What do you think?
Rate this book
Eksymisen ja unohtamisen kirja
Romaani kohtaamisesta, joka saa ajan muuttamaan suuntaa
Julia on lähdössä matkalle. Isä ja äiti puhuvat huviretkestä, mutta jotain outoa on siinä, että on lähdettävä salaa aamuyön hämärissä ja ajettava päivästä toiseen lähes pysähtymättä.
Jan on kiinnostuneempi numeroista kuin ihmisistä. Hänet lähetetään leirille saamaan ystäviä, mutta poikien vaellusretki muuttuu selviytymistaisteluksi erämaassa.
Julian ja Janin kohtalot sekoittuvat toisiinsa kuin muste vanhan muistikirjan lehdillä. Jokin tuntuu vetävän eksyneitä kohti toisiaan ja arvoituksellista taloa, josta Julia näkee unissaan välähdyksiä.
Rasi-Koskinen kirjoittaa ihmisistä, jotka selviytyäkseen joutuvat tekemään valintoja muistamisen ja unohtamisen välillä. Eksymisen ja unohtamisen kirjan polttopisteessä on aika ja sen edestakainen liike, jota on mahdoton pysäyttää.
Julia on lähdössä matkalle. Isä ja äiti puhuvat huviretkestä, mutta jotain outoa on siinä, että on lähdettävä salaa aamuyön hämärissä ja ajettava päivästä toiseen lähes pysähtymättä.
Jan on kiinnostuneempi numeroista kuin ihmisistä. Hänet lähetetään leirille saamaan ystäviä, mutta poikien vaellusretki muuttuu selviytymistaisteluksi erämaassa.
Julian ja Janin kohtalot sekoittuvat toisiinsa kuin muste vanhan muistikirjan lehdillä. Jokin tuntuu vetävän eksyneitä kohti toisiaan ja arvoituksellista taloa, josta Julia näkee unissaan välähdyksiä.
Rasi-Koskinen kirjoittaa ihmisistä, jotka selviytyäkseen joutuvat tekemään valintoja muistamisen ja unohtamisen välillä. Eksymisen ja unohtamisen kirjan polttopisteessä on aika ja sen edestakainen liike, jota on mahdoton pysäyttää.
253 pages, Hardcover
First published January 1, 2017
2 people are currently reading
155 people want to read
About the author
Marisha Rasi-Koskinen
18 books29 followersMarisha Rasi-Koskinen on varsinaiselta koulutukseltaan psykologian maisteri, joka työskentelee koulupsykologina. Hän on tehnyt myös vapaaehtoistyötä mm. kriisikeskuksessa ja tsekkiläisessä saattokodissa.
Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina (2011) sai paljon tunnustusta väkevästä kielestä ja monia tulkintoja avaavasta kerronnasta. Hänen toinen teoksensa Valheet voitti vuoden 2013 Tiiliskivi-palkinnon ja sitä kiitettiin erityisesti hätkähdyttävästä rakenteestaan. Kolmas romaani Vaaleanpunainen meri oli yksi vuoden 2015 Runeberg-palkinnon ehdokkaista.
Rasi-Koskinen asuu Tampereella ja on kolmen lapsen äiti. Hän harrastaa valokuvausta, ja kuvia tarinoiden taustalla voi käydä katsomassa instagramissa @marisharasikoskinen.
Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina (2011) sai paljon tunnustusta väkevästä kielestä ja monia tulkintoja avaavasta kerronnasta. Hänen toinen teoksensa Valheet voitti vuoden 2013 Tiiliskivi-palkinnon ja sitä kiitettiin erityisesti hätkähdyttävästä rakenteestaan. Kolmas romaani Vaaleanpunainen meri oli yksi vuoden 2015 Runeberg-palkinnon ehdokkaista.
Rasi-Koskinen asuu Tampereella ja on kolmen lapsen äiti. Hän harrastaa valokuvausta, ja kuvia tarinoiden taustalla voi käydä katsomassa instagramissa @marisharasikoskinen.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 31 reviews
September 13, 2020
Luin tämän lukupiiri kirjana, jolloin kirjan kolme osaa ja kolme tarinaa tuli luettua hitaasti, jokaiseen osaan paneutuen. Erikoislaatuinen kirja, hyvin taidokkaasti rakennettua proosaa. Rasi-Koskisen kerronta on omaleimaista, jättää paljon lukijan oman tulkinnan varaan ja johdattaa välillä harhaan. Tunnelma on melankolinen, eleetön, mutta tarina silti puhuttelee.
