What do you think?
Rate this book
Katso pohjoista taivasta
Runoja Suomesta
Runoutemme rakastetuimmat klassikot ja kiinnostavimmat uudet nimet Jenni Haukion kokoamassa komeassa antologiassa.
Metsät, järvet, meren rannat, ankara luonto ja vuodenaikojen vaihtelu ovat suomalaisen runon keskeistä kuvastoa, mutta antologiassa nousevat esiin myös taistelun ja rauhan ajat sekä syvimmät inhimilliset tunteet rakkaudesta yksinäisyyteen.
Nimensä teos on saanut Helvi Juvosen runosta Kalliopohja, jossa "kielessä laulavat kauneimmat sanat" pohjoisen taivaan alla. Jenni Haukio on valinnut mukaan runoja, jotka ovat syvästi puhutelleet ja puhuttelevat suomalaisia lukijoita. Haukion sanoin "teos on kunnian- ja rakkaudenosoitus suomalaiselle runoudelle" Aleksis Kivestä nykypäivään.
Runoutemme rakastetuimmat klassikot ja kiinnostavimmat uudet nimet Jenni Haukion kokoamassa komeassa antologiassa.
Metsät, järvet, meren rannat, ankara luonto ja vuodenaikojen vaihtelu ovat suomalaisen runon keskeistä kuvastoa, mutta antologiassa nousevat esiin myös taistelun ja rauhan ajat sekä syvimmät inhimilliset tunteet rakkaudesta yksinäisyyteen.
Nimensä teos on saanut Helvi Juvosen runosta Kalliopohja, jossa "kielessä laulavat kauneimmat sanat" pohjoisen taivaan alla. Jenni Haukio on valinnut mukaan runoja, jotka ovat syvästi puhutelleet ja puhuttelevat suomalaisia lukijoita. Haukion sanoin "teos on kunnian- ja rakkaudenosoitus suomalaiselle runoudelle" Aleksis Kivestä nykypäivään.
- GenresPoetry
463 pages, Hardcover
Published January 1, 2017
18 people are currently reading
79 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 6 of 6 reviews
September 27, 2020
Tässähän huomaa pohtivansa, pitääkö tämä kirja ostaa omaksi. Noo, katotaan.
Monia monia elämän varrella tärkeiksi nousseita runoja löytyi kirjasta ja tuntui niin tutulta ja turvalliselta. Ja monia runoilijoita, joiden tuotantoon pitäisi palata tai tutustua. Runon nälkä heräsi ja sehän tämän kirjan tärkein anti onkin: saada ihmiset lukemaan runoja.
Monia monia elämän varrella tärkeiksi nousseita runoja löytyi kirjasta ja tuntui niin tutulta ja turvalliselta. Ja monia runoilijoita, joiden tuotantoon pitäisi palata tai tutustua. Runon nälkä heräsi ja sehän tämän kirjan tärkein anti onkin: saada ihmiset lukemaan runoja.
September 13, 2020
Tulipas monta itselle tärkeää runoa vastaan. Niin ikään tuli taas todettua se, kuinka paljon lauluja runoista on vuosikymmenten aikana kirjoitettu.
Ehkä vähän turhan perinteinen tämä jollakin tapaa oli kuitenkin. Olisin kaivannut jotain yllätyksellisyyttä - vaikka ihan uusia tuttavuuksia!
Ehkä vähän turhan perinteinen tämä jollakin tapaa oli kuitenkin. Olisin kaivannut jotain yllätyksellisyyttä - vaikka ihan uusia tuttavuuksia!
June 5, 2017
Laajahko otanta suomalaista klassikkorunoutta aina Aleksis Kivestä nykypäivään -joskin se uudemman runouden osuus jäi aika kapeaksi. Laaja, kaunis, rikas ja harkittu kokoelma, mutta aika "varman päälle" koottu.
December 26, 2019
Kauniita / mielenkiintoisia runoja:
Mikä olen? Tähdenlento
Luojan ikuisessa yössä,
tomunjyvä aavan aineen
lakkaamattomassa työssä.
Mutta sentään! Tahdon antaa
hehkun hetkelleni tälle,
tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.
Tahdon laulaa: mitä siitä,
jos ma lopuin, kussa aloin,
mutta silmänräpäyksen
valokaarin yössä paloin!
