Tiedon valtaväylällä on synkkiä sivupolkuja. Internetin piti tuoda maailman kaikki tieto kaikkien ulottuville, mutta verkossa jylläävät pseudotiede, salaliittoteoriat ja suoranainen humpuuki. Ihmisten eristäytyminen samanmielisten some-kupliin takaa, ettei korjaava tieto koskaan eksykään silmien eteen. Miten luotettavan tiedon voi löytää kokemusasiantuntijoiden ja tunteisiin vetoavan populismin joukosta?
Tässä kirjassa eturivin skeptikot tarjoavat tieteen näkökulmia meille tarjottavaan informaatiovirtaan sekä neuvoja, kuinka siihen kannattaa suhtautua. Verkkomaailman ottaessa yhä suurempaa otetta elämästämme tietoa ja tiedoksi naamioitua huuhaata on tarjolla aina vain enemmän. Skeptisyys ja kriittinen suhde annettuun tietoon on tärkeämpää kuin koskaan.
ENG: Tiina Raevaara is a geneticist and a doctor of philosophy, and the most important things to her are the nature and life in all its shapes. Her interests can be seen as precise portrayals/descriptions in her writings.
The author characterizes her style as surrealistic and symbolic, and she has told being fascinated by the fine line between reality and unreality, and that she couldn't even think about writing fiction which lacked the feel of magic - strangeness, miracle, abnormality. Raevaara has, also, stated that she opposes dividing literature into narrow genre-thinking, that each text is to be treated as the individual they are. She describes her writings to be projections of different things that have been recorded and combined in the subconscious.
FI: Tiina Raevaara (s. 1979) on koulutukseltaan geneetikko ja filosofian tohtori.
Raevaara voitti novellikokoelmallaan En tunne sinua vierelläni vuoden 2011 Runeberg-palkinnon. Hänen novellejaan on julkaistu ja palkittu monissa eri yhteyksissä. Tärkeintä hänelle on luonto ja elämä kaikissa muodoissaan.
Raevaara voisi luonnehtia tyyliään surrealismiksi tai symbolismiksi. ”Toden ja epätoden rajapinta kiehtoo minua, enkä voisi kuvitella kirjoittavani fiktiota, josta puuttuu kokonaan taian – outouden, ihmeen, luonnottomuuden – tuntu. En silti osaa kirjoittaa tavoitteellisesti nimenomaan spekulatiivistakaan fiktiota – sen ainekset tulevat kirjoituksiini usein itsellenikin yllätyksenä. Kuulun niihin ihmisiin, jotka kavahtavat kirjallisuuden jakoa ahtaisiin lajityyppeihin: jokainen teksti on yksilö ja tulkoon kohdelluksi sellaisena!”, Raevaara kertoo Usva-lehdessä.
Raevaaran kiinnostus luontoa ja eläimiä kohtaan näkyy hänen kertomuksissaan tarkkoina yksityiskohtina luonnosta. Tämä on lähtökohtana novellissa ”Sääkset”, josta Raevaara sai vuonna 2006 Martti Joenpolven palkinnon.
Raevaara kuvaa kirjoittavansa yhdistelmiä eri asioista, joita hänen muistiinsa on tallentunut. Kun alitajunnassa yhdistyneille asioille pyrkii löytämään hahmon kirjoittamalla, voi yllättää itsensäkin. ”Kirjoittaminen on ajatusten säilömistä aivojen ulkopuolelle. Lukeminen on vieraiden ajatusten invaasiota. Kirjallisuus on ajatustensiirtoa.”
Ilman muuta lukemisen arvoinen. Suosikkikappaleitani olivat Marjaana Lindemanin kirjoittama taikauskon ruumiinavaus, Markku Myllykankaan omaan alaansa kohdistuva kritiikki sekä Hannu Lauerman teksti psyykkisestä manipulaatiosta.
Tämä olisi ollut neljän tähden kirja, mutta pari viimeistä lukua eivät oikein tuntuneet sopivan kirjan teemaan vaan olivat enemmänkin Skepsiksen oman asian nostamista ja esittämistä. Ei se sinänsä väärin ole, mutta ne eivät tuntuneet istuvan kokonaisuuteen joka muuten oli enemmän kiinni ajankohtaisissa ilmiöissä. Lisäksi lopun artikkeleissa oli vähän jankkaava ja ylimielinen tunnelma. Alussa oli kuitenkin onneksi todella kiinnostavaa ja hyvin esitettyä asiaa mm. tieteen toiminnan periaatteista, ja monia kirjan artikkeleita voisi kyllä suositella kenelle tahansa luettavaksi.
Tiina Raevaaran toimittama kriittinen tietokirja ”Voiko se olla totta?” (2017) käsittelee skeptisiä näkökulmia nykymenoon alaotsikkonsa mukaisesti. Mukana on eri alan asiantuntijoita kosmologian emeritusprofessori Kari Enqvististä aina psykiatri Hannu Lauermaan.
Rakenne on yksinkertainen, eli eri alojen asiantuntijat valistavat lukijaansa monenlaisesta hömpästä ja uskomuksista. Lukujen lopussa on vielä tiedot kirjoittajista ja tietoiskumainen parin sivun mittainen kommentti sitä edeltävästä artikkelista. Päätteeksi on vielä hakemisto, jos sitä kautta haluaa perehtyä kirjan saloihin.
