Pää kunnolla pyörällä näkee vain tähtiä. Ihanaa! Säkenöivää chick litia säntillisen Auran yllättävästä ja varsin kohtalokkaasta tarpeesta elää väkevämmin. Aura haluaa loistaa, hänestä varman päälle eläminen on fiksu valinta. Hän on siistissä sisätyössä hyvinvointikeskuksen psykologina, sulhanen Joel on valioyksilö, siskon kanssa riidellään vain normiasioista ja hörhöilevä äiti pidetään sopivalla etäisyydellä. Lisäksi yllättävä menestys tosi-tv:ssä imartelee. Mutta yhtäkkiä Joel ei keskitykään Auraan, komea remonttimies aiheuttaa houkutuksia, ja kaiken huipuksi Aura saa tällin päähänsä. Kun vielä Joelin kaksoisveli ilmaantuu Amerikasta, elämään tulee kertaheitolla draamaa ja hohtoa. Kunnes Aura irrottelee liikaa ja tajuaa olevansa vieraissa nahoissa. Onnistuuko hän enää löytämään roolin, jossa häikäistä omana itsenään?
Kokonaisuudessaan ihan kelvollinen kirja. Kirjan päähenkilöt ärsytti, nainen oli huomionhakuinen ja lapsellinen, mies taas määräilevä ja itsekeskeinen. Loppu oli ok, ja kirja oli sujuvasti kirjoitettu. Olisin antanut ehkä kolmosen mutta lopun käänne ja päähenkilön ammatti nosti pisteen verran. Toki olisi ollut hienoa jos kirjassa olisi päästy pintaa syvemmälle asioihin ja enemmän ja syvällisemmin olisi voitu ruotia kaikkea. No, tämä pinnallisuus oli odotettavaa jo takakannen perusteella. Kuitenkin, viihdyin kirjan parissa vaikka välillä päähenkilöt ärsyttikin.
Helppolukuinen ja viihdyttävä kirja, kaipa sitä tyypillistä chick lit -osastoa, jota en kovin paljoa lue mutta aina silloin tällöin maistuu mukavana välipalana raskaampien dekkareiden keskellä. Sujuvasti kirjoitettu. Mielenkiintoinen päähenkilö, joka monenlaisten kiemuroiden jälkeen päätyy huomaamaan oman elämänsä olevan juuri sellainen kuin sen pitääkin olla.
Mä itseasiassa tykkäsin tästä kirjasta! Oon aiemminkin Luhtasen tuotannosta tykännyt, eikä tämäkään ollut sinänsä pettymys. Loppu nyt jäi vähän tyngäksi.
Alkoi ihan luettavan keskivertohötön tapaan, mutta huononi loppua kohti. Aika ärsyttävää lukea henkilöstä, joka pitää itseään järkevänä ja analyyttisena tyyppinä, kun yhtään mikään hänen tekonsa kirjassa ei todellakaan tue sitä näkemystä, vaan kyseessä selvästi on hemmoteltu kana. Hahmo ei tuntunut siis uskottavalta, ja lopetus tuntui hätäisesti hutaistulta.
Kielellisesti sujuvaa ja hyvin etenevää tekstiä, henkilöhahmot sen sijaan lähinnä rasittavia ja juoni saippuaoopperaa, mutta tämä lienee ollut tarkoituskin.
Uusin Luhtasen Chick-lit kertoi Aurasta, joka on psykiatri, jolla on hyvä työ, ihana mies Joel ja asiat hyvin. Aura valitaan uuteen tosi tv-formaattiin ja se poikii kaikenlaisia uusia juttuja, pitäisikö Auran heittäytyä mukaan kaikkeen uuteen, vaikka ei ole yhtään heittäytyjätyyppiä? Joelkin on kiireinen eikä kerkiä antaa Auralle kaikkea huomiotaan ja kuvioihin ilmestyy yllättäen Joelin kaksoisveli Leo joka näyttää olevan Aurasta kiinnostunut, ja mitä käy remonttimiehen kanssa, joka myöskin saa sukat pyörimään jaloissa. Kaikenlaista kevyttä kommellusta, ihan kiva luettava, mutta hieman jäi ohueksi Auran hahmo ja miksi hän käyttäytyi niin kanamaisesti välillä. Olen tykännyt alkupään kirjoista enemmän.
Niin monta pientä herkkua, jotka eivät kuitenkaan kehittyneet keskivertoa kummoisemmaksi, vaikka tämä lukija (tai oikeastaan kuulija, sillä kuuntelin äänikirjana) oli ahnas perinteiselle, kevyelle, kuplivalle chicklitille. Tähtirooli hamusi vähän trillerin ja vähän mediakriittisen suuntaan, mutta homma jäi puolitiehen. Kuitenkin suosittelisin kesälukemiseksi tms.
No kyllähän tätä kuunteli automatkan ratoksi, mutta ei missään nimessä Luhtasen paras chick-lit. Menoa ja meininkiä riitti, mutta päähenkilö jäi melko etäiseksi. Aivot-nurkkaan-hetkeen ihan sopivaa luettavaa tai kuunneltavaa, muuten ei menetä mitään, vaikkei lukisikaan.
Kuuntelin tätä äänikirjana. Alku oli sellaista höttöä, että meinasin luovuttaa jo ensimmäisen CD-levyn jälkeen, mutta jostain syystä jatkoin kuuntelua, eikä kokonaisuutena ollutkaan ihan huono. Pinnallista ihmissuhdeanalyysiä ja tosi ohuita henkilökuvauksia, mutta sitten, kun päästin itseni kevyemmälle vaihteelle, totesin, että tällaisellekin hömpälle on aikansa ja paikkansa. Kertojaäänestä en pitänyt, puhetapa jotenkin onnistui korostamaan tarinan naiiviutta :)