Kustaa II Aadolf oli Ruotsin ja Suomen legendaarisin kuningas, "Pohjolan Leijona", jonka johtamat sotajoukot hakkapeliittoineen levittivät kauhua 30-vuotisessa sodassa.
Kustaa Aadolf ja hänen kanslerinsa Axel Oxenstierna tekivät köyhästä Ruotsista tehokkaan valtion, joka pystyi rahoittamaan loputtomat sotansa. Uudistukset luotiin sotaa varten, mutta niistä tuli pohjoismaisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion perusta.
Myös Suomessa Kustaa II Aadolfin aika oli käännekohta: Suomi oli 1600-luvun alussa sekasortoinen maankolkka, joka 1590-luvun sisällissodassa oli lähestulkoon repeytynyt irti Ruotsista. Kustaa Aadolfin aikana itsenäisten ja väkivaltaisten mahtimiesten maa taltutettiin ja valjastettiin osaksi suurvaltaa. Suomen tehtäväksi tuli tuottaa verovaroja ja sotilaita Ruotsin tarpeisiin.
Filosofian tohtori Mirkka Lappalainen (s. 1975) on helsinkiläinen historiantutkija. Hänen 1500- ja 1600-lukujen historiaa käsittelevät teoksensa ovat saaneet useita tunnustuksia. Väitöskirja Suku, valta, suurvalta: Creutzit 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa (2005) sai Helsingin yliopistossa väitöskirjapalkinnon ja sen käännös Ruotsissa puolestaan Vasa-museon palkinnon 2008. Lappalaisen esseekokoelma Maailman painavin raha (2006) valittiin vuoden tiedekirjaksi ja 1590-luvun sisällissotaa käsitellyt Susimessu (2009) vuoden historiateokseksi. Susimessu sai myös Lauri Jäntin palkinnin ja Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön tunnustuspalkinnon.
Lappalainen toimii tällä hetkellä Suomen ja Pohjoismaiden historian tutkijatohtorina Helsingin yliopiston historian laitoksella.
Suosikkihistorioitsijani Mirkka Lappalaisen "Pohjolan Leijona : Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632" (Siltala, 2014) voitti tänä vuonna Finlandia-palkinnon. Lukulistalleni kirja oli päätynyt kyllä jo aikaisemmin, sillä olin lapsena tavattoman kiinnostunut ruotsalaisesta soturikuninkaasta ja 30-vuotisesta sodasta, ja kävin Breitenfeldin ja Lützenin taistelujen uusintoja oman huoneeni matolla.
Lappalaisen kirja ei kuitenkaan keskity 30-vuotiseen sotaan, vaan pikemminkin sitä edeltäneisiin sotiin Venäjää ja erityisesti Puolaa vastaan; erityisesti jälkimmäinen oli Sigismund-kuninkaineen eräänlainen piikki ruotsalaisten lihassa, niin uskonnollisista, aluepoliittisista kuin kruununperimykseenkin liittyvistä syistä.
Sodankäynnin lisäksi kirjassa käsitellään muun muassa Kustaa Aadolfin aikakautta muun muassa yhteiskunnan, talouselämän, kirkon ja oikeusistuimen välityksellä, erilaisia kiinnostavia historiallisia anekdootteja esille nostaen. Lievää toistoa esiintyy aina satunnaisesti, mutta kokonaisuutena kirja on oikein kiinnostava katsaus 1600-luvun alkupuoleen Ruotsissa ja Suomessa.
Mielenkiintoinen kertomus Suomesta 1600-luvulla. Pääosassa on kuningas Kustaa II Aadolf, mutta varsinaisesti enemmän puhutaan siitä, miten kuninkaan toiminta vaikutti Suomeen.
Vaikka Kustaa II Aadolf olikin melkoinen uhkarohkea uskonsoturi, kirja ohittaa muun muassa 30-vuotisen sodan käytännössä täysin. Ratkaisu on uskalias, mutta toimiva: vaikka Kustaa II Aadolf uudisti Ruotsia edistäkseen sodankäynnin mahdollisuuksia, uudistusten tärkein merkitys oli lopulta muualla.