Hetken sykin, liekkisydän,
aurinkona maailman oman:
tunsin kauneuden kaipuun,
rakkauden rajattoman.
Alistukaa, avaruudet,
pienen tähden välkynnälle!
Tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.
- L. Onerva
* * *
Ja se metsä oli maailman sinisin
ja vehrein se nurmikkorinne.
Ja usein vielä unissani vaellan
ma kauan, kauas sinne.
Ja siellä oli mailman kauneimmat
ne sinipunakukkaiset pellot.
Ja niin heliästi helise ei kirkonkellot
kuin siellä ne sinikellot.
Ja ma muistan ne koivut ritvaiset
Siellä viheriäisessä haassa.
Ei missään nin valkeita koivuja kasva
Kuin kaukana lapsuuden maassa.
Ja koivujen läpi ei milloinkaan
niin taivas loistele seessä.
Sen alla yhä unissani vaellan
ja mulla on silmät veessä.
- Lauri Pohjanpää
* * *
Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit –
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.
- Edith Södergran
* * *
Suomalaiset syntyvät järvistä ja kivistä,
he astuvat esiin lähteistä ja puroista.
Kivet maassa ovat heidän luittensa sukua.
He viettävät kuutamohäitä järvinaistensa kanssa,
kaislapalmikkoisten, sulkahiuksisten kanssa.
Suomalaiset naiset ovat sinisiä vesiä, järvinaisia,
linnunmunakuori on heidän luittensa sukua,
lumi on heidän ihana ihonsa,
kuutamo heidän silmänsä.
Heidän verensä ei ole ruusu,
heidän verensä ei ole pilvi eikä ruusu.
He synnyttävät kuunvaloa kolme päivää,
kolme päivää he pitävät kuutamoa vankinaan,
synnyttävät kuulle valon.
Heidän miehensä vapauttavat tähdet kun heitä haluttaa,
he omistavat kuun alttarin ja heillä on lintuarmeija.
Heillä on kurkien pukimet.
He osaavat haukan hiljaisuuden
suomalaiset ja haukat ovat ääneti kylissä.
Haukkoja he lähettävät hakemaan sanoja kuusta,
kurjen he lähettävät hakemaan äänen pilvestä,
kimalaiset taitavat heidän kielensä
ja kyy heidän syntysanansa.
Suomalaiset rakentavat sankarinsa punaisista kivistä,
heidän sankarillaan on kuun tukka ja pilvien iho.
He somistavat jääkatedraaleja ja lumialttareita,
pitävät sormissaan pohjantähteä.
Suomalaisilla on jääyönsä , kolmen kuukauden pituinen,
silloin aurinko makaa heidän sinisilmäisen jäänaisensa
ja muuttuu valkearuumiiseksi kuin he itse.
Kun järvinaisensa aukaisevat jääluomensa nukuttuaan
kuukausia morsiusuntaan, heillä on viheriänsiniset silmät.
Tuhatsilmäiseksi muuttuvat he.
Maailmassa ei ole kansaa, joka olisi heidän sukulaisensa,
he ovat astuneet järvivaimojensa kohdusta
kuin raakunkuoresta,
metsiensä miljoonista neulaisista ovat he syntyneet.
Kävyn suomusta voi lukea heidän sukunsa.
Suomalaiset eivät ole kenenkään sukua.
- Helvi Hämäläinen
* * *
Kadehdin lintuja, koska en ole lintu,
ja sentään olen vapaa kuin lintu,
ilman monia huolia, kellon osoittamaa aikaa.
Omistan puut joihin tuuli pesii,
lumen, joka kulkee pohjoiseen,
vuokot lumen alla hiljaiset,
veden johon tunnit putoavat,
tummuva ilta.
Vesi on täynnä rahoja, aurinkokello
pihassani on tyhjä, ruohottunut.
Nokkosen versot sinertävät,
koivuun puhkeaa kiihkeä lintu.
Kaikki nämä asiat muistuttavat minua ilota.
Huone on valkea kukista ja avara.
Ulkopuolella kohoavat puut,
valohämyssä punertuvat.
Kukat pidättävät valoa kuin lumi,
hämrä taipuu, jää
valon kevyt aine.
