Pidin jälleen tästäkin osasta. Enemmän olisin halunnut lukea kuitenkin kahden päähenkilön keskinäisestä kommunikoinnista tai siitä mitä aikaisemmissa Koskivuori- sarjan osissa on naisten välillä ollut eli jos on ollut vaikeaa on voinut tukeutua toiseen mutta tässä sellaista yhteyttä ei oikein syntynyt. Molemmat kyllä hoitivat vaikeita ongelmiaan omilla tahoillaan mutta aikaisemmissa osissa on voinut enemmän tukeutua myös toisen tukeen. Tämä jäi vähän harmittamaan koska se on ollut parasta näissä kirjoissa. Tässä osassa oli ehkä enemmän itselle tuttuja tapahtumia ja muutakin kuin vain sotaa ja sotimista mikä oli kyllä hyvä. Niin kuin esim. olympialaiset tai muita vastaavia mukaviakin tapahtumia. Loppu oli tietysti ihan entisenlaista pyssyjä ja tykkejä - niistä ei näköjään pääse eroon millään. Kirjoitustyyli oli jälleen jouhevaa ja mielenkiintoista joka piti otteessaan koko kirjan ajan. Vielä olisi yksi osa tätä Koskivuori- sarjaa. Katsotaan milloin sen ehdin lukea.
Kirja menee Helmet- haasteeseen kohtaan numero 3. Historiallinen romaani.
Mielenkiintoista ajankuvaa ja viihdyttävää luettavaa ne 200 sivua. Viimeiset reilut 15 sivua alkoi kulkea kohti absurdia lopputulemaa..viimeiset kaksi sivua vesittikin aika pahasti muuten suht mukavan tarinan. Loppu oli vain niin älytön!
Aikamoiseksi harlekiiniksi ovat nämä Mustosen kirjat menneet, mutta ihan viihdyttävää luettavaa yhtä kaikki. Sopii hyvin luettavaksi erityisesti silloin, kun on päästä väsynyt eikä jaksa liiemmin mitään miettiä.
Vaikka edellisestä lukukerrasta onkin pari vuosikymmentä, olen hämmentynyt, etten muistanut kirjan Unkariosuutta ollenkaan. Taattua kerrontaa, mutta jotenkin olisi ollut mukavaa tietää enemmän itse kunkin töistä, Sirkan pukimotyöstä, missä välissä Anna oli jatkanut opintojaan, Eevan opiskelusta yliopistossa, ja mitä se Kristiina siellä talouskoulussa opetti, miksi Kristiinan perheellä tuntui olevan rahasta pulaa, mitä Koskivuoren tehtaalla tehtiin, sellaista kaikkea. Mutta olisihan tämä paisunut sellaisiin tämänpäiväisiin kirjojen sivumääriin noilla asioilla, ja paljonhan tässäkin tuli tiedonjyviä olympialaisista 1952 Unkariin 1956. Jotenkin Sirkka ja Eeva olivat koko ajan kaukana toisistaan, vaikka välillä asuttiin saman katon allakin, eikä samaa yhdessä elämistä ollut, verrattuna ensimmäisiin kirjoihin.
Mustonen toisintaa käsittääkseni aika hienosti ajankuvaa ja sen ajattelutapoja. Silti useamman kirjan Mustos-putken jälkeen etenkin kirjojen kuva romantiikasta alkaa tuntua vähän tunkkaiselta ja vähintääkin toisteiselta, jopa mielikuvituksettomalta.
Nyt ollaankin kovin kansainvälisiä: Suomen olympialaiset, Pariisin matka ja lopulta Unkarissa juuri sopivasti kansannousun aikaan. Lopun epäuskottavaa ihmepelastusta lukuunottamatta perinteisen hyvää mannis-laatua.