What do you think?
Rate this book
Purppuragiljotiini #2
Corpus
Purppuragiljotiini-sarjan toinen osa!
Corpus ['k¿r.p¿s]: indo-eurooppalaisesta sanasta krep (ruumis) tai perk (elämä, maailma); lat. merkitys 1. ihmisen tai eläimen liha 2. ruumis, raato 3. paljas runko 4. elimistö, yhteiskuntajärjestelmä, armeijakunta
Maison de Luxe on ylellinen ilotalo, joka kätkee Pariisin vaarallisimpien vallankumouksellisten salaisuudet. Talo, jossa häikäisevän kauniit kurtisaanit toteuttavat heidän rohkeimmatkin toiveensa.
Marianne on menettänyt kreivittären identiteettinsä, mutta markiisi de Saden ansiosta selviytynyt hengissä Maison de Luxen suojissa. Kun Ranskasta tulee tasavalta ja pyövelinkisälli Isidoren giljotiini näyttää mahtinsa, Pariisin kadut muuttuvat hengenvaarallisiksi. Salaisuudet murretaan ja vallankumouksen vihollisten ajojahti kiihtyy.
Yksi salaisuus on kuitenkin pidettävä. Paljastuessaan sillä on valta tuhota tai pelastaa kokonainen valtakunta. Vanhan Kuningaskunnan raunioilla kytee viha, ja jokainen vastaantulija voi olla kuoleman lähettiläs. Terrorin aika on alkanut.
Corpus ['k¿r.p¿s]: indo-eurooppalaisesta sanasta krep (ruumis) tai perk (elämä, maailma); lat. merkitys 1. ihmisen tai eläimen liha 2. ruumis, raato 3. paljas runko 4. elimistö, yhteiskuntajärjestelmä, armeijakunta
Maison de Luxe on ylellinen ilotalo, joka kätkee Pariisin vaarallisimpien vallankumouksellisten salaisuudet. Talo, jossa häikäisevän kauniit kurtisaanit toteuttavat heidän rohkeimmatkin toiveensa.
Marianne on menettänyt kreivittären identiteettinsä, mutta markiisi de Saden ansiosta selviytynyt hengissä Maison de Luxen suojissa. Kun Ranskasta tulee tasavalta ja pyövelinkisälli Isidoren giljotiini näyttää mahtinsa, Pariisin kadut muuttuvat hengenvaarallisiksi. Salaisuudet murretaan ja vallankumouksen vihollisten ajojahti kiihtyy.
Yksi salaisuus on kuitenkin pidettävä. Paljastuessaan sillä on valta tuhota tai pelastaa kokonainen valtakunta. Vanhan Kuningaskunnan raunioilla kytee viha, ja jokainen vastaantulija voi olla kuoleman lähettiläs. Terrorin aika on alkanut.
584 pages, Hardcover
First published March 1, 2017
6 people are currently reading
71 people want to read
About the author
Milja Kaunisto
11 books41 followersMilja Kaunisto on musiikintekijä, laulaja ja sanoittaja. Hän on myös harhailija, historianrakastaja ja hedonisti, jolle omat lapset ja juuret tuovat rauhan. Hän asui maailman eri kolkissa 15 vuotta, kunnes löysi kodin keskiaikaisesta eteläranskalaisesta kylästä. Vanhan luostarikoulun muurien suojassa hän kasvattaa mausteyrttejä ja kuuntelee muinaisten henkien kuiskintaa.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 17 of 17 reviews
April 12, 2017
Corpuksessa eletään 1790-lukua, verisen vallankumouksen aikakautta. Kirjan päähenkilöt ovat samat kuin Luxuksessa. Kirjan päähenkilöt ja heidän puheensa ovat karikatyyrisiä näin nykyihmisen silmin katsottuna: Sade on oikea liero, Marianne-Marie nenästä vedettävä asiassa kuin asiassa ja Isidore tuo sankari hirviön hahmossa (ettei vaan olisi vanhaa satua kaunottaresta ja hirviöstä käytetty kirjojen pohjalla).
Tavallisten köyhien ihmisten ajatukset ja teot ovat edelleen selviytymistä ja kituuttamista päivästä toiseen. Olot ovat vain pahentuneet vallankumouksen jälkeen, sillä Ranska tarvitsee miehet, rahat, ruoat ja vaatteet armeijalle ja muu kansa voi kituuttaa kuten ennenkin.
Milja Kaunistolla on uskomaton rehevyys ja kansanomaisuus kirjoissaan, jotka koukuttavat lukemaan, vaikka kirjoilla on hiukan liian runsas sivumäärä. Kirjan kuvaukset haistaa, maistaa, kuulee ja näkee historiallisessa Ranskassa. Kirjojen miljöökuvaukset ja naisen aseman kuvaukset ovat myös hyvinkin aidonoloisia. Corpus jäi koukuttavaan kohtaan, joten aion lukea myös Purppuragiljotiinin kolmannen osan.