Kirjan kolme tarinaa ja ihmiskohtaloa limittyvät toisiinsa hienosti lopussa, vaikka aluksi irralisten tarinoiden merkitystä ihmetteleekin. Lasten kohtalot, valintojen seuraukset, toden ja kuvitelman rajapintojen kohtaaminen ja mieleenpainuva tunnelma koostavat kokonaisuuden, joka jää mieleen viipyilemään.
Täytyy tutustua enemmänkin kirjailijan teoksiin.
Kirjan kolme tarinaa ja ihmiskohtaloa limittyvät toisiinsa hienosti lopussa, vaikka aluksi irralisten tarinoiden merkitystä ihmetteleekin. Lasten kohtalot, valintojen seuraukset, toden ja kuvitelman rajapintojen kohtaaminen ja mieleenpainuva tunnelma koostavat kokonaisuuden, joka jää mieleen viipyilemään.
Täytyy tutustua enemmänkin kirjailijan teoksiin.
December 7, 2018
Lukijaansa haastava, mutta kiehtova ja vangitsevakin, surusävyinen kirja. Muistutti kieleltään muita Rasi-Koskisen kirjoja, joista niistäkin olen pitänyt. Maagiset elementit tipauttivat ajoittain minut lukijana kyydistä, mutta se ei kokonaisuutta haitannut. Tämä kirja puhutteli minua.
Read
January 19, 2019Tämä oli todella hyvä! Nautin erityisesti kielestä, mutta myös hahmoista ja juonesta.
April 11, 2018
Kirjan tunnelma on kiehtova ja surullinen. Siinä on ripaus maagista realismia, joka vangitsee lukijan. Taidokkaasti rakennettua proosaa.
September 4, 2022
Marisha Rasi-Koskinen kirjottaa niin kipeitä mysteerejä!! Jotenkin yllätyin siitä miten tää tyyli ja menetelmä on selvästi vakiintunu eikä vaan RECille ominainen. Pitänee lukea koko tuotanto… nää teokset on raskaita lukea hyvässä ja pahassa!! Kipeitä tarinoita ja ahdistavaa todellisuuden hajoamista, samalla koukuttaa ja viihdyttää ja tarjoaa suht freesejä ajatuksia teemoistaan
Tykkään (kummassakin teoksessa):
+isot ja ei kaikista tavanomaisimmat teemat: erityisesti turismi ja lapsen kokemus
+todellisuuden hajoaminen trauman seurauksena
+luonnontieteellisten teorioitten ja kaavojen (XD tai jotain) käyttäminen tunteiden ja inhimillisen kokemuksen vertauskuvana tai selittäjänä
+hurjan suuret mutta silti uskottavat tarinat, jokainen lanka sidotaan yhteen eikä liikaa väännetä rautalangasta
en tykkää:
-tyyli menee niin dramaattiseksi välillä, varsinkin tälleen lyhyemmässä teoksessa se pistää silmään, RECissä sen nielee helpommin kun on sitoutunut siihen niin pitkäksi aikaa
-tässä teoksessa ei ollu niin semmosta kauneutta ja elämän jatkumista niinku RECissä, ehkä ei ehtinyt olla… kuitenkin selviäminen ytimessä silti!
February 5, 2017
3.5 tähteä ainakin, ehkä enemmän, vaatii sulattelua.
Marisha Rasi-Koskinen on todella mielenkiintoinen kirjailija, jonka kaikista teoksista olen pitänyt. Myös tästä.
Kirja alkaa kuin kolmella tarinalla niin, että tuntuu kuin ei tajuaisi mitään. No, ei kyllä tajuakaan. Sitten kaikki alkaa rullata hitaasti auki, tarina etenee niin, että annetaan ymmärtää, mutta jätetään kertomatta, sekoitetaan lukijan ajatuksia, johdatetaan harhaan ja vedetään matto jalkojen alta. Sitten kerätään lankoja yhteen ja tarinasta tulee kokonainen, raju, ravisteleva.
Pidän paljon kirjailijan tyylistä, omaleimaisesta äänestä ja hänen teostensa rakenteista. Pidän siitä, että ne ovat vähän hankalia, mutta antavat paljon. Pidän siitä, että lukijaa huijataan kerta toisensa jälkeen ja aina niihin ansoihin vajoaa. Pidän siitä, että tarinoiden henkilöt ovat kovia kokeneita, jotain menettäneitä, epämiellyttäviäkin. Pidän siitä, ettei kaikkea kerrota koskaan. Pidän siitä, että kirjoissa nousee esiin hyvin erilaisia teemoja.