Aihe on kiinnostava ja kirja on hyvin kirjoitettu, joten en ihmettele, että se voitti Tieto-Finlandian. Lappalaisella on selvästi vankka tuntemus 1600-luvun elämästä Ruotsissa ja Suomessa, toisin kuin varmasti useimmilla teoksen lukijoilla, joten nyt on tarjolla oiva tilaisuus lisätä omaa tietouttaan tästä mielenkiintoisesta ajanjaksosta.
Lappalaisen teos kuvaa kiinnostavasti Suomen alueen yhteiskunnallista ja poliittista kehitystä kuningas Kustaa II Aadolfin valtakauden aikana. Samalla, kun Lappalainen selostaa tämän "Pohjolan Leijonaksi" kutsutun hallitsijan elämänvaiheita, tarkastellaan myös monia Ruotsissa tapahtuneita uudistuksia ja muutoksia.
Näkökulmina on niin oikeuslaitoksen, hallinnon, kaupunkipolitiikan, teollisuuden kuin kirkonkin uudistaminen. Usein historian kirjoituksessa ja opetuksessa on kyseisen ajanjakson aikana keskitytty melko yksipuolisesti sotahistoriaan, joten teos laajensi ainakin omaa ymmärrystäni 1600-luvun alun Ruotsista ja Suomen alueesta kuvaten, mitä valtakunnassa tapahtui sisällissodan jälkeen ja miten uskonto vaikutti politiikkaan ja ulkosuhteisiin.
Vuosi 2014 on ollut tietokirjojen tuotannossa hiljaista aikaa tai sitten Tieto Finladian valintaprosessissa on ollut kohtuullisia puutteita. Pohjolan leijona on kiinnostava kirja Suomen ja Ruotsin yhteiskuntajärjestyksen kannalta kriittisestä Kustaa II Adolfin hallintakaudesta, mutta kirjallisena tuotoksena se on vaatimaton.
Ongelmana on kirjan tolkuton tautologia: samat termit toistuvat monta kertaa aukeamalla, peräkkäisissä virkkeissä kerrotaan sama sisältö eri sanoin ja kirjan perusväittämiä hoetaan luvusta toiseen. Välillä peräkkäisillä sivuilla todetaan päinvastaisia asioita. Naurettavuuksiin asti yltäviä kohtiakin on joitain: ”Kustaa II Adolf oli hyväluontoinen ihminen ja epäilemättä iloitsi saadessaan syliinsä lapsen, joka ei ollut kuollut.” Luettavuutta olisi myös voinut parantaa avaamalla tuntemattomimpia käsitteitä kuten pajari, vouti ja maakauppa (ilmeisesti kauppiasoikeuksien ulkopuolella tehty luvaton kauppa).
Kustannustoimituksen ilmeinen puute ja siitä johtuva tekstin kökköys ovat harmillisia, sillä itse asia on kiinnostavaa ja kirjoittaja pääosin asiantuntevan oloinen. Raflaavimpiin kohtiin, kuten: ”Ruotsalaiset pitivät maataan uutena Israelina…” olisi tosin voinut laittaa viitteen.
Teema oli huvitav, aga konkreetse teose puhul oli kirjutamisstiil kuidagi künklik. Pidevalt hüpati edasi-tagasi ning samas oli väga palju kordusi. Mõni mõte kordus isegi paari lause tagant. See tegi mõistmise ja terviku tajumise keeruliseks ning venitas lugemisaja pikaks.
Teos käy läpi Kustaa II Adolfin ajan hallintomuutokset ja Suomen aseman muutoksen valtakunnan keskeisestä asemasta takaperäksi jonne joutuminen oli ennemminkin rangaistus kuin uraa edistävä tapahtuma.
Kirjassa käydään huolella läpi Axel Oxenstiernan hallinto muutos sekalaisesta ja hajanaisesta valtakunnasta keskusjohtoiseen ja kontrolloidumpaan hallintoon. Samalla selvitetään taustoja ajan sotiin ja syitä ja seurauksia sotatantereen tapahtumille.
Kuten aiempiakin Lappalaisen kirjoja tätä vaivaa toisteisuus ja kertaus, samoja lauseita ja jopa kappaleita toistetaan useassa eri kohdassa aivan kuin amerikkalaisten dokumenteissa joissa mainoskatkon jälkeen kerrataan puolet edellisestä jaksosta, jos vaikka olisi unohtunut.
