Kun juuri opettajaksi valmistuneen Riinan avomies Aki pakkaa yllättäen tavaransa, Riinan elämässä menevät uusiksi paitsi rakkaus-, myös kesätyökuviot, Akin isän firmaan kun ei enää ole asiaa. Onneksi lossikahvilaa Jylhäsalmella pyörittävä Sirkka-täti tarvitsee kesäapulaista. Luonnonkauniissa suvimaisemissa, omintakeisten mutta hyväntahtoisten jylhäsalmelaisten joukossa on hyvä parannella sydäntä, mutta kun Sirkka-täti loukkaa jalkansa, on Riinan otettava kahvilanpidosta isompi vastuu kuin hän oli ajatellut. Riina saa myös huomata, että kaikilla Jylhäsalmen miehillä ei ole puhtaita jauhoja pussissaan...
Todella sympaattinen maalaisromanttinen hömppäromaani. Hyvin kirjoitettuun ja leppoisaan tarinaan oli helppo uppoutua ja letkeä tunnelma korosti lomatunnelmaa. Suosittelen vanhanaikaiselta tuoksuvien mutta silti raikkaiden rakkausromaanien ystäville.
Hyväntuulista kesäistä hömppää ilman suurta draamaa. Eli juuri sopiva kesäkirja, riippumattoon tai mökille luettavaksi. Tai miksei talvenkin keskelle, kun kaipaa kesää ja jotakin sopivan kevyttä luettavaa.
Jotenkin hassua, että vaikka Sydämenasioita Jylhäsalmella on ensimmäinen osa Jylhäsalmi- sarjaa ja ensimmäinen sarjan kirja jonka luen, tuntui kuin tulisi tuttuun paikkaan. Ehkä kaikki maalaisromantiikka- kirjat on siinä mielessä samanlaisia, että tuttuuden tunne tulee hetkessä.
Ihanan kesäistä riippumatto-lukemista - luonnonläheinen maalaistunnelma oli kuvattu mukavasti ja pääsin kesämielelle jo näin toukokuussa. Juoni ei ollut pöllömpi, joskaan ei mikään yllätyksellinen. Rakkaustarina oli ihan herttainen. Miinuksena muutamat todella karikatyyriset hahmot ja hieman päälleliimatut yksityiskohtaiset veneily-kuvaukset. 3-
Juuri luokanopettajaksi valmistunut Riina eroaa vastentahtoisesti avopuolisostaan Akista ja elämä onkin yhtäkkiä toisenlaista, kuin hän oli kuvitellut. Riina lähtee kesätöihin Jylhäsalmella olevaan lossikahvilaan. Pian Riinan ympärillä alkaa pörrätä miehiä, erityisesti muuan veneilevä Osku ja paikallisen mahtisuvun vesa Vatanen. Riina joutuu ottamaan enemmän vastuuta kahvilasta kuin olisi ehkä edes arvannut etukäteen. Seuraa monenlaisia jännittäviäkin juonenkäänteitä, mutta loppuratkaisu onnellinen.
Luin Sydämenasioita Jylhäsalmella nopeasti juhannusviikolla. Tämä keveä hyvän mielen kirja sopi mainiosti kesätunnelmaan. Mitään syvempää kerrontaa tai kätkettyjä merkityksiä teoksesta ei kuitenkaan kannata etsiä, vaan kyse on nimenomaan viihdekirjallisuudesta. Kioskikirjallisuudesta ei kuitenkaan ole kyse.
Voi miten rakastankaan tämänkaltaisia kirjoja, sillä ei luettavan aina tarvitse olla niin vakavaa. Uusi kirjailijatuttavuus, ja uusi ihana maalaisromanttinen kirjasarja joka toi kesän keskelle synkeintä vuodenaikaa. Ja huumoria mukavasti mukana...
Kaipasin jotain hyväntuulista ja turvallista luettavaa ja Sydämenasioita Jylhäsalmella osui eteen. Sopi toiveisiini täydellisesti.
Tämä oli ensimmäinen kirjani Kirsi Pehkoselta. Yleensä olen välttänyt suomalaista kesäromantiikkaa kuin ruttoa, mutta vaikka tässä oli useimmat kliseet, jotenkin tarina toimi kuitenkin. Tunnelma oli rento, lämmin ja hyväntahtoinen, ja vaikka murretta en kyllä osannut sijoittaa Itä-Suomeen, niin paljon kotoisaa tässä myös oli.
Pidin Riinasta, Karoliinasta, Sirkasta, Helistä ja Oskusta. Sivuhenkilöt olivat ehkä enemmän karikatyyrejä, mutta toimivat sellaisina.
Tällainen sopivan hömppä ja nopsasti luettava välipalakirja kaikkien noiden aiheeltaan vähän toisenlaisten kirjojen väliin. En yleensä lue kotimaista "hömppä"kirjallisuutta (tai sen puoleen kyllä kauheasti muutakaan kotimaista aikuisten kirjallisuutta), mutta välillä on hyvä astua ulos omasta kuplastaan. Tämän kanssa yllätyin ihan positiivisesti, vaikka kirjan avatessaan tavallaan jo tiesi mikä on lopputulos, mutta tarina oli kuitenkin kirjoitettu ihan hyvin ja hahmot eivät erityisemmin ärsyttäneet. Tällaista kivaa loman lopun viihdettä, 3 tähteä.
Ihan viihdyttävä perushömppää. Ainoa valituksen aihe on, että tää jäi jotenkin kesken. Ihan kuin olisi sanat loppuneet kesken kunnon loppuun vientiä. Luin e-kirjaversiota ja jäin vähän miettimään, että puuttuuko multa sivuja. Täytyy jossain välissä vilkaista paperiversion (kunhan saan semmoisen käsiini) loppua onko siinä sama juttu. Tästä keskeneräisyydestä jäi kyllä semmonen maku suuhun, ettei muita sarjan kirjoja todennäköisesti tuu luettua. Muuten olisivat ihan kivoja välipaloja muiden kirjojen lomassa.
Tähdet annettu kirjan omassa genressä. Sujuvasti kirjoitettu vanhanajan maalaisromanttinen hömppäkirja nykypäivään sijoitettuna. Ei yhtään mitään ahdistavaa tai aivotoimintaa vaativaa. Helmet-kirjahaastetta 2020 suorittaville kirja kertoo maaseudun elämästä, sauna löytyy ja ruokaa laitetaan.
Tykkäsin tästä kirjasta todella paljon! Suosittelen sulle jos: -tykkäät maalaisromantiikasta -tykkäät realistisista kirjoista -et kaipaa suurta jännitystä vaan enemmänkin pientä kutinaa kirjaa lukiessa
Mukavan kevyt maalaisromantiikkakirja, joka oli astetta modernimpi kuin Katajamäki-kirjat, muttei yhtä moderni kuin esim. Tuija Lehtisen viihderomaanit. Nopeasti luettu, viihdyttävä kirja.
Syjuvasti kirjoitettu, hyväntuulinen ja sympaattinen mutta kovin kliseinen, ja romanssi eteni epäuskottavan nopeasti käyntiin päästyään. Kaipasin myös hieman enemmän huumoria.