Mutta tämä on neljäs kirjailijalta lukemani teos, ja vaikka se on hyvä, erikoinen, omalaatuinen, erottuva ja kaikin puolin taitava, niin kirjailijalle se on melkein turhankin tyypillinen. Hyvä, yllättävä ja silti vähän kuin jo luettu. Pidin ja yllätyin, mutta juuri kuten odotinkin pitäväni ja yllättyväni. Vaan onko se sitten huono juttu? Sitä jään vielä pohtimaan, koska hieno kirja tämä on ja Rasi-Koskinen ehdottomasti yksi suosikkejani kotimaisista kirjailijoista, mutta pieni jokin tuli nyt minun ja teoksen väliin.
Marisha Rasi-Koskinen on todella mielenkiintoinen kirjailija, jonka kaikista teoksista olen pitänyt. Myös tästä.
Kirja alkaa kuin kolmella tarinalla niin, että tuntuu kuin ei tajuaisi mitään. No, ei kyllä tajuakaan. Sitten kaikki alkaa rullata hitaasti auki, tarina etenee niin, että annetaan ymmärtää, mutta jätetään kertomatta, sekoitetaan lukijan ajatuksia, johdatetaan harhaan ja vedetään matto jalkojen alta. Sitten kerätään lankoja yhteen ja tarinasta tulee kokonainen, raju, ravisteleva.
Pidän paljon kirjailijan tyylistä, omaleimaisesta äänestä ja hänen teostensa rakenteista. Pidän siitä, että ne ovat vähän hankalia, mutta antavat paljon. Pidän siitä, että lukijaa huijataan kerta toisensa jälkeen ja aina niihin ansoihin vajoaa. Pidän siitä, että tarinoiden henkilöt ovat kovia kokeneita, jotain menettäneitä, epämiellyttäviäkin. Pidän siitä, ettei kaikkea kerrota koskaan. Pidän siitä, että kirjoissa nousee esiin hyvin erilaisia teemoja.
Mutta tämä on neljäs kirjailijalta lukemani teos, ja vaikka se on hyvä, erikoinen, omalaatuinen, erottuva ja kaikin puolin taitava, niin kirjailijalle se on melkein turhankin tyypillinen. Hyvä, yllättävä ja silti vähän kuin jo luettu. Pidin ja yllätyin, mutta juuri kuten odotinkin pitäväni ja yllättyväni. Vaan onko se sitten huono juttu? Sitä jään vielä pohtimaan, koska hieno kirja tämä on ja Rasi-Koskinen ehdottomasti yksi suosikkejani kotimaisista kirjailijoista, mutta pieni jokin tuli nyt minun ja teoksen väliin.
July 21, 2017
Tämä oli yllättävän hieno ja vähän jopa hätkähdyttävä.
September 25, 2022
Pysyvyys, ajan ulottuvuudet ja muistojen häilyvyys muovautuvat Eksymisen ja unohtamisen kirjassa tarinaksi, joka vetää kolmea kohtaloa kohti erästä taloa. Taloa, jonka käytävät ovat pitkiä, huoneet tutkimattomia mutta samalla kovin tuttuja, ja kenties kätkevät sisäänsä jotakin ikuista.
Reittien, kauttakulkujen, käännösten ja pysähdysten aikana henkilöiden ajatuksiin pysähdytään porautuvasti. Pääpaino on mielensisäisissä liikkeissä, joista niukka dialogi havahduttaa välillä nykyhetkeen.
Rasi-Koskinen yltää kielellään olevaisen yläpuolelle. Kokoava virke on välillä kuin isku, joka jättää selittämättömän jäljen. Päätelmä, jonka on aina tiennyt olevan, mutta jota kukaan ei ole koskaan kuiskannut. Viimeisen sivun jälkeen olo on selittämätön, hauraskin.
"Mikä on kerran ollut, ei koskaan katoa."
Reittien, kauttakulkujen, käännösten ja pysähdysten aikana henkilöiden ajatuksiin pysähdytään porautuvasti. Pääpaino on mielensisäisissä liikkeissä, joista niukka dialogi havahduttaa välillä nykyhetkeen.
Rasi-Koskinen yltää kielellään olevaisen yläpuolelle. Kokoava virke on välillä kuin isku, joka jättää selittämättömän jäljen. Päätelmä, jonka on aina tiennyt olevan, mutta jota kukaan ei ole koskaan kuiskannut. Viimeisen sivun jälkeen olo on selittämätön, hauraskin.
"Mikä on kerran ollut, ei koskaan katoa."
