What do you think?
Rate this book
Kivitasku
1959. Helenan viimeinen kesä on kuin Helena itse, pitkä ja arvaamaton. ”Minä en ole ihminen, minä olen tosikko”, 16-vuotias Helena ajattelee. Hän muuttaa Mustasaareen, lukee tutkimusmatkailijan kirjaa Pääsiäissaaresta ja haaveilee seikkailuista. Kesän lopussa alkaa kuitenkin toisenlainen matka.
1849. Sergei on uneksinut vallankumouksesta. Nyt hän seisoo Pietarissa teloituslavalla ja pelkää.
2012. Veka on menossa osastohoitoon, mutta antaakin linja-auton viedä hänet Louhurantaan, jossa suvulla on mökki. Pako on ainoa keino jäädä henkiin, ehkä. Veka ei vielä tiedä, että samoilla rannoilla on piileksinyt moni muukin. Menneisyys avaa silmänsä ja odottaa.
Anni Kytömäen Finlandia-ehdokkaaksi valittu Kultarinta (2014) oli ylistys metsälle. Kivitasku kuljettaa lukijansa veden ääreen ja kalliolle. Järkälemäinen sukupolviromaani on kirkkaasti ajattelevan kirjailijan rohkea puolustuspuhe mielen ja ruumiin vapaudelle. Teoksessa rinnastuvat järisyttävällä tavalla kallioperä ja ihmisen aivot, oma peruskalliomme.
1849. Sergei on uneksinut vallankumouksesta. Nyt hän seisoo Pietarissa teloituslavalla ja pelkää.
2012. Veka on menossa osastohoitoon, mutta antaakin linja-auton viedä hänet Louhurantaan, jossa suvulla on mökki. Pako on ainoa keino jäädä henkiin, ehkä. Veka ei vielä tiedä, että samoilla rannoilla on piileksinyt moni muukin. Menneisyys avaa silmänsä ja odottaa.
Anni Kytömäen Finlandia-ehdokkaaksi valittu Kultarinta (2014) oli ylistys metsälle. Kivitasku kuljettaa lukijansa veden ääreen ja kalliolle. Järkälemäinen sukupolviromaani on kirkkaasti ajattelevan kirjailijan rohkea puolustuspuhe mielen ja ruumiin vapaudelle. Teoksessa rinnastuvat järisyttävällä tavalla kallioperä ja ihmisen aivot, oma peruskalliomme.
645 pages, Hardcover
First published August 1, 2017
45 people are currently reading
916 people want to read
About the author
Anni Kytömäki
8 books93 followersAnni Kytömäki on palkittu suomalainen kirjailija. Koulutukseltaan hän on luontokartoittaja. Kytömäen esikoisteos Kultarinta oli ehdolla vuoden 2014 Finlandia-palkinnon ja Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi. Kultarinta palkittiin Kaarlen palkinnolla, Tulenkantaja-palkinnolla ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla. Margarita-romaani voitti vuoden 2020 Finlandia-palkinnon.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 84 reviews
August 17, 2017
Kivitasku kertoo sukutarinan, joka polveilee kirjassa kerrostumina, jotka avaavat ja sulkevat tarinaa. Hieman mytologiaa mukana, mutta se on tarinalle rikkaus. Pidän valtavasti 1850-luvusta eteenpäin sijoittuvasta historiallisesta kirjan osuudesta, jossa pääosassa on Albert ja pidän valtavasti myös 2011-vuodelle sijoittuvasta Vekan tarinasta. Kirjan aloittaa Vekan äidin nuoruudentarina, joka myös kertoo paljon suvun perimästä, erilaisuudesta, outoudesta.
Kivitasku sisältää useita eri teemoja, joista voisi keskustella syvemmin kirjapiireissä. Yksi itseäni kiinnostava aihealue on mielenterveys, joka yhdistää Kivitaskua ja Kultarintaa. Kirjassa on myös vahvoja luontoon liittyviä ilmiöitä esim. kiviin liittyviä. Kiviä louhitaan kirjan tarinassa samasta kalliosta sekä 1800-luvulla että nykyaikana, sillä kyseinen kivi on erittäin harvinaista, joten se on myös erittäin haluttua.
Olen todella vaikuttunut kirjailijan molemmista teoksista, mutta pidän enemmän Kivitaskusta, jonka alku ja loppu kokoavat kirjojen punaisen langan hienolla tavalla. Kivitasku viihtyy meidän saarellakin, joten olen kiitollinen siitä, että pikkuinen lintu sai olla näin upean kirjan nimenä.
Kivitasku sisältää useita eri teemoja, joista voisi keskustella syvemmin kirjapiireissä. Yksi itseäni kiinnostava aihealue on mielenterveys, joka yhdistää Kivitaskua ja Kultarintaa. Kirjassa on myös vahvoja luontoon liittyviä ilmiöitä esim. kiviin liittyviä. Kiviä louhitaan kirjan tarinassa samasta kalliosta sekä 1800-luvulla että nykyaikana, sillä kyseinen kivi on erittäin harvinaista, joten se on myös erittäin haluttua.
