Romaanin päähenkilö Janna on nuori taiteilija, joka valmistelee tulevaa näyttelyään. Taidemaailma rosoineen on kuvattu aidosti, sillä kirjailija on itse taiteilija, jolle miljöö on tuttu. Hän valottaa romaanissaan myös vaiettua, itse kokemaansa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Lucian silmät alkaakin Jannan maanisuuden kuvauksella, ja tarinaan mennään sisään kertarysäyksellä.
Kirja on loistavaa ihmiskuvausta, sairauskuvausta, ajankuvausta ja varsinkin naistaiteilijakuvausta. Mitään ei selitellä eikä pyydetä anteeksi. Samalla romaani on hillittömän hauska. Sukupuoliroolit keikautetaan nurin: Janna on kuin Picasso tai Bukowski, nainen, joka panee kuin mies, ottaa itse.
Visuaalinen romaani on paitsi vetävä tarina - kielellisesti elävä ja tarkka - myös kuin hehkuvan värikäs, hurja maalaus. Lukijalla on kädet kyynärpäitä myöten maalitahroissa kirjan luettuaan.
En heti uskaltanut koskettaa. Kun sitten hipaisin käsivarttasi, käteni säikähti. Kosketus oli niin erilainen kuin kahden vertavirtaavaisen. Yksinäinen veri kohahti ihoni alla.
Kiitos kun annoit minulle sinisen. -- On hyvä katsella sinistä. Kirjoitit minulle kesätaivaan, tulevien kesien taivaat. Kirjoitit kissankellot, lemmikit ja keto-orvokit. Kirjoitit sinertyvät kuuset aavan järven takana. Näen horisontin. Ajattelen sinua, olen minulle sininen, rauha ja turva. Niin rakas.