En halunnut alunperin lukea tätä kirjaa, koska 1) aihe ei kiinnostanut lainkaan ja 2) kansikuva on vuosituhannen rumin. Oikeastaan harmittaa, että kirjalle valittiin näin ruma kansi, sillä pidin teoksesta lopulta paljonkin. Ehkä tässä kohtaa pitäisi pohtia sitä, miten olen turhan kärkäs arvostelemaan asioita ulkomuodon perusteella, mutta valitettavasti kirjan visuaalinen puoli voi kertoa sisällöstä paljonkin.
Tuntuu, että kirjan aihe kaipaisi todella hyvää kirjoittajaa, mutta tässä kirjailija on vain tavallisen hyvä. Tarina oli ajoittain jopa koskettava, ja hahmot riittävän aidon tuntuisia, mutten saanut tästä irti mitään kirjallista elämystä. Usein teoksissa, joissa hypitään kahden ajan välillä, alkaa yksi näkökulmista kyllästyttää. Tässä kuitenkin osattiin pitää tylsempi näkökulma hyvin lyhyenä, mutta silti jokseenkin olennaisena. Toisin sanoen: riittävän hyvin kirjoitettu.
Päähenkilö Sandra on kaikessa täydellisyydessään ja kestävyydessään osin ärsyttävä, mutta hänellekin on kirjoitettu ”heikkouden” ja inhimillisyyden hetkiä. Lyyti taas on alusta asti kiinnostava hahmo, ei niin pliisu. Hänen tarinansa on käytännössä kuvaus ajan seksuaalisista moraaleista ja häpeästä. Mielestäni on hyvä valinta, että seksistä puhutaan hänen kauttaan suhteellisen avoimesti, mutta silti aikaan kuuluvin sanankääntein. On tosin häiritsevää, miten juurikin seksuaalisesti ”avoin” henkilö joutuu lopulta silmittömän seksuaalisen väkivallan uhriksi; ikään kuin hän olisi jotenkin toiminnallaan aiheuttanut itselleen tämän rangaistuksen. (Tätä ei tekstissä mainita eksplisiittisesti, mutta päätelmä ei ole kaukaa haettu.)
Aluksi hahmot eivät kiinnostaneet, mutta loppua kohti kiinnyin heihin kyllä. Vaikka historialliset tapahtumat kulkevat mukana, ne eivät ole kuitenkaan keskiössä; olennaisia ovat henkilökohtaiset ajatukset ja tapahtumat. Tämä teos sai lopulta vähän avarrettua mun maailmaa, enkä ehkä karsasta enää historiallisia romaaneja niin paljon. Genreä on jotenkin vaikea lukea, kun ei tiedä todellisista historian tapahtumista juuri mitään, eikä haluaisi välttämättä haalia faktatietoa fiktiivisestä romaanista. On vaikea tietää, voiko tähän kuvaukseen historiasta luottaa. Toisaalta teos onnistuu sodan kaunistelemattomassa kuvailussa: ”En osannut nähdä kummankaan puolen taisteluissa mitään jaloa, en mitään ylevää, vaan pelkästään järjettömyyttä, arvaamattomuutta, julmuutta, pahimmillaan pistimien avulla toisiaan pimeässä metsässä syvässä lumihangessa tappavia miehiä. Siitä sodasta ovat toiset tehneet sankaritarinaa ja toiset marttyyritarinaa.” (280)
Tämä teos sai miettimään sitä, miten tajuttoman pitkälle Suomi on vain sadan vuoden aikana päässyt. Harvoin tulee ajatelleeksi, että vain muutama sukupolvi taaksepäin elämä oli niin raadollista.