Olen todella vaikuttunut kirjailijan molemmista teoksista, mutta pidän enemmän Kivitaskusta, jonka alku ja loppu kokoavat kirjojen punaisen langan hienolla tavalla. Kivitasku viihtyy meidän saarellakin, joten olen kiitollinen siitä, että pikkuinen lintu sai olla näin upean kirjan nimenä.
October 22, 2017
Kivitasku vie lukijan pitkälle matkalle läpi sukupolvien ja Suomen upean luonnon - aivan niin kuin Kultarintakin. Kun Kytömäen esikoisteoksessa vaelletaan metsien suojassa, on Kivitasku enemmän yhteen paikkaan fokusoitunut, sen kallioihin ja kiviin, olemukseltaan pysyviä nekin. Kirjan proosa ja hahmot vievät täysin mennessään, juoni saa pään vellomaan teorioista ja tarinan ihmissuhteet tekevät kokemuksesta hyvinkin tunteellisen. Loppuun on vielä viritetty sellainen yllätys, joka sai ainakin minut sulkemaan kirjan ja tuijottamaan seinään - koko romaani näyttäytyi sen kautta uudessa valossa. Teki mieli aloittaa uudestaan alusta, jotta voisi kokea tapahtumat uudella tavalla ja suuremmalla ymmärryksellä. Jatkoin kuitenkin eteenpäin ja luin viimeisen neljänneksen aika lailla putkeen, sillä halu saada tietää kaikki ja mahdollisimman pian kävi liian suureksi. Kaikkea en saanut selville, mutta sekään ei haitannut. Matka päättyi juuri sopivaan epätietoisuuteen jättäen tilaa omalle tulkinnalle.
March 23, 2018
Täydellinen lukukokemus. Kytömäki osaa asiansa. Tarina on upea, monipuolinen, vahva. Kytömäen kieli ja kerronta omaa luokkaansa. Vielä en osaa muuta sanoa, mutta senkin aika vielä tulee.
Huikea!
Huikea!
May 29, 2020
Tämä kehuttu kotimainen jätti minut yllättävän kylmäksi. Tarina on monen sukupolven yli kantava sukuromaani, jossa seurataan pääasiassa venäläisen sotavangin pakkotyörupeamaa Suomessa 1850-luvulta alkaen ja kolmekymppisen kulttuuriantropologin tempoiluja kaupunki- ja mökkielämän välimaastossa tai ehkä enemmänkin oman mielensä pyörteissä 2010-luvulla).
Ongelmaksi itselleni muodostui eniten kirjan rakenne. Kolme erillistä tarinajuonnetta (myös kolmekymppisen Vekan äidin tarinaa sivutaan hitusen) pysyvät erillisinä hyvin pitkään, vaikka lukija toki arvaa, että ne kaikki limittyvät yhteen. Kun tämä sitten itse kertomuksessa tapahtuu, se tuntuu lähinnä tekniseltä kikkailulta, siltä, että palat vain loksautetaan yhteen.
Toinen ongelma minulle oli kirjassa käytetty kieli. Sanavalinnat olivat kovin lyyrisiä, mutta lauserakenne melko päälausekeskeinen. Siitä syntyi omituinen kombinaatio, joka suorastaan häiritsi lukemistani aika ajoin. Ehkä sillä simuloitiin kivitaskun laulua? Joka tapauksessa tämä jäi yhdeksi niitä kirjoista, jotka ovat teknisesti taidokkaita ja joiden ansiot ovat listattavissa, mutta siitä huolimatta teos jää itselleni etäiseksi.
Ongelmaksi itselleni muodostui eniten kirjan rakenne. Kolme erillistä tarinajuonnetta (myös kolmekymppisen Vekan äidin tarinaa sivutaan hitusen) pysyvät erillisinä hyvin pitkään, vaikka lukija toki arvaa, että ne kaikki limittyvät yhteen. Kun tämä sitten itse kertomuksessa tapahtuu, se tuntuu lähinnä tekniseltä kikkailulta, siltä, että palat vain loksautetaan yhteen.
Toinen ongelma minulle oli kirjassa käytetty kieli. Sanavalinnat olivat kovin lyyrisiä, mutta lauserakenne melko päälausekeskeinen. Siitä syntyi omituinen kombinaatio, joka suorastaan häiritsi lukemistani aika ajoin. Ehkä sillä simuloitiin kivitaskun laulua? Joka tapauksessa tämä jäi yhdeksi niitä kirjoista, jotka ovat teknisesti taidokkaita ja joiden ansiot ovat listattavissa, mutta siitä huolimatta teos jää itselleni etäiseksi.
August 9, 2017
Huh, mikä kirja! Niin vahva, viisas, monikerroksinen, otteessaan pitävä. Lunasti kyllä odotukset. Lukija on onnellinen!