Tavallisten köyhien ihmisten ajatukset ja teot ovat edelleen selviytymistä ja kituuttamista päivästä toiseen. Olot ovat vain pahentuneet vallankumouksen jälkeen, sillä Ranska tarvitsee miehet, rahat, ruoat ja vaatteet armeijalle ja muu kansa voi kituuttaa kuten ennenkin.
Milja Kaunistolla on uskomaton rehevyys ja kansanomaisuus kirjoissaan, jotka koukuttavat lukemaan, vaikka kirjoilla on hiukan liian runsas sivumäärä. Kirjan kuvaukset haistaa, maistaa, kuulee ja näkee historiallisessa Ranskassa. Kirjojen miljöökuvaukset ja naisen aseman kuvaukset ovat myös hyvinkin aidonoloisia. Corpus jäi koukuttavaan kohtaan, joten aion lukea myös Purppuragiljotiinin kolmannen osan.
July 13, 2017
Olin pitkään antamassa tälle "vain" neljä tähteä, mutta loppu veti taas kyllä sillä viisii jalat alta, että kyllä Corpus on viiden tähden teos.
Kaunisto kutoo historiallista faktaa hurjan tarkasti ja taitavasti fiktion sekaan. Tarina kulkee kevyesti ja kihisee päähän kuin shamppanja. Napakat piiskansivallukset pitävät kuitenkin tekstin ja lukijan aisoissa. Ranskan vallankumous ei ole kevyt, seitinohut päiväkänni, jota kelpaa romantisoida. Se on raakaa, häikäilemätöntä ja veristä taistelua. Luksuksella on hintansa.
Kaunisto kutoo historiallista faktaa hurjan tarkasti ja taitavasti fiktion sekaan. Tarina kulkee kevyesti ja kihisee päähän kuin shamppanja. Napakat piiskansivallukset pitävät kuitenkin tekstin ja lukijan aisoissa. Ranskan vallankumous ei ole kevyt, seitinohut päiväkänni, jota kelpaa romantisoida. Se on raakaa, häikäilemätöntä ja veristä taistelua. Luksuksella on hintansa.
February 18, 2025
"–tätä tarinaa saattoi kertoa vain se, jonka hyppysissä valtikka kulloinkin oli. Kertoja mestasi perustuslaillisen kuningaskunnan kannattajan, että tämä ei enää uskaltaisi keskeyttää hänen tarinaansa. Nälkäänsä nääntyvän kadunmiehen hän mestasi, ettei tämän huuto häiritsisi tarinan voittokulkua. Rikkaan hän mestasi, jos rikas ei jakanut omaisuuttaan hänen kanssaan tarinan edetessä. Vallankumouksen tarina kirjoitettiin verellä, ja se oli erilainen jokaiselle."
Corpus jatkaa entisen pyövelin kisällin, Isidoren, ja kreivittären asemansa menettäneen luksusbordellin madamen, Mariannen, tarinoita. Vallankumous muuttuu päivä päivältä kaoottisemmaksi ja kuningasvallan viimeisten rippeiden tuhoutuessa, Ranska siirtyy terrorin aikaan, jossa pienikin virhe tai yksikin väärä sana voi johtaa mestauslavalle. Isidore ja Marianne koettavat vain selvitä hengissä, mutta ajautuvat mukaan aikakauden poliittisten suurnimien juonitteluihin.
Corpus oli, kuten trilogian esiosa Luxuskin, hyvin kirjoitettu ja rakennettu historiallinen romaani, josta ei puuttunut draamaa, tunnetta, verta tai romantiikkaa. Teksti on rikasta ja kuvailevaa ja maalaa tarkan kuvan 1700-luvun lopun Pariisista ja sen kurjuudesta. Kauniston teosten vahvinta antia on se, miten hän yhdistää historiallisia faktoja ja hahmoja oman, itse keksimänsä tarinan kanssa. Fiktiiviset ja historialliset henkilöt muodostavat uskottavan hahmokaartin, ja välillä luulin jonkun hahmon olevan Kauniston oma luomus vain saadakseni selville hänen olevan oikea, historiallinen figuuri. Sama tapahtui pariin otteeseen myös toisin päin. Vallankumous-Ranska herää näissä teoksissa hienosti eloon – erityisesti pidän siitä, miten monitahoisesti Kaunisto kuvaa vallankumousta. Hän ei romantisoi tai idealisoi vallankumouksellisia tai heidän tekojaan, vaan näyttää kuinka aate, jonka pohjalla on hyvät ideat ja halu luoda tasaveroinen maailma, muuntuu ajan kanssa joksikin aivan muuksi. Kansa näkee yhä nälkää, ihmisiä pidätetään/tapetaan mielivaltaisesti ja vain kourallisella miehiä on tosiasiassa mitään valtaa tässä "tasa-arvon maassa". Kuten eräs hahmo hyvin kuvasi: "Unelmoin vallankumouksesta, joka oli jotakin erilaista kuin isiemme nöyrä alistuminen kuninkaan mielivallan alle. Jonka saisimme aikaan yhdessä, ja tekisimme kaikkien elämästä parempaa. Murra juuri kun unelmamme oli toteutumassa, se vääristyi. Yhtäkkiä maatamme uhataan jokaiselta rintamalta. Ja pahin uhka tulee sisältä päin niin kuin juuri saimme todistaa. Pariisissa katujen sanskulotit riehuvat niin kuin juopuneet valtiaat, eikä rauhaa rakastava voi edes kävellä rauhassa."