- Eeva-Liisa Manner
* * *
Kuitenkin käteni, olkapääni
ovat painosta väsyneet.
Sanat istuvat niillä kuin linnut,
muuttolinnut,
lentääkseen kevättä
kädestä käteen, olkapäältä olkapäälle.
Vaan milloin erkanin sisaristani puista,
milloin vihreä sukuni
työnsi minut joukostansa.
Sivelen hellytellen
sisarieni ruskeita polvia
silitän kiiltävää pihkatukkaa,
kun ne kaulakkain sylikkäin
laulavat huojuvat.
Minun puoleeni eivät ne katso,
minua eivät ne muista,
minut on sukuni rinnoiltansa vieroittanut.
Mutta selkäni asetan niitten varren mukaan,
jalkani asetan niinkuin ne juurensa maahan,
käteni nostan niinkuin ne oksansa nostavat
ja jatkan matkaa toiten kulkijain kanssa.
En pesäpuuna, en maiseman tähystäjänä -
en viimoja halkaise.
Vain nousua suuntaa selänmittaa,
vain latvojen hengitystä
siihen asti kun matka päättyy,
kun tie sammuu,
kun tuhansin käsin vihreä sukuni minut takaisin ottaa,
tuhansin peittein peittää
kun nukun kuusten laulun alla
sukuni vuoteeseen.
- Marja-Liisa Vartio
* * *
Poikieni unet tuoksuvat sateelta ja nurmelta,
nuotioilta ja kasloilta, kuumalta raudalta, pilviltä,
tyttäreni unet tulevat kedon tuulelta,
pajunkukilta, pilviltä;
sinun unessasi on mantelipuun tuoksu,
sytyttämättömän havannan ja bahian rantojen tuoksu,
tuntemattoman viinin ja tuntemattoman veden,
haapametsän ja turkestanin tuoksu;
kun sinä nukut huone kasvaa villiomenapuita,
huojuu aroa ja avautuu virtaa
ja santeli palaa;
kun sinä nukut minä tulen,
uin sinun unesi virrat, juon unesi viinin,
piiloudun unesi metsiin ja houkuttelen sinut mukaani
yhä syvemmälle.
- Pertti Nieminen
* * *
Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.
Ja jos huomisaamuna herään
vieraalta lakeudelta
vieraan viljapellon sylistä
juurissani uusi multa,
niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen
sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi.
- Aulikki Oksanen
* * *
Rakastan lapsuuteni iltaa
Äitini hiljaista ääntä
Vanhan laulun sanoja
pysähtyneitä unen portille
Lumen hienoa valoa
Tuulen pitkää puhetta
ikkunan takana
Pilviä joissa uivat enkelit
Tähtien täyttämää huonetta
Uneen vaipumisen hetkellä
- Elisabet Laurila
* * *
Nukun puiden
kosteassa ruohossa,
puhun unia.
- Risto Rasa
* * *
Järvi on täynnä lähteetöntä valoa.
Nyt voisi kulkea illan tuolle puolen
ja kadota kuin filmiltä
joka on unohdettu aurinkoon.
Kevyt ja helppo lähtö:
valosta ja aineesta tehdyt hauraat kuvat
himmenevät, ohenevat,
poistuvat takaisin valoon.
- Eeva-Liisa Manner
* * *
Kun mummot kuolevat
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja he humisevat lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
- Eeva Kilpi
* * *
Mikään paikka metsässä ei koskaan tuoksu
aivan samalta,
vaikka olisit samalla kohtaa aina.
Jotakin mahtuu aina kahden hetken väliin,
vaikka et näe.
Poistuu meistä kuka hyvänsä,
ketään samankaltaista ei sijaamme tule.
Enkä tiedä,
pitävätkö toisiinsa nojaavat puut
samaa narinaa
silloinkin kun en ole tässä.
- Hannu Salakka
* * *
Kesät me muistimme, aina kesät
Niihin me takerruimme, niistä tuli eräänlainen fiksaatio
Syysiltoina me selailimme läpi kaikki albumit
joissa lapset vuosis vuodelta kasvoivat pituutta kuin auringonkukat
kunnes lopulta kukkivat ulos meidän kuvistamme.