February 24, 2017
Eksymisen ja unohtamisen kirjassa rakastin eniten sitä, mitä Rasi-Koskisen aiemmassakin tuotannossa: lyyristä, vahvasti omaäänistä kieltä, joka teki minuun syvän vaikutuksen.
Romaani useine keskushenkilöineen häilyy monissa tasoissa, fiktion ja faktan, toden ja kuvitellun, muistamisen ja näkemisen välisissä leikkauskohdissa ja kasaa läpi romaanin taidokasta, vaikkakin paikoin hieman vaikeaselkoista mosaiikkia. Lukijalle jää tilas tulkita, ajatella ja tuntea. Tästä nautin!
Romaani useine keskushenkilöineen häilyy monissa tasoissa, fiktion ja faktan, toden ja kuvitellun, muistamisen ja näkemisen välisissä leikkauskohdissa ja kasaa läpi romaanin taidokasta, vaikkakin paikoin hieman vaikeaselkoista mosaiikkia. Lukijalle jää tilas tulkita, ajatella ja tuntea. Tästä nautin!
January 16, 2020
Olipas ihana ja kamala kirja. Hienosti kirjoitettu.
August 30, 2021
Ihan mielettömän kaunis ja myös aika surullinen. Tästä tuli vähän mieleen Gaimanin Ocean at the End of the Lane, vähemmällä magiikalla ja pidemmällä aikaikkunalla. En oo aiemmin lukenut Rasi-Koskista, nyt aion lukea kaikki.
March 26, 2017
Kiehtova ja otteessaan pitävä kirja. Suosittelen lämpimästi, jos pieni aikahyppely ei haittaa. Hienosti kirjoitettu teos.
July 27, 2025
oon niin kateellinen tän kirjailijan mielikuvituksesta en tajuu miten voi keksiä tällasia tarinoita
July 18, 2021
Kiinnostava aihe, mutta joiltain osin liian tulkinnanvarainen ja arvoituksellinen.
February 14, 2017
Mietin tähditystä eli annanko neljä ja viisi ja päädyin viiteen. Mahtava kirja.
June 8, 2018
Unohtamisen ja eksymisen kirja oli kiehtova, maaginen ja traaginen lukukokemus. Koin että Rasi-Koskisen irrationaalisuus pysyi itselleni juuri ja juuri sopivalla tasolla, vaikka eksyksiin toki välillä jouduin. Pienen Janin kohtalo tuntui läheisimmältä ja koskettavimmalta: sääli, suru, myötätunto ja liikutus täyttivät mieleni kun ajattelin poikaa lukujonojensa kanssa. Voi miten paljon samanlaisia pikkupoikia ympäri maailmaa onkaan! Osattomat pienet lapset yrittävät selvitä ja järkeillä parhaan kykynsä mukaan, omin neuvoin, sillä vanhemmat eivät aina käyttäydy vastuullisen aikuisen tavoin. Kirjan tunnelma oli hiljainen ja melankolinen. Hienon hieno teos, mutta surullinen olo jäi.
September 6, 2021
Marisha Rasi-Koskinen on kyllä omanlainen kirjailijansa, tämänkin kirjan tunnistaa kyllä tekijänsä kädenjäljeksi. Paljon on samaa kuin Katariinassa tai REC:ssä. Eksymisen ja unohtamisen kirja kertoo kolme tarinaa, jotka nivoutuvat toisiinsa tavoilla, jotka eivät alkuun ole lainkaan ilmeisiä.
On Julia, joka lähtee isän ja äidin kanssa omintakeiselle huviretkelle. Aikuisen lukijan näkökulmasta on selvää, että ihan mistään kepeästä huviretkestä ei ole kyse, vaan pikemminkin tuhoon tuomitusta pakomatkasta, joka ei voi johtaa mihinkään hyvään.
Toisaalla numeroita rakastava Jan laitetaan kesäleirille, ihmiskokeeseen, jonka isän näkökulmasta pitäisi tehdä hänestä selviytyjä ja opettaa erätaitoja ja äidin näkökulmasta saada sulkeutunut poika tutustumaan muihin lapsiin. Yksinkertaisena alkava eräretki muuttuu nopeasti kammottavaksi selviytymistaisteluksi.
Lisäksi on parikymppinen Martina, joka joutuu koko loppuelämän muuttavan valinnan äärelle. Martina päätyy vaihtamaan maata ja kieltä paetakseen menneisyyttä, mutta unohtaminen ei ole helppoa.