Päähahmojen kehitys oli uskottavaa ja mielenkiintoista. Isidore saa tilaisuuksia joita hänen kaltaisensa perheetön, "nimetön" mies ei olisi ennen vallankumousta voinut saada, mutta hän, vaikka pitkään vannoutunut tasavaltalainen olikin, potee myös kamalia tunnontuskia joidenkin tasavallan puolesta tehtyjen tekojensa vuoksi. Pidän hänessä siitä, että vaikka hän on iso köriläs ja entinen pyövelin kisälli, hän on myös omalla tavallaan hyvin herkkä mies. Hän ei halua satuttaa ketään, eikä hän voi enää ajatella pyövelin työn todella palvelevan oikeutta: oikeutta ei terrori-ajan Ranskasta paljoa löydy. Eräs hahmo kuvasi: "Vallankumouksen laki on terrori ja terrorin aikana on vain yksi rangaistus: kuolema." Isidoren hahmon kautta lukija pääsee myös todistamaan millaista meininki oli Pariisin ulkopuolella ja jopa tutustumaan nuoreen, vallankumousarmeijan sotilasneroon, Napoleon Buonaparteen. Markiisi de Sade oli oma raivostuttava, usein ällöttävä mutta silti kutkuttavan hupaisa itsensä. Puolet ajasta halusin kuristaa hänet, puolet nauroin hänen typerille jutuilleen. Arvostan hänen häpeilemättömyyttään ja pragmaattisuuttaan, vaikka myös halveksin sitä, kuinka hän manipuloi kaikkia ympärillään ja alistaa, usein Mariannen, tahallaan tuskalle vain to get his rocks off. Hänen suhteensa Marianneen on kiehtovan kieroutunut: he ovat rakastajia, mutta he ärtyvät toisiinsa koko ajan, he tuntevat toisensa todella hyvin, mutta jaksavat silti aina yllättyä toistensa teoista. Sade ei ole hyväksi Mariannelle ja hän ruokkii tämän epätoivoa ja lääkeaddiktiota pitääkseen tämän lojaalina, mutta toisaalta hän on myös antanut Mariannelle tilaa tutustua kehoonsa ja päästä irti syvällejuurtuneesta seksuaalisuutensa pelostaan. Päähahmoista suosikkini on yhä Marianne, joka ajautuu tässä kirjassa epätoivon syövereihin ja lääkeaddiktioon turruttaakseen jatkuvan kauhunsa, sekä yrittää parhaansa aloittaa uudenlaisen elämän, jossa hän ei ole niin riippuvainen muista. On mukava seurata miten tämä pumpulissa kasvanut nuori nainen löytää itsestään rohkeutta, oveluutta ja voimaa jaksaa, vaikka hän on kokenut kamalia asioita. Hänen itsenäistymisensä on vaatinut kovan hinnan. Mariannen suhde kuningaskuntaan ja tasavaltaan olivat tässäkin kirjassa mielenkiintoisia: hän on menettänyt rakkautensa kuninkaan henkilöön saatuaan tietää karvaita totuuksia, mutta hän, suurimman osan ajasta, vain larppaa tasavaltalaista turvallisuutensa vuoksi. Siksi oli erityisen hauskaa, että hänellä on monta kohtausta esimerkiksi Robespierren kanssa, ja että hän päätyy auttamaan vallankumouksen kärkihahmoa useaan otteeseen. Mariannen ideologiat joutuvat koetukselle.
Sivuhahmot olivat kaikki yhä hyviä, vaikka toivonkin, että Momoa ja Verletteä olisi ollut enemmän. He ovat yhä olennainen osa Luxen tiimiä, mutta heidän hahmonsa eivät yksilöinää saaneet tilaa tai aikaa kehittyä. Pidän yhä heidän välisestään pienestä romanssista ja heidän ystävyyksistään Mariannen kanssa. Erityisesti minua aina hymyilyttävät Verletten ja Mariannen kohtaukset: he ovat niin perin erilaisia naisia, mutta he luottavat toisiinsa vakaasti. Robespierre oli mielenkiintoinen tyyppi, koska hän on lähes hirmuhallitsijan asemassa vaikka kansanmiehenä esiintyykin. Françoise, yksi Luxen kurtisaaneista, raivostutti minua ihan suunnattomasti: hän oli hirveä, manipuloiva tyyppi. Mutta hänelle annettiin myös kompleksisuutta ja hetkittäin koin ymmärtäväni mistä hänen inhottavuutensa pukkaa. Hänen elämänsä ei ole ollut helppo eikä ole kummaa, että hän on katkeroitunut. En odottanut Napoleonin esiintyvän näin paljon, mutta en valita. Oli hauska nähdä hänet tasavaltalaisena sotilaana, kun tietää, että hän päätyy vallankumouksen jälkeen julistautumaan keisariksi. Kirjassa on muutama kutkuttavan ironinen lausahdus: on surkuhupaisaa tietää mihin vallankumous ja Napoleon päätyvät kun hahmot ovat, luonnollisesti, aivan tietämättömiä.
