Erään myytin mukaan ylijumala Jupiter laskeutui joutsenen hahmossa nuoren Leda-nimisen neidon luo ja – no, tietäähän sen. Tätä tarinaa on kuvitettu historian saatossa viljalti, ja kerrottiinpa se kerran jopa kuninkaan hovissa jossain Ranskan suunnalla.
Tuo versio meni kuitenkin karkeasti pieleen, ainakin jos kysyy kertojalta, joka viihtyy maaseudun rauhassa ja kirjoittaa epäkohdasta ystävälleen. Hän ottaa asiakseen uudistaa myytin itse. Uuden version epäonninen päähenkilö on luostarista poimittu nuori Adèle ja Jupiterin roolia saa esittää pahamaineinen Monsieur de Signe. Anu Kaajan romaani Leda on valmis alkamaan.
Seuraa mielipuolinen kuvaelma, jossa Adèlen tarinan rinnalla myös kertojasta alkaa paljastua yhtä ja toista. Mitä hän oikeastaan tekee niin kaukana ihailemansa hovin loistosta ja miksi suhtautuu lähes pakkomielteisesti ainoaan palvelustyttöönsä?
Kaajan vertaansa vailla olevan tekstin tarkkuus ja mielikuvitus pääsevät valloilleen kertojan hillittömässä yrityksessä kuvata neidon häpäisy hienostuneesti ja ajanmukaisesti – niin kuin sen oikeasti kuuluisi mennä!
Vuoden viimeinen kirja ja erittäin hyvä sellainen! Monikerroksinen kertomus hovikulttuurista, antiikin myyteistä ja sukupuolten välisistä suhteista. Nauratti koko ajan, tyyli on erinomaisesti hallussa ja siitä otetaan kaikki mahdollinen irti. Hesarin arvostelussa verrattiin Mikko Rimmiseen ja se oli hyvin nähty yhteys, vaikka kirjat ja kirjailijat ovatkin tyystin erilaisia.
Omalaatuinen, hauska kirja. Leda-myytin uustulkintaa ranskalaisissa hienostopuitteissa, kertojana varsinainen tarinankertoja itsekin, eli tähän on kasattu hienot kerrokset.
Kieli on sopivan koukeroista ja täynnä viehkeitä kaksimielisyyksiä, tapahtumat yllättäviä ja kerronta lyhyesti sanottuna vinkeää. Vaikea tästä on mitään kovin fiksua nyt sanoa, kunhan nautin lukemastani.
Tämän ja Katie-Katen perusteella Anu Kaaja on noussut vahvasti "pakko lukea"-osastoon, jos Muodonmuuttoilmoitus vähän odotuksia haaleamman fiiliksen jättikin.
Oikukas. Kerroksellinen. Pirskahteleva. Kuvaelmallinen kuvaelma, pudottelee höyheniä tahallaan. Kieli saa haluamaan jäätelöä (ja sorbettia, useita erilaisia, nurmikolla istuen livottuna). Tähdittäminen tuntuu rahvaanomaiselta. Tämä ei ole arvio vaan vaikutelma. Vaikutuin.
Kirjassa kerrottiin yhtä aikaa kahta tarinaa: Toinen oli päähenkilön oma tarina, joka tuli esille rivien välissä hyvinkin aukkoisena ja sekoittuneena Adèlen (Leda) tarinaan, jota päähenkilö kertoi lukijalle. Teos itsessään oli hyvinkin eroottissävyinen, mutta ei kuitenkaan. Päähenkilön tarinassa oli monia ärsyttäviä aukkoja, Adèlen tarina taas jäi tietyssä mielessä kesken. Lisäksi nämä kaksi tarinaa sekoittuivat toisiinsa hyvinkin ärsyttävästi eikä lukija varsinkaan lopussa voinut olla kovinkaan varma siitä, mitä oikeastaan tapahtui ja kukahan oikeastaan oli kuka. Toisin sanoen, alku oli lupaava, mutta teos sortui ehkä liialliseen taiteiluun ja yritykseen tehdä kirjasta jotain suurempaa. 2,5 tähteä.
Rusetin (nam) innoittamana luin tän, ja kyllähän tässä Rusetista pitäjille on kauhakaupalla vastaavaa rönsyilyä ja kieli-iloittelua.
On Antiikin tarinan mukaelmaa, paroneita, feminismiä, markiisitar, sukupuolirooleilla leikittelyä. Mitään kauheampaa ei voi olla kuin nainen, paitsi köyhä nainen. Eläimet on hyvin epäilyttäviä myöskin.
Teksti on täynnä huutomerkkejä! Ylimystö on juuri niin pihalla kuin kuuluukin. Mua huvittaa esimerkiksi paronien kyvyttömyys kävellä läheiselle lammelle ratkaisemaan kiistelyä minkä väriset joutsenen jalat ovat. Sen sijaan pohdinta jalkojen väristä saavuttaa absurdin mittakaavan, hieno setti Kaajalta tämäkin.
Kipinöivää hömppää (ja kaikkea muuta kuin hömppää), riemukasta ja fiksua. Kirja tulee hotkaistuksi ja niin kuuluukin. Se saa janoamaan lisää. En malta odottaa mitä Kaaja keksii seuraavaksi. Alkuperäinen tähditykseni kirjalle on 3.5 mutta korotan sen neljään, sillä tätä kirjoittaessani teen iloisen pulahduksen kirjan maailmaan uudestaan, mielikuvissani.