April 7, 2020
Kahdenkymmenen ensimmäisen elinvuoteni aikana ehdin tuudittautua siihen, että ihmisiä tulee aina vain lisää, uusia vanhojen rinnalle, ei tilalle. Silloin en ymmärtänyt, että elämänpuussa on kaksi haaraa: toinen vankistuu ja kasvattaa alati uusia oksia, toinen ropistaa vähitellen kaarnansa maahan, katkeilee ja halkeilee. Lopulta jäljellä on tuuheaoksainen muistojen ja kokemusten runko, vieressä menetysten karsima kelo. Se kumpaa puunhaaraa ihminen keskittyy tarkastelemaan, määrittää hänen onnensa rajat.
Ai että, vihdoinkin sain luettua tämän syksyllä 2017 ilmestyneen Anni Kytömäen toisen romaanin. Sukusaaga, joka alkaa kolmesta kohdasta ja hitaasti yhdistyy liki saumattomaksi, kunnes taas katoaa toiseen maailmaan. Ihana kirja.
Ai että, vihdoinkin sain luettua tämän syksyllä 2017 ilmestyneen Anni Kytömäen toisen romaanin. Sukusaaga, joka alkaa kolmesta kohdasta ja hitaasti yhdistyy liki saumattomaksi, kunnes taas katoaa toiseen maailmaan. Ihana kirja.
February 25, 2024
Mistähän sitä voisi aloittaa? Toiset kirjat on sellaisia, että niistä ei haluaisi erota lainkaan. Joiden jälkeen ei oikein tiedä, haluaisiko mieluiten huutaa, itkeä, tanssia, laulaa vai pelkästään istua hiljaa sohvannurkassa pimeässä talossa, yksin. Tämä oli sellainen kirja.
Rakastin Kultarintaa, rakastin tätä. Tämä nainen kirjoittaa niin, että jokainen lause on jo itsessään tarina. Kaikki mitä tässä kirjassa on, ja kaikki mitä sen rivien väleissä kuiskitaan, kaikki on totta, suurta, mahtavaa, pientä, hiljaista, hiuksenhienoa.
Niin, tykkäsin tästä. Enkä osaa näemmä edes auttavasti kuvailla sitä tunteiden kirjoa ja kaikkia niitä ajatuksia, joita tämä herätti. Luulisin, että tämä kirja, samoin kuin Kultarinta, on luontoihmisen kirja. Voiko tätä edes mistään muusta näkökulmasta ymmärtää, en tiedä, itse koin luontokuvaukset tässä hyvin vahvasti. Vaikka ihmisistähän tämä kertoo, menneistä sukupolvista, nykyisistä, tulevista. Rakkaudesta, haaveista, menetyksistä. Tunnelma on kauttaaltaan hyvin rauhallinen, hieman surumielinen, silti lämmin. Kaunis. Kerralla tätä ei olisi voinut lukea millään, välillä oli pakko vetää henkeä.
Eihän Kivitasku varmastikaan mikään täydellinen teos ole, mutta olen valmis lukemaan virheet eduiksi tämän kirjan kohdalla. Tunnelma on vahva ja tarina vie mukanaan. Olisin hyvin mieluusti jäänyt tähän kirjaan asumaan loppuelämäkseni.
Rakastin Kultarintaa, rakastin tätä. Tämä nainen kirjoittaa niin, että jokainen lause on jo itsessään tarina. Kaikki mitä tässä kirjassa on, ja kaikki mitä sen rivien väleissä kuiskitaan, kaikki on totta, suurta, mahtavaa, pientä, hiljaista, hiuksenhienoa.
Niin, tykkäsin tästä. Enkä osaa näemmä edes auttavasti kuvailla sitä tunteiden kirjoa ja kaikkia niitä ajatuksia, joita tämä herätti. Luulisin, että tämä kirja, samoin kuin Kultarinta, on luontoihmisen kirja. Voiko tätä edes mistään muusta näkökulmasta ymmärtää, en tiedä, itse koin luontokuvaukset tässä hyvin vahvasti. Vaikka ihmisistähän tämä kertoo, menneistä sukupolvista, nykyisistä, tulevista. Rakkaudesta, haaveista, menetyksistä. Tunnelma on kauttaaltaan hyvin rauhallinen, hieman surumielinen, silti lämmin. Kaunis. Kerralla tätä ei olisi voinut lukea millään, välillä oli pakko vetää henkeä.
Eihän Kivitasku varmastikaan mikään täydellinen teos ole, mutta olen valmis lukemaan virheet eduiksi tämän kirjan kohdalla. Tunnelma on vahva ja tarina vie mukanaan. Olisin hyvin mieluusti jäänyt tähän kirjaan asumaan loppuelämäkseni.
May 10, 2020
Puoliväliin asti olin aivan lumoutunut tästä kirjasta, tuntui että se palautti osan siitä magiasta, jonka lapsena ympäristöstään vaistosi. Se sai kaipaamaan sammalella istuskelua, muurahaisten työskentelyn tuijottelua, tuntemattomien lintujen kuulostelua, nihkeänkosteita vaatteita metsäpolulla.
