Jarmo Kivi on hautaustoimistossa työskentelevä vastuuntuntoinen perheenisä. Kukaan ei ole kiinnostunut mustiin pukeutuvasta säntillisestä miehestä, eikä käänny hänen puoleensa kuin pakottavasta tarpeesta. Todellisuudessa Kivi on kansainvälisen tason ammattirikollinen, jolle hautaustoimisto antaa täydellisen piilopaikan. Kuoleman kulisseissa Kivi voi kenenkään huomaamatta jatkaa rikollista elämäntapaansa.
Tuomas Lintu on enkelinkasvoinen yliopisto-opiskelija. Tyttöystävänsä Marian kanssa hän on aina yrittänyt tehdä kaiken oikein. Silti he ovat ajautuneet vaikeuksiin. Liika yrittäminen on suistanut Marian vakavaan masennukseen ja Tuomaksen sivuraiteille kyvyttömänä auttamaan.
Hyville ihmiselle pitäisi tapahtua hyviä asioita. Miksi heille niin ei kuitenkaan tapahdu? Tuomas huomaa tipahtavansa yhteiskunnan rattailta ennen kuin edes oli kyytiin kunnolla ehtinyt. Mihin kaikkeen Tuomas onkaan valmis, kun hän viimein ymmärtää olevansa ulkona kaikesta? Mitä hän on valmis tekemään selviytyäkseen?
Kun Tuomaksen veli Markus kuolee, Tuomas lupaa järjestää sellaiset hautajaiset kuin äiti toivoo, vaikka rahaa ei riitä enää edes ruokaan. Apu löytyy yllättävältä taholta. Hautausurakoitsija Kivi tarjoaa töitä toimistostaan. Suostuessaan Tuomas tulee ojentaneeksi pikkusormen paholaiselle. Hyväntekijä on mies, joka on surmannut Markuksen ja joka tarvitsee pimeille liiketoimilleen uuden viattoman kilpimiehen. Kahden toisistaan riippuvaisen miehen kohtalot kietoutuvat yhteen ja matka pimeyden ytimeen voi alkaa.
Kuolemantuomio on Marko Kilven Undertaker-sarjan avaus. Hyytävä tarina hautausurakoitsija Kivestä jatkuu keväällä 2018.
Viihdyttävä, mutta hyppivä ja liian sopivasti sattui kaikki. Tarinaa pitää lukea hieman kuin erillisessä ulottuvuudessaan tapahtuvana tai uskottavuus kärsii liikaa. Tapahtumia oli myös todella paljon, eikä niistä rakennettu pidempiä jännitteitä ainakaan ensimmäisen osan aikana. Ihan mielenkiinnolla olisin kuitenkin valmis lukemaan seuraavan osan.
Olen pitänyt Kilven aiemmista dekkareista, mutta tämä Undertaker-sarjan avaus oli jotain aika erilaista kuin mihin olin tottunut. Olin alussa suorastaan ulalla, koska kerronta hajoili suuntaan ja toiseen. Sama lyhytjänteinen ja pomppiva kerrontatyyli jatkui läpi kirjan, mutta vähitellen siihen tottui, ja tarinan hyvä jännite sai sitten lukemaan kirjan loppuun melkein yhdeltä istumalta. Pidän siitä aikaisemmasta, lukijaystävällisemmästä, tyylistä enemmän, mutta olihan tässä aika herkullinen juoni. Mahtava idea rakentaa kunnollisesta perheenisästä ja hautaustoimistoyrittäjästä viimeisen päälle roistohahmo ja pahis. Jatkan sarjan lukemista!
Marko Kilpi aloittaa tällä teoksella Undertaker sarjansa varsin mallikkaasti. Aluksi palaset ovat hieman sekaisin, mutta loppu kohden kuvio alkaa selkiintyä. Kilven vahvuus on poliisityön tuntemus, mutta tähän teokseen hän on tuonut mukaan myös hautausurakoitsijan työn kuvausta. Kilpi olisi voinut sijoittaa tapahtumat johonkin todelliseen kaupunkiin, mutta nyt se on ilmeisesti Helsinki, joka jää hieman utuiseksi paikaksi. Seuraava osa on juuri ilmestynyt, joten se on luettava lähiaikoina. Pisteet 8,0/10.
Hyvin kirjoitettu ja rakennettu dekkari. Valitettavasti vain sarjakirja eli pakko lukea seuraavat jaksot jos haluaa tietää kuinka lopulta käy. Ei siis jatkoon..