- Claes Andersson
* * *
Kalpea valo ja nämä viimeiset päivät
jotka olen kuin hukkumassa totuuden veteen.
Ja vielä jokin mureneva onnen huimaus,
unelman harha, kun istun rinteellä
ja katson alas laaksoon, kauas,
viiniä juoden. Taas olen tullut tänne,
pakoon, mutta pitemmälle en pääse.
Musta kirkas yö tulee aikaisin;
kun päivä sarastaa, tuntuu,
että se tapahtuu liian myöhään,
saman tien valo on jo poissa.
Kuura rahisee, sammal, ruohot,
tähdet sirittävät yössä.
Taivaalla Otavan kauha
kääntyy ylösalaisin.
- Hannu Mäkelä
* * *
Leppien kokoelma on minussa lähes loppunut.
Se on kertomus taloudesta ja rahasta ja koivun kukinnasta,
Kirjallisuudenlajina runo on alkanut lämpimillä kasvupaikoilla.
Siitepölypitoisuudet ilmassa ovat sen asioista.
Etelä-Suomessa voi paikoitellen kirjoittaa runoa.
Keski-Suomessa kohtalaista.
Olennaista runon alueen onnistumisessa on siitepölypitoisuudet
ja mitä
aiheesta saa vielä irti jos sää ja miten runo
lämpenevät talouden herkälle kukinnalle.
Pidempi kukinta voimistuu. Tauko
voi muuttaa runoilijan kirjoitustapaa radikaalisti.
Allergikot voivat saada oireita, runous
on Etelä-Suomessa.
Tiedote leppien pörssistä: Haavikon siitepölyä
voi kuvata vielä kokoelmaksi
talousuutisten vähäisiä marginaalimerkintöjä.
Kohtalaisia määriä tässäoloa.
Keski-Suomen itäosissa unta sekä muodikkaita
kaaosteorioita.
Olen vähäisiä pajuja runoilijoista.
Kukinta jatkuu. He julkaisevat kun lämmin
ja aurinkoinen talous oireilee.
Rahapitoisuuksien ei odoteta kohoavan nopeasti.
Lukuun ottamatta runoa.
Se on kirjoitettu.
- Aki Salmela
* * *
Sinä uit järven keskelle, kuusten heijastamassa kehässä
olet ainoa joka esittää itseään ja valuu vettä
on puhe rakkaudesta, siitä mitä olen sinulle tehnyt,
miten nouset ja katoat, ja vain kuva jää.
- Sanna Karlström
Mikä olen? Tähdenlento
Luojan ikuisessa yössä,
tomunjyvä aavan aineen
lakkaamattomassa työssä.
Mutta sentään! Tahdon antaa
hehkun hetkelleni tälle,
tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.
Tahdon laulaa: mitä siitä,
jos ma lopuin, kussa aloin,
mutta silmänräpäyksen
valokaarin yössä paloin!
Hetken sykin, liekkisydän,
aurinkona maailman oman:
tunsin kauneuden kaipuun,
rakkauden rajattoman.
Alistukaa, avaruudet,
pienen tähden välkynnälle!
Tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.
- L. Onerva
* * *
Ja se metsä oli maailman sinisin
ja vehrein se nurmikkorinne.
Ja usein vielä unissani vaellan
ma kauan, kauas sinne.
Ja siellä oli mailman kauneimmat
ne sinipunakukkaiset pellot.
Ja niin heliästi helise ei kirkonkellot
kuin siellä ne sinikellot.
Ja ma muistan ne koivut ritvaiset
Siellä viheriäisessä haassa.
Ei missään nin valkeita koivuja kasva
Kuin kaukana lapsuuden maassa.
Ja koivujen läpi ei milloinkaan
niin taivas loistele seessä.
Sen alla yhä unissani vaellan
ja mulla on silmät veessä.
- Lauri Pohjanpää
* * *
Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit –
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.
- Edith Södergran
* * *
Suomalaiset syntyvät järvistä ja kivistä,
he astuvat esiin lähteistä ja puroista.
Kivet maassa ovat heidän luittensa sukua.
He viettävät kuutamohäitä järvinaistensa kanssa,
kaislapalmikkoisten, sulkahiuksisten kanssa.