Teknisesti taidokas ja viihdyttävä tarina, jossa henkilöiden alleviivattu sovinismi tuntuu sisältävän ajankohtaisen viestin. Seksuaalisella väkivallalla mässäily on edelleen peruskuvastoa tv:ssä ja dekkareissa, joten kovin pitkälle antiikin ajoista ei ole päästy. Ledaa lukiessa lukija voi tarkastella omaa verenhimoisuuttaan, kun kertoja lupaa ja panttaa draamaa. Odotin vähän selvempää tulkintaohjetta siihen, miten tarina liittyy nykypäivään. Ehkä tyylikästä, ettei sitä anneta. Lukijan on pakko ajatella itse.
No jopas oli huttuisa keitos Leda-myytin uudelleen (-uudelleen) kerronta! Stoori sijoitettuna eurooppalaiseen aikaan, jolloin antiikki (Kreikka, ilmeisesti tässä Rooma kun Zeus oli vaihtunut Jupiteriksi) oli kaiken ylevän ja parhaimpien makustandardien mukaista. Tarinan kertoja on hekumoi lähes jatkuvan innuendomaista farssia kohti Ledan (tässä Adele) raiskausta. Ylimystö höpsöä häslääjää irrallaan todellisuudesta. Mistä tämä kertoi? Eri tekstigenre soljuivat ja sekoittivat usein onnistuneesti kertojan ja hänen kirjoittamansa Leda-myyttiversion todellisuuksissa.
Tämä ei ollut niin hyvä kuin ´Muodonmuuttoilmoitus´, jonka vähän aikaa sitten kävin läpin. Laiskasti kuuntelin äänikirjana tätä "Ledaa", enkä oikein päässyt kunnolla kyytiin. Juoni ei vetänyt, tapahtumat olivat sijoitettu sellaiseen paikkaan, joka ei ollut tässä ja nyt ja kuunnellessa jäi sellainen olo, että mitään ei kuvailtu kunnolla.
Kirjojen lukeminen on todella subjektiivinen harrastus, mutta tällä kertaa kävi näin. Koetan toki vielä Anu Kaajan seuraavaa kirjaa, joka jo on ilmestynyt, mutta jota ei vielä äänikirjana ole saatavilla.
Ihastuin tähän kirjaan odottamattomalla tavalla, mitä en osaa edes kuvailla. Vaikka teksti oli kevyehkö luettava, mukavan teatraalinen ja jopa hauska, oli silti taustalla läpi tarinan kulkeva paino synkästä aiheesta ja pitkälle historiaan kulkevat ongelmat. Voisi vähintään sanoa, että tunteeni olivat lukiessa monimutkaisia.
Silti, kun nostin kirjan luettavaksi en sitä voinut enää laskea, joten luin sen yhdeltä istumalta. Vaikutuin kovasti, joudun luultavasti sulattelemaan ja pohdiskelemaan teosta pari päivää.
Nykyään tuntuu usein, että pitäisi vielä päästä palaamaan luettuihin kirjoihin, mutta samalla on kiire tarttua seuraaviin.
Leda oli hämmästyttävä, ärsyttävä, mietityttävä kokemus. Nautin valtavasti siitä, miten valppaana lukijana pysyi, kun tiesi miltä vuodelta kirja on, tiesi, ettei se ole mitä pinnalta näyttää. Ja pinnan alle mahtuikin ilahduttavan paljon sanomaa, kysymyksiä ja huomioita! Lisäksi kirja on, jonkinlaisessa ärsyttävyydessäänkin, miellyttävää (ja nopeaa) luettavaa. Kannatti.
Olin aina välillä ihan sisällä tässä, välillä taas enemmänkin vaan ärsytti. Tietyllä tapaa todella taidokas ja mielenkiintoinen teos, erilainen, mutta ei tämän tyyli nyt ehkä kuitenkaan ihan täysin uponnut. Alkuun oli vähän hankala päästä, puolen välin tienoilla kirja oli parhaimmillaan, loppu taas jotenkin lässähti, vaikka puhuvat vaatekappaleet olivatkin erittäin paljon mieleeni. Toisaalta tekisi mieli lukea tämä uudestaan ja ehkä oivaltaa enemmän, mutta toisaalta ei kyllä jaksa.
Koko kirja tuntui olevan olemassa mahdollistaakseen yhden sivun, jossa kuvatut asiat eivät taipuneet perinteiseksi tekstiksi. Tartuin kirjaan P. Purokurun suosituksesta, ei mielestäni Kaajan paras teos (Rusetti❣️) mutta jäi pohdituttamaan, kirja täynnä hienoja allegorioita.
Ei ollut aivan minun juttuni, ehkä nykynytelmissä barokkia, burleskia, sukupuolten häilymistä ja myyttejä on käsitelty minusta kiinnostavammin, uskon että tämäntyyppinen kirja on kuitenkin kotimaisessa proosassa uutta ja tiiviydessään sytyttävää.
Kirjan kannet ovat yhdet kauneimmista koskaan näkemistäni, mutta heti ensimmäisessä luvussa ihmettelin, mihin oli tullut tartuttua. Hetken kummasteltuani ihastuin tekstiin, sen omintakeiseen tyyliin, ajoittaiseen näytelmämuotoon, omalaatuiseen erotiikkaan, lukemattomiin huutomerkkeihin ja sekopäiseen kertojaan. Ah ja oi, kuinka virkistävää ja niin perin viehättävää!
Aika vekkuli juttu. Härski ja monikerroksinen, mutta silti siveä. Samalla sekä parodiaa että kunnianosoitus perinteisille kirjoitustyyleille. Julkistusjuhlat olivat hyvin tämän kirjan näköinen tilaisuus myös! Piristävää vaihtelua, pitää varmaan lukea toisena vuodenaikana uudestaan. Esim. menisi piknikille ja varaisi vaikka kirsikoita evääksi.