Kirjan suhteista eniten pidän Isidoren ja Mariannen rakkauden sävyttämästä ystävyydestä. Heidän tarinansa ovat paljolti erillisiä ja pidänkin siitä, että kummatkin saavat olla itsenäisiä hahmoja ilman, että toisesta tulee vain toisen rakkauden kohde. Odotin aina innolla heidän välisiään hetkiä. Heidän suhteensa on myös virkistävä ja erottuu kirjan muista suhteista, koska se nojaa enemmän tunteisiin ja yhteisten kokemuksien synnyttämään yhteyteen, kuin seksiin. Näissä kirjoissa on paljon seksiä (pakotettua sekä molemminpuolin haluttua), mutta Isidoren ja Mariannen välillä on paljon muutakin kuin van fyysistä himoa: he ovat toistensa kumppanit, suojelijat ja he tuntevat toisensa hyvät ja pahat puolet. Yksi kauneimmista lauseista kirjassa olikin Mariannen ajatus Isidoren kertoessa hänelle surullisesta taustastaan ja tuntemattomasta isästään: "Sinulla on koti minun luonani. -- Minä olen sinun kotisi." C'mon, how cute is that?!
Corpus päättyi todella kiehtovaan kohtaan, enkä malta odottaa, että saan kolmoskirjan, trilogian päätososan, käsiini. Vaikka tämän sarjan maailma on ilkeä, vihamielinen, traaginen ja väkivaltainen, en halua luopua siitä tai sen hahmoista. Olen kiintynyt kovin Isidoreen ja Mariannen ja heidän ystäviinsä, ja tiedän, että kun saan sarjan loppuun, tulen ikävöimään heitä. Mutta toisaalta, ehkä on ihan hyvä, etten voi vielä lukea Statusta, koska minulla on ikävä tunne, etteivät kaikki hahmot voi selvitä terroriajasta hengissä. Tässäkin kirjassa oli jo muutama traaginen kohtaus, jotka saivat mieleni matalaksi. Jos näin ei olisi, ei kirja olisi kovinkaan realistinen. Terroriaikana lahdattiin porukkaa ihan suunnattomasti – ja suurin osa heistä oli viattomia, jotka ilmiannettiin syystä tai toisesta. Jos lukijalla oli ennen tämän sarjan lukemista ruusuinen, jalo kuva Ranskan vallankumouksesta, se pyyhkiytyy hänen mielestään välittömästi. Ihmisiä mestattiin tehdastahdilla, kuninkaiden hautoja kaivettiin ylös, ihmiset näkivät yhä vain nälkää ja ihmisten elämiä rajoittavia lakeja keksittiin jatkuvasti lisää vapauden nimissä. Vallankumouksen ideat olivat hienoja ja jaloja, mutta toteutus... No, se ei ollut niinkään erinomainen.
Suosittelisin tätä sarjaa ehdottomasti kaikille historiallisen fiktion faneille, joita kiinnostaa Ranskan vallankumousaika! Jos et kaihda eksplisiittisiä seksikohtauksia ja rajua väkivaltaa, anna mennä!
Corpus jatkaa entisen pyövelin kisällin, Isidoren, ja kreivittären asemansa menettäneen luksusbordellin madamen, Mariannen, tarinoita. Vallankumous muuttuu päivä päivältä kaoottisemmaksi ja kuningasvallan viimeisten rippeiden tuhoutuessa, Ranska siirtyy terrorin aikaan, jossa pienikin virhe tai yksikin väärä sana voi johtaa mestauslavalle. Isidore ja Marianne koettavat vain selvitä hengissä, mutta ajautuvat mukaan aikakauden poliittisten suurnimien juonitteluihin.