Vahvaa tunnelmaa tarjoava Eksymisen ja unohtamisen kirja on mainio teos, joka ei aukea helposti ja jopa johtaa lukijaansa harhaan. Se vaatii vähän sulattelua ja kärsivällisyyttä, mutta palkitsee lopulta.
On Julia, joka lähtee isän ja äidin kanssa omintakeiselle huviretkelle. Aikuisen lukijan näkökulmasta on selvää, että ihan mistään kepeästä huviretkestä ei ole kyse, vaan pikemminkin tuhoon tuomitusta pakomatkasta, joka ei voi johtaa mihinkään hyvään.
Toisaalla numeroita rakastava Jan laitetaan kesäleirille, ihmiskokeeseen, jonka isän näkökulmasta pitäisi tehdä hänestä selviytyjä ja opettaa erätaitoja ja äidin näkökulmasta saada sulkeutunut poika tutustumaan muihin lapsiin. Yksinkertaisena alkava eräretki muuttuu nopeasti kammottavaksi selviytymistaisteluksi.
Lisäksi on parikymppinen Martina, joka joutuu koko loppuelämän muuttavan valinnan äärelle. Martina päätyy vaihtamaan maata ja kieltä paetakseen menneisyyttä, mutta unohtaminen ei ole helppoa.
Vahvaa tunnelmaa tarjoava Eksymisen ja unohtamisen kirja on mainio teos, joka ei aukea helposti ja jopa johtaa lukijaansa harhaan. Se vaatii vähän sulattelua ja kärsivällisyyttä, mutta palkitsee lopulta.
December 30, 2019
Luin tämän luultavasti väärään aikaan, olisin kaivannut jotain aivoja nollaavaa näin hienon ja taidokkaan aikatasoilla leikittelevän teoksen sijaan. Itselle tämä onkin enemmän 3. tai 3,5. tähden teos, mutta kauniin kielensä ja hienon ideansa takia saa 4 tähteä.
Alkuun oli vaikea päästä tarinaan sisään, kun jotenkin tuntui ettei mistään saa otetta. Lopulta tarina kuitenkin lähti rullaamaan ja lopussa on kaikki alkoi liittyä kaikkeen, pidin tästä todella paljon ja toivoin ettei kirja olisi loppunut. Paikoin varsinkin Janin tarina oli jopa hyvin ahdistava ja vaikka lapsinäkökulmasta en yleensä pidä, tässä toimi se, että Julia kertoi perheestään ja kaikesta mitä tapahtuu. Näin aikuisena saattoi vain pyöritellä päätään ja olla iloinen, ettei lapsi voi ymmärtää mitä kaikkea erilaiset kirjekuoret voivat merkitä.
Hieno kirja, mutta vaatii oman aikansa.
Alkuun oli vaikea päästä tarinaan sisään, kun jotenkin tuntui ettei mistään saa otetta. Lopulta tarina kuitenkin lähti rullaamaan ja lopussa on kaikki alkoi liittyä kaikkeen, pidin tästä todella paljon ja toivoin ettei kirja olisi loppunut. Paikoin varsinkin Janin tarina oli jopa hyvin ahdistava ja vaikka lapsinäkökulmasta en yleensä pidä, tässä toimi se, että Julia kertoi perheestään ja kaikesta mitä tapahtuu. Näin aikuisena saattoi vain pyöritellä päätään ja olla iloinen, ettei lapsi voi ymmärtää mitä kaikkea erilaiset kirjekuoret voivat merkitä.
Hieno kirja, mutta vaatii oman aikansa.
March 14, 2017
Lukukokemuksena sekava mutta pääosin hyvällä tavalla. Kerroksia, luukkuja, näkymiä, muistoja, aika kuin solmuttu naru. Jotakin oli liikaa, mutta riittävän aukkoinen. Etäisesti oivaltavia välähdyksiä, luisumista kirjan tarinan ulkopuolelle etsien horisontin viivaa. Inhimillinen perusturvan tuntu tulee siitä, että on kiintopisteitä. On yksi paikka, jossa ei ole horisontin viivaa ja se on avaruus. Kirjan päähenkilöt ovat käsityskyvyn ylittävään tilaan unohdettuja sateliitteja ja eksyneitä vailla päämäärää. Trauman pirstaloima identiteetti tuottaa jatkuvan liikkeen. Ja tulin myös pohtineeksi, että mitä on vapaus.