Loppua kohden juonenkäänteet kiihtyivät ja venyivät epäuskottaviinkin mittoihin, minkä olin vielä valmis hyväksymään, mutta sitten kohdalle osui yllättäen inhokkijuonenkäänteeni, jonka vuoksi rokotan yhden tähden pois. Näin taitava kirjoittaja ei tarvitsisi noin yliampuvia liikkeitä. Kytömäen esikoinen on vielä lukematta, täytyy siihenkin ensitilassa tarttua. Ylisukupolvisuutta jäin miettimään monestakin kulmasta, ja sitä miten valtavan määrän historiaa jatkuvasti tahtomattammekin kadotamme.
Loppua kohden juonenkäänteet kiihtyivät ja venyivät epäuskottaviinkin mittoihin, minkä olin vielä valmis hyväksymään, mutta sitten kohdalle osui yllättäen inhokkijuonenkäänteeni, jonka vuoksi rokotan yhden tähden pois. Näin taitava kirjoittaja ei tarvitsisi noin yliampuvia liikkeitä. Kytömäen esikoinen on vielä lukematta, täytyy siihenkin ensitilassa tarttua. Ylisukupolvisuutta jäin miettimään monestakin kulmasta, ja sitä miten valtavan määrän historiaa jatkuvasti tahtomattammekin kadotamme.
August 21, 2017
Lumoava. Kun kirjan sai luettua, tuli tunne että pitää aloittaa uudelleen alusta.
February 9, 2019
Kultarinnalle annoin viisi tähteä, joten odotukset olivat pilvissä. On mahdotonta sanoa, johtuiko siitä, omista lukufiiliksistä vai pelkästään itse kirjasta, että Kivitasku ei kolahtanut lähellekään yhtä hyvin. Kivitaskussa on paljon loistavia ominaisuuksia: jälleen kaunis kieli (tosin luontoon liittyviä, runollisia lauseita on liikaakin), upea tarina, kerroksellisten osuuksien kietoutuminen yhteen... Erityisesti 1850-luvun tarina itsessään jo on helmi - olisin mielelläni lukenut sen pelkästäänkin, Kytömäki osaa kuvata niin uskottavasti arkea yli sata vuotta sitten.
Kuitenkin Kivitasku eteni liian hitaasti, liian syvissä vesissä ja synkästi, jotta olisin osannut nauttia siitä kuten Kultarinnasta. Jossain vaiheessa teki jopa mieli heittää pyyhe kehään; en osannut kaivata tämän kirjan maailmaan. Joten, koska arvostelen kirjat sen fiiliksen mukaan, joka lukiessa ja sen jälkeen on vallinnut, vain 2,5 tähteä. Täysin subjektiivinen arvio siis ja ymmärrän hyvin, miksi tälle moni on antanut viisi tähteä.
Kuitenkin Kivitasku eteni liian hitaasti, liian syvissä vesissä ja synkästi, jotta olisin osannut nauttia siitä kuten Kultarinnasta. Jossain vaiheessa teki jopa mieli heittää pyyhe kehään; en osannut kaivata tämän kirjan maailmaan. Joten, koska arvostelen kirjat sen fiiliksen mukaan, joka lukiessa ja sen jälkeen on vallinnut, vain 2,5 tähteä. Täysin subjektiivinen arvio siis ja ymmärrän hyvin, miksi tälle moni on antanut viisi tähteä.
October 18, 2017
Hurmaava taina, hurmaavaa kieltä. Ehkä kirjavuoden paras kotimainen.
August 11, 2017
Kytömäen toinen romaani on rikas ja rehevä, kultakimpale, jonka kaikki reunat ja loistavat kulmat paljastuvat ja piirtyvät esiin vähä vähältä. Paljastamatta juonesta liikaa totean vain, että tässä on vahvaan historiantajuun ja vielä vahvempaan kauneudentajuun nojaava romaani, jossa eri sukupolvet murheineen, mysteereineen ja identiteettikysymyksineen kietoutuvat yhteen niin taidokkain ja kerroksellisin menetelmin, että lukija ei voi muuta kuin mykistyä! Juonessa pysyminen vaatii välillä kyllä tavanomaista suurempaa tarkkaavaisuutta ja epätietoisuuden sietokykyä, mutta palkitsee, ehdottomasti. Kytömäen kieli on kaunista ja kirkasta, oivaltavaa ja niin tarkkaa, että jo yksittäiset virkeet ovat suurta nautintoa.
June 18, 2018
Äh. Oli tässä paljon hyvääkin, sujuvaa kerrontaa ja oivallisia runollisia ilmaisuja, mutta pääosin tuntuu että Kytömäki ei halua sanoa mitään tiiviisti, jos sen voi sanoa pitkästikin. Eri aikakausien tarinat nivoutuvat ihan kivasti yhteen, jotkut palaset ovat kiinnostavampia kuin toiset, teemat kertautuvat...
October 23, 2017
Hyvin vahva neljä tähteä - Anni Kytömäki onnistuu toisen kerran hienolla, hyvin rakennetulla, yllätyksiä tarjoilevalla romaanillaan. Kerrostumat toimivat mainiosti ja henkilöt ovat uskottavia, pidettäviä. Traagisten käänteiden kudelma on kuitenkin täynnä toivoa, valoa. Pitkä, koossa pysyvä ja hyppysisssään pitävä. Vuoden kotimaista parhaimmistoa ilman muuta.
