Als ich aufwachte, war so sehr Montag, dass es wehtat

by Mikko Rimminen

Zwei Brüder und ein Ford Transit – eine abgefahrene finnische Road Novel

Petteri und sein Bruder Lefa arbeiten für das dubiose Vielzweck-Unternehmen ihrer Mutter, die vom Hinterzimmer ihres Antiquariats aus scheinbar die Umzugsfirma ihres verstorbenen Mannes weiterführt. Tatsächlich werden hinter der seriösen Fassade zwielichtige Geschäfte abgewickelt, der Firmenhof wird zum Anziehungspunkt für lichtscheue Gestalten. Petteri und Lefa ziehen es vor, nicht so genau nachzufragen; sie lassen lieber alles entspannt auf sich zukommen – wobei sie der Entspannung gern mit diversen Rauschmitteln auf die Sprünge helfen. Als eines Tages das Eigentum halbseidener Auftraggeber zu Schaden kommt, haben die Brüder eine Menge guter Gründe, sich für einige Tage aus der Schusslinie zu bringen...

Genres: German Literature

219 pages, Paperback

First published September 1, 2013

Reviews

[Chris]

Mitunter ganz witzig. Insgesamt aber für mich eine Enttäuschung, weil es so oft so gezwungen lustig wirkt und mich irgendwann genervt hat.

[Jarkko]

Farssi, joka alkaa lupaavasti mutta muuttuu pian toisteiseksi sekoiluksi, jossa keskiössä on huumeet ja viina. Ainoa positiivinen asia kirjassa on äärimmäisen kekseliäis kieli, mutta ei silläkään sentään kirjaa pelasteta. Minkäänlaista kaarta ei saa hahmojen eikä tapahtumien ympärille luotua, vaan tämä on tällainen kaistapäinen huumehouruinen episodi, joka loppuu samaan paikkaan kuin mistä se alkaa. Puolta lyhyempänä novellina olisi saattanut olla ihan viihdyttävä, tällaisenä lähinnä kiusallinen ja ikävystyttävä.

[Hannu Sinisalo]

Hulvaton kertomus kaikkea kokeilevista veljeksistä. Suosikkini Rimmisen tuotannosta.

[pinja]

Lopussa päästiin vähän siihen tunnelmaan mitä tältä kirjalta toivoin. Muuten ei herättänyt juuri muita tunteita kuin vaivaantuneisuutta.

[Soncesvet]

Kieli sai tarrtumaan tähän, mutta 100 sivun kieppeillä alkoi uuvuttaa.

[Michel]

Sehr expressionistische Erzählweise! Recht lustig und erfreulich dünn.

[Koivula]

Rimmisen kieli hienosti enemmän/tarkemmin kuvailevaa kuin "normikieli", mutta siitä meinaa tulla ähky :)
"Vittu" taisi olla kirjan yleisin sana, mutta sopi.
Hieno lause s. 97: "Ulkona joku oli mennyt parkkeeraamaan ruman ja rupisen Transitin kylkeen verrattomasti uudemman ja kiiltävämmän lajitoverin. Hohtavassa ajoneuvossa pisarehti litratolkulla vittuilun heraa."

[M. Myyrä]

Onhan Hipassa paikoin samaa vetovoimaa ja lystikkyyttä kuin Pussikaljaromaanissa tahi Pölkyssä, mutta edeltäjiään enemmän tuli lukiessa vastaan vaivaantuneisuuden ja haukotuksen hetkiä.

Kaikenlaisia käänteitä juoksutetaan vastaan ja kaava on aina sama - lukijalle ilmoitetaan ennakkoon että nyt muuten tapahtuu jotain erikoista ja sitten venkoillen käydään läpi mitä tuo jotain on. Tämän saman kaavan jatkuva toistuminen käy aika nopeasti aika puuduttavaksi.

Tuli vähän sellainen fiilis, että joku olisi Pussikaljaromaanin luettuaan siepannut Rimmisen ja käskenyt aseella uhaten kirjoittamaan toisen samanlaisen. Sellainen lievähkö väkisinväännetyn ja tekemällätehdyn pohjavire Hipassa on.