Corpus oli, kuten trilogian esiosa Luxuskin, hyvin kirjoitettu ja rakennettu historiallinen romaani, josta ei puuttunut draamaa, tunnetta, verta tai romantiikkaa. Teksti on rikasta ja kuvailevaa ja maalaa tarkan kuvan 1700-luvun lopun Pariisista ja sen kurjuudesta. Kauniston teosten vahvinta antia on se, miten hän yhdistää historiallisia faktoja ja hahmoja oman, itse keksimänsä tarinan kanssa. Fiktiiviset ja historialliset henkilöt muodostavat uskottavan hahmokaartin, ja välillä luulin jonkun hahmon olevan Kauniston oma luomus vain saadakseni selville hänen olevan oikea, historiallinen figuuri. Sama tapahtui pariin otteeseen myös toisin päin. Vallankumous-Ranska herää näissä teoksissa hienosti eloon – erityisesti pidän siitä, miten monitahoisesti Kaunisto kuvaa vallankumousta. Hän ei romantisoi tai idealisoi vallankumouksellisia tai heidän tekojaan, vaan näyttää kuinka aate, jonka pohjalla on hyvät ideat ja halu luoda tasaveroinen maailma, muuntuu ajan kanssa joksikin aivan muuksi. Kansa näkee yhä nälkää, ihmisiä pidätetään/tapetaan mielivaltaisesti ja vain kourallisella miehiä on tosiasiassa mitään valtaa tässä "tasa-arvon maassa". Kuten eräs hahmo hyvin kuvasi: "Unelmoin vallankumouksesta, joka oli jotakin erilaista kuin isiemme nöyrä alistuminen kuninkaan mielivallan alle. Jonka saisimme aikaan yhdessä, ja tekisimme kaikkien elämästä parempaa. Murra juuri kun unelmamme oli toteutumassa, se vääristyi. Yhtäkkiä maatamme uhataan jokaiselta rintamalta. Ja pahin uhka tulee sisältä päin niin kuin juuri saimme todistaa. Pariisissa katujen sanskulotit riehuvat niin kuin juopuneet valtiaat, eikä rauhaa rakastava voi edes kävellä rauhassa."
Päähahmojen kehitys oli uskottavaa ja mielenkiintoista. Isidore saa tilaisuuksia joita hänen kaltaisensa perheetön, "nimetön" mies ei olisi ennen vallankumousta voinut saada, mutta hän, vaikka pitkään vannoutunut tasavaltalainen olikin, potee myös kamalia tunnontuskia joidenkin tasavallan puolesta tehtyjen tekojensa vuoksi. Pidän hänessä siitä, että vaikka hän on iso köriläs ja entinen pyövelin kisälli, hän on myös omalla tavallaan hyvin herkkä mies. Hän ei halua satuttaa ketään, eikä hän voi enää ajatella pyövelin työn todella palvelevan oikeutta: oikeutta ei terrori-ajan Ranskasta paljoa löydy. Eräs hahmo kuvasi: "Vallankumouksen laki on terrori ja terrorin aikana on vain yksi rangaistus: kuolema." Isidoren hahmon kautta lukija pääsee myös todistamaan millaista meininki oli Pariisin ulkopuolella ja jopa tutustumaan nuoreen, vallankumousarmeijan sotilasneroon, Napoleon Buonaparteen. Markiisi de Sade oli oma raivostuttava, usein ällöttävä mutta silti kutkuttavan hupaisa itsensä. Puolet ajasta halusin kuristaa hänet, puolet nauroin hänen typerille jutuilleen. Arvostan hänen häpeilemättömyyttään ja pragmaattisuuttaan, vaikka myös halveksin sitä, kuinka hän manipuloi kaikkia ympärillään ja alistaa, usein Mariannen, tahallaan tuskalle vain to get his rocks off. Hänen suhteensa Marianneen on kiehtovan kieroutunut: he ovat rakastajia, mutta he ärtyvät toisiinsa koko ajan, he tuntevat toisensa todella hyvin, mutta jaksavat silti aina yllättyä toistensa teoista. Sade ei ole hyväksi Mariannelle ja hän ruokkii tämän epätoivoa ja lääkeaddiktiota pitääkseen tämän lojaalina, mutta toisaalta hän on myös antanut Mariannelle tilaa tutustua kehoonsa ja päästä irti syvällejuurtuneesta seksuaalisuutensa pelostaan. Päähahmoista suosikkini on yhä Marianne, joka ajautuu tässä kirjassa epätoivon syövereihin ja lääkeaddiktioon turruttaakseen jatkuvan kauhunsa, sekä yrittää parhaansa aloittaa uudenlaisen elämän, jossa hän ei ole niin riippuvainen muista. On mukava seurata miten tämä pumpulissa kasvanut nuori nainen löytää itsestään rohkeutta, oveluutta ja voimaa jaksaa, vaikka hän on kokenut kamalia asioita. Hänen itsenäistymisensä on vaatinut kovan hinnan. Mariannen suhde kuningaskuntaan ja tasavaltaan olivat tässäkin kirjassa mielenkiintoisia: hän on menettänyt rakkautensa kuninkaan henkilöön saatuaan tietää karvaita totuuksia, mutta hän, suurimman osan ajasta, vain larppaa tasavaltalaista turvallisuutensa vuoksi. Siksi oli erityisen hauskaa, että hänellä on monta kohtausta esimerkiksi Robespierren kanssa, ja että hän päätyy auttamaan vallankumouksen kärkihahmoa useaan otteeseen. Mariannen ideologiat joutuvat koetukselle.