May 8, 2022
Luin tämän REC:stä haltioituneena, kannatti. Rasi-Koskinen on näiden kahden kirjan perusteella koukuttavan rakenteen, yhteen punoutuvien ihmiskohtaloiden sekä teemojen möyhentämisen mestari, lyhyesti sanottuna hiton hyvä kirjailija. Kieli on kaunista: virkkeitä tekisi vähän väliä mieli alleviivata. Lukijalle jätetään sopivasti tulkittavaa, mutta liian auki juoni ei jää.
Tässä oli monella tasolla paljon samaa kuin REC:ssä, joskin tiiviimmässä versiossa - ihan samoihin sfääreihin ei alle puolet pienemmällä sivumäärällä päästy, mutta tässä pääsee toisaalta kirjailijan omaleimaiseen tyyliin nopeammin kiinni.
Tässä oli monella tasolla paljon samaa kuin REC:ssä, joskin tiiviimmässä versiossa - ihan samoihin sfääreihin ei alle puolet pienemmällä sivumäärällä päästy, mutta tässä pääsee toisaalta kirjailijan omaleimaiseen tyyliin nopeammin kiinni.
August 22, 2017
Laadukas kirja, kuten Rasi-Koskisella yleensä. Sanojaan laajempi, muttei silti raskas lukea. Toisaalta kirjailijan aiemmat teokset lukeneena kävi niinkin, että tasaisen korkea laatu ei ollut pelkästään hyvästä: tässä on juuri se kaikki, mitä Rasi-Koskiselta on tottunut odottamaan, mutta pysähdyttävä ja vaikutuksen tekevä yllättävyys jäi puuttumaan, koska joka tapauksessa lukijana sai juuri sitä, mitä oli odottanutkin.
December 29, 2023
Eräs teini-ikäni merkityksellisimmistä kirjoista, joka todella muokkasi käsitystäni siitä, mitä kaunokirjallisuus voikaan olla. Tämä kirja avasi minulle ovet absurdin, vaikealukuisen ja kerronnassaan jopa runollisen raskaan kirjallisuuden maailmaan, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. Kirjan sävyt ovat mitä viehettävimpiä, sen juonen rakeisuus ja todellisuuden ajoittainen venyminen kutsuvat lukijaa analyysiin ja pintaa syvempään tunteelliseen matkaan.
December 30, 2020
Yksi tämän vuoden kirjailijalöydöistä, tästä eteenpäin en jätä hänen kirjojaan väliin. Eksymisen ja unohtamisen kirja on niitä teoksia, joista on vaikea kertoa. Kuten kirjan henkilöt, oli tämä lukija ajoittain eksyksissä, mikä on virkistävää. Kirjan kolme nuorta päähenkilöä yrittävät selvitä aikuisten kummallisessa maailmassa. Arvoituksellinen ja surullinen romaani.
July 27, 2017
Lasten rikkoutuneiden sielujen varjot kietoutuvat yhteen tarinassa, jossa tuleva selittää mennyttä yhtä lailla kuin mennyt tulevaa. Hyvin erilainen lukukokemus.
September 28, 2017
Aivan törkeen kova!
May 17, 2022
3 ½ tähteä
March 18, 2017
En lukenut hitaasti, vaikka tekijä niin ohjeisti. En voinut, piti ahmia. Taattua Rasi-Koskista.
August 3, 2018
Kauniita / mielenkiintoisia lauseita:
Sitä mitä ei halua kertoa kaikille, ei pidä kertoa yhdellekään. On väärin vaatia toista pitämään salassa jotain mitä ei osaa itsekään pitää. Vain hänen kehonsa muistaa. On öitä joina hän herää itkemään, mutta unille voi aina antaa uudet nimet. Sillä kun mitä tahansa siirtää, kun pienimmänkin muiston paikkaa vaihtaa, menneisyys muuttuu, elämän palaset liikahtavat paikoiltaan, ja niiden mukana se mitä kutsutaan tulevaisuudeksi.
Hänellä oli ennenkin ollut hankaluuksia unien kanssa, sen miten ne liittyivät aikaan. Unissa musitot eivät pysyneet siellä missä niiden olisi kuulunut olla, ne vaihtoivat paikkaa, läpäisivät ajan ja muuttivat muotoaan. Se mikä oli jo ollut, sekoittui siihen mikä oli vasta tulossa.
Äiti siisti kasvonsa uudestaan, peitti sen mikä oli liian tummaa ja väritti sen mikä oli vaaleaa.
Oli kaikenlaisia kummallisia tavaroita, jotka tulivat ja menivät kuin olisivat vahingossa pudonneet väärään uneen.