July 25, 2023
Luin edelliskesänä Margaritan, josta pidin.
Tänä kesänä nappasin pokkarialesta mukaani Kivitaskun, johon (ehkä yllättäen) rakastuin täysin.
Kaikki tässä kirjassa tuntui kolahtavan. Anni Kytömäen kuvailutyyli on lumoavaa, henkilöhahmot kukin omalla tavallaan mielenkiintoisia, ja draaman kaari tuntui kuroutuvan loppuun täydellisen sileästi. Tekstiin upposi helposti pitkiksi ajoiksi kerrallaan - siitä on pitkä aika, kun olen tällä tavoin tullut tarinan vangitsemaksi, vaikka lukuprojektiin kuluikin aikaa. <3 5/5, aion kyllä lukea loputkin Kytömäet.
Tänä kesänä nappasin pokkarialesta mukaani Kivitaskun, johon (ehkä yllättäen) rakastuin täysin.
Kaikki tässä kirjassa tuntui kolahtavan. Anni Kytömäen kuvailutyyli on lumoavaa, henkilöhahmot kukin omalla tavallaan mielenkiintoisia, ja draaman kaari tuntui kuroutuvan loppuun täydellisen sileästi. Tekstiin upposi helposti pitkiksi ajoiksi kerrallaan - siitä on pitkä aika, kun olen tällä tavoin tullut tarinan vangitsemaksi, vaikka lukuprojektiin kuluikin aikaa. <3 5/5, aion kyllä lukea loputkin Kytömäet.
October 7, 2018
Uskomattoman upea tarina, joka liikkuu kolmessa eri aikatasossa. Pikku hiljaa tarinat kietoutuvat uskomattomalla tavalla yhteen. Miljöö vaihtelee pakkotyöleiriltä, parantajan ja runonlausujan mökkiin ja sieltä taas Pietarin palatseihin. Aikaa matkalla kuluu yli 150 vuotta.
December 2, 2018
Pitkä, mutta todella palkitseva. Tähän maailmaan oli ihana kietoutua sisään.
December 10, 2020
Pidin kovasti Kultarinnasta. Kivitasku ei temmannut mukaansa, ei millään, kunnes ihan lopussa yllättäen.
September 15, 2017
Vaikka odotukset olivat korkealla, Kytömäen uutukainen ei pettänyt! Uskaltaisin jopa pitää tätä hiukan esikoista parempana, sillä tunnelma ei ollut aivan yhtä raskas.
Itä-Suomen pienessä syrjäkylässä tapahtuu pienille ihmisille isoja asioita. Harvahaaraisen suvun jäsenten vaiheita valotetaan usean sukupolven näkökulmasta ja päähenkilöinä sinnittelevät venäläinen vanki Albert (alk. 1849) ja sairauden murtama kolmekymppinen Veka (alk. 2011). Suvun naisilla on huono tuuri kuolla nuorina ja kutakuinkin kaikkia riivaa halu paeta läheisiltään hyvästejä jättämättä. Ihmismielen haurautta ja vahvuutta peilataan monesta kulmasta.
Erityisesti Albertin kertomus on kiehtova. Hän on kokenut leppoisan pikku-prinssin elämän Venäjällä, idealistin, agitaattorin ja taiteilijan uran, pakkotyön ja maanpaon. Vekan kamppailu oman mielensä ja ruumiinsa kanssa ei ihan yllä näiden seikkailujen tasolle, mutta jaksaa silti kiinnostaa. Kivitasku olikin minulle ihana lukusukkula, jonka lopun yllätyskäänteiden vuoksi voisi vaikka lukaista heti uudelleenkin. Kenties sitten malttaisin makustella Kytömäen koristeellista tekstiäkin enemmän ajatuksella.
Anni kuulemma oli halunnut Kivitaskussa irrottautua esikoisen tuomasta "luontokirjailijan" maineestaan. Luonto on kuitenkin koko ajan vahvasti läsnä tässäkin. Luohukorven mökissä tietysti metsät, järvi, kalliot ja vuodenaikojen vaihtelu näkyvät, tuntuvat ja tuoksuvat koko ajan. Kaupungissa niiden puuttuminen kivistää kertojaa. Kultarinnan luonnonläheisyyteen ihastunut lukija ei siis pety tässäkään.
Itä-Suomen pienessä syrjäkylässä tapahtuu pienille ihmisille isoja asioita. Harvahaaraisen suvun jäsenten vaiheita valotetaan usean sukupolven näkökulmasta ja päähenkilöinä sinnittelevät venäläinen vanki Albert (alk. 1849) ja sairauden murtama kolmekymppinen Veka (alk. 2011). Suvun naisilla on huono tuuri kuolla nuorina ja kutakuinkin kaikkia riivaa halu paeta läheisiltään hyvästejä jättämättä. Ihmismielen haurautta ja vahvuutta peilataan monesta kulmasta.
