisen kannen ja otsikon vuoksi. Olisi pitänyt muistaa vanha sanonta: "Usein sanotaan, että kirjaa ei saisi tuomita kansien perusteella" 😕
Kirja olikin lähinnä luettelo erinäisistä kummitustarunoista ja nekin käytiin vain pikaisesti läpi ilman sen suurempaa pohdintaa. Mukaan oli myös ympätty vampyyreja, zombeja ja ufoja, jotka ei ole edes kummituksia! 🙄
Kirja toimii paremmin ns. matkaoppaana tai hakuteoksena, jos haluaa saada pikaperehdytyksen jonkun paikan kummitushistoriaan. Sen syvempää sisältöä asiasta ei saa.
Plussaa oli laaja lähdeluettelo, joiden avulla pääsee varmasti perehtymään aiheeseen paremmin kuin tämän kirjan avulla, ja aivan upea kansi 😍
Muuten kirjasta jäikin lähinnä tyhjä olo ja pettymys 😕
Kuka uskoo kummituksiin? Vuonna 2011 tehdyn galluptutkimuksen mukaan vain noin 14 prosenttia suomalaisista uskoi yliluonnollisiin voimiin. Johtuneeko tämä luterilaisen uskonnon valta-asemasta Suomessa, sillä esimerkiksi katolisissa maissa usko yliluonnolliseen on vahvempaa kuin suomessa, ja esimerkiksi Taiwanissa, Chilessä ja Etelä-Afrikassa yli puolet uskovat yliluonnolliseen. (Koski 2017: 241.)
Piti kummituksia ja kummittelua totena tai ei, Mervi Kosken kirja Maailman merkillisimmät kummitustarinat tarjoaa lyhyitä, selkäpiitä karmivia tarinoita ympäri maailmaa. Kirjassa on omat jaksonsa linnakummituksille, aavetaloille, poltergeisteille, julkisten rakennusten kummituksille, haamukulkuneuvoille sekä lopussa on myös tietoa eri maissa järjestettävistä kummituskierroksista ja aavejahdista harrastuksena. Kirja ei ole kuitenkaan tietokirjamainen, vaan folkloristinen kokoelma tarinoita. Toki kirjassa on myös jonkin verran faktatietoa. Kirjan lopun kattava lähdeluettelo tarjoaa vielä lisäluettavaa asiasta kiinnostuneille.
Pidin kovasti kertomuksista erilaisista aavetaloista, joista tuttu Amityvillekin mainittiin, sekä kertomuksista erilaisiin julkisiin rakennuksiin pesiytyneistä kummituksista. Teatterin kummitus lienee monille tuttu sanapari, ja myös kirjastoissa haahuilee haamuja. Olenpa minäkin kuullut juttua, että entisen työpaikkani kirjavarastosta olisi kuultu kummittelua, ja sen epäiltäisiin olevan edesmenneen kirjastonjohtajan aiheuttamaa. Minua meinasi hiukan huvittaa kertomus yhdysvaltalaisen kirjaston Rose-kummituksesta, joka hyllytti joskus kirjat väärin. Onkohan tämä ollut vain selitys sille, että kirjastonhoitajalle on sattunut vahinko hyllytyksessä ja hän on sälyttänyt virheen kummituksen vastuulle? Kelpo selitys sekin.
Kirjan mukaan kummituksilla on monenlaisia omia tapojaan: jotkut ovat kohteliaita, jotkut ilkeitä, jotkut suorastaan tuhoisia - kuten poltergeistit. Monesti aaveen näkeminen tietää jotain pahaa.
Odotin tältä kirjalta ehkä hieman enemmän, ja huomasin pitkästyväni esimerkiksi linnakummituksista ja haamukulkuneuvoista lukiessani, mutta ahmin taas osiot, joissa kerrottiin aavetaloista sekä teatterin ja kirjastojen kummituksista. Tämä kirja täydentää hienosti Eero Ojasen kirjoittaman, viime vuonna ilmestyneen samantyyppisen kirjan tarinat, jotka esittelevät enemmän suomalaista kummitustarinaperinnettä.
Periaatteessa ihan mielenkiintoinen opus, mutta toivottoman huonosti kirjoitettu. Kirjan tyyli on referoivaa: on ikään kuin niputettu yhteen lukemattomien artikkeleiden ja kirjojen tärkeimmät faktat. Jos tämä olisi koululaisen kirjoittama essee, antaisin sille arvosanaksi 7,5. Lukemattomat kirjoitusvirheet eivät ainakaan parantaneet lukukokemusta.