Suomalaiset naiset ovat sinisiä vesiä, järvinaisia,
linnunmunakuori on heidän luittensa sukua,
lumi on heidän ihana ihonsa,
kuutamo heidän silmänsä.
Heidän verensä ei ole ruusu,
heidän verensä ei ole pilvi eikä ruusu.
He synnyttävät kuunvaloa kolme päivää,
kolme päivää he pitävät kuutamoa vankinaan,
synnyttävät kuulle valon.
Heidän miehensä vapauttavat tähdet kun heitä haluttaa,
he omistavat kuun alttarin ja heillä on lintuarmeija.
Heillä on kurkien pukimet.
He osaavat haukan hiljaisuuden
suomalaiset ja haukat ovat ääneti kylissä.
Haukkoja he lähettävät hakemaan sanoja kuusta,
kurjen he lähettävät hakemaan äänen pilvestä,
kimalaiset taitavat heidän kielensä
ja kyy heidän syntysanansa.
Suomalaiset rakentavat sankarinsa punaisista kivistä,
heidän sankarillaan on kuun tukka ja pilvien iho.
He somistavat jääkatedraaleja ja lumialttareita,
pitävät sormissaan pohjantähteä.
Suomalaisilla on jääyönsä , kolmen kuukauden pituinen,
silloin aurinko makaa heidän sinisilmäisen jäänaisensa
ja muuttuu valkearuumiiseksi kuin he itse.
Kun järvinaisensa aukaisevat jääluomensa nukuttuaan
kuukausia morsiusuntaan, heillä on viheriänsiniset silmät.
Tuhatsilmäiseksi muuttuvat he.
Maailmassa ei ole kansaa, joka olisi heidän sukulaisensa,
he ovat astuneet järvivaimojensa kohdusta
kuin raakunkuoresta,
metsiensä miljoonista neulaisista ovat he syntyneet.
Kävyn suomusta voi lukea heidän sukunsa.
Suomalaiset eivät ole kenenkään sukua.
- Helvi Hämäläinen
* * *
Kadehdin lintuja, koska en ole lintu,
ja sentään olen vapaa kuin lintu,
ilman monia huolia, kellon osoittamaa aikaa.
Omistan puut joihin tuuli pesii,
lumen, joka kulkee pohjoiseen,
vuokot lumen alla hiljaiset,
veden johon tunnit putoavat,
tummuva ilta.
Vesi on täynnä rahoja, aurinkokello
pihassani on tyhjä, ruohottunut.
Nokkosen versot sinertävät,
koivuun puhkeaa kiihkeä lintu.
Kaikki nämä asiat muistuttavat minua ilota.
Huone on valkea kukista ja avara.
Ulkopuolella kohoavat puut,
valohämyssä punertuvat.
Kukat pidättävät valoa kuin lumi,
hämrä taipuu, jää
valon kevyt aine.
- Eeva-Liisa Manner
* * *
Kuitenkin käteni, olkapääni
ovat painosta väsyneet.
Sanat istuvat niillä kuin linnut,
muuttolinnut,
lentääkseen kevättä
kädestä käteen, olkapäältä olkapäälle.
Vaan milloin erkanin sisaristani puista,
milloin vihreä sukuni
työnsi minut joukostansa.
Sivelen hellytellen
sisarieni ruskeita polvia
silitän kiiltävää pihkatukkaa,
kun ne kaulakkain sylikkäin
laulavat huojuvat.
Minun puoleeni eivät ne katso,
minua eivät ne muista,
minut on sukuni rinnoiltansa vieroittanut.
Mutta selkäni asetan niitten varren mukaan,
jalkani asetan niinkuin ne juurensa maahan,
käteni nostan niinkuin ne oksansa nostavat
ja jatkan matkaa toiten kulkijain kanssa.
En pesäpuuna, en maiseman tähystäjänä -
en viimoja halkaise.
Vain nousua suuntaa selänmittaa,
vain latvojen hengitystä
siihen asti kun matka päättyy,
kun tie sammuu,
kun tuhansin käsin vihreä sukuni minut takaisin ottaa,
tuhansin peittein peittää
kun nukun kuusten laulun alla
sukuni vuoteeseen.