Erityisesti Albertin kertomus on kiehtova. Hän on kokenut leppoisan pikku-prinssin elämän Venäjällä, idealistin, agitaattorin ja taiteilijan uran, pakkotyön ja maanpaon. Vekan kamppailu oman mielensä ja ruumiinsa kanssa ei ihan yllä näiden seikkailujen tasolle, mutta jaksaa silti kiinnostaa. Kivitasku olikin minulle ihana lukusukkula, jonka lopun yllätyskäänteiden vuoksi voisi vaikka lukaista heti uudelleenkin. Kenties sitten malttaisin makustella Kytömäen koristeellista tekstiäkin enemmän ajatuksella.
Anni kuulemma oli halunnut Kivitaskussa irrottautua esikoisen tuomasta "luontokirjailijan" maineestaan. Luonto on kuitenkin koko ajan vahvasti läsnä tässäkin. Luohukorven mökissä tietysti metsät, järvi, kalliot ja vuodenaikojen vaihtelu näkyvät, tuntuvat ja tuoksuvat koko ajan. Kaupungissa niiden puuttuminen kivistää kertojaa. Kultarinnan luonnonläheisyyteen ihastunut lukija ei siis pety tässäkään.
September 3, 2017
Erinomainen, lumoava teos, jonka maailma, kieli, luontokuvaukset sekä ihmiskuvaukset vangitsivat minut lukemaan kirjaa tavanomaista tiiviimmin. Juoni, sukutragediat ja -salaisuudet keriytyivät auki kiinnostavasti, vaikka aikatasojen välillä hypittiin ei-kronologisesti.
Mielestäni kokonaisuus oli parempi kuin esikoisteos Kultarinta. Joten Finlandiaan!!
Mielestäni kokonaisuus oli parempi kuin esikoisteos Kultarinta. Joten Finlandiaan!!
February 5, 2025
Tämän teoksen kieli on taidokasta ja yksinkertaisuudessaan toimivaa. Pidän siitä, kun lyhyellä virkkeellä onnistutaan kuvaamaan suuria asioita. Oma kysymyksensä on kuitenkin, ovatko kaikki niistä asioista teoksen koheesion kannalta mainitsemisen arvoisia.
Olisin tiivistänyt kirjasta pois vähintään kolmasosan. Kohtauksissa, yksityiskohdissa ja mielentiloissa viivyttiin usein lukijan (minun) kyllästymiseen asti. Pidemmän päälle yksityiskohtaisuus ja toisteisuus esimerkiksi sairauden kuvauksissa ei tuntunut enää palvelevan tarkoitustaan. Kun näin moneen yksityiskohtaan keskitytään jatkuvasti, jää olennaiset kohdat vähemmälle huomiolle: jos kaikki on olennaista, mikään ei todella ole.
Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma kaikissa teoksen erillisistä tarinoista; muunmuassa Helenan tarinan alku teoksen lähtökohtana oli onnistunut ja omanlaisessa mystisessä enteellisyydessään hyvin puoleensavetävä. Erityisesti Vekan kohdissa puolestaan olin monesti luovuttaa. Kenties tässä voi halutessaan nähdä jonkinlaista tarkoituksenmukaisuutta, mutta tarina olisi kaivannut jonkin mielekkään ja lukijalle selkeämmin ilmentyvän syyn näin suurelle määrälle toistoa ja pitkittyneisyyttä. Romaani vaatii melkoisen painavan tyylillisen, retorisen ja juonellisen oikeutuksen, jotta se toimisi yli 400-sivuisena "järkäleenä".
Tiivistämisen puutteen vuoksi tarinoiden yhteenkietoutuminen ei tuonut sellaista nautintoa kuin se mahdollisesti olisi voinut tuoda, mikäli teos olisi tuntunut pysyvän koheesina ja kantavan loppuun saakka. Voi olla ja varmasti onkin niin, ettei osa juonenkäänteistä vain ollut itselleni tarpeeksi kiinnostavia. Toisaalta epäkiinnostavistakin asioista on aina mahdollista kirjoittaa kiinnostavasti.
Löysin kielestä silti useita kuvia, jotka tulevat jäämään mieleeni pidemmäksi aikaa.
"Kävelin hänen kanssaan hänen hymynsä voimin."
Olisin tiivistänyt kirjasta pois vähintään kolmasosan. Kohtauksissa, yksityiskohdissa ja mielentiloissa viivyttiin usein lukijan (minun) kyllästymiseen asti. Pidemmän päälle yksityiskohtaisuus ja toisteisuus esimerkiksi sairauden kuvauksissa ei tuntunut enää palvelevan tarkoitustaan. Kun näin moneen yksityiskohtaan keskitytään jatkuvasti, jää olennaiset kohdat vähemmälle huomiolle: jos kaikki on olennaista, mikään ei todella ole.
Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma kaikissa teoksen erillisistä tarinoista; muunmuassa Helenan tarinan alku teoksen lähtökohtana oli onnistunut ja omanlaisessa mystisessä enteellisyydessään hyvin puoleensavetävä. Erityisesti Vekan kohdissa puolestaan olin monesti luovuttaa. Kenties tässä voi halutessaan nähdä jonkinlaista tarkoituksenmukaisuutta, mutta tarina olisi kaivannut jonkin mielekkään ja lukijalle selkeämmin ilmentyvän syyn näin suurelle määrälle toistoa ja pitkittyneisyyttä. Romaani vaatii melkoisen painavan tyylillisen, retorisen ja juonellisen oikeutuksen, jotta se toimisi yli 400-sivuisena "järkäleenä".
Tiivistämisen puutteen vuoksi tarinoiden yhteenkietoutuminen ei tuonut sellaista nautintoa kuin se mahdollisesti olisi voinut tuoda, mikäli teos olisi tuntunut pysyvän koheesina ja kantavan loppuun saakka. Voi olla ja varmasti onkin niin, ettei osa juonenkäänteistä vain ollut itselleni tarpeeksi kiinnostavia. Toisaalta epäkiinnostavistakin asioista on aina mahdollista kirjoittaa kiinnostavasti.
Löysin kielestä silti useita kuvia, jotka tulevat jäämään mieleeni pidemmäksi aikaa.
"Kävelin hänen kanssaan hänen hymynsä voimin."
October 2, 2021
Aluksi eri kertojat ja aikatasot tuntuivat vähän sekavilta. Kun yhden päähenkilön juonesta sai kiinni, alkoikin toinen. Myös venäläisen sotavangin yhteys muihin henkilöihin ihmetytti aluksi, kunnes lukemisen edetessä kuvio alkoi pala palalta hahmottua.
Kirjassa oli joitakin asioita, jotka luulin ymmärtäväni, mutta myöhemmin huomasin ymmärtäneeni ne ihan väärin. Taitavasti kuljetettu juoni kirjassa oli ainakin joiltain osin. Loppupuolella alkoi jo todella kiinnostaa miten tarina lopulta päättyy.
Kirja käsittelee myös mielenterveyden ongelmia. Potilas pystyy varsin taitavasti kätkemään ne välillä ulkopuoliselta, kunnes asioiden oikea tila jossain vaiheessa paljastuu.
Itseäni hieman häititsi henkilöiden sukupolvesta toiseen tuntema kaukokaipuu ja kiinnostus mm. Pääsiäissaaria kohtaan. Monethan Suomesta toki lähtivät siirtolaisiksi eikä itärajan yli kulkeminenkaan ollut ollenkaan niin valvottua kuin nykyään. Varmasti vanhasn aikaan mm. sotien tiimellyksessä on myös tarpeen tullen otettu itselle käyttöön uusi henkilöllisyys ihan todellisessa elämässäkin, kuten muutamille kirjan henkilöille eri syistä tapahtui.
Olin aiemmin lukenut tältä kirjailijalta vain Margaritan, josta toisaalta pidin enemmän. Toisaalta kivitaskun juoni oli monitasoisempi. Yhteistä molemmille oli ainakin kannanotto luonto- ja ympäristöasioihin ja molempien kirjojen henkilöissä on vähän niin kuin oman tiensä kulkijoita.
Kirjassa oli joitakin asioita, jotka luulin ymmärtäväni, mutta myöhemmin huomasin ymmärtäneeni ne ihan väärin. Taitavasti kuljetettu juoni kirjassa oli ainakin joiltain osin. Loppupuolella alkoi jo todella kiinnostaa miten tarina lopulta päättyy.
Kirja käsittelee myös mielenterveyden ongelmia. Potilas pystyy varsin taitavasti kätkemään ne välillä ulkopuoliselta, kunnes asioiden oikea tila jossain vaiheessa paljastuu.
Itseäni hieman häititsi henkilöiden sukupolvesta toiseen tuntema kaukokaipuu ja kiinnostus mm. Pääsiäissaaria kohtaan. Monethan Suomesta toki lähtivät siirtolaisiksi eikä itärajan yli kulkeminenkaan ollut ollenkaan niin valvottua kuin nykyään. Varmasti vanhasn aikaan mm. sotien tiimellyksessä on myös tarpeen tullen otettu itselle käyttöön uusi henkilöllisyys ihan todellisessa elämässäkin, kuten muutamille kirjan henkilöille eri syistä tapahtui.
Olin aiemmin lukenut tältä kirjailijalta vain Margaritan, josta toisaalta pidin enemmän. Toisaalta kivitaskun juoni oli monitasoisempi. Yhteistä molemmille oli ainakin kannanotto luonto- ja ympäristöasioihin ja molempien kirjojen henkilöissä on vähän niin kuin oman tiensä kulkijoita.