Kolmas kuva on vain hänen mielessään, hän on keksinyt sen itse, ajatellut niin monta kertaa läpikotaisin, että tuntee sen niin kuin tunnetaan tuttu elokuva, sellainen joka katsotaan aina uudestaan, ei siksi että siitä löydettäisiin jotain uutta, vaan siksi että pidetään paikallaan jotain minkä toivoo ikuisesti säilyvän samana.
Se mitä hän oli nähnyt, oli muisto. Nykyhetki oli muisto, hän ajatteli sitä nyt. Ja huominen. Ja ylihuominen. Kun mentiin riittävän kauas eteenpäin ajassa, kaikki maailman päivät olivat pelkkää muistoa. Oli muistoja jotka eivät olleet tapahtuneet vielä.
Sillä jokaisessa ihmisessä on kaikki mitä hän on kantanut sisällään, joka ainoa keskustelu ja kosketus, jokaiset kasvot jotka on nähnyt, jokainen peili josta on heijastunut, jokainen sana, jokainen uni, jokainen kyynel, ne kaikki ovat siellä sisällä. Ne ovat kehossa, muistoina joista vain osalle on olemassa sanoja. Ei ihme jos joskus itketti ilman syytä.
Ehkä fysikaalisessa maailmassa on paikkoja, joita ei voi löytää tarkoituksella. Ehkä jotkut paikat ovat olemassa vain jos löytyvät sattumalta.
Sekin on parempi. Kiukkukin on parempi kuin hiljaisuus. Se kun isä menee kiinni, ei sillä lailla niin kuin ikkunat menevät vaan sillä tavalla kuin ovet. Niin ettei niistä voi kulkea eikä niiden läpi voi nähdä.
Kun isä ja Julia lähtevät talolta, aika hajoaa. Se huojuu ja katoaa välillä näkyvistä kuin katselisi maisemaa vedenpinnan läpi. Jos vesi johtaakin ääniä nopeammin kuin ilma, niin valoa se hidastaa ja taittaa, veden läpi kaikki kulkee hiukan eri tahtiin. Mikään ei tunnu olevan olemassa juuri nyt, aika ei koostu peräkkäisistä nykyhetkistä vaan kaikki on ohi jo tapahtuessaan, aivan kuin tapahtumat olisivat syntyneet menneisyydeksi.
Ja tulee sellainenkin päivä, että Julia saa käsiinsä passin. Siinä on hänen kuvansa ja hänen nimensä, hän ei ole vielä koskaan nähnyt nimeään kirjoitettuna niin. Syntymäpäivä on väärä. Kuukausi on oikea mutta vuosi väärä, siinä on yksi vuosi liian vähän, päivää hän ei muista itsekään.
"Ota se lahjana", isä sanoo, "sehän on kuin saisit ylimääräisen vuoden." Sitä kannattaa ajatella, siinä on jokin hämärä totuus. Jos siirtää syntymävuottaan joka vuosi, pysyy aina saman ikäisenä, silloin ei koskaan kuole.
Äiti puhuu enää hiljaa, Julia ole kiltti ja vastaa minulle. Julia tuskin hengittää. Äiti penkoo tavaroita, siirtää kaiken paikoiltaan.
"Miksi minä en sanonut hänelle mitään", Julia kysyy.
Silloin Jan hymyilee. Se on ihmeellinen hymy. Kuin maailmaan leviäisi väri.
"Sinä valitsit", hän sanoo.
Ja silti siinä kaikessa olisi virhe. Sillä suorat voivat olla samansuuntaiset ja kulkea lähellä tai etäällä toisistaan, mutta jos ne leikkaavat toisensa, ne tekevät sen vain kerran.
Sitä tarkoittaa ikuisuus.
Sitä mitä ei halua kertoa kaikille, ei pidä kertoa yhdellekään. On väärin vaatia toista pitämään salassa jotain mitä ei osaa itsekään pitää. Vain hänen kehonsa muistaa. On öitä joina hän herää itkemään, mutta unille voi aina antaa uudet nimet. Sillä kun mitä tahansa siirtää, kun pienimmänkin muiston paikkaa vaihtaa, menneisyys muuttuu, elämän palaset liikahtavat paikoiltaan, ja niiden mukana se mitä kutsutaan tulevaisuudeksi.
Hänellä oli ennenkin ollut hankaluuksia unien kanssa, sen miten ne liittyivät aikaan. Unissa musitot eivät pysyneet siellä missä niiden olisi kuulunut olla, ne vaihtoivat paikkaa, läpäisivät ajan ja muuttivat muotoaan. Se mikä oli jo ollut, sekoittui siihen mikä oli vasta tulossa.
