- Kolme? Ulla toisti. - Siis pentuako? - Pentua, pentua, mitäs muutakaan, eläinlääkäri naurahti. - Katsopas, hän sano ja siirsi anturia Daran vatsalla hieman.
Ullan suuresta haaveesta tulee totta: belgianpaimenkoira Daralla teetetään pennut! Odotusaika sujuu mukavasti, mutta synnytyksen lähestyessä Ullaa alkaa jännittämää. Entä jos tapahtuu jotain dramaattista? Ja kun pennut ovat maailmassa, alkavat uudenlaiset huolet - Ullan vastuulla on huolehtia, että joka vipeltäjälle löytyy hyvä koti.
Nostalgiasarja on tullut päätökseensä tämän kirjan myötä. Lukemisen myötä oon ymmärtänyt, miksi tiedän koiraroduista ja koiramaailmasta jonkin verran vaikken yhtäkään koiraa oo omistanut. Kirjoissa on paljon koiriin liittyvää asiatietoa ja välillä ne jätetään selittämättä (kuten mysteeriksi jäänyt, näyttelyistä voitettava cacib).
Kirjailija sortuu toisinaan toistamaan itseään. Samassa kappaleessa voi olla sama asia toistettu kahteen kertaan hieman eri tavoin. Samoja sanoja käytetään myös melko usein - koirat usein liehakoivat tulijan ympärillä tai luttaavat vedessä.
Teemoilta sarjassa käsiteltiin vaikeitakin aiheita mitä en muistanutkaan. Kuolemaa, ihmissuhteiden monimutkaisuutta, masennusta, eläinten oikeuksia. Ulla kasvoi hahmona jonkin verran sarjan aikana ja hän reflektoikin sitä itse tässä kirjassa.
Kaiken kaikkiaan viihdyin sarjan äärellä. Ilman nostalgia-arvoa en tosin olisi ehkä jaksanut ryhtyä urakkaan.
Dara odottaa pentuja, ja Ulla odottaa malttamattomana pentujen syntymää. Näyttelyt ja treenit saavat väistyä rauhallisten kävelylenkkien tieltä, kunnes lopulta koittaa synnytyksen aika. Ullalla ja hänen äidillään onkin kädet täynnä työtä pienten koiranpentujen hoitamisessa luovutusikäisiksi asti. Ja löytyykö kaikille pennuille ostaja, jonka Ullakin kelpuuttaisi?
Kirjassa tuodaan hyvin esiin, millaista on kun koira saa pentuja - niin hyvät kuin huonotkin puolet. Emosta ja pennuista on huolehdittava ympäri vuorokauden. Ullalle tuleekin yllätyksenä, miten rankkaa ja jopa pelottavaa pentujen saaminen voi olla.
Tarina pyöri niin tiiviisti Daran ja tämän pentujen ympärille, ettei muille juonenkäänteille oikein jäänyt tilaa. Koirien ystäville kuitenkin opettavainen tarina.
Sarjan viimeinen osa ei ehkä ihan yletä siihen rimaan, jonka pari edellistä osaa ovat asettaneet, mutta se on silti viihdyttävä ja menevä. Ullan ja Daran elämässä tapahtuu suuria, ja pentujen kanssa toimiminen tuo kivan lisän tarinaan. Vaikka mielelläni olisin lukenut lisääkin kaksikon edesottamuksista, olen iloinen, että Meripaasi osasi lopettaa sarjansa ajoissa. Seuraavaksi voisin lukea Kisse-sarjan, joka on itsenäistä jatkoa tälle.