August 27, 2021
Huh kuinka haastava järkäle tämä oli. Aluksi olin ihan hukassa, kuinka kolme eri ajoista kertovaa hahmoa liittyvät toisiinsa, mutta pikku hiljaa kuva erään suvun vaiheista avautuu. Kirjan pohjavire on hyvin melankolinen ja saa ajattelemaan, kuinka paljon historiaa katoaa aina yhden ihmisen kuollessa. Kivitaskussa on muutama viittaus arkeologiaan ja koin itseni menneisyyden tutkijaksi yrittäessäni koostaa sirpaleista ehjää kuvaa. Kirja pursuilee pieniä tarinoita, kadonneita ihmisiä, vääriä identiteettejä ja mielenterveyden oirehtimista, jotka lopulta saavat kaikki selityksensä tai punoutuvat osaksi polveilevaa kertomusta. Suosikkini näkökulmahenkilöistä on Helena. Naisille ei kirjassa käy kovinkaan hyvin, synnytykset ja mielenterveyden häiriöt ovat heidän taakkanaan.
Vaikka tekstiä on paljon, se on hyvin helppolukuista ja tarinaa lukee huomaamattaankin pitkiä pätkiä. Aina ei kuitenkaan jäänyt paljoa käteen luetusta ja luontokuvausta oli kuulemieni kehujen nostattamien odotusten jälkeen ihan liian vähän. Kahden ensimmäisen kolmanneksen aikana olin varma, etten tarttuisi Kytömäen muihin teoksiin, mutta viimeinen kolmannes, joka oli rytmiltään vauhdikkain (paljastaen viimein selityksen kirjan nimelle) ja sisälsi eniten kerrottavaa sai minut pohtimaan, pitäisikö sittenkin lukea lisää. Mutta ei ainakaan ihan heti.
Vaikka tekstiä on paljon, se on hyvin helppolukuista ja tarinaa lukee huomaamattaankin pitkiä pätkiä. Aina ei kuitenkaan jäänyt paljoa käteen luetusta ja luontokuvausta oli kuulemieni kehujen nostattamien odotusten jälkeen ihan liian vähän. Kahden ensimmäisen kolmanneksen aikana olin varma, etten tarttuisi Kytömäen muihin teoksiin, mutta viimeinen kolmannes, joka oli rytmiltään vauhdikkain (paljastaen viimein selityksen kirjan nimelle) ja sisälsi eniten kerrottavaa sai minut pohtimaan, pitäisikö sittenkin lukea lisää. Mutta ei ainakaan ihan heti.
February 13, 2018
Tässä romaanissa tuntui olevan kerroksia, kuin sedimenttejä. Sanotaan, että historiaa tuntematon on tuomittu toistamaan sitä. Tuo ajatus tuntui pätevän Kivitaskun henkilöihin. Suvuissa on paljon historiaa, jota ei ollut kerrottu eteenpäin. Mielestäni Kytömäki kirjoittaa hienon kielen lisäksi hienoja tarinoita. Luontosymboliikka tuntui tässä romaanissa saumattomammalta osalta tarinaa, kuin Kultarinnassa. Arvoitusten ratkaiseminen ei ollut tärkeintä, vaikka niitäkin riitti. Vekaan liittyvä tieto osasi yllättää mut lopussa ja muuttaa hahmoa ratkaisevasti.
November 29, 2018
Olihan hieno. Loppua kohden juttu nivoutui kasaan oikein mukavasti ja lukija palkittiin sopivalla annoksella selkeyttä ja mysteeriä. Kauniisti kirjoitettu kaikin puolin, kuten edeltäjänsäkin. Alkuun saa ihmetellä, miten asiat liittyvät yhteen, mutta kaikkeen löytyy vastauksia kirjan edetessä, ja uusia kiinnostavia näkökulmia.
Veka oli mitä mainioin päähenkilö, mukava kun päähenkilöinä näkee vähän vaikeita ja kompleksisia ihmisiä, eikä vain helppoja ja vaivattomia sankareita.
"Pitkä ja arvaamaton."
Veka oli mitä mainioin päähenkilö, mukava kun päähenkilöinä näkee vähän vaikeita ja kompleksisia ihmisiä, eikä vain helppoja ja vaivattomia sankareita.
"Pitkä ja arvaamaton."
December 15, 2020
Ei niin huikaisevan huumaava kuin Kultarinta, mutta hurmaava kuitenkin.
Rakastan Kytömäen tapaa punoa yhteen mennyttä ja nykyisyyttä, tarinoita ja toisia tarinoita. Lopulta kaikki loksahtaa paikoilleen.
Rakastan Kytömäen tapaa punoa yhteen mennyttä ja nykyisyyttä, tarinoita ja toisia tarinoita. Lopulta kaikki loksahtaa paikoilleen.
November 17, 2017
Todella nautittavaa luettavaa. Kytömäen teksti on kaunista muttei imelää ja kertomuksessa on juonikäänteineen mehukasta vetoa. Jopa parempi kuin Kultarinta.
March 30, 2018
Monitasoinen, arvoituksellinen - suorastaan maaginen - teos. Kaunista kieltä, joka tekee kokonaisuudesta nautittavaa luettavaa.
November 28, 2020
Huippu.
January 17, 2026
3 1/2⭐️
Displaying 1 - 30 of 84 reviews