Äiti siisti kasvonsa uudestaan, peitti sen mikä oli liian tummaa ja väritti sen mikä oli vaaleaa.
Oli kaikenlaisia kummallisia tavaroita, jotka tulivat ja menivät kuin olisivat vahingossa pudonneet väärään uneen.
Kolmas kuva on vain hänen mielessään, hän on keksinyt sen itse, ajatellut niin monta kertaa läpikotaisin, että tuntee sen niin kuin tunnetaan tuttu elokuva, sellainen joka katsotaan aina uudestaan, ei siksi että siitä löydettäisiin jotain uutta, vaan siksi että pidetään paikallaan jotain minkä toivoo ikuisesti säilyvän samana.
Se mitä hän oli nähnyt, oli muisto. Nykyhetki oli muisto, hän ajatteli sitä nyt. Ja huominen. Ja ylihuominen. Kun mentiin riittävän kauas eteenpäin ajassa, kaikki maailman päivät olivat pelkkää muistoa. Oli muistoja jotka eivät olleet tapahtuneet vielä.
Sillä jokaisessa ihmisessä on kaikki mitä hän on kantanut sisällään, joka ainoa keskustelu ja kosketus, jokaiset kasvot jotka on nähnyt, jokainen peili josta on heijastunut, jokainen sana, jokainen uni, jokainen kyynel, ne kaikki ovat siellä sisällä. Ne ovat kehossa, muistoina joista vain osalle on olemassa sanoja. Ei ihme jos joskus itketti ilman syytä.
Ehkä fysikaalisessa maailmassa on paikkoja, joita ei voi löytää tarkoituksella. Ehkä jotkut paikat ovat olemassa vain jos löytyvät sattumalta.
Sekin on parempi. Kiukkukin on parempi kuin hiljaisuus. Se kun isä menee kiinni, ei sillä lailla niin kuin ikkunat menevät vaan sillä tavalla kuin ovet. Niin ettei niistä voi kulkea eikä niiden läpi voi nähdä.
Kun isä ja Julia lähtevät talolta, aika hajoaa. Se huojuu ja katoaa välillä näkyvistä kuin katselisi maisemaa vedenpinnan läpi. Jos vesi johtaakin ääniä nopeammin kuin ilma, niin valoa se hidastaa ja taittaa, veden läpi kaikki kulkee hiukan eri tahtiin. Mikään ei tunnu olevan olemassa juuri nyt, aika ei koostu peräkkäisistä nykyhetkistä vaan kaikki on ohi jo tapahtuessaan, aivan kuin tapahtumat olisivat syntyneet menneisyydeksi.
Ja tulee sellainenkin päivä, että Julia saa käsiinsä passin. Siinä on hänen kuvansa ja hänen nimensä, hän ei ole vielä koskaan nähnyt nimeään kirjoitettuna niin. Syntymäpäivä on väärä. Kuukausi on oikea mutta vuosi väärä, siinä on yksi vuosi liian vähän, päivää hän ei muista itsekään.
"Ota se lahjana", isä sanoo, "sehän on kuin saisit ylimääräisen vuoden." Sitä kannattaa ajatella, siinä on jokin hämärä totuus. Jos siirtää syntymävuottaan joka vuosi, pysyy aina saman ikäisenä, silloin ei koskaan kuole.
Äiti puhuu enää hiljaa, Julia ole kiltti ja vastaa minulle. Julia tuskin hengittää. Äiti penkoo tavaroita, siirtää kaiken paikoiltaan.
"Miksi minä en sanonut hänelle mitään", Julia kysyy.
Silloin Jan hymyilee. Se on ihmeellinen hymy. Kuin maailmaan leviäisi väri.
"Sinä valitsit", hän sanoo.
Ja silti siinä kaikessa olisi virhe. Sillä suorat voivat olla samansuuntaiset ja kulkea lähellä tai etäällä toisistaan, mutta jos ne leikkaavat toisensa, ne tekevät sen vain kerran.
Sitä tarkoittaa ikuisuus.
June 19, 2020
//Edit 2020: edelleen 4.5 tähteä. Kieli jaksaa ihastuttaa, samoin tarinan tulkitseminen.
2017: 4.5 tähteä. Todella upeaa kieltä, mielenkiintoinen ja raikas tarina. Minusta on tullut Rasi-Koskisen fani!
2017: 4.5 tähteä. Todella upeaa kieltä, mielenkiintoinen ja raikas tarina. Minusta on tullut Rasi-Koskisen fani!
Displaying 1 - 30 of 31 reviews