Tuntuu siltä, että tämä tällainen laitapuolen kulkijain ja päällipuolisin vituralleen menneen elämän lämminhenkinen ja toivontäyteinen verbaaliahdettu kuvaus on Rimmisen osalta hetkeksi aikaa nähty. Olisikin mielenkiintoista nähdä Rimmisen lähtevän tekemään seuraavaksi jotain erilaista.

Niin ja on Hippa kuitenkin selkeä parannus Nenäpäivään verrattuna.

[KM]

Äh.

Kirja kyllä alkoi hyvin. Huono-onniset pikkurikollisveljekset hämärissä hommissaan olivat aika sympaattisia hahmoja, ja tällä kertaa jopa pidin Rimmisen tyypillisestä kiemurasanailusta, joka tuntui sopivan hahmojen maailmaan muita lukemiani rimmisiä paremmin. Kuitenkin pitemmän päälle kirjailija ehkä hieman liikaa ihastui tiettyihin omiin juttuihinsa, joiden toisto alkoi sitten jo vähitellen rasittaa. Jaettä.

Vielä kun juonikuvioon tempaistiin kirjan keskivaiheilta alkaen joukko kehitysvammaisia aiheuttamaan kaaosta ja sekoilua muun porukan kiskoessa yhä enemmän koksua nokkaan ja nappia naamaan, kyllästyin kunnolla. Lienenkö sitten jonkin sortin kukkahattutäti, kun koin aihepiirit ja niiden käsittelyn lähinnä köyhäksi.

Mietin arvosanaa todella pitkään, koska aluksi kuvittelin tästä voivan tulla jopa neljän tähden kirja. Vaan näinpä kävi.

[Santeri]

Pidin kyllä kovasti lopputuloksesta, vaikka itse kirja hieman hidaslukuinen olikin. Hahmot olivat mainioita surkuhupaisuudessaan ja tapahtumat absurdiudestaan huolimatta kuitenkin jossain määrin tapahtu-ttavissa(?) mahdollisia siis. Kielellä kikkailu on mainiota, kynsien palaminen jaettä, veljesten veljesrakkaus ja uusi alku joka jää kuviteltavaksi. Kyllä minä tykkäsin. Ensimmäinen rimmisen kirja jonka olen lukenut, ja aion lukea muutkin!

[Laura Walin]

Tarina sinänsä - sekoilu- ja sekakäyttöaspektista huolimatta - on sympaattinen ja rakastuvan päähenkilöön jollain tapaa jopa kiintyy. Ongelmana näissä Rimmisen romaaniessa minulle on se, että sitten Pussikaljaromaanin kielikikkailusta on tullut itsetarkoitus, ja se tuntuu äysin päälleliimatulta. Pari pinnaa kuitenkin siitä, että venkuroinnista huolimatta kertojamuuttajaan on tykästynyt, jos ei nyt heti dementikon muuton aikana niin keharikaappauksen aikana viimeistään.

[Alma Jylhä]

Meinasin kysyä että mitä sattuminen nyt sitten oli jollei tuntumista, mutta katse osui parinkymmenen metrin päässä näkyvään ikkunaan, jota siivoushuivipäinen mummo paraikaa sulki. Äkkiä tuli jotenkin järjenvastaisen kotoisa olo. Kaikki oli päin honkia mutta elettiin sentään maailmassa, jossa siivoavilla mumsti-ihmisillä oli punavalkoruudullinen sunnnuntaisiivoustekstiili päässään.
s. 34

[Sanna]

ei napannut ei. kieli makuuni liian erilaista, outoa ja vaikeaa. tapahtumistakin taisi jäädä joku juttu tajuamatta kun kirjan pointti meni ihan ohi. henkilöhahmojen joukostakaan ei löytynyt suosikkia. ja että, jaettä, jaettä...

[Mintti]

Hidaslukuinen mutta hilpeän kielellinen kirja. Tykkään Rimmisen tyylistä, vaikka se vaatiikin aina vähän totuttelua. Monia ilmaisuja teki mieli kirjoittaa ylös, niin erikoisia ne olivat. Arvostan suomen kielellä leikkimistä paljon. Juoni oli ihan jännä myös.

[Jenni]

Ja että jaettä ja että.

Joku sai jatkamaan, vaikka lukuisia kertoja teki mieli jättää kesken. No, nyt on Rimmisen teos testattu, ei vain ole mun juttu, liian hidas.

[Perfectlyflawed]

Weird