Dexter yhdistettynä David Fisheriin (Six Feet Under). Kerrankin kirja, jossa lyhyt sähkösanomatyyli ei ärsytä, vaan toimii. Päähenkilöstä luodaan sen verran inhimillinen kuva, että välillä unohtaa miten julmia tekoja mies tekee. Mielenkiinnolla jään odottelemaan jatkoa.
Tämä oli ensimmäinen kirjani Kilveltä, ja vaikkakin ihan ok viihdyttävä, ei valitettavasti säväyttänyt.
Luulisin, että tällaiseen kirjaan tarttuvat ne, ketkä lukevat dekkareita muutenkin, joten siihen nähden Kilpi syyllistyy välillä selittämään asioita liiaksi, mikä tuntuu vähän lukijan aliarvioinnilta. Samoin piti vähän irvistellä, kun tämä todella Gary Stu -henkinen päähenkilö ei muka tiennyt mitä "dissosioida" tarkoittaa ja sekin piti hänelle (..eli lukijalle...) selittää. Toisaalta selittäminen ja pikkutarkkuus huomioon ottaen, jotkut pikkuvirheet vähän häiritsivät. En esim. tiedä miten uskottavaa on, että arkkuun piilotettu ylimääräinen ruumis jäisi huomaamatta, koska ei krematointi vielä muuta ihmistä tuhkaksi, vaan tuloksena on kasa luita, jotka krematorion työntekijä joutuu siirtämään erilliseen laitteeseen jauhettavaksi.
Ja sanottakoon sekin, että alusta lähtien pisti silmään miten miespoliisit esiteltiin sukunimillä, ja sitten on yhtäkkiä "Tiina". Ymmärrän, että tämä oli osittain juonen kannalta perusteltua, mutta olisi sen voinut toisinkin ratkaista. Varsinkin kun kerronta on kolmannessa persoonassa ja kertojaääni muuten näennäisen neutraali.
Loppua kohden juoni alkoi rakentua ja muuttua kiinnostavammaksi, mutta harmillisesti kirja loppui tähän tarjoamatta vastauksia oikeastaan mihinkään avattuihin kysymyksiin. Sarjahan tässä on kyseessä, mutta silti olisin toivonut, että ensimmäinenkin osa olisi toiminut itsenäisenä kokonaisuutena.
Kuolemantuomio avaa Marko Kilven Undertaker-kirjasarjan. Sarjan päähenkilönä häärii hautausurakoitsija nimeltä Kivi. Nimi on osuva, sillä Kivi on kova ja kylmä rikollinen ja murhamies. Siviilityö antaa kätevät puitteet päästä eroon ruumiista, ei muuta kuin arkkuun ja uuniin. Sillä selvä. Kivellä on myös kulissit kunnossa: koti, perhe ja työ, jossa tehdään läheistä yhteistyötä poliisin kanssa. "Keep your friends close but your enemies closer." Romaanin aikana seurataan Kiven arkielämää ruumiiden parissa sekä luonnollisesti hänen rikollisia puuhailujaan.
Oli pitkästä aikaa mukavaa lukea rikoskirja, vaikkakaan tapahtumat eivät olleet mielestäni täysin uskottavia, mutta eipä se kyllä haittaa mitään, pääasia, että lukija viihtyy. Mielestäni on myös kiinnostavaa lukea rikoskirjaa, jossa päähenkilö on poliisin sijasta rikollinen. Kirjaa ei voi suositella kovin nuorille, sillä se sisältää paljon raakaa väkivaltaa ja kuolemaa. Jossain vaiheessa voisi lukea kirjasarjan seuraavatkin osat, sen verran tämä ensimmäinen osa jätti vielä auki.
Lainasin innolla, aloitin kuitenkin hiukan epäillen - ahdistuskynnys, kotimaisuus, jatkuvasti hyppivä kerronta...
Lopulta aloitin ja luin molemmat osat vuorokaudessa työntäen kaiken pakollisen pois mielestä, värväsin miehen ja lapset tekemään vappusafkat, möyrin peiton alle ja luin luin luin.
Henkilöiden kuvaus takakannessa on sinänsä oikea, mutta tunne ei. Ulkokohtainen selostus ei valmista siihen, kuinka lukija ei voi olla tipahtamatta jokaisen henkilön nahkoihin ihan liian sujuvasti, omassa päässä epätoivoisesti moraalipeliä pyörittäen, yhteiskunnan tylyjä rajoja kolkutellen. Väkivaltaa on paljon, ja epärealistisuuden rajoilla pyöriessään sitä on just sopivasti.
Jonkun hiukan monipuolisemman naishahmon olisin mielelläni lukenut kirjan sivuilta, siinä oikeastaan ainoa tätä lukijaa kaihertava seikka.