- Marja-Liisa Vartio
* * *
Poikieni unet tuoksuvat sateelta ja nurmelta,
nuotioilta ja kasloilta, kuumalta raudalta, pilviltä,
tyttäreni unet tulevat kedon tuulelta,
pajunkukilta, pilviltä;
sinun unessasi on mantelipuun tuoksu,
sytyttämättömän havannan ja bahian rantojen tuoksu,
tuntemattoman viinin ja tuntemattoman veden,
haapametsän ja turkestanin tuoksu;
kun sinä nukut huone kasvaa villiomenapuita,
huojuu aroa ja avautuu virtaa
ja santeli palaa;
kun sinä nukut minä tulen,
uin sinun unesi virrat, juon unesi viinin,
piiloudun unesi metsiin ja houkuttelen sinut mukaani
yhä syvemmälle.
- Pertti Nieminen
* * *
Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.
Ja jos huomisaamuna herään
vieraalta lakeudelta
vieraan viljapellon sylistä
juurissani uusi multa,
niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen
sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi.
- Aulikki Oksanen
* * *
Rakastan lapsuuteni iltaa
Äitini hiljaista ääntä
Vanhan laulun sanoja
pysähtyneitä unen portille
Lumen hienoa valoa
Tuulen pitkää puhetta
ikkunan takana
Pilviä joissa uivat enkelit
Tähtien täyttämää huonetta
Uneen vaipumisen hetkellä
- Elisabet Laurila
* * *
Nukun puiden
kosteassa ruohossa,
puhun unia.
- Risto Rasa
* * *
Järvi on täynnä lähteetöntä valoa.
Nyt voisi kulkea illan tuolle puolen
ja kadota kuin filmiltä
joka on unohdettu aurinkoon.
Kevyt ja helppo lähtö:
valosta ja aineesta tehdyt hauraat kuvat
himmenevät, ohenevat,
poistuvat takaisin valoon.
- Eeva-Liisa Manner
* * *
Kun mummot kuolevat
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja he humisevat lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
- Eeva Kilpi
* * *
Mikään paikka metsässä ei koskaan tuoksu
aivan samalta,
vaikka olisit samalla kohtaa aina.
Jotakin mahtuu aina kahden hetken väliin,
vaikka et näe.
Poistuu meistä kuka hyvänsä,
ketään samankaltaista ei sijaamme tule.
Enkä tiedä,
pitävätkö toisiinsa nojaavat puut
samaa narinaa
silloinkin kun en ole tässä.
- Hannu Salakka
* * *
Kesät me muistimme, aina kesät
Niihin me takerruimme, niistä tuli eräänlainen fiksaatio
Syysiltoina me selailimme läpi kaikki albumit
joissa lapset vuosis vuodelta kasvoivat pituutta kuin auringonkukat
kunnes lopulta kukkivat ulos meidän kuvistamme.
- Claes Andersson
* * *
Kalpea valo ja nämä viimeiset päivät
jotka olen kuin hukkumassa totuuden veteen.
Ja vielä jokin mureneva onnen huimaus,
unelman harha, kun istun rinteellä
ja katson alas laaksoon, kauas,
viiniä juoden. Taas olen tullut tänne,
pakoon, mutta pitemmälle en pääse.
Musta kirkas yö tulee aikaisin;
kun päivä sarastaa, tuntuu,
että se tapahtuu liian myöhään,
saman tien valo on jo poissa.
Kuura rahisee, sammal, ruohot,
tähdet sirittävät yössä.
Taivaalla Otavan kauha
kääntyy ylösalaisin.
- Hannu Mäkelä
* * *
Leppien kokoelma on minussa lähes loppunut.
Se on kertomus taloudesta ja rahasta ja koivun kukinnasta,
Kirjallisuudenlajina runo on alkanut lämpimillä kasvupaikoilla.
Siitepölypitoisuudet ilmassa ovat sen asioista.
Etelä-Suomessa voi paikoitellen kirjoittaa runoa.
Keski-Suomessa kohtalaista.
Olennaista runon alueen onnistumisessa on siitepölypitoisuudet
ja mitä
aiheesta saa vielä irti jos sää ja miten runo
lämpenevät talouden herkälle kukinnalle.