Sivuhahmot olivat kaikki yhä hyviä, vaikka toivonkin, että Momoa ja Verletteä olisi ollut enemmän. He ovat yhä olennainen osa Luxen tiimiä, mutta heidän hahmonsa eivät yksilöinää saaneet tilaa tai aikaa kehittyä. Pidän yhä heidän välisestään pienestä romanssista ja heidän ystävyyksistään Mariannen kanssa. Erityisesti minua aina hymyilyttävät Verletten ja Mariannen kohtaukset: he ovat niin perin erilaisia naisia, mutta he luottavat toisiinsa vakaasti. Robespierre oli mielenkiintoinen tyyppi, koska hän on lähes hirmuhallitsijan asemassa vaikka kansanmiehenä esiintyykin. Françoise, yksi Luxen kurtisaaneista, raivostutti minua ihan suunnattomasti: hän oli hirveä, manipuloiva tyyppi. Mutta hänelle annettiin myös kompleksisuutta ja hetkittäin koin ymmärtäväni mistä hänen inhottavuutensa pukkaa. Hänen elämänsä ei ole ollut helppo eikä ole kummaa, että hän on katkeroitunut. En odottanut Napoleonin esiintyvän näin paljon, mutta en valita. Oli hauska nähdä hänet tasavaltalaisena sotilaana, kun tietää, että hän päätyy vallankumouksen jälkeen julistautumaan keisariksi. Kirjassa on muutama kutkuttavan ironinen lausahdus: on surkuhupaisaa tietää mihin vallankumous ja Napoleon päätyvät kun hahmot ovat, luonnollisesti, aivan tietämättömiä.
Kirjan suhteista eniten pidän Isidoren ja Mariannen rakkauden sävyttämästä ystävyydestä. Heidän tarinansa ovat paljolti erillisiä ja pidänkin siitä, että kummatkin saavat olla itsenäisiä hahmoja ilman, että toisesta tulee vain toisen rakkauden kohde. Odotin aina innolla heidän välisiään hetkiä. Heidän suhteensa on myös virkistävä ja erottuu kirjan muista suhteista, koska se nojaa enemmän tunteisiin ja yhteisten kokemuksien synnyttämään yhteyteen, kuin seksiin. Näissä kirjoissa on paljon seksiä (pakotettua sekä molemminpuolin haluttua), mutta Isidoren ja Mariannen välillä on paljon muutakin kuin van fyysistä himoa: he ovat toistensa kumppanit, suojelijat ja he tuntevat toisensa hyvät ja pahat puolet. Yksi kauneimmista lauseista kirjassa olikin Mariannen ajatus Isidoren kertoessa hänelle surullisesta taustastaan ja tuntemattomasta isästään: "Sinulla on koti minun luonani. -- Minä olen sinun kotisi." C'mon, how cute is that?!
Corpus päättyi todella kiehtovaan kohtaan, enkä malta odottaa, että saan kolmoskirjan, trilogian päätososan, käsiini. Vaikka tämän sarjan maailma on ilkeä, vihamielinen, traaginen ja väkivaltainen, en halua luopua siitä tai sen hahmoista. Olen kiintynyt kovin Isidoreen ja Mariannen ja heidän ystäviinsä, ja tiedän, että kun saan sarjan loppuun, tulen ikävöimään heitä. Mutta toisaalta, ehkä on ihan hyvä, etten voi vielä lukea Statusta, koska minulla on ikävä tunne, etteivät kaikki hahmot voi selvitä terroriajasta hengissä. Tässäkin kirjassa oli jo muutama traaginen kohtaus, jotka saivat mieleni matalaksi. Jos näin ei olisi, ei kirja olisi kovinkaan realistinen. Terroriaikana lahdattiin porukkaa ihan suunnattomasti – ja suurin osa heistä oli viattomia, jotka ilmiannettiin syystä tai toisesta. Jos lukijalla oli ennen tämän sarjan lukemista ruusuinen, jalo kuva Ranskan vallankumouksesta, se pyyhkiytyy hänen mielestään välittömästi. Ihmisiä mestattiin tehdastahdilla, kuninkaiden hautoja kaivettiin ylös, ihmiset näkivät yhä vain nälkää ja ihmisten elämiä rajoittavia lakeja keksittiin jatkuvasti lisää vapauden nimissä. Vallankumouksen ideat olivat hienoja ja jaloja, mutta toteutus... No, se ei ollut niinkään erinomainen.
Suosittelisin tätä sarjaa ehdottomasti kaikille historiallisen fiktion faneille, joita kiinnostaa Ranskan vallankumousaika! Jos et kaihda eksplisiittisiä seksikohtauksia ja rajua väkivaltaa, anna mennä!