Aihe on synkkä, realistinen ja omalaatuinen, ehkä jopa uniikki. En ole ainakaan itse lukenut dekkaria, jossa maailmaa ja rikoksia kuvataan tästä näkökulmassa. Maailma on kova ja armoton ja moni on siinä polvillaan. Sitä ei tässä kirjassa kaunistella tai romantisoida, eikä ole tarvekaan. Päähenkilö on arvoituksellinen ja odotan mielenkiinnolla jatkoa tarinaan. Jäin lukemisen jälkeen pohtimaan elämistä ja kuolemaa, hyvää ja pahaa. Olisi mukava ajatella, että kaikki tarinat päättyvät johonkin hyvään, mutta näin ei välttämättä ole. Tämä kirja osoitti, että päähenkilöstä ei tarvitse pitää. Vaikka Undertaker esiintyy paikoin inhimillisenä ja miellyttävänä, kuoleman varjossa operoiva mies on todellisuudessa paha ja vaarallinen. Kuinka paha, se jää nähtäväksi, kun jatko-osa ilmestyy.
Kuten joku muukin tämän arvioinut kirjoitti, niin olihan tämä kirjoitustyyliltään jotain kovin erilaista, mihin kotimaisissa dekkareissa on totuttu näkemään. Voisi tosiaan hyvin kuvitella jopa melko suoraankin elokuvan tai minisarjan käsikirjoitukseksi. Mielenkiinnolla tulee luettua kyllä tämän trilogian loputkin osat.
Hyvä juoni, mutta välillä oli todella hankala pysyä perässä kirjan tapahtumissa, sillä tarinaa kerrottiin yli neljästä eri näkökulmasta. Kirjan jännitystä haluttiin myös ylläpitää kertomalla ensin tapahtumien seurauksia, niin että lukija on hetken pimennossa itse tapahtuneesta, joka hämmensi vielä enemmän. Kaikenkaikkiaan silti koukuttavaa luettavaa.
No eipä juuri ihastuttanut. Liikaa väkivaltaa ja tyyli huono. Etenee kohtauksittain, jotka ovat vain muutaman rivin mittaisia - ei aina tiedä mistä ja kenestä on kyse!! Ei houkuttele tarttumaan muihin osiin.
Onko kirja kirjoitettu käsikirjoitukseksi? Tyyli viittaisi siihen. Imaisee mukaansa ja taas yksi yö, jolloin havahdut huomaamaan kellon olevan liikaa, kun ajattelit lukeneesi vain hetken. Odotan jatko-osaa.
Kilpi on suosikkidekkaristini. Tämä Kuolemantuomio aloittaa uuden sarjan ja asetelma on mielenkiintoinen. Yhteiskunnallisten aiheiden käsittely ja henkilöiden inhimillisyys on taattua Kilpeä, mutta jotain jäi uupumaan aiempiin kirjoihin verrattuna. Hyvä kuitenkin, ansaitut tähdet.
Todella hyvä ja mukaansatempaava dekkari, joka ei aiheestaan huolimatta ollut niin synkkä kuin voisi kuvitella. Sarjan alku, joka esittelee ympäristön ja henkilöt, mutta jättää suurimman osan lukijalle mysteeriksi.
Alussa ihmettelin sähkösanomatyyliä, sitten totuin ja kirja imaisi mukaansa. Hieno ja hurja aloitus tarinalke, joka on vasta alussa. Seuraavaa osaa odottaen.
Ihan vika valinta iltalukemiseksi. Tarina vei niin mennessään, ettei nukkua malttanut. Täydellinen peitefirma rikolliselle on hautaustoimisto - ainakin on helppo päästä eroon parista itse listimästään ruumiista. Mieli tekisi lukea sarjassa seuraavaksi ilmestyneet saman tien, mutta jotta tulee nukutuksikin, pitää välillä lukea jotain muuta.
Tuli hieman vahingossa luettua yhdeltä istumalta. Piti niin hyvin otteessaan, etten malttanut laskea käsistäni ollenkaan. Todella virkistävää lukea dekkaria tästä näkökulmasta, missä pääsee lukijana mukaan päätekijän pään sisälle. En muista näin äkkiseltään olisinko edes lukenut vastaavaa. Kirjoitustavasta pidän todella paljon, ja vaikka kohtauksesta toiseen hypittiin paljon, varsinkin lopussa, niin mukana pysy hyvin, ja loppuun saakka kutkutti, että mitenhän miehen käy. Malttamattomana jään odottelemaankin seuraavaa osaa, janoan lukea nimittäin lisää.