Alkuun Enqvist määrittelee, mitä ylipäätään tieteellä tarkoitetaan, ja se on hänen mukaansa menetelmä, jolla luotettavaa tietoa hankitaan eikä suinkaan menetelmä, jonka mukaan asioita todistetaan oikeaksi tai vääräksi.
Sen jälkeen pääsee Arno Kotro vuoroon, ja hän lähinnä kertoilee koulun opetussuunnitelmista ja uskonnon opetuksesta sekä joiltakin osin myös indoktrinaatiosta ja manipulaatiosta.
Markku Myllykangas puolestaan ottaa kriittisen tarkastelun kohteeksi mielestään turhat lääketieteelliset toimet kuten rintasyöpäseulonnat, lääkärihelikopterit ja ylilääkitsemisen. Sen sijaan pintaa syvemmälle ei tälläkään kertaa päästä, vaikka monenlaisia tutkimuksia käytetään argumentoinnin tukena.
Anja Nysten ottaa muutaman nettisivun lähempään tarkasteluun ja sitä myötä kirjavat terveyslupaukset. Myös teflonpannut, ftalaatit ja hammastahnojen fluoridit saavat osansa kritiikistä.
Vesa-Linja Aho käy muutaman aiheen kimppuun kertoillessaan Elisabeth Holmesin entisestä firmasta, jonka verianalytiikka oli alusta saakka humpuukia. Samaan kategoriaan pannaan suomalainen Valkee Oy, jonka lanseeraama innovaatio korvavalohoito lamppuineen sai monenkin suomalaisen apparaatin ostoksille.
Omasta mielestäni Hannun Lauerman teksti oli kirjan mielenkiintoisinta antia, varsikin suggestiota ja erityisesti ryhmäsuggestiota käsittelevä osuus, kun sellainen lisää yksilön riippuvuutta omasta ryhmästä ja siten useinkin ryhmäregressioon päätyvää kehityskulkua, jollaista on nähty koronavuosienkin aikana. Onhan tällainen psyykkistä manipulaatiota ja mielenhallintaan tähtääviä operaatiota, jolla pyritään jonkinlaiseen joukkosuggestioon tai Mattias Desmettin sanoin massanmuodostukseen (mass formation) ja jopa joukkopsykoosiin, jolloin käsitys reaalitodellisuudesta hämärrytetään. Yksilöön iskostetun ryhmäidentiteetin myötä hänet pakotetaan tekemään uhrauksia sen puolesta, jolloin tämän poloisen elämä pyritään kutistamaan tämän joukon ulkopuolella, minkä varmaan jokainen työnarkomaanin alaisena ollut työntekijä lienee huomannut.
Kirjan loppupuolella vielä Jukka Härkösen ja Marjaana Lindemanin teksteissä käsitellään yliluonnollisia kykyjä, unen ja valveen rajatiloja ja unihalvausta. Päästään myös tiedostamattomien prosessien pariin, kun rationaalinen ja intuitiivinen ajattelu toimivat rinnakkain. Sivutaan myös muutamin esimerkein kognitiivista inhibitiota ja paranormaaleja ilmiöitä, jotka ovat tunnettujen luonnonlakien vastaisia tapahtua kuten ennalta tietämistä ja vastaavia.
Kirja käsittelee erilaisten esimerkkien kautta sitä, miksi ja miten helposti ihmiset uskovat erilaiseen ”huuhaaseen”, jolla ei ole tieteellistä perustelua. Esimerkkejä ovat mm. korvavalo, homeopatia, enkeliterapia ja enneunet. Erityisen kiinnostava oli luku terveydenhuollossa käytettävistä toimista, jotka on osoitettu vaikuttamattomiksi tai vaikuttavuutta ei ole kunnolla pystytty osoittamaan, mutta joita siitä huolimatta käytetään. Tämä kertoo mielestäni siitä, että edes korkea koulutus ei ”pelasta” ihmistä siltä, että oikeaa tietoa on toisinaan vaikeaa erottaa väärästä, sitä on vaikeaa saada tietotulvan joukosta, ja että oman ajattelun vinoutumia ja vääristymiä ei ole aina helppoa tunnistaa. Suosittelen kirjaa!
Odotin tältä kirjalta kirjoittajakaartin perusteella hiukan enemmän kuin lopulta sain. Joitakin kiinnostavia näkökulmia ja pohdintoja kuitenkin. Harmi vain, että pseudotieteisiin, huuhaahoitoihin ja valeuutisiin uskova kansanosa ei tällaisiin kirjoihin tartu.
Erinomainen teos paljastaa, miten ihmisiä yritetään huijata ja millä tavoin virheellisesti ja irrationaalisesti mieli toimii. Erityismaininta Marjaana Lindemanin luvulle "Miksi ihmiset uskovat yliluonnolliseen?".
Nimekkäät skeptikot, tutkijat ja tietokirjailijat kirjoittavat tärkeistä asioista, kuten kriittisestä ajattelusta koulussa, "rasvasodista", humpuukitekniikasta. Mukana myös haastavampia aiheita kuten miten tunnistaa tieteellinen tieto sekä lääketeollisuuden ja psyykkisen manipuloinnin ongelmat. Aihet ovat täysin erillisiä toisistaan ja jokaisessa on oma mielenkiintonsa. Kirja on Skepsiksen ja Ursan yhteinen julkaisu, joten muusta aiheesta poiketen kirjan pari viimeistä aihetta käsittelevät Skepsiksen haastetta.