Keitä olivat sisällissotamme tuntemattomat naiset?
Keväällä 1918 vallankumoukseen ryhtyneiden punakaartien toimintaan osallistui aseettomina paljon naisia, etenkin sairaanhoidossa ja huollossa. Punaisten naisten tiet kertoo, keitä he olivat ja mitä heille tapahtui sodan jälkeen.
Kirjassa luodaan ainutlaatuinen ryhmäkuva punaisista naisista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksesta tai avunannosta valtiopetokseen. He olivat naisia, joiden epäiltiin työpanoksellaan tukeneen punakaartia tai muulla tavoin edesauttaneen kapina-aatteen leviämistä.
Millainen oli se ajan henki, johon naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan ja miten elämä jatkui? Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Millaisen perinnön he jättivät lapsilleen vuodesta 1918?
Se ei ollut huono, mutta olisin nyt ollut vailla vähän vetävämpää ja helpompaa kirjallisuutta. Osin piti patistella lukemaan loppuun, vaikka aihe sinänsä oli mielenkiintoinen ja opin uuttakin. Tämän tyyppisistä historiankirjoista jää harmillisesti minua eniten kiinnostava osuus eli henkilöiden omat kokemukset hyvin suppeaksi, koska materiaalia ei ole paljon saatavilla. Onneksi kuitenkin yhdessä kappaleessa ohjattiin oikeaan suuntaan etsimään henkilökohtaisia muistelmia.
Kirja perustuu Lintusen väitöskirjaan, jossa hän tutki Porin seudun punaisten naisten kohtaloita jäljelle jääneiden dokumenttien, lehtikirjoitusten ja muistelmien valossa. Hurjan kiinnostava materiaali antaa uusia näkökulmia punakapina-vapautussotaan, työläisnaisten elämään ja koko suomalaiseen yhteiskuntaan tuona aikana. Dokumenttien luettelu kävi kuitenkin puisevaksi ja kirja oli jäädä kesken vielä loppumetreillä. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen ruotsalaisen Jakob Lindin kirjaa Isoisän pistooli, jossa hän selvittelee isoisänsä edesottamuksia Suomen sisällissodassa.
Takakannen perusteella odotin laajempaa otantaa punaisiin naisiin, mutta eipä tämä kapeakaan otanta haitannut, sillä suurin osa suvustani on Satakunnan alueelta, johon tutkimus pitkälti keskittyy (tarkalleen ottaen Porin alueeseen). Lintunen oli osannut antaa äänen naisille, joiden kohtalo ei ollut järin helppo. Tutkimus silti tuntui objektiiviselta eikä siinä ollut samaa paatoksellisuutta kuin monissa valkoisen Suomen historiasta kertovista (c'mon, jos he haluavat sodan nimenkin muuttaa sisällissodasta vapaussodaksi).
Pienenä järkytyksenä tuli itselleni se, miten naisia ihan oikeasti kohdeltiin, jos nämä olivat valinneet "väärän" puolen. Koko ihmisarvo oli menetetty sen jälkeen, ja kaiken lisäksi jos menit naimaan venäläisen olit vähempiarvoinen kuin koira. Valkoisen Suomen kuvaus muistuttaa valitettavan paljon nykypäivää, kun puhutaan maahanmuuttajista ja/tai turvapaikanhakijoista tai pakolaisista. Oli nimittäin yllätys sekin, että Suomeen tuotiin tuota rotupuhtausoppia hyvinkin aikaisessa vaiheessa. Oksettavaa.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin Marjo Liukkosen Hennalan naismurhat 1918 -teokseen.
Mielenkiintoinen paikallishistoriaa, sotahistoriaa, poliittista historiaa ja sukupuolinäkökulmaa yhdistelevä teos, joka elävöittää Sisällissodan Pikkujättiläisen kaltaista yleisesitystä. Pyrkimys olla kattava ja samalla syväluotaava ei aivan onnistu. Ihmiskohtaloiden läpiluotaaminen saa melko usein tehdä tilaa listamaiselle esitykselle, joka on tietenkin historiantutkimuksen näkökulmasta kiinnostavaa, mutta tekee populaarikirjasta vähemmän lennokkaan. Joka tapauksessa suositeltavaa luettavaa kaikille ym. historiasta kiinnostuneille.