April 2, 2020
Kauniston kyky sekoittaa faktaa fiktioon ja luoda vetävä historiallinen romaani on ilmiömäinen. Corpus jatkaa siitä mihin edellinen osa tässä Purppuragiljotiini -sarjassa jäi. Tutut hahmot, tarkkasilmäistä historiankuvausta Ranskan vallankumouksen keskeltä. Vallankumouksen piti tuoda helpotusta tavallisen kansan elämään, mutta elämä on yhä pahempaa kituuttamista. Marianne ja Isidor koittavat kumpikin selvitä hengissä. Loppu jäi sen verran jännittävään juonenkäänteeseen, että seuraavan osan lainaan heti, kun kirjastot ovat taas auki.
May 25, 2017
Hämmentävää. Sarjan ensimmäisestä osasta pidin niin vähän, että tein päätöksen olla lukematta pitemmälle. No, sepä piti siihen saakka, kun kakkososa oli Elisa Kirjassa tarjouksessa. Luin tämän nyt yhden työmatkan aikana, pääasiassa lentomatkoilla, ja yllätyin positiivisesti: kun Kaunisto on osannut päästä irti seksikuvastolla mässäilystä, nousevat tarinan keskushenkilöt heti paljon moniulotteisempina esiin ja saavat uudenlaisia mahdollisuuksia toimia. Historiallinen kulissikin alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla. Yllätin itseni kirjan lopussa toivomassa, että kolmas osa ilmestyisi pian ja saisin tietää, mitä sitten tapahtui.
August 5, 2019
Edelleen jatkuu neljän tähden linjalla sillä tarinan henkilöt vievät mukanaan ja mielenkiintoni pysyy. Herkullista lukea miten kirjailija on sovittanut tarinansa historian ympärille (tai toisinpäin) ja mihin ratkaisuihin päätynyt. Itselläni on omat toiveet eräiden henkilöiden kohtaloista! Katsotaan...
December 26, 2022
Faktan ja fiktion sekoitus oli mahtavasti toteutettu. Alku jatkoi hyvin siitä mihin edellinen kirja päättyi, keskikohta oli pettymys ja meinsin jättää kirjan kesken, mutta onneksi en, sillä loppua kohden tarina ja kerronta vangitsi niin että kirja oli luettava loppuun kerralla vaikka kello läheni jo ensimmäistä kellon lyömää (~2:30 aamuyöstä)
Read
May 2, 2017Vallankumous etenee verisesti. Corpus on lähes yhtä hengästyttävä kuin Luxus, mutta kirjan alkupuoli on hieman jähmeämpi kuin loppu. Mariannen hahmonkehitys oli itselleni Corpuksen parasta antia.
January 15, 2018
Purppuragiljotiini-sarjan toinen osa!
Corpus ['k¿r.p¿s]: indo-eurooppalaisesta sanasta krep (ruumis) tai perk (elämä, maailma); lat. merkitys 1. ihmisen tai eläimen liha 2. ruumis, raato 3. paljas runko 4. elimistö, yhteiskuntajärjestelmä, armeijakunta
Maison de Luxe on ylellinen ilotalo, joka kätkee Pariisin vaarallisimpien vallankumouksellisten salaisuudet. Talo, jossa häikäisevän kauniit kurtisaanit toteuttavat heidän rohkeimmatkin toiveensa.
Marianne on menettänyt kreivittären identiteettinsä, mutta markiisi de Saden ansiosta selviytynyt hengissä Maison de Luxen suojissa. Kun Ranskasta tulee tasavalta ja pyövelinkisälli Isidoren giljotiini näyttää mahtinsa, Pariisin kadut muuttuvat hengenvaarallisiksi. Salaisuudet murretaan ja vallankumouksen vihollisten ajojahti kiihtyy.
Yksi salaisuus on kuitenkin pidettävä. Paljastuessaan sillä on valta tuhota tai pelastaa kokonainen valtakunta. Vanhan Kuningaskunnan raunioilla kytee viha, ja jokainen vastaantulija voi olla kuoleman lähettiläs. Terrorin aika on alkanut.
Corpus ['k¿r.p¿s]: indo-eurooppalaisesta sanasta krep (ruumis) tai perk (elämä, maailma); lat. merkitys 1. ihmisen tai eläimen liha 2. ruumis, raato 3. paljas runko 4. elimistö, yhteiskuntajärjestelmä, armeijakunta
Maison de Luxe on ylellinen ilotalo, joka kätkee Pariisin vaarallisimpien vallankumouksellisten salaisuudet. Talo, jossa häikäisevän kauniit kurtisaanit toteuttavat heidän rohkeimmatkin toiveensa.
Marianne on menettänyt kreivittären identiteettinsä, mutta markiisi de Saden ansiosta selviytynyt hengissä Maison de Luxen suojissa. Kun Ranskasta tulee tasavalta ja pyövelinkisälli Isidoren giljotiini näyttää mahtinsa, Pariisin kadut muuttuvat hengenvaarallisiksi. Salaisuudet murretaan ja vallankumouksen vihollisten ajojahti kiihtyy.