Asiaa on runsaasti, kuviakin jonkin verran, itse jäin kaipaamaan karttoja ja reittiaikatauluja. Myös tilastolaatikot ja sukupuukaaviot muutamissa kohdissa olisivat selkeyttäneet asiaa.
Historiafanille kuten itse olen, teos oli erittäin viihdyttävä puutteistaan huolimatta ja lähde sekä viiteluettelot ja henkilölistaus olivat erinomaiset.
Kaikkiaan teos voitti vuoden 2014 Tieto-Finlandian sekä Vuoden tiedekirja -palkinnon, siitä asti se on odotuttanut lukemistaan, tänä syksynä sain sen sitten vihdoin luettua kokonaan pelkän lehteilyn sijaan.
Vähän epäuskottava kasvutarina siitä, kuinka teinipoika tuosta vain alkaa kuninkaaksi ja nostaa vainoharhoissaan kaikista mahdollisista maista rauhallisen Ruotsin suurvalta-asemaan sotimaan paavia vastaan epicissä 30 vuoden sodassa 😂. Mukana paljon omaperäisiä tovereita kuten Axel ja etenkin kirkonmiehet, joiden nimet kirjoitetaan hauskasti kuin Harry Potterin taiat, ja myös oma nemesis Sigismund. Samoin mukana keksittyjä haukkumasanoja kuten pajari ja arrendaari. Suomalaisia ja puolalaisia kuvataan tekstissä kyllä vähän ikävästi. Kiinnostavasti viittauksia Sabatonin biisiin Lion from the North, tekijä taitaa olla metallifani ja tietysti Witcher-kirjoihin. Tällaista fiktiota ei enää nykyään osata keksiä, AHMIN yhdessä illassa!
Kiinnostavaa, selkeästi kerrottua historiaa - eipä itselläni juuri ollut etukäteen tietoa 1600-luvun alun jutuista. Suomen muuttuva asema osana Ruotsin valtakuntaa oli hyvin mielenkiintoista.
Kieltämättä erinomainen kirja, joka on tieto-Finlandiansa ansainnut. Lappalainen ohittaa Kustaa II Aadolfin sotaretket lyhyillä kommenteilla, mutta keskittyy kuninkaan pysyvimpiin saavutuksiin Suomessa eli hallinnon uudistamiseen. Lappalainen kirjoittaa historiaa hyvin ja hän liittää siihen mukaan henkilötarinoita, jotka tukevat koko 1600-luvun alun historiaa. Kirja on yleistajuisesti kirjoitettu.
On mukava ilahtua kirjan äärellä, josta ei välttämättä ajattele olevansa niin kiinnostunut. Mirkka Lappalainen kertoo teoksessaan elävästi ja kiinnostavasti Kustaa II Aadolfin elämästä, Ruotsin valtiokoneiston kehittymisestä ja Suomen roolista kaikessa tässä. Teksti on helppolukuista eikä briljeeraa turhaan termistöllä tai luettele vuosilukuja turhaan. Täten teos lienee Tieto-Finlandia-palkintonsa ansainnut.
Kohtalaisen hyvin kirjoitettu kirja. Lappalainen jatkaa suurvalta-ajan käsittelyä ja keskittyy tässä ennen kaikkea valtion ja kirkon rooliin vallankäyttäjänä. Informatiivista ja paikoin hyvinkin mielenkiintoista, mutta ei vedä vertoja "Susimessun" draamalle tai Peter Englundin kirjojen historialliselle rikkaudelle. Mielestäni tämä kirja kärsii myös asioiden hieman epäjohdonmukaisesta käsittelystä ja asioita ja teemoja toistetaan vähän liikaa.
Palkintonsa ansainnut, yleistajuinen ja selkeä kirja Kustaa II Adolfista ja Suomesta. Lappalainen saa tyylillään Ruotsin suurvalta-ajasta kiinnostumattomankin jatkamaan lukemista lähes ahmintavauhtia. Hieno kirja!