Pidempi kukinta voimistuu. Tauko
voi muuttaa runoilijan kirjoitustapaa radikaalisti.
Allergikot voivat saada oireita, runous
on Etelä-Suomessa.
Tiedote leppien pörssistä: Haavikon siitepölyä
voi kuvata vielä kokoelmaksi
talousuutisten vähäisiä marginaalimerkintöjä.
Kohtalaisia määriä tässäoloa.
Keski-Suomen itäosissa unta sekä muodikkaita
kaaosteorioita.
Olen vähäisiä pajuja runoilijoista.
Kukinta jatkuu. He julkaisevat kun lämmin
ja aurinkoinen talous oireilee.
Rahapitoisuuksien ei odoteta kohoavan nopeasti.
Lukuun ottamatta runoa.
Se on kirjoitettu.
- Aki Salmela
* * *
Sinä uit järven keskelle, kuusten heijastamassa kehässä
olet ainoa joka esittää itseään ja valuu vettä
on puhe rakkaudesta, siitä mitä olen sinulle tehnyt,
miten nouset ja katoat, ja vain kuva jää.
- Sanna Karlström
September 12, 2021
Hieno presidentin rouvan toimittama antologia. Suomen luonnossa ja vuodenajoissa on mistä ammentaa. Ja melankolisessa mielenlaadussa tietysti myös.
Suurin osa runoista ei tehnyt ihmeempää vaikutusta. Osa taas oli vaikeasti ymmärrettäviä. En pidä sellaisista ylitaiteellisista yrittämällä yritetyistä runoista, jotka eivät kolmannellakaan lukukerralla aukene. Mutta muutama runo kolahti kovaa. Usein sellaiset runot koskettavat syvältä, jotka kuvaavat luontoa niinkuin minäkin sen näen. Metsää ja merta. Pidän myös runoista, joissa käytetään toistoa.
Varsinkin kokoelman alkupuolella oli monia tuttuja klassikoita Maamme-laulusta Nocturneen, Sydämeni laulusta Finlandiaan. Mukana oli runoja myös lempirunoilijoiltani Saima Harmajalta sekä Risto Rasalta. Märta Tikkanen ja Heli Laaksonen onnistuvat yllättämään. Jostain syystä Haukio ei ole ottanut mukaan yhtään omaa runoaan (muistaakseni ne kuvaavat usein luontoa, mutta ovat niitä vaikeaselkoisia).
Kirja etenee löyhän kronologisesti vanhemmasta uudempaan kattaen koko itsenäisyyden ajan, ja ehkä vähän ylikin). Samalla peräkkäisiä runoja sitoo aiheen samankaltaisuus, jolloin lukijaa eteenpäin myös tietty tarina.
Suurin osa runoista ei tehnyt ihmeempää vaikutusta. Osa taas oli vaikeasti ymmärrettäviä. En pidä sellaisista ylitaiteellisista yrittämällä yritetyistä runoista, jotka eivät kolmannellakaan lukukerralla aukene. Mutta muutama runo kolahti kovaa. Usein sellaiset runot koskettavat syvältä, jotka kuvaavat luontoa niinkuin minäkin sen näen. Metsää ja merta. Pidän myös runoista, joissa käytetään toistoa.
Varsinkin kokoelman alkupuolella oli monia tuttuja klassikoita Maamme-laulusta Nocturneen, Sydämeni laulusta Finlandiaan. Mukana oli runoja myös lempirunoilijoiltani Saima Harmajalta sekä Risto Rasalta. Märta Tikkanen ja Heli Laaksonen onnistuvat yllättämään. Jostain syystä Haukio ei ole ottanut mukaan yhtään omaa runoaan (muistaakseni ne kuvaavat usein luontoa, mutta ovat niitä vaikeaselkoisia).
Kirja etenee löyhän kronologisesti vanhemmasta uudempaan kattaen koko itsenäisyyden ajan, ja ehkä vähän ylikin). Samalla peräkkäisiä runoja sitoo aiheen samankaltaisuus, jolloin lukijaa eteenpäin myös tietty tarina.
June 1, 2025
Ainakin tiedän nyt paremmin, millaisesta runoudesta pidän. Kymmenkunta runoa tästä tavoitti minut.
Displaying 1 - 6 of 6 reviews