Yksi salaisuus on kuitenkin pidettävä. Paljastuessaan sillä on valta tuhota tai pelastaa kokonainen valtakunta. Vanhan Kuningaskunnan raunioilla kytee viha, ja jokainen vastaantulija voi olla kuoleman lähettiläs. Terrorin aika on alkanut.
July 18, 2020
Ihmettelin miten olin voinut pari vuotta sitten antaa Luxukselle peräti neljä tähteä. Tämän lukeminen tökki varsinkin aluksi niin paljon että olin jo valmis antamaan vaivaiset kaksi tähteä. Irstailua oli ihan liikaa, ja juoni vähän sekava. Mutta onhan teoksella meriittejä valistaessaan lukijoita Ranskan vallankumouksen mielenkiintoisista koukeroista. Historialliset tapahtumat esitetään mieleenpainuvasti yksilön näkökulmasta. Tarina tiivistyi, selkiytyi ja parani loppuhuipennusta kohden. Kolme tähteä. Samalla sain Helmet 2020 -haasteen valmiiksi.
September 6, 2017
Tykkäsin.
April 7, 2021
Tämä ja koko sarja on loistava.
January 10, 2019
En olisi lukemaan ryhtyessä arvannut, että Ranskan vallankumous on näin mielenkiintoinen, ehdottomasti kirjan parasta antia! Hahmot olivat myös kasvaneet ja kehittyneet hyvään suuntaan tämän osan myötä. Runsaasta sivumäärästään huolimatta tarina jäi koukuttavasti kesken.
July 23, 2020
Marianne-parka on kyllä saanut kokea kaikenlaista. Markiisi de Sade näyttää jälleen, ettei sadismia ole turhaan nimetty hänen mukaansa. Isidore päätyy kovaa vauhtia urallaan nousevan Napoleonin palvelukseen.
Pidin tästä ainakin yhtä paljon kuin ensimmäisestä osasta. Henkilöt ovat kasvaneet mukavasti ja pääsemme tutustumaan lähemmin moniin vallankumouksen keskeisiin historiallisiin henkilöihin.
Ennen kaikkea hauskaa on kuitenkin vallankumouksen arkipäivän kuvaus. Kaikki muuttui kuukausien, päivien ja jopa tuntien nimet, puhumattakaan siitä, että kaikki on nimetettävä kansalaisiksi. Pian vallankuomous onkin vaihtunut terroriksi, jota hallitsevat ilmiantajat ja pelko.
Kaunisto jätti kirjan loppuun aikamoisen gliffhangerin. Kuinkahan Mariannen käy ja ehtiikö Isidore hätiin? Kiinnostuksella odotan, että saan seuraavan osan, Statuksen, käsiini.
Pidin tästä ainakin yhtä paljon kuin ensimmäisestä osasta. Henkilöt ovat kasvaneet mukavasti ja pääsemme tutustumaan lähemmin moniin vallankumouksen keskeisiin historiallisiin henkilöihin.
Ennen kaikkea hauskaa on kuitenkin vallankumouksen arkipäivän kuvaus. Kaikki muuttui kuukausien, päivien ja jopa tuntien nimet, puhumattakaan siitä, että kaikki on nimetettävä kansalaisiksi. Pian vallankuomous onkin vaihtunut terroriksi, jota hallitsevat ilmiantajat ja pelko.
Kaunisto jätti kirjan loppuun aikamoisen gliffhangerin. Kuinkahan Mariannen käy ja ehtiikö Isidore hätiin? Kiinnostuksella odotan, että saan seuraavan osan, Statuksen, käsiini.
February 1, 2018
Good book and intresting recomenned all who likes history
April 20, 2017
Pidin Purppuragiljotiini-sarjan ensimmäisestä osasta valtavasti, joten odotin jatkoa innolla. Luulin kuitenkin ehtineeni unohtaa paljon siitä, mitä avausosassa tapahtui, mutta ei sitten tarvinnutkaan montaa kymmentä sivua lukea ennen kuin pääsin takaisin mukaan ja olin taas vallankumousajan Ranskassa. "Corpus" jatkaa ansiokkaasti ja Kaunistolle tyypilliseen värikkääseen tapaan siitä, mihin "Luxus" jäi. Mehevä lukuromaani tämäkin siis! Jättää jälleen odottamaan jatkoa.
Read
May 15, 2018Vakaata osaamista historiallisen fiktion (ja niiden tositapahtumienkin) parissa. Kirjan alku oli harmillisen täysi ja jähmeä Luxuksen jälkeen, mutta jostain sivun 150 paikkeilta veti lujaa mukaansa. Nerokkaita juonenkäänteitä... mitä nyt välillä teki mieli lyödä Mariannea rätillä naamaan. :)
Displaying 1 - 17 of 17 reviews