Periaatteessa ihan mielenkiintoinen luotaus Suomen kannalta varmaankin historiamme merkittävimpään kuninkaaseen. Lukiessa kuitenkin huomaa, että kirjoittaja on tutkija eikä kirjailija. Tekstissä on paljon toistoa, ja monet käsitteet, joita ei ole selitetty koska ne ovat kirjoittajalle varmaankin itsestäänselviä, jäävät maallikkolukijalle täysin käsittämättömiksi. Oikolukijastakin olisi ollut hyötyä. Näistä puutteista huolimatta luin kirjan loppuun ja opin paljon uutta.
Mirkka Lappalaisen Pohjolan Leijona -kirja on mainio ja uusi analyysi Suomesta ja Ruotsista Kustaa Aadolfin aikakaudella ja maan kehityksen kulusta sekä suurvalta-ajan alusta ja sen syistä. Kirja jäi ehkä hieman lyhyeksi siinä mielessä, että minusta kirjassa olisi pitänyt olla enemmän tekstiä 30 vuoden sodasta ja tilanteesta Venäjän kanssa. Tuntuu jotenkin, että Venäjä ja itäiset alueet jäivät täysin pois 150:n sivun jälkeen, ehkä syystä tai toisesta. Muuten tosi hyvä teos!
”Ehkä kuningas todella ajatteli, että hänen kohtalonsa oli kirjoitettu tähtiin. Sellainen ei olisi ollut houkkamaisuutta, sillä 1600-luvun maailmassa usko Jumalan vihaan ja suosioon ohjasi kaikkien elämää ja enteitä ja ennustuksia kuuntelivat kaikki. Kustaa Aadolfin hyvä sotaonni ja täpärät pelastumiset näyttivät osoittavan, että Jumala oli päättänyt pelastaa hänet.”
Sivulla 27 "Forssan Tammelassa järjestetään joka kesä Hakkapeliittapäivät" Ei näin! Forssa on Forssa ja Tammela on Tammela.
Melkein neljän tähden kirja, hieman toistoa liikaa ja välillä nimissä epämääräisyyyttä esim Carl olikin jo seuraavalla sivulla Karl. Pääosin kuitenkin oikein sujuvaa kerrontaa.
Kirja sai minut näkemään kirjoittamisajankohtansa uudessa valossa, mikä on valtava ansio. Samanaikaisesti lähdeviitteet olivat paikoin puutteellisia/epätarkkoja ja käytetyn termistön liian pitkälle menevä modernisointi (esim. porvaristo > bisnesmiehet) jätti mietityttämään mitä termistöä aikalaiset käyttivät.
Kirjassa ei tyydytä vain kertomaan kuninkaan elämästä ja kuolemasta, vaan Mirkka Lappalainen käy yksityiskohtaisesti läpi sotilaiden ja siviilien arkea, poliittisia liittoja ja juonia ja erityisesti sitä millainen Suomi oli 1600-luvun alkupuolella ja miksi. Yksityiskohdat saattavat lukiessa tuntua jopa vähän ylitsepursuavilta. Siltikin, taattua Lappalaisen laatua.
Vetävästi kirjoitettu kuvaus keskusvallan kehittymisestä (ja sen nopeudesta sekä perinpohjaisesta muutoksesta). Kun tämä tehtiin henkilöiden kautta (joihin aiempi valta perustui), tarina kulki rattoisasti.
Erinomaisen taidokas esitys Kustaa Adolfin ajasta Suomen kannalta. Hänen merkityksensä Suomen kehittymisen kannalta oli suuri, vaikka tietysti hän siinä kehitti Ruotsin osaa, eihän Suomea ollut edes ajatuksen tasolla olemassa.
Kiehtovaa lukea ajasta josta en tiedä paljon mitään. Taas melko käräjäkeskeistä, siitä tulee vinouma ihan kuin kaikki olisi olleet aatelisia tuolloin. Tietysti tää johtuu siitä, ettei köyhälistö jätä mitään dokumentteja jälkeensä.
Intressant med den finska vinkeln. Några väldigt bra bitar, men ibland önskar man en lite större genomarbetning.
Men tar flera gånger upp aspekten om hur historiker är så fast i sin samtid, att det blir ett filter för dåtiden. Att de har svårt att leva sig in i 1600-talets värld. Sant.